Tänä iltana (7.12.2013) Veikkaus ei anna (taaskaan) Lotossa 7-oikein tulosta kenellekään koska potti on vielä pieni ja viikkovaihto jää alhaiseksi.Pottia kasvatetaan kierros pari jotta viikkovaihto kasvaa ja siten valtio nettoaa enemmän.
Tiedotus
betaaja
1597
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
toton 7 oikeen tulee vasta sopivasti juuri enne jouluaattoa .. tai jos ei ole tarpeeksi iso potti niin se menee juuri ennen uudenvuoden aattoa..
Olen erimieltä, yleensä tuollainen "peruspotti" on mennyt isomman potin jälkeen.
Mitä olen seurannut. Kerryttäminen alkaa vasta viikolla 50 ja vuoden vaihteeseen
tulee sitten taas.
Nyt saadaan 2-3 jakajaa, keitä he ovat on sitten ihan toinen juttu. Voihan se olla vaikka Veikkauksen oma tietokone:)
Höpö höpö, minulle tulee hetken päästä 1,4 miljoonaa lotosta. Kyllä teitä sitten harmittaa.
Nyt tuli Veikkaukselta vahvistus, olen ainoa 1,4 miljoonaa voittanut tältä lotto-kierrokselta. Enpä taidakaan syödä purkkihernekeittoa tänään, vaan lähden Hotel Kämpin brunssille. Alkuviikon voisi juhlia lottovoittajan tyyliin, ja perjantaina voisi irtisanoa itsensä.
Lottovoittajan yö oli oikein mukava Kämpissä, suosittelen. Nyt takaisin SPA:n nautintoihin. Torstaina pitää sitten lähteä kohti Turkua, että pääsee irtisanomaan itsensä.
Matkalla Turkuun, kyllä pomo ihmettelee kun 'sairasloman' jälkeen irtisanon itseni.
Onpa ollut mukava viikko, en tiennyt että todella on olemassa hansanmaksapalleroita.
No niin, nyt olen vapaa. Irtisanoin itseni, ilmoitin samalla etten tee kahden kuukauden irtisanomisajan töitä, sakottakoon jos haluavat.
Ensi perjantaina joulua viettämään Kuuban lämpöön.
Muistakaa lotota!
Joo, korruptio loistaa myös täällä meillä ja poliisiviranomaisia epäillään- voisko voittajat löytyä myös Veikkauksen omasta poruukasta myös tässä vuosien saatossa. Tutkinnan paikka. Niin ja sisäasiainministeriön porukoista!
Jos viittaat Aarnion tapaukseen, niin siinä meni vaan liian pitkälle, liian ahneeksi ja
teki muut liikkaa kateellisiksi, juuri muiden kateus sai asioita tutkimaan.
Kun kaikki mukana olevat hyötyvät ja homma kaikkien mielestä oikein ja hyvin
niin... mitään virallista, tiedossa olevaa ei ole.
Peekele, sinne meni taas jollekin muulle!
Kunpa iskisi dementia, enkä muistaisi enää lotota.
Mielton ennustaja, ihmeellinen meedio, Mustanaamio, Taika Jim ja Pääsiäispupu samassa henkilössä !
"Seitsemän oikein -tuloksia saatiin yksi kappale, jonka voittosummaksi muodostui huikeat 1 405 403,60 euroa !"
Eipä tuo kummoisia taitoja vaadi nähdä, mitä peliä tuo firma pelaa. Jos vähänkin
omaa ns. pelisilmää ja muitakin aisteja. Taika Jim on suuri suosikkini, hyvä
sarjakuva.
Eipä noista kaikista asioista kannata hirveästi huudella kylillä.
Näillä mennään. :)
Ja Turkuun meni, katso facebookista Veikkaus - siellä on etukäteen turkulaisille viestiä - olikohan vaan ihan sattuman sanelema juttu?
Tuostakin kirjoitan, tulevaisuudessa, en nyt ala ruotimaan tuota, ja sitä edeltäneitä
"tapahtumia" Pysykää/käykääpä palstalla. Ei kaikkea kerralla.