Lapsen äiti omistaa lapsen

Olen kohta nelikymppinen mies ja asunut saman naisen kanssa kymmenisen vuotta yhdessä. Naisella on aikaisemmasta suhteesta teini-ikäinen lapsi, joka asuu kanssamme. Pitkän yhdessäolon jälkeen päätimme, että haluamme vielä lapsen ennen kuin on liian myöhäistä. En voi sanoa, että olisimme eläneet ihanassa rakkaussuhteessa kaikki ne vuodet, mutta oltiin kuitenkin yhdessä ja tarkoitus oli niin jatkaa vastakin.

Saimme yhteisen lapsen kohta kolme vuotta sitten. Raskausaika oli hirveetä vuoristorataa, mitä tulee odottavan äidin mielentiloihin. Olin kuullut tarinoita, mutten osannut odottaa sellaista huutomyrskyä, itkua ja vittuilua päivästä toiseen.

Lapsen syntymän jälkeen äiti teki sanattoman sopimuksen itsensä kanssa, että hän pitää kaikki narut käsissään mitä tulee lapsen kasvatukseen, ajanhallintaan, pukeutumiseen, tuttavapiiriin, ruokailuun jne. Minulle asiat valkenivat pikkuhiljaa aina asia kerrallaan. Ensimmäinen asia, josta äiti ei neuvotellut oli lapsen sukunimi; hänen lapsensa saavat aina äidin sukunimen ja sen hän oli tietänyt jo ennen kuin sai lapsia. Minulle tämä asia valkeni vasta, kun lapsen nimeä mietittiin. Lapsi sai tietenkin myös äidin ehdottaman sukunimen.

Lapsella on aina äitinsä ostamia tai tuttavilta ja sukulaisila saatuja vaatteita päällään. Ihmettelin lapsen vauvaiässä miksei äiti koskaan pukenut minun ostamia vaatteita lapselle ja sain vastaukseksi jotain sekunnissa keksittyjä järjettömiä vastauksia, joihin tarttumisesta olisi noussut helevetinmoinen sanasota. Minun ostamani vaatteet olivat mukamas joko pesussa tai hän ei ollut huomannut niitä tai eivät sopineet joidenkin toisien vaatteiden kanssa. Lapsen ruoka-ajat äiti on myös alusta asti räätälöinyt minuutintarkkuudella vaikka äiti itse ei edes osallistu lapsen ruokkimiseen, koska on niin taitamaton keittiössä. Aikataulusta lipsuminen tietää huutoa ja vittuilua poikkeuksetta.

Eniten itseäni on kuitenkin ahdistanut se, että lapsen äiti hallitsee yhteisen lapsemme ajankäyttöä täydellisesti. Käytännössä se tarkoittaa sitä, etten voi lapsen kanssa lähteä mihinkään silloin kun äiti on kotona tai töistä vapaana. Ja jos vahingossa saankin luvan (pitääkö isän aina erikseen pyytää lupa?), niin sen ehtona on, ettei äiti ole sopinut mitään minua ennen ja että olemme kotona viimeistään silloin kun äiti määrää.

Kun lapsi oli vielä vauvaiässä, en voinut kertaakaan poistua lapsen kanssa kotoota kauppareissua pidemmälle. Vanhempani asuvat vartin ajomatkan päässä enkä voinut koskaan viedä lasta vanhempieni luo. Asia oli mielestäni niin käsittämätöntä ja ahdistavaa, etten uskaltanut tai halunnut kertoa vanhemmilleni totuutta asiasta, vaan keksin aina jonkun tarinan. Nyt lapsi on kolmevuotias ja osaa itse haluta mummin luo. Lapsi tapaa vanhempiani ehkä kerran kahdessa viikossa vaikka itse näen heitä useamman kerran viikossa.

Olen keskustellut asiasta lapsen äidin kanssa niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Mikään keskustelu ei ole johtanut mihinkään. Yhtään sopimusta emme pystyneet tekemään em asioihin liittyen, koska lapsen äiti ei neuvottele asioista, jotka liittyvät hänen lapsiinsa - hän itse määrää, miten asiat ovat ja menevät. Olen pyytänyt häneltä vastausta jokaiseen minua vaivanneeseen asiaan ja painottanut, että vaikkei hän olisi halukas neuvottelemaan asioista, niin vähintä mitä hän voi tehdä, on antaa minulle selitys, miksi hän määrää kaikesta mikä liittyy yhteiseen lapseemme. En ole saanut mitään kunnollista vastausta ja äidin mielestä minä paisuttelen asioita. Tähän paisutteluun hän usein viittaa, kun on joutunut selkä seinä vasten eikä keksi mitään muutakaan ulospääsyä tilanteesta.

Kysyin lapsen äidiltä, miksi hän edes halusi lasta kanssani, vaikka ilmeisesti tiesi jo ennen lapsen syntymää, ettei antaisi minulle sellaista isän roolia lapsen elämässä, jota kuka tahansa tuleva isä luonnostaan odottaa. Hän vastasi siihen, että teki lapsen kanssani,koska minulla on hyvät geenit. En edes tiedä, mihin hän näillä hyvillä geeneillä viittasi, mutta vastauksesta käy jo ilmi, että lapsenhankita on ollut itsekäs projekti alusta asti.

Olen hyvätuloinen ja keskivertoa varakkaampi mies. En rikas, mutta koskaan ei ole ollut ns rahasta kiinni. En juo enkä tupakoi. Urheilen säännöllisesti, syön terveellisesti enkä käy vieraissa. Olen sosiaalinen ja vaimon mukaan sellainen, jota mielellään näyttää juhlissa tutuille. Lapset viettävät mielellään aikaa kanssani. En ole väkivaltainen verbaalisesti enkä fyysisesti.

En silti ole täydellinen, mutten koe mitenkään ansaitsevani tällaista kohtelua. Olen helvetin surullinen, turhautunut ja vihainen. TIlanteen pitkittyminen on lamauttanut toimintakykyni asian hoitamiseksi. Jos joku toinen - mies tai nainen - on joskus ollut yhtään samanlaisessa tilanteessa, tai jos kirjoitukseni herätti ajatuksia,niin mielelläni kuulisin, miten olette asian ratkaisseet tai ratkaisisitte.
Ilmoita


Äidit eivät omista lapsia. Lue tasa-arvovaltuutetun tiedoite.

Isilläkin on oikeus vanhemmuuteen - myös eron jälkeen
17.02.2011

- Aika on ajanut vanhemmuutta koskevan lainsäädännön ohi. Tätä kuvaavat tasa-arvovaltuutetulle tulleet, syrjityiksi itsensä kokeneiden isien yhteydenotot, totesi tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen torstaina puhuessaan Tasa-arvoa erovanhemmuuteen - isät pois paitsiosta -projektin avoimessa foorumissa Tampereella.

Lainsäädännön ja viranomaiskäytäntöjen näkökulmasta ongelmalliseksi on muodostunut esimerkiksi etävanhemman, useimmiten isän, asema. Tasa-arvovaltuutettu on tuoreessa lausunnossaan vastannut yhteishuoltajana olevalle etäisälle, joka ei saanut tietoja lapsensa esikoulun aloittamiseen liittyvistä asioista. Päivähoidossa yleisesti käytössä olevassa asiakastietojärjestelmässä ei kysytä tietoja etävanhemmista.

Tasa-arvovaltuutettu pitää tilannetta kestämättömänä.
- Etävanhemmalle on annettava mahdollisuudet myös käytännössä seurata oman lapsensa arkielämää. Asiakastietojärjestelmiä tulee kehittää niin, että ne ottavat huomioon yhteishuoltajuuden edellyttämät käytännön vaatimukset.

Moni valtuutettuun yhteyttä ottanut isä on myös epäillyt, että erotilanteissa sosiaaliviranomaiset suosivat naisia epäasiallisin perustein. Tunnetta on vahvistanut se, että enemmistö sosiaalityöntekijöistä on naisia ja että nykyään yhä useammin myös asiaa tuomioistuimessa käsittelevä tuomari on nainen.

- Mielestäni olisi paikallaan tehdä sosiaaliviranomaisten palvelujen osalta selvitys siitä, onko sukupuolella merkitystä ja suositaanko äitejä viranomaiskäytännöissä, kuten epäillään. Tuomioistuinten huoltajuusratkaisuista on jo olemassa vastaava tutkimus, Pirkko Mäkinen sanoi.

Lisäksi tasa-arvovaltuutettu toteaa, että vanhempainvapaasäännökset kohtelevat äitejä ja isiä eri tavoin. Sairausvakuutuslaissa määritellään, että vanhempainvapaan voi käyttää joko lapsen äiti tai isä, riippuen siitä, mitä vanhemmat keskenään sopivat. Oikeus työntekoon ja vanhempainrahan nostamiseen kuitenkin vaihtelee sukupuolen mukaan. Lapsen isällä on oikeus vanhempainrahaan, jos hän osallistuu lapsen hoitoon eikä ole tänä aikana ansiotyössä tai muussa omassa työssä. Äidille sitä vastoin voidaan maksaa vähimmäismäärän suuruista vanhempainrahaa, vaikka hän on samanaikaisesti ansiotyössä tai omassa työssä taikka opiskelee päätoimisesti ja saa opintotukilain mukaista opintorahaa.

Valtuutettu on useita kertoja vuodesta 2003 lähtien pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriötä selvittämään mahdollisuudet sairausvakuutuslain muuttamiseksi siten, että vanhempainrahasäännökset olisivat samanlaiset isien ja äitien osalta. Asiaan ei kuitenkaan ole saatu muutosta. Kelan ohjeistus perustuu voimassa olevaan lainsäädäntöön, ja moitteet onkin usein suunnattu Kelaa vastaan.
--------------------
Ilmoita
Tasa-arvoa erovanhemmuuteen - isät pois paitsiosta
Tavoite

Projektin tavoitteena oli tuottaa koulutus, joka lisäsi ammattilaisten kykyä arvioida isän tai äidin soveltuvuutta huoltajuuteen ilman sukupuoleen liitettyjä stereotypisiä käsityksiä. Projektin painopisteenä oli isänäkökulman lisääminen ammattilaisten työhön siten, että miesten ja naisten tasa-arvoisuus toteutuisi myös erotilanteissa entistä paremmin. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisella voitiin parantaa isän osallistumista lasten elämään.

Eroperheiden vanhempien hoivavastuun tasapuolisempi jakautuminen ja isän roolin vahvistaminen lisäsi miesten ja naisten tasa-arvoisuutta työelämässä.
Kohderyhmät

Suomen sosiaalialan ammattilaiset, jotka työskentelevät eroperheiden kanssa

Välilliset kohderyhmät

Eroperheet
Eroperheiden työnantajat
Eroperheiden lasten hoitopaikat
Työterveyshuolto
Kouluterveydenhuolto
Neuvolat
Huoltajuuspäätöksiä tekevät tuomarit
Maahanmuuttajatyön viranomaiset
Sosiaalialan koulutusta järjestävät oppilaitokset

Projektin toteutusaika: 1.1.2010 - 31.12.2011

Rahoittaja: ESR/STM
Lisätietoja
Projektipalvelut
Pia Karjalainen, projektipalvelupäällikkö
gsm 050 502 0623
projektipalvelut[a]lamk.fi
------------
Ilmoita
Tämä lause jäi itseäni pohdituttamaan: " Kun lapsi oli vielä vauvaiässä, en voinut kertaakaan poistua lapsen kanssa kotoota kauppareissua pidemmälle. Vanhempani asuvat vartin ajomatkan päässä enkä voinut koskaan viedä lasta vanhempieni luo."

Mieheni on viettänyt paljon aikaa lastemme kanssa, mutta ei hänellä ollut mitään tarvetta tai halua kuljetella heitä vauvaiässä huvikseen vanhemmilleen. Miksi sinulla on ollut tällainen tarve? Ettekö käy vanhemmillasi kylässä perheenä?

Se sana on muuten kotoa - ei kotoota. Tuosta "kotoota"-sanasta tulee mieleen eräs palstalla viihtyvä provoaja... hmmmm...hän ei käsittääkseni ole mies....
Ilmoita
Miksi nyt ylipäätään käydään vanhempien luona kylässä? Emme käy yhdessä vanhempieni luona muuta kuin syntymäpäiväkutsuilla tai joulupäivänä korkeintaan. Kotiini en heitä viitsi kutsua, koska lapseni äidin mielestä vanhempani ovat tylsiä telkkarin tuijottajia ja muutenkin hän on laukonut omia totuuksiaan heistä. Tämän takia minulla on tunne, ettei vanhempani ole koskaan olleet tervetulleita kotiimme.

En ole jäämässä tähän suhteeseen, mutta se ei muuta tilannetta mitenkään. Ihmiset eivät muutu vaikka muutetaan erilleen. Joudun elämään tämän naisen vaikutuspiirissä hamaan loppuun asti.
1 VASTAUS:
Ei vauvaikäistä tarvitse äidistään erottaa huvinvuoksi kyläreissujen ajaksi. Kyllä sitä kersaa ehtii sitten taaperovaiheessakin kuskailla ympäri sukua.

Mutta asiasta kolmanteen, etkö voinut alun alkaen tehdä jälkeläisiä sellaisen naisen kanssa joka hyväksyisi myös sinun vanhempasi?
+Lisää kommentti
Väkisinkin tuntuu, että olet kohdannut hyväksikäyttäjän, vaimosi on löytänyt sen täydellisen geeniperimän, jonka HÄN lapselleen tahtoo.. Alistaminen, määräily, ehdollistaminen, tekosyyt, hätävalheet... Hän ajaa ainoastaan omaa etuaan, hän on päättänyt aikoja sitten hankkivansa "täydellisen" lapsen... olet ollut väärässä paikassa väärään aikaan.. lisäksi kuulostat hyväuskoiselta. minä olen aina voinut käydä lasteni kanssa missä tahdon (leikkipuisto, vanhempieni koti, ystävät) mikäli pakottavia menoja ei ole ennalta sovittu. Anteeksi tuomitseva sävy, mutta pistää vihaksi.
1 VASTAUS:
Tuskin vaimon mielesta se "geeniperimä" on niin "täydellinen", jos vaimon mielestä miehen vanhemmat ovat "tylsiä telkkarin tuijottajia". :D

Mut ihan kiva kun kohotatte toistenne itsetuntoa. Go go go!
+Lisää kommentti
Millainen äiti vaimollasi on/oli? Oliko heillä selkeä jako, että nainen hoitaa lapset tai muusta syystä lapsi oli naisen vastuulle? Voisit kysyä tätä vaimoltasi, jos et tiedä.

Mielestäni suhteenne ennen lasta kuulostaa aika tavalliselta, roihuavan rakkauden tilalle on tullut kumppanuus. Koetko, että olet vaimosi mielestä vain siittäjä ja statussymboli, lähes mekaaninen kone?

Kuinka usein lapsenne tulisi tavata vanhempiasi? Valitettavasti aika usein käy niin, että lapsen synnyttyä äidin suku tulee läheisemmäksi lapselle kuin isän. Anoppi ja appi saattavat kokea esimerkiksi miniän lastenhoitotavan vieraaksi. Näin anopista ja apista tulee yhä vaikeammin lähestyttäviä lapsen äidille jo sen päälle. Joskus "huono" miniä kaappaa ensin pojan äidiltään ja sitten vielä "pilaa" hänen lapsensakin.

Kysy vaimoltasi joskus sopivan tilaisuuden tullen ns. "ihmekysymys": Mitä olisi toisin, jos huomenna herätessämme saisin olla jatkossa enemmän lasteni kanssa? Tai jos tämä tuntuu liian oudolta, voisit miettiä miten hän vastaisi siihen.
1 VASTAUS:
Kysyit: Millainen äiti vaimollasi on/oli? Oliko heillä selkeä jako, että nainen hoitaa lapset tai muusta syystä lapsi oli naisen vastuulle? Voisit kysyä tätä vaimoltasi, jos et tiedä.

Vastaan: Hyvä kysymys. Itseasiassa avovaimollani on vain huonoja esimerkkejä isänmallista. Hänen äitinsä on tehnyt kaiken, mikä liittyy lastenhoitoon; isä on tehnyt pitkää työpäivää ja ryypännyt viikonloput. Isä ei ole myöskään leikkinyt lasten kanssa tai vienyt harrastuksiin tai ollut mitenkään läsnä. Sama pätee muihin miehiin ja naisiin avopuolisoni suvussa.

Kysyit: Koetko, että olet vaimosi mielestä vain siittäjä ja statussymboli, lähes mekaaninen kone?

Vastaan: En koe. Olemme olleet yhdessä kuitenkin pitkään ja tähän ajanjaksoon kuuluu myös hyviäkin aikoja. En usko, että hän olisi tähdännyt kaikki ne kuluneet vuodet siihen, että saisi joskus lapsen kanssani ja astuisi sen jälkeen 'roolihahmonsa' takaa esiin. Se, että hänen elintasonsa on noussut suhteen myötä, on ollut hänelle toki tervetulluta ja siitä hän on osannut ottaa kaiken irti.

Kysyit: Kuinka usein lapsenne tulisi tavata vanhempiasi?

Ei sillä ole niin merkityksellistä, kuinka usein tavataan vaan se, kuka siitä päättää, tavataanko vai ei. Tunne siitä, ettei asia ole omissa käsissä on kaikista veemäisin. Tosin jos saisin itse päättää, niin kävisin vanhempieni luona kerran viikossa kylässä, koska he asuvat lähellä ja mielellään ottavat vastaan lapsiaan. Lisään vielä tähän, että lapsemme ei ole avovaimoni takia koskaan minun vanhempieni luona yökylässä, mutta avovaimon vanhempien luona kyllä vaikka he asuvat yli tunnin ajomatkan päässä.

Tähän mainitsemaasi 'ihmekysymykseen' liittyen ole kyllä kysynyt hänelta kaikki mahdolliset kysymykset, mutta hän ei lähde niihin keskusteluihin. Hänellä keittää heti, jos alan lähestymään häntä millään 'vaatimuksilla'. Hänen mielestään minun tulisi varata aika psykiatrille ja itkeä tälle pahaa oloani - hänelle ei kannata tulla uikuttamaan omaa kurjuuttaan.
+Lisää kommentti
Lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetään lasten isää huoltajuuskiistoissa ja avioeroissa. Valitettavasti saalityöntekijät, asianajajat, juristit ja nomarit uskovat näiden Narsistiäitien, tai jonkun läheisen epäilystä.
Silminnäkijä ohjelmassa Painajainen perheessä käsiteltiin erästä tapausta.

http://yle.fi/vintti/yle.fi/atuubi/atuubi.yle.fi/node/14395.htm
--------------
Ilmoita
Jotenkin kummaa, että vaimo olisi sietänyt sinua vuosikaudet vain geeniesi takia. Spermapankistahan saa valita ne paljon tarkemmin, eikä isä yritä osallistua. Miksi uhrata aikaa suhteeseen, jos haluaa vain lapsen?
2 VASTAUSTA:
Ei asia noin olekaan. Kyllä hänellä on ollut tunteita minua kohtaan; en sitä epäile yhtään. Roolimme perheen sisällä vain muuttuivat, kun yhteinen lapsemme syntyi ja tämä on aiheuttanut välillemme sellaista kitkaa, jota ei ollut ennen lapsen syntymää.
Paskan möivät kirjoitti:
Ei asia noin olekaan. Kyllä hänellä on ollut tunteita minua kohtaan; en sitä epäile yhtään. Roolimme perheen sisällä vain muuttuivat, kun yhteinen lapsemme syntyi ja tämä on aiheuttanut välillemme sellaista kitkaa, jota ei ollut ennen lapsen syntymää.
Pitäisikö teidän keskustella asiasta. Ja tottakai lapsi muuttaa ihmisiä ja heidän roolejaan perheessä.
+Lisää kommentti
Huoh...Ei taida vaimos tajuta, minkälainen aarre hänellä on käsissään. Moni nainen vain haaveilee siitä, että mies olisi lapsen kanssa. Tsemppiä..en osaa muuta ny sanoa.
3 VASTAUSTA:
Onko tämä avovaimosi teini-ikäinen lapsi tyttö vai poika ja millainen rooli sinulla on ollut hänen kasvatuksessaan? Oletko tämän kanssa halunnut/saanut käydä sukulaisissasi ilman puolisoasi.
Onko lapsella ollut kunnioitus sinua kohtaan ja onko hän kuinka paljon ollut isänsä kanssa tekemisissä?
Nämä uusperhejutut eivät ole ihan helppoja juttuja. Minut jätti aikanaan yhteisen poikamme äiti tai siis jätti meidät molemmat tuosta vaan, kun poika oli vajaa 5-vuotias. Vuosi siinä sitten eleltiin pojan kanssa kahdestaan, kunnes löysin nykyisen vaimoni, jolla oli silloin jo kolme lasta kahdesta aikaisemmasta avioliitosta. Nykyään meillä on myös kaksi yhteistä tytärtä. Vaimollani on tosin ollut vuosia paha alkoholiongelma ja siitä on seurannut puolestaan moninaisia ongelmia. Lastensuojeluviranomaiset ovat useasti ehdotelleet ja jopa uhkailleet lasten huostaan otolla. Olen usein joutunut kaunistelemaan tosiasioita, jotta näin ei tapahtuisi.Ainoastaan nämä yhteiset lapsemme ovat vielä suht pieniä vasta koulunsa aloittaneita, mutta kaikki vaimoni aikuiset lapset ovat muuttaneet jo pois kotoa. Vaimoni alkoholiongelma siihen osasyynä. Poikani (menossa armeijaan) asuu vielä kotona.
Ei ole helppoa uusperheen elämä. Siksi kokemuksesta kannatan ydinperheen yhdessä pysymistä.Heilläkin on ongelmansa, mutta usein ne ovat pienempiä.
Lapsilla kun on toisistaan huolehtivat vanhemmat, on lastenkin huolet pienemmät. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, kun itsekkyys ottaa vallan jommasta kummasta. Uskon kuitenkin, että sellainen henkilö on helpompi jättää lapsen kanssa, jon ka voi luottaa hoitavansa lapset.
Uusperheestä kirjoitti:
Onko tämä avovaimosi teini-ikäinen lapsi tyttö vai poika ja millainen rooli sinulla on ollut hänen kasvatuksessaan? Oletko tämän kanssa halunnut/saanut käydä sukulaisissasi ilman puolisoasi.
Onko lapsella ollut kunnioitus sinua kohtaan ja onko hän kuinka paljon ollut isänsä kanssa tekemisissä?
Nämä uusperhejutut eivät ole ihan helppoja juttuja. Minut jätti aikanaan yhteisen poikamme äiti tai siis jätti meidät molemmat tuosta vaan, kun poika oli vajaa 5-vuotias. Vuosi siinä sitten eleltiin pojan kanssa kahdestaan, kunnes löysin nykyisen vaimoni, jolla oli silloin jo kolme lasta kahdesta aikaisemmasta avioliitosta. Nykyään meillä on myös kaksi yhteistä tytärtä. Vaimollani on tosin ollut vuosia paha alkoholiongelma ja siitä on seurannut puolestaan moninaisia ongelmia. Lastensuojeluviranomaiset ovat useasti ehdotelleet ja jopa uhkailleet lasten huostaan otolla. Olen usein joutunut kaunistelemaan tosiasioita, jotta näin ei tapahtuisi.Ainoastaan nämä yhteiset lapsemme ovat vielä suht pieniä vasta koulunsa aloittaneita, mutta kaikki vaimoni aikuiset lapset ovat muuttaneet jo pois kotoa. Vaimoni alkoholiongelma siihen osasyynä. Poikani (menossa armeijaan) asuu vielä kotona.
Ei ole helppoa uusperheen elämä. Siksi kokemuksesta kannatan ydinperheen yhdessä pysymistä.Heilläkin on ongelmansa, mutta usein ne ovat pienempiä.
Lapsilla kun on toisistaan huolehtivat vanhemmat, on lastenkin huolet pienemmät. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, kun itsekkyys ottaa vallan jommasta kummasta. Uskon kuitenkin, että sellainen henkilö on helpompi jättää lapsen kanssa, jon ka voi luottaa hoitavansa lapset.
Kysyit: Onko tämä avovaimosi teini-ikäinen lapsi tyttö vai poika ja millainen rooli sinulla on ollut hänen kasvatuksessaan? Oletko tämän kanssa halunnut/saanut käydä sukulaisissasi ilman puolisoasi. Onko lapsella ollut kunnioitus sinua kohtaan ja onko hän kuinka paljon ollut isänsä kanssa tekemisissä?

Vastaan: Hänellä on teini-ikäinen poika. Olen ollut hänen elämässään todella pienestä asti eli poika ei muista aikaa ennen minua. Olen viettänyt hänen kanssaan pääsääntöisesti hyviä hetkiä ja meille on kehittynyt vahva side vuosien aikana. Olen käynyt pojan kanssa vanhempieni luona aina kun olen halunnut tosin viime vuosina vähemmän, kun poika on yleensä jäänyt kavereiden kanssa mielummin leikkimän/pelaamaan.

Poika kutsuu minua isiksi. Pojan oma isä ei ole ollut koskaan kuvioissa päihdeongelmansa takia. Kuitenkaan en voi sanoa olleeni pojalle isä, koska en ole voinut ottaa mitään roolia pojan kasvatuksessa; tämä on ollut äidin päätös ja hän on sen tuonut hyvin ymmärrettäväksi alusta asti. Lapsi on monesti joutunut ikävään välikäteen, kun äiti on pojan kuullen mollannut minua ja puhunut mukamas poikansa puolesta. Samalla olen huomannut, kuinka poika olisi halunnut sanoa, ettei ajattele minusta niin kuin äiti antaa ymmärtää. Olemme puhuneet pojan kanssa asiasta myös nyt, kun hän on vanhempi ja hän pystyy kyllä puhumaan, muttei mielellään lähde tuomariksi edelleenkään.
Paskan möivät kirjoitti:
Kysyit: Onko tämä avovaimosi teini-ikäinen lapsi tyttö vai poika ja millainen rooli sinulla on ollut hänen kasvatuksessaan? Oletko tämän kanssa halunnut/saanut käydä sukulaisissasi ilman puolisoasi. Onko lapsella ollut kunnioitus sinua kohtaan ja onko hän kuinka paljon ollut isänsä kanssa tekemisissä?

Vastaan: Hänellä on teini-ikäinen poika. Olen ollut hänen elämässään todella pienestä asti eli poika ei muista aikaa ennen minua. Olen viettänyt hänen kanssaan pääsääntöisesti hyviä hetkiä ja meille on kehittynyt vahva side vuosien aikana. Olen käynyt pojan kanssa vanhempieni luona aina kun olen halunnut tosin viime vuosina vähemmän, kun poika on yleensä jäänyt kavereiden kanssa mielummin leikkimän/pelaamaan.

Poika kutsuu minua isiksi. Pojan oma isä ei ole ollut koskaan kuvioissa päihdeongelmansa takia. Kuitenkaan en voi sanoa olleeni pojalle isä, koska en ole voinut ottaa mitään roolia pojan kasvatuksessa; tämä on ollut äidin päätös ja hän on sen tuonut hyvin ymmärrettäväksi alusta asti. Lapsi on monesti joutunut ikävään välikäteen, kun äiti on pojan kuullen mollannut minua ja puhunut mukamas poikansa puolesta. Samalla olen huomannut, kuinka poika olisi halunnut sanoa, ettei ajattele minusta niin kuin äiti antaa ymmärtää. Olemme puhuneet pojan kanssa asiasta myös nyt, kun hän on vanhempi ja hän pystyy kyllä puhumaan, muttei mielellään lähde tuomariksi edelleenkään.
Selvästi vaikuttaa siltä, että puolisosi on hyvin omistushaluinen ja kontrolloiva.
Ei hän kyllä ole lainkaan reilu sinua kohtaan. Itsekin olen kokenut mollaamista lasten aikana. Naiset taitavat olla useimmat tuollaisia. Ja kyllä lapsen on vaikeaa kääntyä omaa äitiään vastaan varsinkin,kun tämä jatkuvasti teroittaa kenen lapsi tämä on. Vaikeaa se on, mutta pidä omasta isyydestäsi kiinni! Älä siitä koskaan luovu! Tsenppiä vaan.
+Lisää kommentti
Suhde vaimosi poikaan kuulostaa todella hienolta, pidä siitä kiinni!

Luuletko, että lapsenne kasvaessa saisit olla enemmän hänen kanssaan? Voisiko olla, että lapsesi äidillä on jäänyt ns. symbioosivaihe päälle, joka esiintyy yleensä lapsen synnyttyä ja noin ensimmäisen vuoden ajan?

Toivottavasti opit ymmärtämään vaimoasi paremmin ja sitä kautta pystyisitte sopimaan enemmän asioita. Käsitykseni mukaan hän ei näe toiminnassaan ongelmia (toistaa lapsuutensa mallia?), joten aloitetta muutokseen tuskin voit odottaa hänen taholtaan

Nykyään tällaisissa tilanteissa aletaan herkästi leimata toista esimerkiksi luonnehäiriöiseksi, jonka diagnosoiminen on todella vaikeaa ammattilaisillekin: se vaatii todella pitkällisen selvityksen "potilaasta" ja on lopultakin vain veteen piirretty viiva. Monien mielestä luonnehäriödiagnoosi on vain sofistikoitunut loukkaus, luonnehäiriöksi määriteltyä käyttäytymistä nimittäis esiintyy vaikeissa elämäntilanteissakin.
Ilmoita
"Saimme yhteisen lapsen kohta kolme vuotta sitten."

Itse en nyt ymmärrä, mikä tässä on ongelmana??? Sinä voit kysyä lapseltasi, "lähdetäänkö katsomaan mummia ja otetaan äiti mukaan, jos hän haluaa?"

Tuon ikäinen lapsi osaa vastata ihan selvällä suomenkielellä, haluaako hän lähteä katsomaan mummia vaiko ei!!!

Tämän jälkeen, puet lapselle haalarit päälle, ajat auton tallista ja lähdette matkaan, sillä kokoonpanolla, ketka osoittautuivat halukkaaksi lähtemään mukaan.
9 VASTAUSTA:
Sanoit : Itse en nyt ymmärrä, mikä tässä on ongelmana???

Vastaan: En minäkään ymmärrä, mikä ongelma tässä on. Jos kuitenkin palataan viestiketjun otsikkoon, niin se ehkä selventää tilannetta. Lapsen äiti on ottanut kaiken päätösvallan itselleen lapsen menoista ja muista asioista eli minulla ei ole mitään neuvotteluasemaa. Kun ei ole neuvotteluasemaa, niin saa sitä mitä annetaan ja joko tyytyy siihen tai sitten ryhtyy vastatoimenpiteisiin.

Itse olen heikkouttani antanut ajan kulua toivoen, että asia muuttuisi itsestään parempaan suuntaan. Toki - niinkuin aikaisemminkin kirjoitin - olen yrittänyt muuttaa asioista puhumalla, mutta se ei ole auttanut.

Nyt olen päättänyt, että otan yhteyttä lastenvalvojaan, koska asia ei tule muuttumaan keskenämme puhumalla. Ilmoitin asiasta lapsen äidille. Hän puolestaan ilmoitti saman tien, että ottaa eron minusta.

Näillä siis mennään.
Paskan möivät kirjoitti:
Sanoit : Itse en nyt ymmärrä, mikä tässä on ongelmana???

Vastaan: En minäkään ymmärrä, mikä ongelma tässä on. Jos kuitenkin palataan viestiketjun otsikkoon, niin se ehkä selventää tilannetta. Lapsen äiti on ottanut kaiken päätösvallan itselleen lapsen menoista ja muista asioista eli minulla ei ole mitään neuvotteluasemaa. Kun ei ole neuvotteluasemaa, niin saa sitä mitä annetaan ja joko tyytyy siihen tai sitten ryhtyy vastatoimenpiteisiin.

Itse olen heikkouttani antanut ajan kulua toivoen, että asia muuttuisi itsestään parempaan suuntaan. Toki - niinkuin aikaisemminkin kirjoitin - olen yrittänyt muuttaa asioista puhumalla, mutta se ei ole auttanut.

Nyt olen päättänyt, että otan yhteyttä lastenvalvojaan, koska asia ei tule muuttumaan keskenämme puhumalla. Ilmoitin asiasta lapsen äidille. Hän puolestaan ilmoitti saman tien, että ottaa eron minusta.

Näillä siis mennään.
Siis asutte yhdessä ja otat yhteyden lastenvalvojaan... täh. Eikö oikea osoite olisi pariterapia ym. Vaikeuksia tulee joka suhteessa, eikä silloin kannata kaataa bensaa liekkeihin. En todellakaan ihmettele vaimosi tokaisua.
.... kirjoitti:
Siis asutte yhdessä ja otat yhteyden lastenvalvojaan... täh. Eikö oikea osoite olisi pariterapia ym. Vaikeuksia tulee joka suhteessa, eikä silloin kannata kaataa bensaa liekkeihin. En todellakaan ihmettele vaimosi tokaisua.
Pariterapiat on käyty jo. Se oli väärä paikka meille, koska emäntä meni siellä lukkoon eikä antanut sellaisia vastauksia kysymyksiin, joilla olisi päästy asiassa eteenpäin. Terapeuttikin oli sitä mieltä, ettei hän pysty auttamaan meitä, koska toinen osapuoli on selkeästi tuotu puoliväkisin terapiaan.

Vaikeuksia toki tulee ja menee, mutta tämä on ollut päällä kolme vuotta eikä mikään viittaa siihen, että asia tulisi muuttumaan.

En odota tältä parisuhteelta mitään; minulle on lähes se ja sama asummeko saman katon alla vai emme. Se ehkä kuvaa tunnelmia tässä talossa. En edes kirjoittanut tänne sen takia, että hakisin neuvoja tai näkemyksiä parisuhteeseen. Perusoikeudet omaan lapseen eivät ole riippuvaisia siitä, onko parisuhteessa tai ei. En ole kiinnostunut keskustelemaan parisuhteesta.
Paskan möivät kirjoitti:
Pariterapiat on käyty jo. Se oli väärä paikka meille, koska emäntä meni siellä lukkoon eikä antanut sellaisia vastauksia kysymyksiin, joilla olisi päästy asiassa eteenpäin. Terapeuttikin oli sitä mieltä, ettei hän pysty auttamaan meitä, koska toinen osapuoli on selkeästi tuotu puoliväkisin terapiaan.

Vaikeuksia toki tulee ja menee, mutta tämä on ollut päällä kolme vuotta eikä mikään viittaa siihen, että asia tulisi muuttumaan.

En odota tältä parisuhteelta mitään; minulle on lähes se ja sama asummeko saman katon alla vai emme. Se ehkä kuvaa tunnelmia tässä talossa. En edes kirjoittanut tänne sen takia, että hakisin neuvoja tai näkemyksiä parisuhteeseen. Perusoikeudet omaan lapseen eivät ole riippuvaisia siitä, onko parisuhteessa tai ei. En ole kiinnostunut keskustelemaan parisuhteesta.
Yllätyt vielä noiden perusoikeuksien suhteen......(etkä positiivisesti)

Ihmisillä on kumma kuva siitä että eron jälkeen saa kaiken jonka haluaa. Ei saa. Ei edes murto-osaa. Joten mietippä vielä. Suosittelen lämpimästi.
Paskan möivät kirjoitti:
Pariterapiat on käyty jo. Se oli väärä paikka meille, koska emäntä meni siellä lukkoon eikä antanut sellaisia vastauksia kysymyksiin, joilla olisi päästy asiassa eteenpäin. Terapeuttikin oli sitä mieltä, ettei hän pysty auttamaan meitä, koska toinen osapuoli on selkeästi tuotu puoliväkisin terapiaan.

Vaikeuksia toki tulee ja menee, mutta tämä on ollut päällä kolme vuotta eikä mikään viittaa siihen, että asia tulisi muuttumaan.

En odota tältä parisuhteelta mitään; minulle on lähes se ja sama asummeko saman katon alla vai emme. Se ehkä kuvaa tunnelmia tässä talossa. En edes kirjoittanut tänne sen takia, että hakisin neuvoja tai näkemyksiä parisuhteeseen. Perusoikeudet omaan lapseen eivät ole riippuvaisia siitä, onko parisuhteessa tai ei. En ole kiinnostunut keskustelemaan parisuhteesta.
Uskallan luvata sinulle yhden asian, että jos nyt olet tuntenut että et ole saanut osoittaa isyyttäsi tahtomallasi tavalla perheen sisältä, niin asia ei eroamalla siitä parane. Huononee. Nykyisistä oikeuksistasi on rippeet jäljellä erosi jälkeen. Tämä on taivaan tosi.

Vaan katso, ja hämmästy. Siperia opettaa. Sinuakin.
Paskan möivät kirjoitti:
Pariterapiat on käyty jo. Se oli väärä paikka meille, koska emäntä meni siellä lukkoon eikä antanut sellaisia vastauksia kysymyksiin, joilla olisi päästy asiassa eteenpäin. Terapeuttikin oli sitä mieltä, ettei hän pysty auttamaan meitä, koska toinen osapuoli on selkeästi tuotu puoliväkisin terapiaan.

Vaikeuksia toki tulee ja menee, mutta tämä on ollut päällä kolme vuotta eikä mikään viittaa siihen, että asia tulisi muuttumaan.

En odota tältä parisuhteelta mitään; minulle on lähes se ja sama asummeko saman katon alla vai emme. Se ehkä kuvaa tunnelmia tässä talossa. En edes kirjoittanut tänne sen takia, että hakisin neuvoja tai näkemyksiä parisuhteeseen. Perusoikeudet omaan lapseen eivät ole riippuvaisia siitä, onko parisuhteessa tai ei. En ole kiinnostunut keskustelemaan parisuhteesta.
Yksi tapa on että rupeat tekemään asioita oman pään mukaan ja vähän valitat vaimosi jutuista ja teet lapsen kanssa niinkuin itse haluat ja jos tulee sanomista niin laitat vaimosi koville ett änyt tehdään näin ja eikä piiruakaan periksi niin hyvä tulee. Näytä että olet mies talossa ja se siitä. Ite miehenä olen saanut lapsemme kanssa tehdä kaikki juttuja ihnan pienestä pitäen kun naiseni ollut vuorotöissä ja lapsi on otettu omiin reissuille ihan pienestä pitäen.
Paskan möivät kirjoitti:
Sanoit : Itse en nyt ymmärrä, mikä tässä on ongelmana???

Vastaan: En minäkään ymmärrä, mikä ongelma tässä on. Jos kuitenkin palataan viestiketjun otsikkoon, niin se ehkä selventää tilannetta. Lapsen äiti on ottanut kaiken päätösvallan itselleen lapsen menoista ja muista asioista eli minulla ei ole mitään neuvotteluasemaa. Kun ei ole neuvotteluasemaa, niin saa sitä mitä annetaan ja joko tyytyy siihen tai sitten ryhtyy vastatoimenpiteisiin.

Itse olen heikkouttani antanut ajan kulua toivoen, että asia muuttuisi itsestään parempaan suuntaan. Toki - niinkuin aikaisemminkin kirjoitin - olen yrittänyt muuttaa asioista puhumalla, mutta se ei ole auttanut.

Nyt olen päättänyt, että otan yhteyttä lastenvalvojaan, koska asia ei tule muuttumaan keskenämme puhumalla. Ilmoitin asiasta lapsen äidille. Hän puolestaan ilmoitti saman tien, että ottaa eron minusta.

Näillä siis mennään.
Jatkan vielä, että salliiko vaimosi sinun enää edes puhua lapsesi kanssa? Osaako lapsi itse kommunikoida millään tavoin ja onko hänellä mitään mielipidettä siihen, että sinä et saa ottaa lasta aina mukaan, kun käyt mummilla?

Tosin jos lapsi näkee mummiaan kuitenkin kerran kahdessa viikossa, se ei ole mitenkään poikkeuksellisen harvoin.

"Nyt lapsi on kolmevuotias ja osaa itse haluta mummin luo. Lapsi tapaa vanhempiani ehkä kerran kahdessa viikossa vaikka itse näen heitä useamman kerran viikossa."

Toisaalta luulen, että te molemmat haluatte erota ja lapsi on nyt tässä pelkkä pelinappula, josta kinaamalla tuo ero saadaan aikaan. tarvitsevatko vanhempasi apuasi vai minkä vuoksi käyt heillä "useamman kerran viikossa"?

Tällainen tavallisessa parisuhteessa elävä ihminen ei ymmärrä, miksi isän tai äidin pitää saada toiselta vanhemmalta lupa olla lapsensa kanssa. Mitä vaimosi pelkää lapselle tapahtuvan sinun seurassasi?
Ei tehdä vaikeaksi kirjoitti:
Jatkan vielä, että salliiko vaimosi sinun enää edes puhua lapsesi kanssa? Osaako lapsi itse kommunikoida millään tavoin ja onko hänellä mitään mielipidettä siihen, että sinä et saa ottaa lasta aina mukaan, kun käyt mummilla?

Tosin jos lapsi näkee mummiaan kuitenkin kerran kahdessa viikossa, se ei ole mitenkään poikkeuksellisen harvoin.

"Nyt lapsi on kolmevuotias ja osaa itse haluta mummin luo. Lapsi tapaa vanhempiani ehkä kerran kahdessa viikossa vaikka itse näen heitä useamman kerran viikossa."

Toisaalta luulen, että te molemmat haluatte erota ja lapsi on nyt tässä pelkkä pelinappula, josta kinaamalla tuo ero saadaan aikaan. tarvitsevatko vanhempasi apuasi vai minkä vuoksi käyt heillä "useamman kerran viikossa"?

Tällainen tavallisessa parisuhteessa elävä ihminen ei ymmärrä, miksi isän tai äidin pitää saada toiselta vanhemmalta lupa olla lapsensa kanssa. Mitä vaimosi pelkää lapselle tapahtuvan sinun seurassasi?
Sallii toki puhua eikä mitenkään tule yleensä väliin, kun olen lapsen kanssa esim kotona. Kun lähden mummille kylään, niin jos asiasta ei ole etukäteen ollut puhe, niin lapsi jää pääsääntöisesti kotiin, koska äidillä on 'muuta sovittuna' jne. Lapsi kyllä sanoo joskus mielipiteensä, mutta sillä ei ole merkitystä lopputuleman kanssa. Lapsi uskoo sen syyn, minkä äiti sanoo.

Vanhempani eivät varsinaisesti tarvitse apua, mutta minulla on yritys, jonka toinen omistaja on eläkkeellä oleva isäni. Käymme firman juttuja kahvipöydässä läpi pari kertaa viikossa. Vanhemmat asuu - niin kuin mainitsin - lähellä ja työpäivän päätteeksi tulee helposti koukattua sitä kautta.

Avovaimoni ei pelkää mitään tapahtuvan. Olen tämän kysymyksen hänelle esittänyt ja siihen vastasi, ettei kyse ole pelkäämisestä. Jos tivaan asiasta enemmän, niin saan parhaimmillaan vastaukseksi 'nyt ei vain käy'.

Kyse on minun mielestäni erittäin vahvasta omistushalusta, läheisriippuvuudesta, yksinäisyyden pelosta, tarpeesta olla vallan kahvassa ja muista vastaavista itsekkäistä ominaisuuksista. Mielestäni lapsen äiti on myös vahvasti narsistinen. Parhaiten se tulee ilmi tilanteissa, joissa toisen kokemus asiasta on vähäpätöisempää kuin äidin oma mielipide.
Paskan möivät kirjoitti:
Sallii toki puhua eikä mitenkään tule yleensä väliin, kun olen lapsen kanssa esim kotona. Kun lähden mummille kylään, niin jos asiasta ei ole etukäteen ollut puhe, niin lapsi jää pääsääntöisesti kotiin, koska äidillä on 'muuta sovittuna' jne. Lapsi kyllä sanoo joskus mielipiteensä, mutta sillä ei ole merkitystä lopputuleman kanssa. Lapsi uskoo sen syyn, minkä äiti sanoo.

Vanhempani eivät varsinaisesti tarvitse apua, mutta minulla on yritys, jonka toinen omistaja on eläkkeellä oleva isäni. Käymme firman juttuja kahvipöydässä läpi pari kertaa viikossa. Vanhemmat asuu - niin kuin mainitsin - lähellä ja työpäivän päätteeksi tulee helposti koukattua sitä kautta.

Avovaimoni ei pelkää mitään tapahtuvan. Olen tämän kysymyksen hänelle esittänyt ja siihen vastasi, ettei kyse ole pelkäämisestä. Jos tivaan asiasta enemmän, niin saan parhaimmillaan vastaukseksi 'nyt ei vain käy'.

Kyse on minun mielestäni erittäin vahvasta omistushalusta, läheisriippuvuudesta, yksinäisyyden pelosta, tarpeesta olla vallan kahvassa ja muista vastaavista itsekkäistä ominaisuuksista. Mielestäni lapsen äiti on myös vahvasti narsistinen. Parhaiten se tulee ilmi tilanteissa, joissa toisen kokemus asiasta on vähäpätöisempää kuin äidin oma mielipide.
Ehkä vika on sinussa. Jotenkin mitä enemmän kerrot, sitä oudommaksi juttu muuttuu. Sinä valitat ja hermostutat vaimosi. Hän reagoi vetäytymällä lapsen kanssa. Sitten heität narsismi kortilla, kun asiat eivät mene niinkuin sinä haluat. Aiot erota koska et saa kuljetella lasta mukanasi ja vaimolla on eri tyyli lastenvaatteissa kuin sinulla. Saat kuitenkin vapaasti olla lapsesi kanssa ja vaimosi osaa ostaa vaatteita lapselle. Olet ollut yhdessä kauan aikaa, mutta lapsen syntymän jälkeen homma meni puihin. Olitte liian urautuneita kun hankitte lapsen ja nyt ette osaa tajuta parisuhteen päälle. Tämä on yleistä kun hankitaan lapsi pitkän parisuhteen jälkeen.
+Lisää kommentti
Ämmä on sairas! Eihän tuo nyt tervettäkään ole! Kun ero tulee, voit vaatia yhteishuoltajuuden, sinun ei ole pakko suostua vain viikonloppu tapaamisiin vaan voit vaatia myös viikko ja viikko asumista lapselle. Mutta varaudu oikeuteen menoon ja siihen, että tuon luonteinen ämmä tulee mustamaalaamaan sinut täysin, jotta saisi omia lapsen. Hillitse itsesi ja ala juonimaan. Jos olet varakas, hanki asianajaja tai kysy neuvoa oikeusaputoimistosta.
1 VASTAUS:
Se voi olla sairaus tai luonteenpiirre, kumpi vaan tai jotain muuta. Siitä lähden, että lapsi on minun luonani yhtä paljon kuin äitinsä. Toteutuuko se, niin se on eri asia. Äiti ei missään nimessä suostu 50/50 jakoon, muttei myöskään tule estämään lapsen olemista isällään niinä aikoina, kun sopimuksen mukaan on lapsen vuoro olla isän luona.

Lapsen äidillä ei ole mitään näyttöjä minua vastaan, jolla hän saisi minimitapaamisoikeudet minulle. Tosin mikään ei edes viittaa siihen, että hän tällaiseen taisteluun lähtisi. Ei tilanne ihan niin paha ole -kai.
+Lisää kommentti
Varsinaisesti sinulla avaaja ei ole mitään "perusoikeuksia omaan lapseesi", vaan aina puhutaan LAPSEN oikeudesta vanhempiinsa. Teidän parisuhdetilanteessanne lapsi on jo menetetty ja hänen elämänsä tulee joka tapauksessa menemään pilalle teette niin tai näin. Ehkä adoptio voisi hänet vielä pelastaa...
2 VASTAUSTA:
Ehkäpä näin. Olen kuitenkin pitänyt siitä kiinni, että lasten kuullen ei kinata ja riidellä. Kyllä isälläkin on oikeutensa vanhempana vaikka mainitsit, että puhutaan lapsen oikeudesta vanhempaan. Nämä eivät poissulje toisiaan tai ole ristiriidassa keskenään.
Paskan möivät kirjoitti:
Ehkäpä näin. Olen kuitenkin pitänyt siitä kiinni, että lasten kuullen ei kinata ja riidellä. Kyllä isälläkin on oikeutensa vanhempana vaikka mainitsit, että puhutaan lapsen oikeudesta vanhempaan. Nämä eivät poissulje toisiaan tai ole ristiriidassa keskenään.
"Olen kuitenkin pitänyt siitä kiinni, että lasten kuullen ei kinata ja riidellä."

Minne laitatte lapsen, kun alatte kinata ja riidellä?
Vietkö hänet mummille ja palaat sitten kinaamaan ja riitelemään kotiin?
Menettekö ulos riitelemään ja jätätte lapsen yksin sisälle?
Onko teillä niin iso talo, että voitte mennä "toiseen siipeen" riitelemään, sillä aikaa kun lapsi nukkuu huoneessaan päikkäreitä tai yöuniaan?
Käytättekö sen ajan kun lapsi on kerhossa riitelemällä kotona?
+Lisää kommentti
Huoltoriitojen sovittelua on kokeiltu muutaman vuoden ajan josta on saatu myönteisiä kokemuksia, jotenka asiantuntija-avusteinen huoltoriitojen sovittelusta tulee yleinen käytäntö.
Oikeusministeriön tiedote 14.11.2013.

http://oikeusministerio.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2013/11/huoltoriitojensovittelutuomioistuimessatulossavaltakunnalliseksi.html
-----------
1 VASTAUS:
sovittelu ei ole osapuolille pakollista-
myöskään "lastensuojelun-" viranomaisella ei ole lainsäädännössä määrätty minkäänlaisia velvoitteita/ pakkoa puhua tuomioistuimessa totta lapsen olosuhteista- saa siis valehdella vapaasti vieraannuttaja "äidin-" toimeksiannosta-
ja tuomioistuin kopioi täysin perättömän selviksen lapsen olosuhteista "viranomais-" menettelyssä sanasta sanaan
omaksi "riippumattoman tuomioistuimen" päätöksekseen, ratkaisuksi muuttamalla "päätökseensä" ainoastaan
Raision kaupungin tilalle Turun käräjääjäoikeus-
sekä uuden päivämäärän ja ko. "päätöksen" tekijän nimen..
+Lisää kommentti
Liikemiehenä ymmärrät, että kannattaa pyytää enemmän kuin kohtuudella odottaa saavansa- jos vaikka lykästäisi. Erotilanne päälle JA vaadit YKSINHUOLTAJUUTTA/LÄHIHUOLTAJUUTTA. Perusteina mm. kiintymyksesi ainokaiseen lapseen, äidin määräävä ja epäluotettava luonne (narsisti, pahaksi lapselle), hyvä taloudellinen asemasi, lapsi saisi olla isovanhemmillaan jos sinulla menoa. Olet raitis, nuhteeton kansalainen, lapsi saisi jäädä tuttuun kotiinsa.
Yritä edes, hyvän juristin avustuksella ihan mahdollista.
Ota huomioon, että jos luotat äidin hyväntahtoisuuteen, hän päinvastoin saattaa päätyä vieraannuttamaan ainokaisesi isästään (kostoksi).
1 VASTAUS:
Sinä selkeästi uskot kaiken mitä joku kirjoittaa.
+Lisää kommentti
Tuo lapsiparka on kummankin vanhemman egon jatke. Mietippä avaaja, kuinka äkkiä aika kuluu ja lapsi on maailmalla. Toivottavasti ehjänä teidän riitojenne jäljiltä.

Lapsi ei ole teidän kummankaan omaisuutta. Menee kaksi vuotta, niin hän ITSE sanoo, mitä pukee päälleen. Iskän ostama vaate ei hänelle ehkä kelpaa.

Viisi vuotta ja lapsi on koulussa ja kaverit ovat tärkeämmät kuin iskä tai äiskä.

Kymmenen vuotta ja lapsi tahtoo mopon ja on yhä vähemmän äidin helmoissa ja iskän kanssa mummilassa.

Viisitoista vuotta ja hän haluaakin isänsä sukunimen. Voi olla että vaihtaa äidin valitseman etunimensäkin.

Et pysty tekemään hänestä itsellesi mini-me´tä. :D
2 VASTAUSTA:
Etkö usko ettei äiti taitavasti manipuloimalla saa lapsesta kasvatettua juuri haluamansa laista. Kun tarpeeksi taitavasti satuillaan korvaan, niin pian iskä on p...a ja sen perhe samoin. Äiti kyllä pystyy kolmivuotiaasta tekemään mitä vain haluaa, isällä ei siihen nyt ole mitään mahkujakaan.
4+1 kirjoitti:
Etkö usko ettei äiti taitavasti manipuloimalla saa lapsesta kasvatettua juuri haluamansa laista. Kun tarpeeksi taitavasti satuillaan korvaan, niin pian iskä on p...a ja sen perhe samoin. Äiti kyllä pystyy kolmivuotiaasta tekemään mitä vain haluaa, isällä ei siihen nyt ole mitään mahkujakaan.
Toki lasta voi manipuloida, mutta lopputulema voi olla aivan päinvastainen kuin mihin on tähdätty.

Lapset ovat ajattelevia ja älykkäitä olentoja. Uskooko lapsi oikeasti, että " iskä on p...a ja sen perhe samoin" ilman että tästä on mitään näyttöä ja hänen omat kokemuksensa isästä ja isän vanhemmista ovat vain puhtaasti positiivisia?

Ei usko! Päinvastoin, hän alkaa olla luottamatta äitiinsä, joka puhuu pahaa ihmisistä, joita hän rakastaa ja jotka rakastavat häntä.
+Lisää kommentti
Itsellä on ollut oma omistava äiti. Lähinnä odottanut aina minun olevan hänen kanssaan lomat ja minulla ei ole ollut oikeastaan mitään sanottavaa, että minne mennään yms.. Tämä sitten skaalautuu aikuisena, että ei kannusteta löytämään vaikka omaa työtä ja että lapsella olisi parisuhde on äidille aivan vieras ajatus, koska se veisi lapsen pois äidin omistuksesta. Siispä näistä asioista ei missään elämänvaiheessa edes puhuta. Minun äitini kasvatus on sitten sitä, että ostelee vaatteita ja tarjoaa poimimiaan marjoja. Pitäisin hyvin haitallisena lapselle, koska lapsi ei opi itsenäiseksi, jos on noin kontrolloiva ja omistava äiti ja jos sama suhtautuminen jatkuu pitempään.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Lapsen äiti omistaa lapsen

Olen kohta nelikymppinen mies ja asunut saman naisen kanssa kymmenisen vuotta yhdessä. Naisella on aikaisemmasta suhteesta teini-ikäinen lapsi, joka asuu kanssamme. Pitkän yhdessäolon jälkeen päätimme, että haluamme vielä lapsen ennen kuin on liian myöhäistä. En voi sanoa, että olisimme eläneet ihanassa rakkaussuhteessa kaikki ne vuodet, mutta oltiin kuitenkin yhdessä ja tarkoitus oli niin jatkaa vastakin.

Saimme yhteisen lapsen kohta kolme vuotta sitten. Raskausaika oli hirveetä vuoristorataa, mitä tulee odottavan äidin mielentiloihin. Olin kuullut tarinoita, mutten osannut odottaa sellaista huutomyrskyä, itkua ja vittuilua päivästä toiseen.

Lapsen syntymän jälkeen äiti teki sanattoman sopimuksen itsensä kanssa, että hän pitää kaikki narut käsissään mitä tulee lapsen kasvatukseen, ajanhallintaan, pukeutumiseen, tuttavapiiriin, ruokailuun jne. Minulle asiat valkenivat pikkuhiljaa aina asia kerrallaan. Ensimmäinen asia, josta äiti ei neuvotellut oli lapsen sukunimi; hänen lapsensa saavat aina äidin sukunimen ja sen hän oli tietänyt jo ennen kuin sai lapsia. Minulle tämä asia valkeni vasta, kun lapsen nimeä mietittiin. Lapsi sai tietenkin myös äidin ehdottaman sukunimen.

Lapsella on aina äitinsä ostamia tai tuttavilta ja sukulaisila saatuja vaatteita päällään. Ihmettelin lapsen vauvaiässä miksei äiti koskaan pukenut minun ostamia vaatteita lapselle ja sain vastaukseksi jotain sekunnissa keksittyjä järjettömiä vastauksia, joihin tarttumisesta olisi noussut helevetinmoinen sanasota. Minun ostamani vaatteet olivat mukamas joko pesussa tai hän ei ollut huomannut niitä tai eivät sopineet joidenkin toisien vaatteiden kanssa. Lapsen ruoka-ajat äiti on myös alusta asti räätälöinyt minuutintarkkuudella vaikka äiti itse ei edes osallistu lapsen ruokkimiseen, koska on niin taitamaton keittiössä. Aikataulusta lipsuminen tietää huutoa ja vittuilua poikkeuksetta.

Eniten itseäni on kuitenkin ahdistanut se, että lapsen äiti hallitsee yhteisen lapsemme ajankäyttöä täydellisesti. Käytännössä se tarkoittaa sitä, etten voi lapsen kanssa lähteä mihinkään silloin kun äiti on kotona tai töistä vapaana. Ja jos vahingossa saankin luvan (pitääkö isän aina erikseen pyytää lupa?), niin sen ehtona on, ettei äiti ole sopinut mitään minua ennen ja että olemme kotona viimeistään silloin kun äiti määrää.

Kun lapsi oli vielä vauvaiässä, en voinut kertaakaan poistua lapsen kanssa kotoota kauppareissua pidemmälle. Vanhempani asuvat vartin ajomatkan päässä enkä voinut koskaan viedä lasta vanhempieni luo. Asia oli mielestäni niin käsittämätöntä ja ahdistavaa, etten uskaltanut tai halunnut kertoa vanhemmilleni totuutta asiasta, vaan keksin aina jonkun tarinan. Nyt lapsi on kolmevuotias ja osaa itse haluta mummin luo. Lapsi tapaa vanhempiani ehkä kerran kahdessa viikossa vaikka itse näen heitä useamman kerran viikossa.

Olen keskustellut asiasta lapsen äidin kanssa niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Mikään keskustelu ei ole johtanut mihinkään. Yhtään sopimusta emme pystyneet tekemään em asioihin liittyen, koska lapsen äiti ei neuvottele asioista, jotka liittyvät hänen lapsiinsa - hän itse määrää, miten asiat ovat ja menevät. Olen pyytänyt häneltä vastausta jokaiseen minua vaivanneeseen asiaan ja painottanut, että vaikkei hän olisi halukas neuvottelemaan asioista, niin vähintä mitä hän voi tehdä, on antaa minulle selitys, miksi hän määrää kaikesta mikä liittyy yhteiseen lapseemme. En ole saanut mitään kunnollista vastausta ja äidin mielestä minä paisuttelen asioita. Tähän paisutteluun hän usein viittaa, kun on joutunut selkä seinä vasten eikä keksi mitään muutakaan ulospääsyä tilanteesta.

Kysyin lapsen äidiltä, miksi hän edes halusi lasta kanssani, vaikka ilmeisesti tiesi jo ennen lapsen syntymää, ettei antaisi minulle sellaista isän roolia lapsen elämässä, jota kuka tahansa tuleva isä luonnostaan odottaa. Hän vastasi siihen, että teki lapsen kanssani,koska minulla on hyvät geenit. En edes tiedä, mihin hän näillä hyvillä geeneillä viittasi, mutta vastauksesta käy jo ilmi, että lapsenhankita on ollut itsekäs projekti alusta asti.

Olen hyvätuloinen ja keskivertoa varakkaampi mies. En rikas, mutta koskaan ei ole ollut ns rahasta kiinni. En juo enkä tupakoi. Urheilen säännöllisesti, syön terveellisesti enkä käy vieraissa. Olen sosiaalinen ja vaimon mukaan sellainen, jota mielellään näyttää juhlissa tutuille. Lapset viettävät mielellään aikaa kanssani. En ole väkivaltainen verbaalisesti enkä fyysisesti.

En silti ole täydellinen, mutten koe mitenkään ansaitsevani tällaista kohtelua. Olen helvetin surullinen, turhautunut ja vihainen. TIlanteen pitkittyminen on lamauttanut toimintakykyni asian hoitamiseksi. Jos joku toinen - mies tai nainen - on joskus ollut yhtään samanlaisessa tilanteessa, tai jos kirjoitukseni herätti ajatuksia,niin mielelläni kuulisin, miten olette asian ratkaisseet tai ratkaisisitte.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta