Huomasin taas tänään kuinka elämä ottaa päähän kun on ilman kunnon ystävää. Minulla on avopuoliso jonka kanssa suhde ja tiet varmaan eroamassa nyt huomaan mihin olen tullut. muutin miehen perässä 16-vuotiaana toiselle paikkakunnalle ja silloiseni ystävät hylkäsivät minut, koska muutin pois koti kaupungista nyt huomaan, että 10 vuotta mennyt ja en ole saanut yhtään kunnon ystävää sekä 1 ystäväni odottaa nyt lasta ja tapaaminen sekä soittelu jäänyt todella vähäiseksi vaikka rakastan lapsia. Tuntuu, että välillä olen niin yksin etten tee muuta kuin itken. Olen aina ollut todella huono tutustumaan uusiin ihmisiin ja aukaisemaan suutani varmaan johtunut nuoruuteni koulu kiusaamisesta. Nyt tuntuu, että tarvitsisin ystävän jonka kanssa voisin käydä vaikka kaupungilta.
Onko muilla samanlaisia tunteita? Onko muilla yksinäisyyttä? mitä aikuinen voi löytää ystävän?
Onko muilla samanlaisia tunteita? Onko muilla yksinäisyyttä? mitä aikuinen voi löytää ystävän?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei, itse olen monia vuosia miettinyt tuota, mistä aikuinen ihminen voisi löytää niitä ystäviä. Mutta en vielä 32-vuotiaana osaa tuohon vastata ja olen kokeillut monia juttuja. Toisaalta olen jo luovuttanut tuon asian suhteen...kai se vain on niin, että joidenkin pitää tämä elämä elää ilman ystäviä.
Ihan kuin mun kirjoitus ilman paikkakunnan vaihtoa. 41 vuotiaana olen naimisissa, ei lapsia eikä yhtään likkakaveria. Kaverit häipyi muihin maisemiin ja tunnen itseni joukkoon kuulumattomaksi " lapsellisten " naisten kanssa. Ainoa paras kaveri n. 10 vuotta sitten ei kestänyt että aloin parisuhteeseen ja välit katkesivat. Ukon kanssa oleilen ja välillä senkin kanssa olo on tappelua.
Olisi joku jolle voi soittaa ja lähteä vaikka shoppailemaan tai lenkille.
Miksi ihmiset ovat niin hälmöjä, että kun rakastutaan ja aletaan olemaan vain kumppanin kanssa. Ajan myötä arki astuu suhteeseen ja alkaisi kaivata muitakin kontaketeja. Mutta ystävyyssuhteita pitää myös hoitaa, aika itsekästä tominia niin, että kun rakastuu, voi laittaa kaikki ystävyyssuhteet hyllylle ja jättää heidät noin vain. Sitten kun parisuhde alkaa tökkimään tai väljähtyy, niin ystävien pitäisi olla kuin lähtökuopissaan jälleen itseä varten. Olette loukanneet ja jättäneet heidät ja turha on odottaa heiltä että olsiivat taitä varten,.
Minun kohdallani kävi kyllä niin, että "ystävä" lakkasi vastaamasta puheluihin kun aloin parisuhteeseen.
Olen miettinyt ihan samaa. Ehkä en ole itse ollut koskaan NIIIN rakastunut, että minulle olisi riittänyt pelkästään oma kumppani ja olisin lakannut yhteydenpidon ystävieni kanssa. Mutta nykyään sinkkuna ihmettelen, että minne ne ystävät katoavat rakastuttuaan, kun heihin ei sen jälkeen saa enää juuri yhteyttä. Tuntuu kuin olisin vain ollut joku miehenkorvike, jonka voi heittää menemään sitten, kun mies löytyy.
Minustakin tuntuu yksinäiseltä. Vaikea edes käsittää, miten näin on käynyt. Ystävät ovat aina olleet tärkeitä minulle, mutta vuosien myötä olen saanut pettyä ystävyyssuhteissani, kun olen aina odottanut ystäviltäni enemmän kuin mihin he ovat pystyneet (siis mielestäni ihan tavallisia asioita, kuten, että jos soitan heille, he soittavat minulle takaisin ja jos sovitaan tapaamisia niin ei peruta toistuvasti niitä viime minuutilla).
Olen vielä melkoisen sosiaalinen tapaus, tykkään tutustua uusiin ihmisiin, mutta arvostan myös vanhoja ystäviäni. He eivät vain tunnu arvostavan minua enää... Aikuisena on vaikeampi muodostaa läheisiä ystävyyssuhteita, kun kaikilla tuntuu jo olevan omat ystävänsä, perheensä ja piirinsä ja harvemmin ihmisillä on aikaa tai halua ihan kunnolla tutustua uusiin tuttavuuksiin.
Kontakteja ja tuttavia on kyllä aikuisena helppo saada yhdistyksistä, harrastuksista, töistä jne. mutta todellisia ystäviä, niiden hankkiminen on hankalaa.
Perustetaan ystäväpiiri. Niinkuin lukupiirit tms.
Asuuko kukaan teistä pääkaupunkiseudulla? T eronnut 40 v sosiaalinen mutta yksinäinen maalta stadiin muuttanut:))