TV7 on omistajansa yksinvaltiaalla päätöksellä osoittanut linjansa ja tehnyt valintansa. Herzogin edustama äärikarismaattisuus on se linja, jota alkujaan kristillinen TV-kanava tulee noudattamaan.
Martti Ojareksen ja Mika Jantusen vakuuttelut David Herzogin tilaisuuksien alussa alkoivat tuntua jo koomisilta. Molemmat miehet ovat panneet euronsa likoon hullun hankkeensa puolesta, ja seisoivat siten puvut päällä selittämässä vakuuttavasti, että Herzog on Herran voideltu!
Tuskinpa kummallekaan tuli mieleenkään sanoa mitään muuta, kun kolehtikin oli vielä keräämättä, kierrosta jäljellä ja kalliit hallipaikat varattuina! Herzogin on siis pakko olla totta!
Kritiikkiin he vastasivat kuin papukaijat toistamalla, mitä Herzog itse on itsestään todistanut. Kumpikaan ei ole maininnut sanallakaan profeettansa kiusallisen sekavia opetuksia, jotka kaikki on luettavissa hänen kirjoissaan. On surkuhupaisaa nähdä aikuisten miesten selittävän, mitä Herzog mahdollisesti tarkoittaa opetuksillaan, vaikka kumpikaan ei ole noihin opetuksiin lukuisista pyynnöistä huolimatta suostunut perehtymään.
Tuolle parivaljakolle lähetetyt lukuisat tiedustelut osoittavat edelleen vastaustaan. Vakuutukseksi ei riitä se, että Ojares on jossakin hotellihuoneessa kokenut jotakin yliluonnollista hengen huumaa.
Martti Ojares on suoraviivaisesti - elokuusta 2013 alkaen - tuominnut Herzogin arvostelijat ulkokultaisiksi, uskonnollisuuden hengen vallassa oleviksi fariseuksiksi. Ratkaisevaa ei ole se, mitä mieltä olet Jeesuksesta, vaan se ratkaisee, mitä ajattelet Herzogista (so. Martti Ojareksen yksityisestä hankkeesta).
Mielestäni TV7 on osoittautunut yhdistykseksi, joka toteuttaa yhden miehen unelmaa ja yhden miehen näkyä yhden ja saman miehen ehdoilla. Mutta kenen rahoilla? Sen määräävät uhraajat, joiden usko tahtoo olla koetuksella, kunhan Ojareksen edustama "hengellisyys" heille paljastuu.
OJAREKSEN VAKUUTTELUT
40
1364
Vastaukset
- ÄlkääLuottakoOjareks
Ojares väittää että Herra on ilmoittanut hänelle Herzogin oleva Jumalan asialla...
Ojarekselle puhunut henki ei ole Jumalasta koska Jumala EI TEE KOSKAAN vastoin omaa Sanaansa. Herra Sanassaan varoittaa näistä eksyttäjistä ja ihmeiden tekijöistä. Uskovien kuuluu koetella kaikki Raamatun Sanan mukaan.
Jos Ojares tuntisi Raamatun sanan niin hän ei koskaan väittäisi päässään puhuvaa ääntä Jumalaksi vaan tietäisi äänen olevan saa*tanasta!
Enemmän siis pitäisi lukea Raamatusta mitä Jumala on sanonut kuin että kuuntelisi ihmistä joka väittää kuulevansa jumalan äänen!
Ojareksen kannattaisi pikaisesti anoa synnit anteeksi ja tehdä parannus Jumalan vastaisesta toiminnasta!- New Age rules ok?
Näin Herzog itse opettaa Youtubessa, linkki alla tarkistamista varten:
"Kvanttifyysikoilta tiedämme, että puhuminen tuottaa ilmakehään subatomisia hiukkasia. Kohteille voidaan puhua ja ne muuttavat muotoaan sen mukaan, miten niille puhutaan. Japanilainen tiedemies teki kokeen ja puhui mikroskoopin alla oleville vesihiukkasille. Niin vesihiukkaset muuttivat muotoaan sen mukaan, miten niille puhuttiin! Kun hän sanoi: Rakkaus! Se kirkastui.
Kun hän sanoi: Vihaan sinua! Se kutistui! Joka ikinen kerta.
Esineisiin ja aineeseen vaikuttaa se miten niille puhutaan.
Kun sinä ajattelet jotain äärimmäisen keskittyneesti, tiede on todistanut, että ajattelu tuottaa samanlaisia näkymättömiä, subatomisia hiukkasia kuin jos puhuisit korkealla värähtelytasolla. Ja he testasivat sen aineella, ja he kohdistivat radioaaltoja kultaharkkoon.
Radioaaltoja ei voi nähdä, mutta sinä tiedät niiden olevan olemassa.
Sitten he mittasivat tuon kultaharkon värähtelytason.
Tuossa kultaharkossa ja sen ympärillä oli paljon enemmän energiaa värähteleviä subatomisia hiukkasia. Se värähteli!
He ottivat toisen kultaharkon ja käskivät miehen keskittää kaikki ajatuksensa niin intensiivisesti kuin mahdollista tuohon toiseen kultharkkoon!
Sitten he mittasivat sen. Se oli aikaisemmin ollut normaali, mutta nyt siinä oli jopa korkeammat värähtelyt kuin tuossa johon kohdistettiin radioaaltoja!
He oivalsivat: Jos ajattelet aivoillasi riittävän korkealla värähtelytasolla, sinun aivosi lähettävät radiolähetyksiä. Aivan kuten radiolähetin!
Oletko joskus kokenut tarvetta soittaa ystävällesi?
Oletko tuntenut että on pakko soittaa tuolle ilmiselle?
Kun kolme päivää ajattelet tiiviisti, liike-elämän kontaktia tai ystävää jolle sinun pitäisi soittaa, ja he soittavatkin sinulle! Tai sinä soitat heille kolmen päivän päästä ja he sanovat: Olen ajatellut sinua kolme päivää! Monellako on tämä kokemus uudelleen ja uudelleen? Kaikilla!
Tiedemiehet ovat tutkineet syytä tähän ja todenneet ja oivaltaneet, että jos aivot ajattelevat tarpeeksi intensiivisesti korkeilla värähtelytaajuuksilla, ne lähettävät subatomisia hiukkasia jotka vaikuttavat aineeseen. Luomakunta ja universumi sinun ympärilläsi luovuttaa sitä, mitä sinä ajattelet, jos ajattelet riittävän intensiivisesti.
Universumi ja luomakunta antaa sinulle sen, mitä sinä olet etukäteen ”nähnyt”, ajatellut ja tuntenut, koska se luulee sinun jo olevan siellä. Se ei huomaa eroa.
De ja vu on tunne siitä, että olen jo ollut täällä. Eikö ole ihmeellistä? Subatomiset hiukkaset ympärilläsi alkavat tulla kohti sinua kun alat ajatella, esineet tulevat sinua vastaan. Kun alat ajatella tiettyä autoa sinä alat nähdä sen tiellä… Hei, siinä on se sama auto jota olen ajatellut! Ja kun katsot tv:tä se on siellä taas!
Tunnekin on värähtelyä. Jos lisäät sen ajatukseen ja puheeseen, se kiihdyttää luomisen moottoria vieläkin nopeammaksi!
Salaisuus on tämä: Jos voit maistaa tulevaisuutta kuin se tapahtuisi unessa tai elokuvassa, kehosi ei tunne eroa vaan se alkaa toimia kanssasi sen ”tulevan sinäsi” mukaan, jota kaipaat.
Minä matkustan kaikkialla maailmassa. USA:ssa joka viikko eri kaupungeissa: Atlanta, New York, Chicago. Ja minun täytyy patistaa itseäni. Herään ja menen heti tunnin kävelylle. Laitan korvilleni meditaatiomusiikkia tai -opetusta ja kävelen ulkona, kuten tänään. Kävelin Sedonassa luonnossa katsellen asioita, ja nämä asiat pulpahtivat päähäni. Ja nämä ajatukset ovat ajatuksia Luojalta."
Lähde:
https://www.youtube.com/watch?v=0nz99df1v4c
- aitoavoimaa
http://www.kotipetripaavola.com/pimeydenkavalineksytys.html
Tossa Herzog paljastus kuolleen ruumiin voitelu. - Ruach Ha Kodesh!!!
Oliko vastaavanlainen tilanne Apostolien tekojen aikana?
Lue Ap.teot.5:38-39:
"Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa; mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."- Gamaliel vs Pietari
Mielestäni tätä jaetta käytetään nyt aivan väärin. Juutalainen fariseus sanoo näin Pietarista ja apostoleista. Mitä se häneen koski, kuinka näiden miesten seuraajille kävisi. Nyt on kysymyksessä eri asia. Kyllä valveutuneen kristityn sydän murehtii sitä, kuinka valheopettajien seuraajien iankaikkisen sielun käy.
- Iso Q
Koirat haukkuu, Gamalielit kulkee. Mitä se todellisia fariseuksia liikuttaa. Lampaat eivät ole heidän.
- tekoja vai ei
Olette te hihhulit huvittavia!
- Jeesus on Herra
Se hämmentää, että aivan vakaiden sydämessään Jeesukseen uskovien ja Häntä seuraavien viestejä ei oteta todella harkintaan!
Kyllä Pyhän Hengen ääni puhuu seurakunnan kautta tänä päivänäkin ja jos vielä useammalla suulla, olisi sitä vakavammin kuultava palautetta.
Katsoin Herzogin toimintaa Tv7:n suoran lähetyksen uusinnasta sekä Jyväskylän että Helsingin "keikoilta".
Herzogin arvostelukyvyttömyys hämmensi! Laittoi täysin laulutaidottoman nuoren tyttären esiintymään molemmissa tilanteissa. Tyttö "lauloi" ja kuulijat kärsivät myötä"häpeästä".
Pahinta silti, että isipappa molemman joikhaamisen jälkeen kehui: "Awesome" "Mahtavaa!" Vaikka tytöllä ei kauniisti sanottunakaan ole laulamisen lahjaa! Nättihän nuori on, mutta ei laulaja!
MIten voi miehen muuhun arvostelukykyyn luottaa, kun oman tyttären uhraa noin!? - EiYmmärrä
Mietin kyllä samaa, että mikä oli pointti laittaa tyttö laulamaan nuotin vierestä TV-lähetykseen? Ymmärrän kyllä, että arka nuori ehkä tarvitsee esiintymisosaamista, mutta pitääkö sille uhrata TV-lähetys?
- Eksytys
Ojares on harhassa.
- Rauhaa kaikille
Täytyy rukoilla Ojareksen puolesta. Kyllä Jumala ilmoittaa ennemmin tai myöhemmin mikä on oikein ja mikä väärin.
- Kiitos Jeesus
Mitä Jumala tahtoo se tulee kuuliaisuuden tietä kulkevan tehdä.
Ottakaapaselvää kenen uskollisuuden takia katsomme Suomen parasta tv kanavaa tv7:aa. - rai 2
Mitä Raamatussa lukekaan, että Jeesus ei hyväksy karismaattisuutta, ei lahkoja. Alusta asti TV7 seuranneena, huomasin monia asioita alusta tähän päivään! Eksyttjät ovat lipeviä kieleltään ja karismaattisen komeita, mutta minuun se ei uppoa. Jeesus oli nöyrä ja hiljainen! Tauno ja Raija Rantala pariskunta olivat ja ovat varmaan vieläkin Jeesuksen Pyhällä voitelulla voideltu. He eivät moittineet, olivat omia itseänäsä, eivätkä vaatteilla koreillut! Sana oli suoraan Raamatusta. Tämä Herzogi on niin hauska vitseillään, että heikko ihminen uskoo vuorenvarmasti tähän mieheen, ei Jeesukseen! Nyt on Esiintyjillä on hienot vaatteet ja aivan upeat kulissit, Jeeuksella ei ollut.
Vähemmän on enemmän! Elämme antiaikaa ja Jumala puhuu tällä säälläkin, että herätkää te nöyrät Kristityt taisteluun! Oi Jumala armahda Suomen kansaa ja anna anteeksi yltäkylläisyys ja ahneus jo Kristillisten seurakuntiin luikerrellut synti!- odofjdgfdg
No ei se Jeesus kovin hiljainen ollut, kaatoi rahanvaihtajien pöydät temppelistä ja varmasti herätti enemmän pahennusta kuin kiakkovieras.
- oiuyt
odofjdgfdg kirjoitti:
No ei se Jeesus kovin hiljainen ollut, kaatoi rahanvaihtajien pöydät temppelistä ja varmasti herätti enemmän pahennusta kuin kiakkovieras.
Ei jeesus ainakaan mikään nynny ollut. "Tulta minä olen tullut heittämään..."
- kelmi
oiuyt kirjoitti:
Ei jeesus ainakaan mikään nynny ollut. "Tulta minä olen tullut heittämään..."
"Tulta minä olen tullut heittämään..."
No, mitä on tullut eli miten paljon ihmiset kiistelevät mm. Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan? Olisi se sitä 'tulta' eikä mitään sopua ja harmoniaa ihmisten kesken.. - kelmi
kelmi kirjoitti:
"Tulta minä olen tullut heittämään..."
No, mitä on tullut eli miten paljon ihmiset kiistelevät mm. Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan? Olisi se sitä 'tulta' eikä mitään sopua ja harmoniaa ihmisten kesken....Olisiko..
- Jonna Hermosärky
Jupakka vain korostaa sitä että tarkkana tulee olla.
Konservatiivienkokous tulisi järjestää, jossa tämä asia käydään läpi ja kunnolla. 2-3h keskustelu, jonka aiheena on miten asia meni. - Iso Q
Tiesittekö tämän: Bill Johnson opettaa "hautojen imurointia" eli grave-sucking.
http://youthapologeticstraining.com/grave-sucking - järkkyä
Kylläpä on järkyttävää, miten tuokin touhu noin yleistyy. Eksytystä. B Johnssonhan kuuluu sarjaan Toronton huijarit.
- Amen.
Gal.4:17 Heillä on intoa teidän(uskovien) hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.
- Elämä Kristuksessa
Bill Johnsson löytyy Ilmestusmaja srk:n linkeistä...
Johanna Tunturipuron opetuksessa onkin löydettävissä yhtymäkohtia ko. hlön
opetuksiin.
Koska haluan kuulla Raamatullista Sanaa, kierrän kyseiset henkilöt kaukaa.
Tunturipuro puhuu välillä asiaa, sitten alkaa satujen kertominen, miten Jumala sitä ja tätä. Puhumattakaan, että tallustelee taivaassa jne. jne.
Jos kyseisellä henkilöllä olisi oikeanlaista Jumalan pelkoa, tuntemisesta puhumattakaan....hän ei toimisi kuten toimii.
Kuuluu sarjaan Herzog. Kuinka pitkälle luulette uskon kestävän, jossa Jumalan Sana on sivuosassa, ja Minä sitä ja tätä.....kultapölyä ja ilmestystä ilmestyksen perään?
Vanhempi, jo rdesmennyt uskova veli antoi minulle Raamatun, kun olin käynyt kasteella. Alkulehdille hän oli kirjoittanut: "olen pannut merkille sen, että kaikilla niillä ihmisillä, joiden sydämessä Jeesus on täydellinen Valtias, heillä on Jeesuksen kaltainen sisäinen hiljaisuus".
Nämä hölöttäjät ovat niin täynnä itseään ja showtaan, että Kristus on niissä tilaisuuksissa sivussa, ellei ulkona.... - ihmettelijä
Elämä Kristuksessa kirjoitti:
Bill Johnsson löytyy Ilmestusmaja srk:n linkeistä...
Johanna Tunturipuron opetuksessa onkin löydettävissä yhtymäkohtia ko. hlön
opetuksiin.
Koska haluan kuulla Raamatullista Sanaa, kierrän kyseiset henkilöt kaukaa.
Tunturipuro puhuu välillä asiaa, sitten alkaa satujen kertominen, miten Jumala sitä ja tätä. Puhumattakaan, että tallustelee taivaassa jne. jne.
Jos kyseisellä henkilöllä olisi oikeanlaista Jumalan pelkoa, tuntemisesta puhumattakaan....hän ei toimisi kuten toimii.
Kuuluu sarjaan Herzog. Kuinka pitkälle luulette uskon kestävän, jossa Jumalan Sana on sivuosassa, ja Minä sitä ja tätä.....kultapölyä ja ilmestystä ilmestyksen perään?
Vanhempi, jo rdesmennyt uskova veli antoi minulle Raamatun, kun olin käynyt kasteella. Alkulehdille hän oli kirjoittanut: "olen pannut merkille sen, että kaikilla niillä ihmisillä, joiden sydämessä Jeesus on täydellinen Valtias, heillä on Jeesuksen kaltainen sisäinen hiljaisuus".
Nämä hölöttäjät ovat niin täynnä itseään ja showtaan, että Kristus on niissä tilaisuuksissa sivussa, ellei ulkona....Pyytäisin ja toivoisin hieman Jumalan pelkoa myös tähän keskusteluun, anteeksi jos kuulostan muka-tietävältä, mutta pakko sanoa.
En oikein itsekään ole täysin tietoinen kaikesta mitä esim. Herzog on kirjoittanut kirjoissaan, enkä ehkä ymmärrä mikä on mahdollista Jumalalle ja mikä ei (tosin raamatussa kyllä sanotaan että kaikki olisi Jumalalle mahdollista... Itseään vastaan Hän ei tosin toimi, siinä kaiketi raja...) MUTTA....
Olen kuullut Herzogin puheita televisiossa ja kahdessa kokouksessa paikan päällä. Niissä en ole havainnut ymmärrykseni mukaan ristiriitaa raamatun kanssa...
Hedelmästään puu tunnetaan. Näin omin silmin kuinka ihmisiä meni runsaasti lavalle todistamaan kuinka he olivat parantuneet sairauksistaan, ja olen kuullut monia (oikeasti monia, ei vaan yhtä tai kahta) todistuksia suomalaisilta, jotka parantuivat joko kokouksen aikana tai kotona, joko heti tai muutama päivä myöhemmin. He olivat todella kiitollisia, ja ylistivät Herraa Jeesusta Kristusta ihmeestään. (Toki useat mainitsivat kiitoksen Herzogillekin, ja olivat onnellisia että hän tuli Suomeen vierailulle, mutta ehdottomasti antoivat kaiken kunnian parantumisestaan Jumalalle...)
Ainakin yhtä paljon ihmisiä meni lavan eteen vastaten kutsuun ottaa Jeesus sydämeensä ja elämänsä Herraksi. Varmasti jokainen heistä ohjattiin tämän jälkeen jonkinlaiseen yhteyteen haluamassaan seurakunnassa, että he voisivat kasvaa ja oppia uskossaan, saada tukea valitsemallaan tiellä, uudessa elämässä Jeesusta seuraten.
Tilaisuuksissa ylistettiin Jeesusta Kristusta lukuisin ylistyslauluin, ja Herzog puhui Jeesuksesta erittäin paljon, ja palvoi ja rukoili Häntä lavalla. Kun hän rukoili ihmisten puolesta ja käski sairauksia lähtemään, hän teki sen Jeesuksen nimessä.
Tiedä sitten... Miksi tämä on niin huonoa ja jopa paholaisesta lähtöisin olevaa toimintaa? Haluaako joku kertoa? Perustan näkemykseni siis omalle kokemukselleni ja ymmärrykselleni, ja tiedän raamatusta suhteellisen paljon.
Kuinka Kristus pystyi olemaan noista kertomistani tilaisuuksista ulkona ja unohdettuna, koska asia oli oikeastaan täysin päinvastoin... Kysyn vilpittömästi. Joka väittää että Kristus oli sivussa, ei varmasti ole itse ollut tekemisissä Herzogin opetuksen kanssa, vaan on saanut tietonsa jostakin muualta.
Voidaanko paholaisen kokouksissa ylistää Kristusta, ja antaa Hänelle kunnia? Voiko paholainen saada aikaan hyvää hedelmää ja sieluja Jumalan valtakuntaan?
- Tallennus suoritettu
" Voidaanko paholaisen kokouksissa ylistää Kristusta, ja antaa Hänelle kunnia? "
Mikä sen estää jos on eksytys tarkoituksena.
On kuulemma olemassa erityisiä " Jeesushenkiä " paholaisen käytössä, sanoi Markku Veilo.- ihmettelijä
Ihmettelen suuresti!
Mikä siis onkaan tämä eksytys konkreettisesti? Eikö sen ole tarkoitus viedä ihminen lopulta helvettiin?
Kuinka se vie helvettiin, kun ihmisiä kutsutaan pelastukseen saamaan syntinsä anteeksi Jeesuksen veressä? Eikö se riitäkään pelastukseen?
Ja toisekseen, vielä enemmän särähti korvaan nämä Jeesus- henget. Onko se raamatullista?
Tiedän kyllä että jeesus kertoi että viimeisellä tuomiolla Hän joutuu käännyttämään luotaan ihmisiä, jotka ovat Hänen nimessään tehneet voimatekoja, mutta millä perusteella sinä teet tämän jaon oikeisiin ihmeisiin, oikeassa nimessä, ja sitten vääriin ihmeisiin, jeesus-hengen(???) nimessä?
Saisiko tästä aikaiseksi asiallista keskustelua? - Tallennus suoritettu
ihmettelijä kirjoitti:
Ihmettelen suuresti!
Mikä siis onkaan tämä eksytys konkreettisesti? Eikö sen ole tarkoitus viedä ihminen lopulta helvettiin?
Kuinka se vie helvettiin, kun ihmisiä kutsutaan pelastukseen saamaan syntinsä anteeksi Jeesuksen veressä? Eikö se riitäkään pelastukseen?
Ja toisekseen, vielä enemmän särähti korvaan nämä Jeesus- henget. Onko se raamatullista?
Tiedän kyllä että jeesus kertoi että viimeisellä tuomiolla Hän joutuu käännyttämään luotaan ihmisiä, jotka ovat Hänen nimessään tehneet voimatekoja, mutta millä perusteella sinä teet tämän jaon oikeisiin ihmeisiin, oikeassa nimessä, ja sitten vääriin ihmeisiin, jeesus-hengen(???) nimessä?
Saisiko tästä aikaiseksi asiallista keskustelua?Kysy Markulta asiasta. Kerroin vain mitä olen kuullut. Jollain youtubevideolla se on. Muistaakseni "varokaa eksytystä" pätkä.
No, niin moni sanoo että kultapöly on eksytystä ja yksi hyvä perustelu on sekin että miksi rikkaissa maissa tapahtuu ainoastaan kultapölytykset ja sitten se että miten kultapölytys toisi Jumalan sanomaa esiin?
http://www.youtube.com/watch?v=67mx8fiWui0
Tuossa on asiaa eksytyksestä. - Kiitos!
Tallennus suoritettu kirjoitti:
Kysy Markulta asiasta. Kerroin vain mitä olen kuullut. Jollain youtubevideolla se on. Muistaakseni "varokaa eksytystä" pätkä.
No, niin moni sanoo että kultapöly on eksytystä ja yksi hyvä perustelu on sekin että miksi rikkaissa maissa tapahtuu ainoastaan kultapölytykset ja sitten se että miten kultapölytys toisi Jumalan sanomaa esiin?
http://www.youtube.com/watch?v=67mx8fiWui0
Tuossa on asiaa eksytyksestä.Aion katsella tuon videon minkä jaoit. Tulen ehkä sitten kertomaan mitä ajatuksia se herätti.
Niin.. Kultapöly.. Enpä minäkään kultapölyistä osaa mennä sanomaan, ei ole kohdalleni osunut. Ehkä ajattelen vain, että jos se on totta, niin senkin hedelmästä kaiketi voisi päätellä jotain. Jos vaikutus kultapölyä kokeneelle ihmiselle on lähentävä Jumalaa kohti, ja saa aikaan aitoa ylistystä ja kenties sydämen paloa Jumalan puoleen, en näkisi asiaa pahana... Teoriassahan Jumalalle on kaikki mahdollista, jopa sellainen mitä ei mainita raamatussa. Mutta ei tietenkään raamattua vastaan olevat asiat.
Haluan muistaa ensisijaisesti, että kultapölyllä tai ilman, olemme samassa veneessä ja veljiä ja siskoja Kristuksessa.
Hienoa kun halutaan varoa joutumasta eksytykseen. Se on oikein. Varotaan kuitenkin tuomitsemasta... Jos emme ole täysin varmoja.
Luulisin, että Herzogin toiminta saa aikaan kuitenkin pelottavan paljon hyvää, ja hedelmää Jumalan valtakuntaan, ollakseen valmis tuomittavaksi eksyttäjäksi ja vääräksi profeetaksi.... Hän kuitenkin rukoilee, syventyy sanaan ja paastoaa tosissaan. Etsii Jumalaa. - Tallennus suoritettu
Tallennus suoritettu kirjoitti:
Kysy Markulta asiasta. Kerroin vain mitä olen kuullut. Jollain youtubevideolla se on. Muistaakseni "varokaa eksytystä" pätkä.
No, niin moni sanoo että kultapöly on eksytystä ja yksi hyvä perustelu on sekin että miksi rikkaissa maissa tapahtuu ainoastaan kultapölytykset ja sitten se että miten kultapölytys toisi Jumalan sanomaa esiin?
http://www.youtube.com/watch?v=67mx8fiWui0
Tuossa on asiaa eksytyksestä.Täytyy sanoa että arvostan korkealle tuon miehen. Hyvä huomata perustelluin syin saada katsoa ylöspäin saarnamiestä. Tulee kummallisen hyväolo tuota miestä kuunnelessa. Eikä siinä mitään tykkään kuunnella uskonaiheisia puheita vaikka puhuja ei osaisi olla hyvä puhumaan mutta uskossa olevan hiljaisuus kelpaa sekin.
Mutta sana tulee kuulemisestakin ja itselle tulee tosi levollinen olo kuunnellessa tätä miestä. Jotain pyhää tuosta vaan välittyy.. Jotain menetettyäjonka hän tuo takaisin. Mieleen nousee loppukesä ka sydämestä tuleva kunnioitus.
Kun kolmas temppeli on valmistunut ja miksei jo valmisteila niin tehkää välinne selviksi, totesi muuten Pekka Sartola tänään Jerusalem studiossa. Kiinnostava ohjelma on sekin. Laitoin mieleen että kolmanteen temppeliin tulee kiinnittää huomionsa.
Voisikohan joku Veilolle sanoa että voisi kiolmannesta temppelistä puhua ja pyytää Veiloa katsomaan linkin videon. Ymmärrän kyllä jos aihepaljoutta piisaa mutta kenties Veilon saisi innostumaan ideasta kun katsoisi mitä Sartola sanoo Jerusalemin temppelistä.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=36113
Aihe alkaa olla ajankohtainen ja on äärimmäisen tärkeä ja kiinnostava, siksi tätä halusin ehdottaa. Tosi paljon alkaa näyttämään siltä että nyt alkaa vyörymään asiat vauhdilla ihan oikeastikin. Melkein tekee mieli sanoa kiinni linnanmäellä olevan tekstin mukaisesti vuoristoradan alussa: " pitäkää kiinni hatuistanne."
Pelottavaa tulee olemaan mutta muistakaa että vapautuksemme on lähellä. Hän tulee avuksemme. Se on varma asia yhtä lailla kuin sekin että voit lukea tämän tekstin ja kirjoittaa omaasi kehiin. - pitää olla varovaine
ihmettelijä kirjoitti:
Ihmettelen suuresti!
Mikä siis onkaan tämä eksytys konkreettisesti? Eikö sen ole tarkoitus viedä ihminen lopulta helvettiin?
Kuinka se vie helvettiin, kun ihmisiä kutsutaan pelastukseen saamaan syntinsä anteeksi Jeesuksen veressä? Eikö se riitäkään pelastukseen?
Ja toisekseen, vielä enemmän särähti korvaan nämä Jeesus- henget. Onko se raamatullista?
Tiedän kyllä että jeesus kertoi että viimeisellä tuomiolla Hän joutuu käännyttämään luotaan ihmisiä, jotka ovat Hänen nimessään tehneet voimatekoja, mutta millä perusteella sinä teet tämän jaon oikeisiin ihmeisiin, oikeassa nimessä, ja sitten vääriin ihmeisiin, jeesus-hengen(???) nimessä?
Saisiko tästä aikaiseksi asiallista keskustelua?Riippuen kenen käsien alle menee siunausta tai voitelua hakemaan niin mikä henki ko henkilössä on niin sen hengenhän hän jakaa eikä mitään muuta. Jos ei oo Pyhää Henkeä niin ei sieltä Pyhää Henkeä voi saada.
- että tämmöstä..
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/david-herzog-esiintyy-kesalla-olympiastadionilla/
Ei voi kun ihmetellä näiden miesten pokkaa, mutta niinpä Paavali sanoikin, että heidän omatuntonsa on poltinraudalla merkitty.
1.Tim. 4:1-2 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty.
Surullista tietämättömien kannalta :( mutta myös hienoa nähdä miten Raamattu toteutuu silmiemme edessä.- Risti-riita.
>> Yhdysvaltalainen evankelista ja parantaja David Herzog >> Siis kyseinen mies, parantaa eikä Jumala!
- Elämä Kristuksessa
Vai käyttää Herzog New Age -termistöä, jotta newagelaiset ymmärtäisivät....
Mitä arvelette Jumalan ajattelevan kyseisestä selityksestä?
Jumalan Sana vedetään mukaan new age eksytykseen....tuloksena sekamelska, joka hämärtää pelastuksen tien.
Jos Jumalan Sana ei kelpaa, niin se ei kelpaa. Jumala puhuu Sanansa ja Henkensä kautta. On Jumalan pilkkaa vetää newage juttuja mukaan siihen, mikä on
Pyhää ja puhdasta.
Jantunen voisi alkajaisiksi kääriytyä säkkikankaaseen ja kieriä tuhkassa, ja tehdä todellista parannusta selityksistään. Ei kultapölyä vaan tuhkanpölyä!
Ja Herzogille sama juttu.
Niin, kun arvostelet kyseisiä henkilöitä, olet fariseus, uskonnollinen, ulkokultainen jne. Kuvio on tuttu, niin toimittiin jo Torontossa, Lakelandissa jne.
Eihän näitä "superuskovia" saisi heidän mielestään arvostella; heillä kun on ihan omaa tietoa Jumalasta. Ohi Raamatun.......
Tutkikaa Jumalan Sanaa, rukoilkaa, etsikää Herraa vilpittömin sydämin.
Kun näin teet, et eksy. - eikö saisi arvostell
Jos kielletään arvostelu niin eikö se ole kuin keisarin palvontaa tai P-Korean meininkiä?
- Herzog ja new age
Eikö kenestäkään ole outoa, että mies joka kutsuu itseään vanhurskaaksi mieheksi on asettunut asumaan kymmenen tuhannen ihmisen pikkukylään, joka on Yhdysvaltojen NEW AGE-KESKUS! Siellä et voi edes ruokakaupassa käydä ilman että voit tilata henkikarttoja itsellesi. Sokeakin näkee, mistä Herzog on liittänyt opetukseensa new age oppeja ja mikä henkivalta hänen tilaisuuksiinsa laskeutuu "pyhänä henkenä". '
http://www.nytimes.com/2006/04/09/travel/09sedona.html?pagewanted=all&_r=0
New age oppaassa lukee näin:
Sedona is famous for its so-called vortex sites, spots where the earth's energy is supposedly increased, leading to self-awareness and various kinds of healing.
Suomennettuna: Sedona on tunnettu niin kutsutuista pyörteistä, pisteistä joissa maan energia on lisääntynyt, se johtaa itsetietoisuuden lisääntymiseen ja erilaisiin parantumisiin. Lisäksi Sedonassa tehdään toistuvasti "ufo-havaintoja" http://www.spiritofmaat.com/archive/mar3/dongo.htm
Tämähän on suoraan Herzogin opetuksesta maantieteellisistä "PORTEISTA", joissa "Kirkkaus" laskeutuu ja "energia virtaa parantaen". Raamattu ei opeta näin! - Hupsista hei
- mitä--vielä
Tässä joitain esimerkkejä DH:n kirjoittamista kirjoista.
http://www.amazon.com/David-Herzog/e/B0034PN5K0
Tämä kirja ohjaa 'oikeaan' ravintoon, mutta huomiota kiinnitti mm. eräs tämän kirjan lukija-arvostelu.
http://www.amazon.com/Jumpstart-Superfoods-Weight-Loss-Discoveries-Techniques/dp/1621365956/ref=la_B0034PN5K0_1_1/177-6488615-3763269?s=books&ie=UTF8&qid=1398151246&sr=1-1
Tässä eräs lukija kertoo menettäneensä täysin luottamuksensa kirjaan sivulla, jossa DH suositteli 'Q-Link' -riipusta.
http://www.amazon.com/Jumpstart-Superfoods-Weight-Loss-Discoveries-Techniques/product-reviews/1621365956/ref=dp_top_cm_cr_acr_txt?showViewpoints=1
Aikamoinen taikakalu näyttää olevan tämä riipus, parantaa muka ihmisen henkistä ja fyysistä stressiä, tasapainottaa energioita ym. huuhaata:
http://www.qlinkproducts.com/Scripts/products.asp - Juupa juu
Herzog julistaa puhdasta sanaa!
https://www.youtube.com/watch?v=o2EFWXVFzC4&feature=youtu.be - Varoitus!
Jättäkää Ojares & Co Herzogin haltuun. Onhan häntä varoitettu, muttei ole ottanut varoituksista vaarin. Unohtajaa koko rahasampo TV 7. Sieltä ei tule piakkoin löytymään mitään hyvää. Karttakaa pahaa, joka on naamioitunut valkeuden vaatteisiin, joka levittää kavalasti myrkkyään TV 7:n välityksellä.
- minä itte
niin, mihin me Jumalaa oikeastaan sitten tarvitsemmekaan kun olemme niin omavoimaisia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569