Jättäkää koiranne hoitolaan (?)

Annikki A

Mikseivät koiranomistajat ymmärrä tätä? En yleistä mutta yksi paha piru riittää tekemään oloni tuskaisaksi ja voimattomaksi. Pirulla meinaan nyt ihmistä.

Olemme kuusihenkinen perhe, talossamme asustaa myös iäkäs kissa. Koirat ovat kivoja mutta itse en kotiini sellaista ottaisi. Pidän koirista mutten halua sellaista omaksi. Nuorempana olin hulluna kaikkiin isokokoisiin luppiin, mutta omaan kotiini - ei kiitos. Meillä on omakotitalo, ystäväpariskuntamme asustaa rivarissa kahden japaninpystykorvan kanssa, ei lapsia, ikä 30-40 about kuten mekin.
Joka kerta kun he tulevat käymään koirat tulevat mukana. Aluksi olin että mikäs ettei, lapset varmaan tykkäävät. Sitten paljastui karu totuus. Koirat olivat tuolloin pentuja(~1, 5v sitten). Pennut teki molemmat tarpeensa muutamaan otteeseen matoillemme, josta seurasi n. 150 euron lasku pesulassa. Wc:n pikkumaton pystyin sentään pesemään kylppärissä. Koirat purivat lastemme leluja, likasivat kuratassuilla kotia, kissamme masentui viikoksi kun joutui koko vkonlopun olemaan piilossa. Se oli kertakaikkiaan kamalaa. Siihen tee ruokaa ja passaa, hoida lapsia ja juokse vieraitten koirien perässä. Kyllä siinä itku tuli kun mummin puuvillamatot odottivat toista kuukautta kallista pesua muut matot. Sanoi tämä nainen ettei tarvitse mattoja pois ottaa. Eivät korvanneet vaikka vihjasin epätoivoisesti. Seuraavalla kerralla kysyin eikö koiria voisi laittaa vaikka hoitoon kun meillä on tuo kissa ja nuorimmainen vähän tuntuu pelkäävän koiria. Vastaukseksi tämä nainen loukkaantui ja suorastaan suuttui. Ei sentään ilennyt sanoa että jättäisitkö itse lapsrs hoitoon mun takia vaikka tiedä vaikka mielessä on käynyt. Sanoi vaan että no tulee kyllä aika kalliiksi ja vetosi omakotitaloomme ja pihatilaan. Suostuin. Virhe. Virhe. Virhe. Otin matot pois. Miksi otit matot pois? Miksiköhän?? Koira kusaisi mieheni farkuille eikä haju tohtinut lähteä millään. Koira näykkäisi lastamme. Lapsemme heityi koiraa legoilla. Sain valitukset. Olisi tehny mieli karjua että tämä on meidän koti ja minä en lapseni leikkejä täällä vahdi kun ruokaa laitan ja jos sinun koirasi menee häntä näykkimään niin mikä tässä on oikein ja väärin. Puistattaa miten nämä vertaavat lapsia koiriin. Tai että onhan meillä kissakin. Ja he eivät vahtineet koiriaan, ollenkaan. Meidän koti. Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa? Eniten ihmettelen sitä KUKA ylipäätään ilkiää viedä lemmikkinsä vieraisiin mukaan. Ei sitten vaan meidän kissaa koskaan. Ja en muitakaan siis näitten lisäksi tunne jotka toisivat ELÄIMIÄ mukanaan, olkoot kuin perheenjäseniä hyvänsä. Tänään soitteli ja kyseli olisiko yöpaikkaa uudenvuoden aatonaatolle, jatkavat siitä matkaa. Sanoin nyt suoraan koirista. Taisi suuttua. Sanoi että täytyy katsoa jos piipahtaavat mutta menevät yöksi varmaan miehensä tädin luo joka myös samassa kaupungissa. Tekisi mieli itkeä mutta mitään ei tule. Paha mieli. Surullinen. Pettynyt. Niin epäreilua. En tiedä, kai minä sitten olen huono.

1

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annikki vaan vielä

      Yritin myös pyytää josko koirat voisi laittaa yöksi eteiseemme niin siitäkin sain vaan suun loksahduksen kuulla ja no ei varmaan nehän alkaa huutamaan kuin hullut jos sitä haluat. Koko talossa piti saada kulkea. Aamulla oli lätäkkö ruokapöydän alla. Koko ajan jouduin olemaan passissa milloin ne pissaa minnekin ja ettei vaan lapset mene soihen sitten, siis vahingossa astu. Lisäksi toinen koira oli saanut karkkeja suuhunsa lapsemme huoneesta. Voisko sun lapset nyt vaan pitää huoneittensa ovet kiinni. Kylläpä nyt kaikki katkeruus pursuaa. Ei mitään näitä ihmisiä vastaan ovat hyvin tärkeitä eikä koiriakaan vastaan mutta meidän kotiin ne ei voi en tulla eivät voi. Eut vaan voi! En tiedä enää mitä teen. Kun tämä ihminen ei oikeasti ei millään ymmärtä eikä halua ymmärtää tai nähdä asiaa minun kantilta. Niin ja kuulemma vaan vieraissa alottavat pissaamisen lattialle että kotona harvoin. Jaaha...ja sekö pitäisi niellä. Vielä loma menossa ja meillekin ties ketä kavereista lasten kavereihin tulossa uudeksivuodeksi. Ei vaan jaksa. Nyt pidän pääni en vaan oikeasti jaksa enää niitä koiria meillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      216
      2886
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      170
      2539
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1182
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1072
    5. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1035
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      68
      1028
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      978
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      323
      946
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      919
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      778
    Aihe