Onko tämä enää normaalia?
Olen nuori opettaja. Aloitin syyslukukauden alussa aineenopettajana lukiossa (valmistuin alkuvuodesta; kevätlukukauden olin yläkoulussa). Osasin kyllä odottaa, että työsarkaa lukiossa riittää, mutta nyt tuntuu, että sitä riittää aivan liian paljon. En kerkeä tehdä kaikkia töitä työpaikalla, joten joudun viemään töitä kotiin. Ja kappas, usein nyhrään koko illan töiden parissa.
Päiväni kuluvat suurin piirtein näin:
Herään klo 6-7 maissa. Töihin noin kasiksi. Opetusta muutama tunti; mahdollisilla hyppytunneilla suunnittelen tulevia tunteja.
Olen kotona noin klo 16 (työmatkaan kuluu miltei tunti suuntaansa). Otan yleensä pienet päiväunet, koska usein olen väsynyt päivän jäljiltä. Teen ruokaa, luen lehteä tai selaan nettiä tms. Joskus jopa ehdin käymään lenkillä...
Kello on jo noin 18. Ei muuta kuin korjaamaan kokeita ja kirjallisia töitä ja mahdollisesti suunnittelemaan vielä seuraavan päivän tunteja, kunnes kello onkin jo jotain 21...
Klo 22 unten maille.
Eihän tässä ole mitään järkeä, että työhön kuluu näin paljon aikaa! Viikonloppuisinkin joudun yleensä työskentelemään. Ja että työ on mielessä ihan koko ajan. Kertokaapa mulle, onko se totta, että opettajan työ helpottuu, kun sitä on tehnyt pari-kolme vuotta... Jos koko loppuelämäksi on tiedossa tällaista oravanpyörää, niin en yksinkertaisesti jaksa. Hurjasta työmäärästäni huolimatta en saa aina edes kaikkia kokeita korjattua kokeenpalautuspäivään mennessä...
Rajanvetoa: open työ ja (olematon) vapaa-aika...
12
391
Vastaukset
- napunanapata
Oliko työ yläkoulussa kevyempää? Olen myös nuori, vastavalmistunut opettaja, ja haluaisin opettamaan lukioon, mutta mietin kyllä kovasti sitä, että olisiko se sitten se kaikista eniten työsarkaa teettävä kouluaste. Miten jaksaisin, jos olisin perheellinen, silloinhan en yksinkertaisesti voisi käyttää iltojani työhön, koska lapsi/lapsetkin pitäisi hoitaa.
- nuori lukio-ope jatk
Kyllä, työ yläkoulussa oli mielestäni PALJON kevyempää, vaikkakin oppilasaines oli toki haastavampaa ja sitä kautta tuntien pito välillä raskaampaa. Mutta tunnit suunnitteli todella paljon nopeammin, samoin kokeet korjasi nopeammin jne. Asun yliopistokaupungissa, joten en pääse valitsemaan, millä asteella työskentelen, vaan on otettava sijaisuus sieltä, mistä sen sattuu saamaan. Nyt se oli lukio. Itse en yksinkertaisesti pystyisi lukiossa työskentelemään näin aloittelavana opettajana, jos minulla perhettä olisi. On minulla kylläkin aviomies, ja lapsihaaveitakin jo vähän on...
- oleeol
Kyllä pari-kolme ekaa vuotta voi olla hyvin työläitä myös yläkoulussa. Riippuu siitä, millaisia oppikirjoja käytetään. Kun itse aloitin yläkoulussa, niin kahden ekan vuoden ajan oli niin heikot oppi- ja varsinkin työkirjat, että jouduin itse vääntämään illat pitkät, usein yötäkin myöten monisteita, joilla paikkailla kirjojen puutteita, siis aivan liian niukkoja tehtäviä. (olen äidinkielenopettaja)
- IT hörhö
Siis mitä helvettiä? Ymmärsinkö nyt oikein. Olet työpaikalla kokonaiset 6h ja siitäkin osa menee tunteja suunnitellessa? Sitten kotona kokonaiset 3h töitä eli työmäärä jopa 9h päivässä. No mikä on sitten kenellekkin raskasta?
Tällähetkellä teen tasan 7.5h päivässä mutta kohta saankin varmaan potkut kun ei ole tarpeeksi laskutettavaa (töissä IT alalla) Aiemmin vikkotyömäärä oli ehkä 50h on call 140h / kk
Pyrkisin tekemään työmatkoilla mahdollisimman paljon töitä. TIetysti jos joutuu omalla autolla kulkemaan ei mahdollista. Mutta jos pääsee julkisilla lienee mahdollista tehdä ainakin kokeiden yms. tarkastuksia matkalla? Tai meditoida ja jättää päikkärit pois?
Pyrkisin kyllä pitämään kodin mahdollisimman työvapaana ympäristönä. Ei tule mitään että työ seuraa suo kokoajan. Menkööt sitten vaikka vähän pitempään töissä mutta kotiin tuodut työt rassaa ainakin minua. Todella ihanaa kun sulkee työpaikan oven ja tietää että päivän työt oli siinä.- 3223232332
"IT hörhö" menee muualle hörhöilemään. Tässä on kyseessä kaksi täysin erilaista alaa etkä tunnu ymmärtävän kummastakaan mitään. Sisälukutaidossasikin on paljon parantamisen varaa.
- opettaja savosta
Itse olen opettanut lukukauden 2012-213 yläasteella jossa mulla oli 24 tuntia viikossa. Kyseessä oli äitiyslomam sijaisuus. Opetin englantia ja ruotsia. Tunnit sain suunniteltua ajallaan. Yleensä viikonloppuna jos pojillani ei ollut pelejä. Ryhmiä mulla oli yhteensä 11 eli kun pidin kokeita niitä kertyi paljon. Tykkään pitää kaikki kokeet yhdellä viikolla ja sit voin rauhassa tarkistella niitä. Vuoden vaihteen jälkeen sain vaimoni kanssa perheen lisäystä. Joka ei hankaloittanut työtäni kun lapsi nukkui. Nyt 2.1.2014 aloitan samoisesa yläkoulussa kieltenopettajana ja tunteja on 22h viikossa. Siihen päälle tuntien suunnittelu ja kokeiden korjaus. Lisäksi joudun kuskaamaan poikiani 16v, 15v, 14v, 13v, 10v ja 9v poikiani harjoituksissa. Lisäksi 1v vipeltäjä lisäksi. Kyllä sitä työtä riittää ja vaimoni aloittaa myös opettajan työt vuoden vaihteen jälkeen.
- nänänänänänä
Mukuloita joutuu kuskaamaan, jos on lessu ja aikoo kansoittaa koko maapallon
- 14+13
Ihmettelin myös aloittajan "valitusta" työtuntien määrästä. Kuitenkin ehtii vetää päikkärit, käy lenkillä... vielä jaksat kun olet nuori. 30 vuoden työputken jälkeen lenkit ovat vain haave. Tervetuloa tämän päivän työelämään. Kuulostaa normipäivältä tai vähän helpommalta.
Itse olen tässä joululomalla ja netissä siksi, että hoitelin pari työasiaa ja vastasin juuri työsähköposteihin. Ja olen tavallinen kunnan toimistoihminen. - yksi näkökulmanen
Siis häh. Pidättekö ihan normaalina sitä, että työläinen, oli sitten opettaja tai muu työläinen, ei työpäivinä ehtisi käydä lenkillä eikä ottaa päiväunia?!
Haloo. Tuohan on sairasta. Teemme liikaa töitä.
Aloittaja ei todellakaan valita turhasta...- 14+13
Työelämä on tänä päivänä kovaa. Entistä pienemmällä porukalla tehdään enemmän töitä. Yt:t päälle, porukkaa ulos mutta ei ne työt vähene.
Minä ehtisin illalla lenkille mutta työpäivän jälkeen en jaksa yhtään mitään, olen ihan sippi, vaikka istun koko päivän. Se vie kaikki mehut. Jos haluan lenkille, on herättävä klo 5 ja mentävä ennen työpäivää.
- Årets Spil
Olen myös nuori opettaja. Olen ollut kaksi vuotta opettajantöissä. Minulla menee edelleen paljon aikaa ns. vapaa-ajasta työasioihin. Lisäksi työ myös pyörii mielessä koko ajan.
Aloittajalle, että ehkä homma helpottuu kun oma alitajunta löytää siihen jonkin uuden näkökulman. Tämä voi tapahtua nopeastikin, mutta oikeastaan siten että muutos on tiedostamatta ollut käynnissä jo pitkään. Sitten kun katsoo taaksepäin voi vaan ihmetellä miten työhön sai alussa menemään noin paljon aikaa ja miksi ajatteli sillä ja tällä tavalla.
Minusta opetustyö on siitä vaikea ammatti, että alussa se vaatii alussa valtavasti kotona työajan ulkopuolella tehtävää työtä. Tai itse asiassahan opettajien palkka taitaa perustua siihen että osa työstä tehdään kotona. Pidän kuitenkin sitä täysin normaalina, että töitä täytyy tuoda kotiin.
Ihmiset kokevat asiat eri tavalla, mutta itse olen ainakin kokenut tämän työn niin kuluttavana ja väsyttävänä, etten sitten iltapäivällä töiden jälkeen kotona seuraavan päivän oppitunnit valmiiksi tehtyäni ole mitään muuta jaksanut tehdäkään. Pitkään aikaan, siis kahteen vuoteen.
Oikeastaan haluaisin ottaa vuoden vuorotteluvapaan jonka käyttäisin "kaikkien oppituntien täydelliseen suunnitteluun" (se että ajattelen tällaisen olevan mahdollista ehkä kertoo että ajatteluni on jotenkin pihalla?). Että sitten olisi valmis pakka josta repäistä aina seuraavan päivän tunnit. Ettei tarttisi tehdä niitä monta tuntia joka ilta ja siten että kuitenkin kokee tehneensä hommat liian hätäisesti ja laaduttomasti.
Olen tosin ollut jo yhden vuoden tätä ennen, mutta siitä huolimatta minulla ei ole kaikkea materiaalia valmiina siten miten haluaisin, koska olen paljon käyttänyt oppikirjasarjojen valmiita juttuja, enkä itse pidä niistä enkä haluaisi niitä käyttää.
Summa summarum, tässä työssä alkuvaiheessa menee työntekoon melko yleisesti älyttömästi aikaa. Tärkeä asia mikä pitäisi oppia, olisi tehdä kaikki hommat nopeammin ja tehokkaammin ja tuntematta siitä huonoa omaatuntoa kuitenkaan. Tästä ei puhuta paljon pedagogisissa opinnoissa. Toisaalta olen melko skeptinen koko pedagogiikan tieteenalaa kohtaan... Joka tapauksessa, jaksamista ja uskoa huomispäivään aloittajalle!- cool teacher
Itselläni on nyt kolmantena vuonna helpottunut, kun voi käyttää paljolti jo valmiita suunnitelmia ja materiaaleja. Toki sitä aina hieman viilaa pedagogiikkaansa ja kehittää settiään, mutta nykyään sekin sujuu vähän kuin itsestään. Välillä on pelottavankin vaivatonta suhteessa ensimmäiseen vuoteen ja tuntuu, että silloin panostin työhön paljon enemmän. Mutta kun tulokset ovat hyviä, niin kai tämä sujuu vähemmälläkin. Olen siis lukiossa ja aiemmin olin yläkoulussa, ja henkilökohtaisesti otan mieluummin lukion työmäärästä tulevan stressin kuin yläkoulun työrauhan ylläpidosta johtuvan stressin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828