Äähh...Mä nyt sorrun tänne Suomi24 foruumille kirjoittamaan...Tämä jotenkin tuntuu niin tyhjältä, elämä tuntuu tyhjältä. En osaa kuvata tätä tunnetta, aivan niinkuin millään ei olisi enään väliä. Nyt on tulossa joulu mutta sekään ei jaksaisi ihan oikeasti vain innostaa. Oli sitten ajankohta mikä olikaan. Joulu ei tunnu samalta niinkuin joskus pienempänä. (siis minähän olen ihan 14 vuotias nyt.) Ja tuntuu niin tyhjältä. En tiedä miksi olen masentunut, en onneksi viiltele enkä tee mitään itseäni satuttavaa mutta eilen olin sillalla hyppäämässä junan eteen mutten pystynyt siihen....Huoh :( , ja olen todella yksinäinen kun monesti välitunnilla olenkin yksin enkä vain haluaisi jatkaa tätä. Ja vasta tuli erokin tyttöystäväni kanssa, ja elämä vain menee huonompaan suuntaan. Ei tätä kovin kauan jaksaisi, ja toivoisin että olisi ystävä kelle puhua. Masennukseni voi johtua myös sitää kun olen ollut koulukiusattu...Minua kiusattiin koko ala-aste aika ja mä olin melkein aina yksin välitunnilla, ja minua vastaan oli ne todella ilkeät ihmiset porukoissa...Nykyään he eivät kiusaa minua. Mutta olen todella yksinäinen. Sydämmeni on ihan kohta rikki. Tätä se masennus on aiheuttanut minulle. tuskin monikaan tätä lukee, mutta tahtoisin ihan oikeasti vain yrittää jaksaa eteenpäin kaikesta huolimatta. Mikään asia ei tunnu samalta niinkuin ennen, vaan elän tätä samaa tyhjää tunnetta päivästä toiseen. Olen jo pitkän aikaa tehnyt niin. Minussa ei ole enää jäljellä paljon ja tarvitse tukea ja apua, ja ei, psykiatrit ja kuraattorit on jo käyty läpi. He osaaat ehkä neuvoa asioissa ja auttaa jotenkin. Mutteivat pystyisi samaan mitä henkilö joka on ystäväni pystyisi. SIllä ystävä on vierellä ja tukisi minua ja rakastaisi ja välittäisi kaikesta huolimatta, mutta tuntuu että sellaisiakin on vaikea löytää. Olen aika rohkea asioiden suhteen ja asiat tapahtuu niinkuin minä niitten haluan menevän yleensä paitsi tämä masennus. Ja tämä yksinäisyys vaan niin kalvii myös minua...:( Toivottavasti jaksoitte oikeasti lukea, voin kertoa lisää asioistani jos vain uskallatte kysyä minulta
Miten jaksaisin jatkaa eteenpäin?
masentunutnuori
9249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Terve sinä masentunutnuori.
Omasta kokemuksestani voin kertoa että tiedän miltä sinusta tuntuu.
Olen itse 23 - vuotias. Minua kiusattiin koko peruskoulu jonka takia en kyennyt menemään ammattikouluun tai lukioon. Minullakaan ei ollut yhtään ystäviä. Kuraattorit ja opettajat eivät saaneet kiusaamista loppumaan. Olin se luokan outo tyyppi jota kukaan ei huolinut leikkiin mukaan.
Sain paniikkihäiriön ja masennuksen johon minulla on lääkitys. Vielä nykyäänkin välttelen joitakin ikätovereita. Iän karttuessa olen oppinut tulemaan toimeen hieman iäkkäämpien ns. kypsempien ihmisten kanssa jotka eivät kiusaa.
Heistä olen muutamista saanut jopa tuttuja ja ystäviä.
Ja vaikka olenkin yhä edelleen paljon yksin olen oppinut nauttimaan siitä :)
Lukemalla kirjoja, käymällä lenkillä ynnä muuta sellaista.
Välillä huono olo kalvaa minuakin mutta silloin alan tekemään jotakin mikä vaihtaa ajatuksiani.
Tsemppiä!
Sulla on vielä kaikki mahdollisuudet päästä elämässäsi vaikka mihin. Olet 14-v joten ammatinvalinnat yms on vielä avoinna sulle. Onko mitään mitä haluaisit oikeasti tehdä? Elämä tuntuu tyhjältä jos ei ole kavereita eikä mitään päämäärää, elämä vaan junnaa paikallaan vaikka vuodet vaihtuu. Ehdottaisin että jos sulla ei tällä hetkellä ole mielessä mitä haluaisit elämässäsi tehdä, menet vaikka johonkin järven rannalle rauhalliseen paikkaan ja mietit sitä. Jos -yhtään- tuntuu että jokin asia tai harrastus kiinnostaa, ota siitä selvää lisää ja koita kuvitella millaista elämäsi voisi olla, ja unohda ainakin hetkeksi kaikki ajatukset että "se ei ole mahdollista/en kuitenkaan jaksa kiinnostua siitä/liian vaikeaa" yms. Masennus on sellainen tauti että siitä ei oikeasti parane lääkkeillä/terapialla tai muilla ulkopuolelta tulevilla vaikutteilla, vaan se on itse päätettävä että haluaa parantua ja tehdä jotain elämällään. Ja jokaisesta asiasta voi katsoa hyviä tai huonoja puolia, masennuksen kanssa kamppaillessa kannattaa yrittää ajatella niitä hyviä puolia vaikka tuntuisikin ettei siinä ole mitään mieltä. Esim. tällä hetkellä se ettei sua enää kiusata, sekin on edistystä verrattuna menneeseen, ja olet vielä sen verran nuori että voit tehdä vaikka mitä. Elämä muuttuu koko ajan vaikkei sitä aina huomaakaan, et tule aina olemaan samassa koulussa, asumassa vanhempiesi luona, samalla paikkakunnalla tai välttämättä edes samassa maassa. Tsemppiä sulle!
Minä tiedän että minulla on paljon mahdollisuuksia elämässä. Ja olen ajatellutkin jo jonkinsortin koulutusta. Ja myös näin nuorena olen ajatellut yrittäjyyttä ja sitä minkälaista se voisi olla. Haluaisin olla osa tätä yhteiskuntaa ja oikeasti kuulua siihen hyvään osaan ihmisistä
Minulla on ollut todella vaikeaa nyt lähiaikoina, minulla on onneksi nettiystäviä joita rakastan aivan äärettömästi vaikken heistä kaikki koskaan olekkaan nähnyt. Olen hyvä näitten tietokoneiden kanssa, se olisi mukava harrastus minulle sillä mm minä osaan koodailla HTML koodilla ja muilla vastaavilla kivoilla jutuilla mitä koneelle nyt löytyykään.
Ja olen suunnitellut tieto ja tietoliikenne tekniikan pt, autoalan korjauspuoli, sähkötekniikan pt tai sitten lukio ja ammattikorkea kouluun sieltä. Minulla on paljon suunnitelmia. Mutta suurin asia mikä minua oikeasti kalvaa on se yksinäisyys. Minä kuitenkin aina innostun kun ajattelen mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan kun olen opiskellut ja pääsen töihin/yrittäjäksi (yrittäjyys ihan oikeasti kiinnostaa minua ja tuntuu että se olisi asiani)
kiitos oikeasti viesteistänne, tänään yksi todella tärkeä ystäväni tuli lohduttamaan minua, rakastan häntä niin mahdottomasti! :)
ps. taisin unohtaa ihan kokonaan viestivälit alkuperäisessä viestissä kun kirjottelin vain suoraan enkä ajatellut yhtään ulkomuotoa
Hei
Kuulostaa tosi tutulta kuvailemasi tunteet. Minua kiusattiin ala-asteen loppupuolelta yläasteelle, ja on yhä vaikea luottaa ihmisiin. Hyvänpäivän tuttuja kyllä riittää, mutta ei ketään oikeasti läheisiä, ystäviä. Kuitenkin juuri toisten ihmisten seura on sellaista, mikä saa voimaan paremmin ja antaa elämälle jotain mielekkyyttä.
Koita puhua vanhemmillesi tai muille läheisille avoimesti pahasta olostasi, ja aloita/käy koittamassa jotain sellaista harrastusta, jossa tapaisit uusia ihmisiä? Viiltely ja muu itsensä vahingoittaminen ei oikeasti auta sitä pahaa oloa yhtään, ja arvet näkyy vielä vuosien päästäkin. Kokemusta on. Kokeile sen sijaan esim. liikuntaa, katso joku hyvä leffa/lue kirja, tai kuuntele sellaista musiikkia joka saa paremmalle tuulelle. :)
Kaikesta pääsee yli, kun vain löytää ne asiat, jotka itselle merkkaa elämässä eniten. Tsemppiä!
Nyt sinulla on tuollainen vaikea aika meneillään. Kyllä pääset vielä eteenpäin kun sinulla on tuo rohkeus ja pääset asioissas eteepäin. Kuyn ikää tulee, niin eiköhän niitä kavereita vielä ilmaannu. Ei kannata vaipua epätoivoon. Sitten kun elämässä alkaa päästä virtaan, niin osaa arvostaa että asiat on hyvin ja ymmärtää myös niitä joilla on vaikeaa. Vaikeudet ja synkät jaksot opettavat empaattisuutta ja elämää syvemmälti.
Elämässä on monenlaisia aikoja.
Moikka.
Olen kokenut paljon samoja asioita, kuin sinä, paitsi ettei mua oo koulukiusattu.
Nyt tuntuu, että kaikki kaatuu päälle ja masentaa ja ahistaa ja ja ja mikää ei innosta.
Huomenna pitäs mennä juttelee parille avohoidon ihmiselle, mutta kun EI JAKSAIS!! :( Mutta, jospa se auttais taas jatkamaan tätä elämää..
Tsemppiä sulle!
Itse olen ollut suurimman osan elämääni masentunut. Kaikki alkoi hankalista kotioloista. Hakeuduin ammattiapuun 17-vuotiaana ja siellä todettiin keskivaikea tai vaikea masennus. Siitä lähtien olen sit pyrkinyt ja oppinut tiedostamaan asioitani paremmin ja käsitellyt hankalia tapahtumia joita lapsuudessa sattui. Itseymmärrys on tuonut mahdollisuuksia elämäniloon ja tiedot psykologiasta ovat myös auttaneet opiskeluissa. Mutta katkeruus jäi vanhempia kohtaan lapsuuden tapahtumista.
Heippa!
Valmistun keväällä liikuntaneuvojaksi. Olen ensimmäiseltä ammatiltani lähihoitaja, erikoistuen vanhustyöhön. Nyt on luvassa suurin operaatio, eli opinnäytetyön teko.
Opinnäytetyön aihe koskee masennusta ja liikunnan vaikutusta mielenterveyteen. Tarkoituksena olisi haastatella henkilöä, joka on kokenut liikunnasta positiivista hyötyä masennuksen hoidossa ? Teen haastattelun tietenkin anonyyminä joten nimiä ei tule työssä esiintymään.
Aihe on myös itselle tuttu, koska painin samojen asioiden kanssa ........
Toivottavasti joku olisi halukas vastamaan kysymyksiin ja voimat riittäisivät siihen. Jos olet valmis auttamaan minua nuorta, niin ota yhteyttä. Kirjoita minulle spostiosoitteesi tänne tai sitten Facebookista löytyy nimellä Jenna Anniina Rajamäki :)
N