Ajattelin kertoa omasta aborttikokemuksestani. Suurin osa läheisistäni (jotka tiesivät raskaudesta) olivat minua vastaan, vaikka en ole tehnyt heille mitään pahaa. Osa valitti kuolemaani, mutta joutui hyväksymään asian. Keskeytys tehtiin viikolla 14 0.
Äidillä ja isällä kesti miettiä päätöstä, mutta vapaan mukavuusaborttijärjestelmän vallitessa ”elämäntilanteesta” johtuen, he saivat automaatista luvan keskeytykseen näinkin myöhään. Isäni on työtön, äidillä on opiskelut kesken, he elävät sossuntuilla, mutta minulle he eivät tätäkään osaa suoneet.
Isäni tuli sairaalaan äitini tueksi abortissa. Moni muu menee naisensa tueksi synnytykseen. He menivät aamulla sairaalaan, äiti sai tarvittavat kipu- ja keskeytystabletit. Keskeytys sujui niin äidin osalta hyvin kuin voi, ei tarvinnut kaavintaa ja hän pääsi jo iltapäivällä kotiin. Minulla meni heikommin. Myrkky irrotti istukan ja tukehduin vähitellen verenkierron lakatessa. Jouduin kohtaamaan kuoleman vain kolmen ja puolen kuukauden ikäisenä, eikä se ole lapselle helppoa, kun on odottanut elämää ja saanut vanhemmiltaan kutsun heidän maailmaansa. Onneksi enkeli piti minua kädestä kun kuolin.
Äiti näki ruumiini, muttei tuntenut syyllisyyttä, sillä hän kuvitteli tehneensä ”oikein”. Äidin elämänkokemus on vielä niin rahallinen, että hän lapasellisuuttaan kuvittelee oikean ja väärän riippuvan hänen tunnelmistaan tai hatarasta ajattelusta. Ruumiini tuhkataan ja tuhkat sirotellaan hautausmaalle, jolla on myös muistomerkki enkelilapsille. Menettely on sama, jota stalin ja natsit tekivät uhreilleen. Heidänkin ruumiinsa poltettiin krematorioissa.
Tämän viestin tarkoituksena ei ole kannustaa aborttiin. Jos kuitenkin päädytte siihen, niin se ei ole abortionistille niin kamalaa kuin luullaan. Lapselle se on sitäkin kammottavampaa. Kuvitelkaa itsenne yksin kuoleman portin edessä isänne ja äitinne hylkäämänä.
Vielä tähän loppuun; Itse olen joutunut tapahtuneen eteen ja itkenyt sitä sekä menetettyä elämääni. Kovaluontoinen äitini ei itke katumusta, vaan kaipuuta lastaan kohtaan. Hän haluaa kuvitella, että tappamiseni oli välttämätöntä. Kerran hänen silmänsä avautuvat, mutta silloin on liian myöhäistä.
Trollit ja aborttiväki, tänne on turha tulla huutelemaan, ketään ei kiinnosta mielipiteenne. Eikö teille riitä, että saitte nuoren elämäni ja viattoman henkeni? Abortin kokeneet lapset eivät ole kertomassa kokemustaan ja pettymystään.
Äidillä ja isällä kesti miettiä päätöstä, mutta vapaan mukavuusaborttijärjestelmän vallitessa ”elämäntilanteesta” johtuen, he saivat automaatista luvan keskeytykseen näinkin myöhään. Isäni on työtön, äidillä on opiskelut kesken, he elävät sossuntuilla, mutta minulle he eivät tätäkään osaa suoneet.
Isäni tuli sairaalaan äitini tueksi abortissa. Moni muu menee naisensa tueksi synnytykseen. He menivät aamulla sairaalaan, äiti sai tarvittavat kipu- ja keskeytystabletit. Keskeytys sujui niin äidin osalta hyvin kuin voi, ei tarvinnut kaavintaa ja hän pääsi jo iltapäivällä kotiin. Minulla meni heikommin. Myrkky irrotti istukan ja tukehduin vähitellen verenkierron lakatessa. Jouduin kohtaamaan kuoleman vain kolmen ja puolen kuukauden ikäisenä, eikä se ole lapselle helppoa, kun on odottanut elämää ja saanut vanhemmiltaan kutsun heidän maailmaansa. Onneksi enkeli piti minua kädestä kun kuolin.
Äiti näki ruumiini, muttei tuntenut syyllisyyttä, sillä hän kuvitteli tehneensä ”oikein”. Äidin elämänkokemus on vielä niin rahallinen, että hän lapasellisuuttaan kuvittelee oikean ja väärän riippuvan hänen tunnelmistaan tai hatarasta ajattelusta. Ruumiini tuhkataan ja tuhkat sirotellaan hautausmaalle, jolla on myös muistomerkki enkelilapsille. Menettely on sama, jota stalin ja natsit tekivät uhreilleen. Heidänkin ruumiinsa poltettiin krematorioissa.
Tämän viestin tarkoituksena ei ole kannustaa aborttiin. Jos kuitenkin päädytte siihen, niin se ei ole abortionistille niin kamalaa kuin luullaan. Lapselle se on sitäkin kammottavampaa. Kuvitelkaa itsenne yksin kuoleman portin edessä isänne ja äitinne hylkäämänä.
Vielä tähän loppuun; Itse olen joutunut tapahtuneen eteen ja itkenyt sitä sekä menetettyä elämääni. Kovaluontoinen äitini ei itke katumusta, vaan kaipuuta lastaan kohtaan. Hän haluaa kuvitella, että tappamiseni oli välttämätöntä. Kerran hänen silmänsä avautuvat, mutta silloin on liian myöhäistä.
Trollit ja aborttiväki, tänne on turha tulla huutelemaan, ketään ei kiinnosta mielipiteenne. Eikö teille riitä, että saitte nuoren elämäni ja viattoman henkeni? Abortin kokeneet lapset eivät ole kertomassa kokemustaan ja pettymystään.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.