Kiinnostaisi tietää, mitä töitä te muut yksinäiset haluatte/kykenette/joudutte tekemään. Itse olen työtön ja aika pohjilla, mutta sen verran nuori että töitä on pakko löytää. En vain tiedä mihin pystyisin.
Millainen työpaikka sinulla on?
Vötkylä kylästä
13456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen työtön, ollut jo puolitoista vuotta. Koulutus löytyy ja mittarissa 30v, mutta minullakaan ei ole mitään käsitystä omista kyvyistäni. Viimeeksi huhtikuussa olin työkkärin pakottamana 9€/pvä "töissä". Ei siitä mitään tullut, kun ei perehdytetty ollenkaan ja jätettiin ihan oman onnen nojaan, pärjätköön jos on pärjätäkseen. En pärjännyt. Jouduin siellä myös yhden vatipään kiusaamaksi. Parin kuukauden sisään varmaan seuraava pakkotyöpätkä jossain, en usko siitäkään palkkaduunia irtoavan.
Haluaisin tehdä jotain missä on selkeät päämäärät ja hommia saisi paiskia itsekseen omassa rauhassa. Tiimityö, hölmöt palaverit ja jatkuva sosiaalinen kilpailutilanne vain tekevät kaikesta tehotonta ja äärimmäisen raskasta.
Joo ei näistä 9 € / päivä "tee töitä hyvää hyvyyttäsi luuseri yrittäjälle" koskaan mitään heltiä kuin paha maku suuhun. Se on orja hommaa.
Elämäni ensimmäisessä työpaikassa ollut n. 6 vuotta johon pääsin siinä 24-vuotiaana, välillä tosin lomautettuna, kerran vuodenkin verran. En tiedä minäkään mitä muuta tekisin tai osaisin jos täältä joutuisin pois. Muita alan firmoja ei lähistöllä monia ole ja jutut kertoo että niissä on aika huono työilmapiiri ja sen takia moni niistä lähtenyt, joten ei juuri kannusta. Eli silloin pitäisi ajatella jotain muuta alaa.
Tässä 3 päivän vapaan aikana taas tuli mieleen mihin vajoaisin ilman työtä, en ole käynyt seinien ulkopuolella kertaakaan ja eläminen menee sellaseksi kuivaksi rutiiniksi ja ainut elämisen ilo on pelata tietokoneella illat ja yöt ja nukun pitkästi iltapäivälle.
Ei ole töitä enään kun otin loparit vuosi sitten. Se oli elämäni paras teko.
Olen ns. asiantuntija-ammatissa projektiluontoisessa työssä, tällä hetkellä jatkonäkymät on 2/2015 saakka aika varmat mutta siihen mennessä pitää taas löytyä uusia projekteja, jotta työtkin jatkuvat. Projektityöhön liittyy tietysti jatkuva arviointi ja raportointi; maksatusten yhteydessä pitää tehdä selkoa siitä mihin rahat on käytetty ja onko luvatut asiat saavutettu. Ja ihan oikeinhan se on, ei tyhjästä pidä maksaakaan, mutta välillä väsyttää noin kolmen kuukauden välein tehdä tiliä ohjausryhmälle ja rahoittajalle.
Työni sisältää paljon toimimista ihmisten parissa ja aika paljon esiintymistä /esillä olemista. Koska olen jonkin asteinen introvertti niin työpäivien jälkeen en sitten jaksakaan enää tavata ihmisiä, mikä osaltaan johtaa yksinäisyyden tunteeseen ja parisuhteen löytämisen vaikeuteen.
Teen hoitotyötä: käyn avustamassa yksineläviä, iäkkäitä tai muuten liikunnallisesti tai psyykkisesti rajoittuneita henkilöitä, jotka tarvitsevat apua päivittäisessä elämässään.
Teen työtä yksin kotoa käsin - noin kerran viikossa näen työn puolesta ihmisiä. Työni on epämääräistä, levittyy pitkin päivää, joten koen että olen kahlittu asuntooni (osittain johtuu myös siitä, etten osaa olla itsekäs ja ottaa selkeää omaa aikaa.) töitä on eniten iltaisin ja viikonloppuisin, ja kun vielä erosin, on yksinäisyyden tunne hirvittävä. En haluaisi olla taas työtön, ja olen onnellinen että löysin lopulta töitä, mutta tämä tilanne vain pahentaa ennestään huonoa sosiaalista tilannetta.. Ei auta kuin sinnitellä vielä.
Tekisin töitä jos saisin. 4 vuotta etsinyt. Tekisi mieli luovuttaa.
Teen kolmivuorotyötä, joten mahdollisuudet sosiaaliseen elämään ovat melko rajalliset muutenkin.
Sinuna vaihtaisin työtä, kolmivuorot on ihan sairaita.
Olen tehnyt työtäni jo 11 kuukautta ja itseasiassa pidän siitä. Mutta mielipiteensä kullakin.
siivoushommia teen, koska se on ainoita ammatteja joissa ei hirveesti asiakaspalvelua ole. riittää, kun sanoo henkilökunnalle päivää/iltaa tai mitä nyt milloinkin ja on peruskohtelias. ei tarvitse palvella ketään, sillä siihen minusta ei ole koska kärsin sosiaalisesta fobiasta. entisenä yliopistoihmisenä rakastan tätä työtä, oikeaa, fyysistä TYÖTÄ.:)
Työttömänä se minäkin, olen ollut viimeiset kuusi vuotta, kun eräs tehdas pakkasi kapsäkkinsä, ja toivotti "ädjö!" En ollut työssä viihtynyt, ja olin muutenkin todella sulkeutunut ihminen, olen tietysti edelleen, ja en edes ryhtynyt hakemaan toista työtä. Ajattelin, että mitäpä minä siellä, veisin paikan vain joltain perheelliseltä, joka sitä rahaa tarvitsee enemmän kuin minä.
No, en sitten tiedä, mitä tänä vuonna varsinaisesti tapahtui, mutta joka tapauksessa, vuoden alussa kyllästyin (vihdoin) tekemättömyyteen ja huonoon sosiaaliseen omatuntoon toisten kustannuksella loisimisesta. Ryhdyin kouluttautumaan, ensin ylioppilaaksi aikuislukiossa, ja sitten pyrin yliopistoon lukemaan sosiologiaa, sillä oman yksinäisyyteni kautta minua (tietysti) kiinnostaa kovin miksi joistain meistä tulee yksinäisiä, ja miten yksinäisyyttä voitaisiin helpottaa. Sosiologian lisäksi myös psykologia on sydäntäni lähellä, kuvaannollisesti, ja sitä aion lukea sivuaineena. Olenkin paikallisessa avoimessa yliopistossa jo paljon kursseja suorittanut, ja niin hyvillä arvosanoilla, että todennäköisesti pääsen ensi syksynä suoravalinnalla sisään.
Sitä en toki tiedä, millainen ura edessäni vielä siintää, jos minkäännäköinen, mutta yksinäisenä on ainakin se etu, että voi (ainakin yrittää) valita sellaisen uran, joka itseään tosiaan kiinnostaa, eikä ole mitään sosiaalisia paineita ohjaamassa tiettyyn suuntaan.