Olen ollut syrjäytynyt jo noin 7 vuotta ja nyt palasin koulun penkille, outoa on se että kun minulle tullaan juttelemaan, menen pääni sisällä paniikkiin ja sulkeudun täysin, keksin tekosyita ja valheita että ei en voi, en myöskään koskaan näytä tunteitani tai kerro mitä ajattelen, tuntuu että olen jäätynyt.
Olen ollut niin kauan yksin että en uskalla antaa itselleni mahdollisuutta edes yrittää saada kavereita sillä en kestä jos saisin niitä ja sitten menettäisin ne uudestaan, tai sitten en vain halua niitä koska en tiedä mitä kaverina oleminen merkitsisi. Tuntuu että olen päästäni täysin sekaisin ajattelen vain kuolemaa jatkuvasti.
Olen ollut niin kauan yksin että en uskalla antaa itselleni mahdollisuutta edes yrittää saada kavereita sillä en kestä jos saisin niitä ja sitten menettäisin ne uudestaan, tai sitten en vain halua niitä koska en tiedä mitä kaverina oleminen merkitsisi. Tuntuu että olen päästäni täysin sekaisin ajattelen vain kuolemaa jatkuvasti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
empä ole pitkään aikaan palstalla käyny.. ja nyt oli tarkoitus kirjoittaa samasta aiheesta. nuorempana minulla on ollut ihan mukavasti ystäviä, tai kourallinen, joiden kanssa vieläkin olen yhteydessä aina välillä.. sanoisinko että kerran tai kaksi kuukaudessa näen jotain kaveriani..
mutta siis, olen viimeaikoina huomannut, miettinyt.. että aika pahasti taitaa tämä mies olemaan syrjäytynyt. töissä tulen tuttujen ihmisten kanssa hyvin toimeen, olen hauska ja juttu luistaa. vapaa-ajalla olen eri ihminen.. vietän aikaa yksin enkä enää edes uskalla osallistua oikein mihinkään aktiviteetteihin.. tuntemattomien ihmisten kanssa jutellessa menen yksinkertaisesti lukkoon enkä tahdo saada sanaa suustani.. se tunne on aika todella ahdistava..
arkipäivät menee töissä, illat yksin kotona.. viikonloppuisin otan viinaa, pääasiassa yksin. monesti jos joku sattuu kysymään seuraksi baariin. keksin tekosyitä, valehtelen. muutenkin noilla ystävillä on jo kaikilla vaimot ja lapsia.. puheenaiheet alkaa olla niin erilaisia etten pääse niihin sisälle.
huolestuttavinta itsellä on se, että mikään ei enää tunnu kiinnostavan, niin monesti valitsen yksinolon sen sijaan että lähtisin johonkin. alitajuntaisesti kai keksin itselleni selityksiä miksi niin on parempi..
anteeksi epäselvä kirjoitus.. en oo kovin lahjakas kirjoittaja... :D
Ajan myötä alat tottua. Ole vain hisukseen. Antavatolla pian sinun oloissaan jos et ole halukasta seuraa. Pikkuhiljaa voit sitten alkaa avautumaan ja saada luottamusta kertoa vaikka tästä ongelmasta jollekin, että sinun on vaikea tutustua ja olla ihmisten parissa.
Minusta tuntunut lähes samalta.Olen usein yksin kohta 10 vuotta,mutta tuntemattomien ihmisten kanssa kai tuntunut helpommalta ja en kovin avautunut ole.Olen aika yleensä aluksi hiljaiseksi ihmiseksi kuin pikkuhiljaa rohkenemaan.Voisin lähteä aktiviteeihin,mutta jokin minussa "esteitä" tavalla ehkä pelkoa.Kun tutustuin uusiin ihmisiin,mutta ikävä kyllä lopputuloksen näemme joskus tai harvoin että lyhyesti kuulumisia eikä enempää.Ajattelen joskus,että olenko kuin snobi.Lakkasin yrittämästä sosiaaliseen elämään,mutta pidän matala profiilia ja varautunut ihmisten takia.Siispä,että antaa itsellesi aikaa ja se vaatisi kyllä aikaa.Sitä kohta 10 vuotta minulta aika pitkään ihmisten kuviosta poissa,että jumissa mennä miten ja kuinka.Olen vieläkin vähän "unohtanut",että mitä kaverina oleminen merkitsisi..Tosiasiassa,että en edes tuntisi merkitsevän jotain.En itse halua valehdella ja tekosyitä,mutta toki joskus on pakko.Palasin ollut koulun penkille,että vähän jännitti kyllä ja hiljainen oon aina joka kestänyt.Jos kaverina niin yleensähän se sellaisessa rupatella tai viettää toisen kanssa aikaa.Olin yrittänyt kaikkea,mutta ei näyttänyt vielä parantua tai paremman asemassa kuin ollaan jumissa johonkin.En minä itse ole koulun penkillä aluksi heti hyppää kavereiden seuraan,koska en ollut valmis ja olen epävarma.Sitten kai puoli vuotta alkanut paremmaksi.
no, nuo mun valheet nyt on pääasiassa valkoisia valheita. ei niistä kenellekään haittaa ole ja itse pääsen niiden avulla helpommalla. muutamalle kaverille sanon monesti hengailleeni työkavereiden kanssa ja työkavereille päinvastoin.
ja siissama tuo itselläkin on, vapaa-ajalla sosiaaliset tilanteet ovat niin vähäisiä että jollain tapaa niihin ei enää osaa mennä. tai lähinnä yksinoloon on kaiketi niin turtunut että sen vaan kokee niin paljon helpommaksi vaihtoehdoksi. yksin kotona sitä kai kokee olonsa sitten niin turvalliseksi. ei tarvitse jännittää tai pelätä sitä että alkaisi ahdistaa.
ensi viikonloppunakin on pikkujoulut, johon useampi osallistujista on minua pyytänyt. enkä kehtaa siksi jäädä niistä poiskaan. omalla tavallani tiedän että hauskaahan tuolla tulee.. mutta kuitenkin.. niin vaikealta tuntuu meneminen.. ja tuo on kyllä itsessäni piirre jota tällä hetkellä vihaan aivan jumalattomasti.. monen monta vuotta olen tuota piirrettä itsessäni inhonnut mutten vain tiedä miten siitä pääsisi eroon?
Yksiolo ja yksinäinen ei sama asiaa,mutta vähän toisinaan muistuttaa.Yksiolo kyllä välillä hyvä olla vaikka viihtyä hyvin tai tykkää sitä.Minusta,että yksinäisyys on pahempaa jos liika on liikaa yksinoloon.Ei tarvitse etenee nopeasti kuin pikkuhiljaa hyvä alkua.Ei kuolema ole mikään ratkaisua.Ei haittaa heistä,että jos ihminen aika hiljainen vaikka puhuisi kyllä kanssa.Yksinäisyyten lievittää voisi vaikka mennä lenkille,harrastukseen tai jotain vastaava.Jos uusiin ihmisiin niin joku toimintaan tai harrastukseen sen kautta mahdollista saada.Jos koko ajan yksin kotona menemättä muualla niin ei kukaan voi hakea kotoa.
Käykää kilpirauhaskokeissa!
Älä ajattele kuolemaa, se tulee sitten joskus jokaiselle meistä.
Pikkuhiljaa etene. Ei haittaa vaikka olet hiljainen, niin on moni muukin.
Jatka koulun käyntiä se on tärkeää jo työelämää varten.