Äitini sanoi, ettei rakasta minua

Parempaa vertaistukea löydät Suku on pahin-palstalta:

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5170

Siellä sinulla on paljon kohtalontovereita.

Ehkä voisit keskustella koulupsykologin kanssa pikkaisen tuosta asiasta. Hyvää jatkoa sulle.

Olen kokenut saman omassa perheessääni. Siihen mustan lampaan rooliin ei kannata mennä. Parasta kun alat rakentaa omaa elämääsi. Parasta on kun pärjää elämässä. Ja hae ihmeessä juttuapua. Satuttaahan se kun omat perheenjäsenet ei välitä. Mutta on se loukkaaminen voinut olla tahallistakin,tosin lapsellista käytöstä vanhemmalta. Voi olla, että hänelle on vaikea kestää sinun irtautumista. Hae silti tukea sinun ei tarvitse ymmärtää vanhempiesi ongelmia.

Minä koin myös ehkä samaa. Sain alkuni vanhempieni hairahduksesta ja silloin 50-luvulla mentiin naimisiin kun tyttö tuli paksuksi.
Olen saanut vihjailuja: jos tuo ei olisi tullut kuvaan, olisin jossain muualla, saanut hyvän työpaikan, en olisi päätynyt mökinakaksi. Isältä sain kuulla, että kun edes poika olisi ollut. No ei minun kaksi muutakaan siskoa ole tulleet tilaustöinä.
Kuitenkin elämäni on arvokas Luojani sallima ja silmissä.
Sinäkin voit löytää arvosi ja helmesi, jota vasten oelt syntynyt,

Onko muita jotka on kokenut saman?

"Eilen illalla minulla ja äidilläni oli riitaisa, tunteellinen keskustelu. Sen päätteeksi äitini sanoi, ettei ole koskaan rakastanut minua niin kuin on rakastanut muita lapsiaan, sisaruksiani. Minulla on isoveli ja pikkusisko. Äitini sanoi sen itkien, ei vihaisesti."

Äitisi ei kuitenkaan sanonut ettei rakastanut sinua, vaan että hän ei ole rakastanut sinua samalla tavalla kuin muita lapsiaan.

Ehkä äitisi koki syyllisyyttä siitä, että hän ei ole kyennyt rakastamaan niin paljon kuin olisi pitänyt.
Meidän täytyy hyväksyä toisemme puutteellisina ihmisinä myöskin rakkauden antajana ja vastaanottajana. Osoita äidilesi rakkautta, sillä rakkaus tuottaa rakautta.

Saman kokenut mutta 9 vuotiaana.

Sitä ei voi unohtaa eikä ymmärtää.

No et ole ainoa,joka tuollaista on kokenut. Veljeni sanoi,että hänen vaimonsa on sanonut useampaan kertaankin,että hän ei rakasta veljentyttöäni. Heillä on pieni poika,jota hän kuitenkin rakastaa. Itse olen kokenut,tai ainakin tuntenut,että äitini ei rakastanut minua ainakaan kovin suuresti. Hän väheksyi minua pienestä tytöstä alkaen. Hän antoi minut myös vuoden ikäisenä pois vuodeksi isoäidilleni 200 kilometrin päähän toiseen kaupunkiin. Sekin on ehkä jättänyt jonkin aukon elämääni.

Psalmi 27.
Sinä olet minun apuni, älä minua jätä, älä minua hylkää, pelastukseni Jumala. 10. Vaikka minun isäni ja äitini minut hyljätkööt, niin Herra minut korjaa. 11. Neuvo ... Herra, minä tahdon etsiä sinua, 9. älä kätke minulta kasvojasi! Älä vihastu, älä torju ... Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät, Herra pitää minusta huolen.

Näin on ollut kautta ihmiskunnan historian. Ihminen, äiti voi hyljätä lapsensa, mutta meitä tarkkailee silmäpari, jonka käden hipiään olemme tallennetut.

Moi. P.a,s,.k,.a,,puheita tommoset. Älä usko. :)

Ihmiset usein huomaa ketkä on tärkeitä ja ketkä ei vasta kun on liian myöhäistä.

Siis menettäessään tajuaa mitä menettää...