Hei vaan kaikki vanhat Karvialaiset. Olen muuttamassa alkuvuodesta Karviaan ja olisi kiva tietää vähän paikkakunnasta. Pieni paikkakunta kun on kyseessä, niin miten siellä suhtaudutaan uusiin asukkaisiin. Keskustelujen perusteella tuntuu olevan aika sisäsiittöista kansaa? Onko siellä 27-vuotiaalle naiselle mitää tekemistä? Onko paikkakunnalla komeita miehiä, vai onko kaikki jo varattuja?
Muuttamassa Karviaan
91
1375
Vastaukset
- asdfg1
Joo, onhan täällä montakin nuorta maanviljelijää vailla emäntää. (eikä niiden ulkonäössäkään mitään vikaa ole).
Työtäkö tekemisellä tarkoitat? Sekin riippuu siitä mikä koulupohjastasi ja omasta aktiivisuudestasi.
Vanhemmat "tädit" voivat ensin vähän mulkoilla uteliaana ja tehdä tuttavuutta urkkien taustojasi ja kaivella niitä kuin myyrä, ne ovat niitä jotka ovat sukua toisilleen. Nuorempi väki on ihan fiksua porukkaa, eivätkä paljoakaan juoruile toisten asioista.
Neuvon ihan vakavasti, että katsoisit kenelle kerrot elämäkertasi, ne kun pakkaavat täällä saamaan siivet ja suurentuvat kun menevät suusta suuhun. Kyllä täällä pärjää, kun on hissukseen, eikä hypi "vanhempien" silmille.
Tervetuloa! - Karvialainen 2014
Hyvä tietää, että pitää olla asioistaan hiljaa. :) Uusien ystäävyyssuhteiden luominen taitaa olla aika hankalaa noin pienellä paikkakunnalla. Vai miten on? Onko siellä jotain tiettyjä nuorison suosimia paikkoja?
Ja kiva kuulla että nuoriso on fiksua ja, että sitä yleensä on siellä. Voisi olettaa että suurin osa nuorisosta muuttaa töiden perässä muualle.
Se on toki surullista jos kaikki vapaat miehet ovat joko maanviljelijöitä tai näitä "mersuilla ajavia" (juttua kiertää näistäkin). Mikä sitten pitää paikkaansa ja mikä ei? Paljon olen huhua kuullut Karvian huonoista puolista, mutta onneksi nyt tuli jotain positiivistakin. - Karvialaanen
Tää nykyään paljo 'vanhoja'karvialaisia edes oo.. Muualta tänne muuttaneita. Sossukansaa.ja juu. Kaik 'nuoret miehet varattuja/ perheellisiä. Mutta vapaa tarjonta kannattaa tarkastaa siwan ikkunalaudalta päivisin. Ja huolto aseman 'akvaariosta'.
- Jukka 81
Aika junttia sakkia on koko Karvia täynnä, ei tänne kannatta muuttaa. Miehet pettävät vaimojaan minkä töiltään ehtivät. Ei välitetä miltä nainen näyttää kunhan vaan joltain saa ja pystyy sillä kyllillä leveilemään. Kaikki vapaat miehet ovat pahimpia, käyvät vielä naapurikaupunkienkin naiset saastuttamassa. Omaan napaan tuijottavat ja mersuilla ajavat. Unohda Karvialaiset miehet, tämä on minun neuvoni.
- tiina62
Kerrankin suoraa ja totuudenmukaista puhetta!
Lisäisin siihen vielä, että kyllä ne naisetkin osaavat saman kuin miehetkin. Kovasti niillä naisilla on erilaisia iltaharrastuksia ettei tarvi kotonaan olla. Lirkuttelevat ja kaulailevat heti tilaisuuden tullen varattuja miehiä, kaikki kaksijalkaiset kelpaa ulkomuotoon ja maineeseen katsomatta. Ja suoraan sanoen ovat humalassa todella röyhkeitä ja ilkeitä.
Ihmettelen minäkin, kuka tänne tuppukylään haluaa muuttaa ja vielä vapaaehtoisesti. Minäkin neuvon: Harkitse toisenkin kerran kun muutat tänne. - Karvialainen 2014
Todella suoraa puhetta, kiitos tästä. Miksi se onkin näin, että pienissä kylissä ihmisistä tulee niin itsekkäitä oli sitten rahaa ja mainetta, tai ei. Täytyy aina olla näyttämässä kuinka hyviä ja hyvästä perheestä ollaan, vaikka asiat olisivatkin toisin. Karviassa kyllä taitaa asua aika vaurasta kansaa? kun on paljon maanviljelijöitä... Ilmankos on varaa ajella mersuilla ja leveillä naapureille.
Onko kylässä mitään hyviä ravintoloita tai baareja tai muita paikkoja joita voisitte suositella?- Karvia vm.86
Onhan meillä Kylä Krouvi sekä Kantapubi Tälli. Molemmat kuin isommankin kirkonkylän yökerhoja missä molemmissa myös karaoke jossa toinen toistaan paremmat Pavarotit ja Bocellit mittelevät Karvian karaoke-kultakurkkumestaruudesta. Hallitseva mestari on muuten muuan Fredi. Muista paikoista näyttäisin mieluimmin meidän ikiihanan MÖRSKÄN jossa on kuulemani mukaan tehty vähän sitä sun tätä, enimmäkseen sitä. Kesäisin meillä on Karvia-Päivät jolloin maistellaan meidän perinnejuomaa nimeltä Sahti. Täten toivotamme sinut tervetulleeksi tänne Iki-ihanaan Karviaan.
- tipi4
Karviahan on baari-kärpäsen paratiisi! Varmasti löytyy vientiä kun Krouviin tai tälliin menet..:))...se on sitten eri asia kestääkö juttu seuraavaa aamua pidempään. Tietenkin voi olla, että kupintarjoajat voi olla samaa ikää kuin isä-ukkosi....
Pitää kuitenkin varoa, ettei astu näiden "vanhojen" naisten varpaille, Kanoillakin on nokkimisjärjestys....
Onhan täällä Willit-viikot, niitä ei saa unohtaa. Kulttuuria kalja-kuppilasta runonlausuntaan ja klassiseen musiikkiin.
Hyvä, että Mörskä saa tässäkin arvoisensa huomion! Se vasta on kulttuurihistoriallinen paikka... - Karvialainen 2014
Vai oikein kaksi baaria. Hyvä että kummassakin on karaoke, koska olen aika kova tyttö laulamaan, saattavat siis hyvinkin olla minun makuuni...mutta mikä on tämä Mörskä? Saako tähän vähän tarkennusta.
Kaikki keneltä olen Karviasta kysynyt ovat sanoneet, että miestä ei sieltä tule löytämään kun yhdeksi yöksi ja se siitä...mikä ihme teitä Karvialaisia oikein vaivaa, ettette tahdo naiselta muuta. :(
Tuntevatko kaikki Karvialaiset toisensa?- Sisäpiirinjuttu
Kyllä Karvialaiset tuntevat toinen toisensa. On kovin tiivis tämä yhteisö täällä Karviassa. Karvialaiset ovat kaikki keskenään kuin yhtä suurta perhettä, mutta eipä siinä paljonkaan ihmettelyä ole, kaikki ovat jotenkin sukua toisilleen äitinäitinäitin ja isänisänisän kautta. jos en niin niin sitten kumminsiskonkaimoja..:)
Suoraan sanoen, ei Karviaan miehenpuutteessa tarvitse tulla...tai onhan siellä niitä ST1:n akvaariossa...Kuitenkin hyvät miehet on jo varattuja ja muut etsivät heilansa ulkopaikkakunnilta nykyään. - Vasara
MÖRSKÄ = Karvialaisten ylpeydenaihe. Keskeisellä paikalla kirkonkylässä.
Kuntalaisten syvästi rakastama paikka.
- vm-85
Kaikki Karvialaiset sinkkumiehet, siis KAIKKI ovat kelvottomia miesehdokkaita. Muutaman henkilön nimikin tekisi tässä mieli mainita, mutta taitaa olla sääntöjen vastaista. Ole tarkkana, osaavat olla ihania mutta todellisuus on jotain ihan muuta.
Karviasta ei ole pitkä matka Tampereelle tai Poriin, sieltä varmasti löytyy liuta hyviä miehiä joihin voi todella luottaa ja hakevat muutakin kuin sitä yhtä. Ja baarejakin on paljon enemmän mitä täällä meillä... - Heräsi kysymys..
'Tuleva karvialainen' ,, tunnut olevan kovin kiinnostunut vain tämän kylän miehistä ja 'heidän vauraudestaan ja 'oletetuista' mersuistaan joita kylän raitilla ei kyllä edes juuri näy. Herää kyllä kysymys, että mikä ihme sinut on tänne ajamassa/tuomassa (työpaikkojakaan ei oikein avoinna ole)??! Varteenotettavia ukkoja kun täältä on turha tulla etsiskelemään kaikki jo alkaa varattuja kerran olemaan.. Ellet sitten tosiaan etsi niitä 50veestä etiäpäin olevia...
- mummo1
Minäkin olen ihmetellyt juuri samaa kuin edellinen.
Lisäksi tämä kiinnostus näihin Karvian baareihin ja karaoke-laulantaan herättää joitain kysymyksiä. Ja juuri kiinnostus näihin miehiin. Nämä sinkkumiehet ovat sitten hyvin avoimia näistä hoidoistaan, se vain tiedoksi, että et ihmettele jos seuraavana aamuna koko karvia virnuilee kun kuljet kylän raittia. Karviasta tuskin elättäjää löytyy, jos sitä täältä etsii. Täällä vaaditaan naiseltakin muutakin kuin itsensä peilaamista. On tartuttava työhön kuin työhön.
Onhan täällä niitä mersun miehiä, mutta ne valitettavasti ovat jo eläke-ikää lähestyviä, jollei sitten ole jo eläkkeellä. Maatalon isännätkin ovat aika kranttuja valitessaan kumppania tilalleen.
Monikin paikkakunnalle muuttava olisi kiinnostunut asuntotilanteesta, työtilanteesta ja harrastetoiminnasta.
Jos laulattaa, niin täällä on kyllä kirkkokuoro ja naislaulajat. - Karvialainen 2014
Työpaikka ja asunto minulla on jo. Olen nuori ihminen ja muuttamassa aika paljon isommalta paikkakunnalta sinne pieneen kylään. Olen tottunut tekemään ja menemään muutakin kuin työn puitteissa. Ja kun ikääkin alkaa olla kohta 30 vuotta, niin kyllä se mieskin olisi rinnalle kiva saada.
Ja kaikki nämä "mersu miehet", olen kuullut ainoastaan juttua heistä ja siksi kiinnosti. Huhua taitaa olla nämä herrat...vai tarkoittaako vm-85 juuri näitä varoituksillaan. - Kaiken kokenut
Sen kylän miehet ovat tyhjäpuntteja. Olen naapurikunnassa asuva n.30 vuotias nainen ja olen elämäni aikana antanut neljälle karvialaiselle; yksi oli impotentti, toisella oli niin pieni , kolmannella tuli niin äkkiä että en keriinnyt mukaan ja neljäs ei tiennyt naisista mitään. Että semmoisia mammanpoikia sen kylän "miehet" ovat.
- kaiken kuullut
Kovia p***-miehiä ne Krouvissa ja Tällissä ovat olevinaan...puheissaan. Kun tosipaikka tulee niin juuri on kuin edellinen kertoi.
Kaiken lisäksi, jos levität jalkasi yhdellekin, sen tietää seuraavana aamuna puoli Karviaa....Hyi kun iljettää ne puheet mitä naisista takana päin puhuvat....yksikin nainen oli oikein pyörtynyt kun oli saanut niin hyvää kankea....
Eikä ne sua kotiinsa vie, osa asuu vielä äitinsä helmoissa täysihoidossa. - tytsy3
Tunnin lupasi, 10 minuuttia kesti.. Iso sillä kyllä oli, mutta muuhun ei sitten kyennytkään. Äitinsä helmoissa tämäkin asuu vaikka puheista voi ymmärtää jotain muuta. Äiti ja perhe kaikki kaikessa, kun ovat niin täydellisiä ettei parempia olekaan.
- Karviaalainen
Samanlaisia kokemuksia myös minulla. Paljon puhuvat ja lupaavat, mutta mitään muuta et tule saamaan kun haavoja sydämeen ja huonon maineen. Älä rakastu Karvialaiseen, niistä ei ole muuhun kun yhden illan iloksi. Oli sitten mainetta ja mammonaa tai ei. Kokemukia kummastakin. Kaikki Karvialaiset kyllä tietävät ketä vm-85 tarkoittaa varoituksillaan, mutta niistä kun ei puhuta ääneen. Puskaradio toimii kyllä täälläkin, joten ei huolta kyllä sinäkin uusi Karvialainen kohta heistä tiedät. Toivottavasti vain tiedät, etkä joudu itse kokemaan!
- ei juopoille...
Karvialaiset miehet käyttävät runsaasti alkoholia. Siis aivan liian paljon ja holtittomasti. Nainen on aina juoppokuskina ja ukko juo itsensä kaatokänniin heti kun päästään yleiselle paikalle, Krouviin tai Tälliin. Lisäksi ne tissuttelevat kotonaan autotalleissa ja konesuojissaan. luulevat, ettei kukaan huomaa. Selvinmäin ovat aivan tuppisuita ja nainen on heille vain äidin korvike (jos nyt sattuvat asumaan erillään äidistä). Etkä sinä normaalia perhe-elämää voi ukkosi kanssa voi viettää: Anoppi on aina läsnä, jos ei tule siivoamaan ja huushollaamaan niin sitten kuulet ukkosi suusta...äitee sitä, äitee tätä.
Retkahdin kerran karvialaiseen mieheen, Onneksi huomasin, tämän karvialaisille niin yleisen sahdin ja kaljottelun ajoissa sekä ainaisen anopin läsnäolon vaikka ukko "muuttikin" luokseni. Siellä huushollasi koko miehen suku kuin kotonaan, anoppi päänä. Aina kun jostain vakavasta piti puhua, ukko painui äitinsä helmoihin ja makoili sen hoidossa seuraavan viikon kaljotellen. Onneksi pääsin eroon ja löysin itselleni raittiin miehen naapuripaikkakunnalta, jonka kanssa voin viettää ihanaa perhe-elämää.
Ole tyttö varovainen näiden karvialaisten kloppien kanssa. - Yksi sadasta
Tumma pitkä pepsodent hymy mersu=pahin
- Tuulesta temmattu
Tää tommottii edes asu :/
- karvaasta
Luettu 72 kertaa ja 22 viestiä. Eli samat karvialaiset täällä kirjoittelee eri nikeillä kuten oli arvattavissakin.
- makeaa
Mistä tiedät että ne on karvialaasia, voihan ne olla vaikka Kankaanpäästä tai Poristakin?
Hyvä kun kirjoittelevat, kuluu aika mukavasti niitä lukiessa, kun joutuu yön valvomaan. - SieltäPoisPäässyt
Täytyy muistaa, ettei Karviassa montaa ihmistä enempää asukaan :D
- yksi sadasta
Ai ei asu? Ehkä sinä et kuitenkaan tunne kaikkia Karviaalaisia. Tässä ei siis tarkoiteta tummaihoista.
- Daami 85
Kyllä asuu, mutta niin on mies maineensa täällä pilannut että naisten saalistaminen taitaa olla mahdollista enää muilla paikkakunnilla. Siksi taitaa miestä harvemmin enää kylillä näkyä.
- Aito karvialainen
Täällä ketään tummaihoista mersu miestä edes asu!!!
- toinen2
Eikö?
- naapurista
suoraan sanoen karvias on vaan näitä ns naistenhakkaajia ja hyväksikäyttäjiä.
- ex-karvialainen
Onpas tämä mielenkiintoinen keskustelu näin entisen karvialaisen näkökulmasta:) Haluaisin tulevalle karvialaiselle kertoa, että paikkakunnalla on paikkakunnan kokoon nähden mahtava kirjasto sekä hyvä kuntosali. Suhteellisen vireä kunta Karvia on. Asukkaista löytyy myös mukavia ja kunnollisia ihmisiä, toisin kuin tätä keskustelua lukiessa voisi ymmärtää...
- lkjhg
Mistähän ikäryhmästä nyt on puhe. 20-30 vuotiaista vai 40-100 v.?
- Yksi vain
noin 30. Löytyy täältä myös kunnollisia ihmisiä, mutta kunnollisia miehiä on turha tulla tänne hakemaan. Luulevat itsestään aivan liikoja, kun on munat ja kaikki...Aivan kun kaikilla miehillä ei olisi. Taitaa olla noussut keltainen neste päähän, vaikka itse ei mitään ole koskaan elämässään saavuttanutkaan. Onhan se hieno leijua toisten menestymisen kustannuksella. Voi sekin joskus johonkin johtaa!!! :)
- ??????
Ihmetyttää tämä mersu ja mersumies vouhotus.. Täällähän on melkein joka toisessa taloudessa mersu päivittäisesenä käyttöautona. Monessakin paikassa on kaksikin mersua; emännällä ja isännällä.
- kuka?
Eikö siellä enään ajellakaan niillä volvoilla ja bemareilla?
- Vanhoja väyrysiä
Karvias on karvalakkimallin mersuja ja myös 123 korista ,mutta ilmajousilla olevaa ässää 2010-luvulta tuskin löytyy,mersuissa on siis tasoeroa.
- XXX 111
Ei, nuoriso käyttää nykyään Audia.
- Dyg
Ei kaikilla??
- Daami 85
Kävelkää ihmiset silmät auki, minua vastaan tuli ainakin hieno valkoinen mersu joka ei varmasti ole vuotta 2010 vanhempi. Taisin tunnistaa myös kuskin..... mistä lienee taas kylille eksynyt.
- AudiQuatro
Mitä te naiset nyt niin sen yhden mersun miehen perässä kierrätte. Oma vika jos mies ei ole teistä kiinnostunut, vaikka tyrkytättekin itseänne.
Aika kovassa puutteessa näytte olevan....eikö siellä ole miehiä? - juuri tätä
tää on taas sitä aitua karvialaasta kyttäystyyliä.
Kyllä sunkin, paikkakunnalle muuttaja, menemiset ja tulemiset kirjataan ylös ja räknätään mitä teit missäkin ja milloin. - dsiuuiiu
Mistäkö? Sehän on erään naimisissa olevan melkein seitsemänkymppisen miehen mersu. Ei hän karviaan ole eksynyt vaan asuu siellä. Onhan siellä toki muitakin valkoisia mersuja, mutta vanhempia.
- mies831
On kyllä ihme tekstiä Karviasta. Rehti ja reilu kansa mun mielestä. Ja onhan meitä kunnonmiehiäki vielä täällä vapaana. :)
- wsmd-
kateelliset ulisee mersuista koska niillä ei ole ikinä ollut varaa niihin ja onhan vanha mersu aina parempi kuin uusi japanilainen.
- köps
Ja _taas_ yleistetään... HOHHOI!
- mitä..häh..
Eikö se p****n-jauhanta ja toisten asioiden utelu sitten saisi tulla esille ulkopaikkakuntalaisille?
Joksikin kulttuurin kehdoksiko Karvian kuvittelet? - neitokainen2
Ei tässä ole kyse mersuista vaan niiden kuskeista/kuskista. Luulevat omistavan koko Karvian ja lähipaikkakunnat. Saavat kohdella naisia miten lystää, pääasia että itsellä on hyvä olla. "Hetken huvi on paras huvi, puhelevat kylillä" Mitä enemmän naiseen sattuu sitä kovempi äijä on... Eikä täällä kylällä edes ole monia vuotta 2010 uudempia mersuja. Ja mahtaako nämäkään mersut olla omalla työllä ansaittuja? Vai sukurasite?
Eikä ne vanhat mersu-ukot varmastii pahoja olekaan, eikä heidän tarkoituks ole nostaa itseään jalustalle ainoastaan mersun avulla. Auto se on siinä missä muutkin autot, mutta kaikkien tarkoitusperä vaan ei ole sama.- MB C
Onko Karvialaiset naiset todella niin materian perään, että vasta jokin mersunmies kääntää pään.
Haloo...hei... Mersu ei ole enään nykypäivänä merkki vauraudesta, niitä saa jo muutamalla tonnilla uudenkarheita.
Ja mitä sitä tässä niitä mersun miehiä syyttelee, eiköhän vika ole naisissa, joilla ei ole minkäänlaista harkintakykyä itsellään...vaan tekevät itsensä ihan itse naurunalaiseksi.
Onkohan tässä nyt lievää Karvialaista kateutta matkassa kun näistä sukurasitteista huudellaan...kateushan se on ennenkin vienyt kalat vedestä.
Pitää vain itse mersun omistavana todeta, että olen niin köyhä, etten pysty ajamaan kuin mersulla!
- weety
Aika suoraa puhetta Karvialaisista miehistä. Tiedän itsekin monia täysin itseään täynnä olevia noin 30 vuotiaita Karvialais miehiä, joten kyllä tällä keskustelulla ainakin perää on. Karviassa on varmasti jokin vika, kun kaikista miehistä kasvaa tuollaisia onnettomia narsisteja.
Mikä saa komean miehen pilaamaan itsensä niin, että kukaan nainen ei häntä enää halua.... Vaikka ennen on ollut monen naisen päiväuni?? Uskotteko miehet että juttu teistä ei liiku Karviasta eteenpäin? Kohta teitä ei tahdota enää missään. Kyllä sana kiertää, uskokaa pois.- kokoko
Näistä 30 vuotiaista Karvialaismiehistä kasvaa juuri samanlaisia hissukoita kuin isänsäkin ovat, jos eivät saa muulta paikkakunnalta naista itselleen kuin karviasta. Ulkopaikkakuntalainen nainen / ei karvialaista syntyperää oleva nainen on näille kaikista paras siunaus. Miksikö? Karvialaiset nuoret miehet ovat niin sidoksissa äitiinsä, että äidillä on kova valta vaikka miniäkin olisi tuotu taloon. Karvialaiset äidit kasvattavat pojistaan näitä onnettomia narsisteja.
Ikävää, että näistä mukavista ja komeistakin karvialaisista nuoristamiehistä kasvaa äitinsä helmoissa näitä talutusnuorassa kulkevia, vailla ilman omaa tahtoa olevia miehiä. Yleensä sen karvialaisen nuoren miehen tuleva vaimokin on yhtä holhoava kuin hänen oma äitinsä. Helpollahan siinä tietenkin mies pääsee, kun näinen määrää kaiken.
Mutta haluaako kukaan nainen itselleen oikeasti tälläistä "lapatossua"? - kokemusta.
Anteeksi...mutta kukaan normaali naihen ei huoli Karvialaista miestä vierelleen.
Ensi rakkauden aikaan ne kyllä yrittävät olla herrasmiehiä mutta jo muutaman viikon "seurustelun" jälkeen tavat tulevat esiin ja vieraskoreus häviää. Jos erehdyt papin eteen, olet miehen orjana loppuelämäsi. Passaat ja paapot narsistimiestäsi ja täytät kaikki hänen toiveensa. Äläkä kuvittele, että saisit tältä karvialaissankariltasi mitään arvostusta. Avioeroakaan se ei anna, kun tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa, kun ei osaa itse mitään tehdä.
- kokemus
Juuri näin. Herrasmiehiä ovat juuri niin kauan että nainen ihastuu. Kun ovat onnistuneet saamaan naisen pauloihinsa hyppäävät seuraavan naisen liiveihin. Eihän yksi nainen Karvialaismiehelle riitä, vaikka niin sinun antavat ymmärtää. Mulkkuja ovat, suurin osa....älkää sekaantuko jos surulta välttyä tahdotte.
- ,lokiju
Eikös vika ole naisissa,jos toisen varattuun mieheen hairahtuu.
- tiir1
,lokiju kirjoitti:
Eikös vika ole naisissa,jos toisen varattuun mieheen hairahtuu.
Entäpä jo se nainen onkin varattu ja mies kuolaa koko ajan perässä.
Varatuilla naisilla on kova kysyntä Karviassa..
- Kirkolta
Juu ja jos ei ihimisten lailla osaa olla nii täältä saa lähärön hyvinki äkkiä! Erääkki virolaiset ym. hääretty
- niinpä v
On vai...eihän Karviassa asukaan enään kuin vierasmaalaisia.
Montakohan Karvialaista on töissä paikallisessa puutarhassa, metallifirmoissa ym. karvialaisissa puljuissa?
- Kirkolta
Olikin kyse käyttäytymisestä
- Marssista
Jaaa....
No, miten Karvialaaset sitten käyttäytyy julkisella paikalla (lue toisilla paikkakunnilla)?????? ....onkohan niissäkään mitään kehumista?
Jos jostain on kaljateltta kuuluu sieltä Karvialaasten ääni ensimmääsenä ja ylimpänä! - joku vaan
Marssista kirjoitti:
Jaaa....
No, miten Karvialaaset sitten käyttäytyy julkisella paikalla (lue toisilla paikkakunnilla)?????? ....onkohan niissäkään mitään kehumista?
Jos jostain on kaljateltta kuuluu sieltä Karvialaasten ääni ensimmääsenä ja ylimpänä!Mä olen sinkku ja asun karvias
- Pois päässyt
Mitä niitä virolaisia moittimaan. Niistähän saa oivan puolison kun ei enää muut kelpaa. Niitä on helppo vedättää kun eivät ymmärrä kunnolla asioista mitään.
- karv1
löytyy Karviasta niitäkin jotka käyvät töissä ja eivät siksi ehdi täällä näkemyksiään kertomaan, ehkä tarina olisi hieman tasokkaampaa jos ehtisivät.
- lehdokki
Kyllä Karviasta kunnon miehiä löytyy, niitä ei vaan löydä tuolta baareista karaokee laulamalla. Kunnon miehet eivät sielä ehdi roikkuun kenenkään miehen kipiän naisen peräs.
- näin se vain on
...mutta emmehän me maanviljelijät kelpaa näille neitokaisille!
Eikä heistä oikeastaan olekaan vastuuntuntoisiksi emänniksi. Naisen pitää osata maatalaossa muutakin kuin lakata rakennekynsiään ja peilailla ripsienpidennyksiään.
Jos tuolla "viihteellä ollessa" vahingossa sanoo, että on maatalon isäntä, niin naiset kaikkoaa ympäriltä vähin äänin, vaikka aikaisemmin olisivatkin tyrkyttäneet itseään. Silloin ei auta vaikka olisi mersu tai bemari alla.
- jokunen3
minä oon mauri ja minä oon mies ja sun silti kotona teretulemast täält hakemast
- myös ex-karvialainen
Kylläpä täällä tulee negatiivista palautetta Karviasta. Ja vieläpä sen omilta asukkailta!
Näin entisenä karvialaisena haluan kyllä puolustaa Karviaa. Ja sen asukkaita. Jokaisella pienellä paikkakunnalla puskaradio toimii, ei pelkästään Karviassa. Se nyt on vain valitettava totuus silloin, kun asukasluku on muutama tuhat. Se on omasta mielestäni hyväksyttävä, että omistakin asioista saatetaan kylillä puhua. Oma osuus siihen on vain se, mitä itse suustaan kenellekin kertoo ja miten itse toimii. Kyllä Karviassakin äkkiä oppii, kenelle voi avautua hieman enemmänkin ja kenelle ehkä kannattaa asioistaan vaieta. Mutta näinhän se toimii muuallakin, isommissakin paikoissa. :)
Karvialaisista miehistäkään en osaa sen kummemmin valittaa, kuin muistakaan miehistä. En minä ainakaan törmännyt kovinkaan moneen idioottiin. Ihan huumorintajuisia, rehtejä miehiä minun mielestäni suurin osa. Se, että kylän naikkoset ei ole onnistuneet onneaan näistä miehistä löytää, ei mielestäni oikeuta yleistämään karvialaiset miehet idiooteiksi.
Ja ihmettelen miksei kukaan tälle uudelle karvialaiselle (jos oikeasti on sinne muuttamassa) kerro hyvästä yhteishengestä, jolla saadaan aikaan hienoja tapahtumia kuten Karvia-Päivät tai Willi Viikko, tai uuden urheilutalon rakentaminen, joka kertoo siitä, että tämä sisukas pikku kylä ei suostu kuolemaan sinne korven keskelle, vaan tarjoaa kyläläisille ja ulkopaikkakuntalaisille aktiviteetteja? Verrataan Karviaa Parkanoon, joka on asukasmäärältään isompi.. Mitäs kaikkea siellä tapahtuu vuoden aikana? EI MITÄÄN. Tai siitä, että lukuunottamatta muutamien kyräilyjä, uudet asukkaat otetaan siellä hyvin vastaan suhteellisen nopealla aikataululla.
Anopitkin täällä yleistetään poikiaan huusaaviksi äideiksi. Oman kokemuksen myötä siellä on suurin osa vain tiivistä perhettä, josta pidetään huolta. Jopa niistäkin, jotka eivät virallisesti perheeseen kuulu. Mitäs pahaa siinä on?
Itse ainakin viihdyin Karviassa sen muutaman vuoden, jopa asuinkin siellä. Sain nopeasti hyviä ystäviä kylältä, sekä hyviä hyvän päivän tuttuja joiden kanssa pystyi myös vaihtamaan päällimmäiset kuulumiset. Siellä nousi käsi vastaantullessa myös niiltä, joiden nimiä en tiennyt. Oma silloinen anoppini lukeutuu maailman ihanimpiin ihmisiin, vaikka välillä tulikin tiskaamaan meille meidän poissaollessa. Ja kerrottakoon, että jos oma suhteeni karvialaiseen ei olisi karahtanut kiville lukemattomista syistä (karvialaisuus ei tähän liity mitenkään) niin varmaan vieläkin asuisin siellä ihan onnellisena, eikä haittaisi yhtään, että isompiin kaupunkeihin on yli puolen tunnin ajomatka tai että kyläyhteisö on niin tiivis, että joku toinenkin saattaa jotain tietää asioistani. :)
Juorukelloja ja tympeitä ihmisiä mahtuu joka kylään ja kaupunkiin. Tiedän, että karvialaiset ovat ylpeitä karvialaisuudestaan, niin näinkö negatiivisesti täällä kuitenkin halutaan omaa kylää mainostaa?! Hävetkää!- erikoinen paikka
Min oon Karviasta ja häpiän sitä.
Jos tämä sellainen paratiisi on kuin ylistät niin miksi sitten muutit tästä tuppukylästä pois?
Tälläiset karvia-päivät ja Willit-viikot ovat aika pieniä juttuja kuntalaisten murheissa.
Parkanossa on vaikka minkälaista rientoa, Parooninmarkkinat, yörompetori, käenkoskella tansseja joka viikonloppu. Rautatieasema, Linja-autoyhteydet pelaa. ym.
Kihniössä on Pyhäniemi, Puumila.
Honkajoella Masiinamessut, Honkajoen markkinat, jotka ovat samanlainen tapahtuma kuin Karvia-päivät, Lisäksi siellä on Pesämäen moottoristadion, joka vetää väkeä joka ikinen kesäviikonloppu ympäri Suomea.
Karvia-päivät (pelkkää markkinatouhua koko juttu) ja Willit-wiikot...aika on jo mennyt niiden ohi.
Tässäkö on kaikki mitä tässä pienessä tuppukylässä on? Asioita, jotka kiinnostaa muutamaa ihmistä, Pakolla valjastetaan porukkaa remmeihin kun eivät kehtaa kieltäytyä, vaikka itsellä olisi parempaakin tekemistä kuin seistä kaljateltan ovella järjestysmiehenä tai kärhätä juopoille makkaraa keskuyöllä.
- kohtalon oma
Varmasti ihan totta vanhemman ikäpolven ihmisistä jos keskustellaan.. Mutta muuten yhdyn kyllä näiden negatiivisesti ajattelijoiden joukkoon, niin on huonoja kokemuksia Karvialaisista miehistä. Edellä todettiinkin, että ovat lupsakoita ja mukavia, niin ovat, juuri niin kauan kun et tunne heitä sen paremmin. Pakko ne naiset on jollain konstilla koukkuun saada. Uutta matoa koukkuun vaikka vanhakin on vielä koukussa. Puhelevat mitä puhelevat, sanansa mittaisia eivät ole!
- myös ex-karvialainen
Niinkuin varmaan monenkin muun nuoren, työ ja opiskelu pakotti lähtemään Karviasta.
Pitäkää naiivina kaikessa rauhassa, mutta oma kokemus Karviasta on positiivinen ja haluan vastakin ajatella ja kertoa kylästä ja sen asukkaista hyvää. :) - utuako..
Sanotaanhan sitä, että aika kultaa muistot. Pätee varmaan tässäkin.
En oikein ymmärrä miksi kaikki Karvialaiset tuudittuvat siihen, että karvia on jokin lintukoto. Täällä on paljon tapahtunut negatiivisia asioita, mutta ne ovat tabu karviassa joista ei haluta puhua. Jos puhutaan, niin kuiskuttelemalla, ettei kukaan ulkopaikkakuntalainen kuule. Se jotenkin karvialaisissa on ihmeellistä, että he eivät tunnusta sitä, että karviassakin on epäkohtia ja paranneltavaa.
Yleensä ne jotka ovat jo keski-iän ylittäneitä ja keski-ikäisiä ovat niitä, jotka eivät huomaa mitä ympärillä tapahtuu. Ovat tuudittautuneet siihen lapsuus- ja nuoruusaikansa karviaan ja kuvittelevat paikan olevan samanlainen kuin silloin.
Kaikki on muuttunut, myös Karvia. - juuri näin
Juuri näin, lintukoto se ei ole kuin äidin tissiin kiinni jääneille aikuisille miehille. Äiti laittaa ruoan ja hoitaa, mihin niitä naisia oikein tarvitaankaan. Siksi karvialaiset miehet käyttäytyvät miten käyttäytyvät.
- juuri
Asiaa, eihän ne itsenäistymättä jääneet miehet tarvitse naista kuin itsensä passaamiseen ja työntekoon. Jos nainen vielä sattuu olemaan rahakasta sorttia, laitetaan nekin varat kiertoon miehen toimesta.
Naisella ei karviassa ole muuta arvoa kuin, että on yleiskone ja työjuhta.
- Rinssi4
En tiä komeista tai varatuista - mutta kuka on se meikinkyllästämä rinsessa, joka luulee paikkakunnan olevan valtakuntansa?
- kissa5
Etkös tiä, että keski-iän ylittäneet naiset ovat Karviassa kuningattaria, joita lapatossut kunnioittavat ja täyttävät kaikki heidän toiveensa? ..ja turha väittää vastaan...Kuningatar on niin viisas, että tietää kaiken, osaa kaiken ja on kaunein ja ihanin maailmassa. Niin, että huonommat kyykkyyn vain..
- otto1
Onkohan hän karvian oma Tukiainen, jota tarkoitat??
- silkkiuikku1
Tuota minäkin ensimmäisenä ajattelin..
- :))))))))))))
Nyt heräsi mielenkiinto! Meikinkyllästämä rinsessa, karvian oma tukiainen :))))))) kukahan tuo nyt on?? Vm-?? :)))))))
- B-DDD
Mietihän sitä...;))))
- aaa2
tukiaisia täs kyläs piisaa! liikunta on kävelyy baarista toiseen.
- Karvialainen
Karvia on ihan tavallinen, pieni paikkakunta.
3 maakunnan vaikutteiden muovaama, Pohjalaanen koreus, Hämäläinen hitaus,
Satakuntalainen jäyhyys ( sulkeutuneisuus ), sekä hieman muualta tulleita
vaikutteita,,, Savolaisuutta, karjalaisuutta. ( siirtolaisiinhan suhtaudutaan hieman
kielteisesti kaikilla talonpoikaisalueilla )
Historia alkaa hämeestä, josta ensimmäistä asutusta tuli, ja näin muotoutuivat
melko kookkaat maatilat, joihin torpparit myöhemmin, sekä asutustilalliset
sodan seurauksena. "kolminaisuuden" aiheuttamana, suhtautuminen eri asiohin
vaihtelee taustoista johtuen. Jotta Karviassa pärjää, kun ymmärtää historian.- Karvialainen
Vireällä, virkeällä, paikkakunnalla sattuu ja tapahtuu aina enemmän, ja myös
negatiiviset asiat korostuvat ja leviävät, johtuen siitä kun ne huomataan... - Pohojalaanen n
Että oikeen pitää lukia karvialaasten historiaa, ennen kuin paikkakunnalla päriää. En sitten kyllä ihimettele, miksi kaikki kattovat karvialaasia vähän kieroon.
Ja mitä tuossa historiassa niin erikoosta on. Jokaasella paikkakunnalla on Pohojalaasuutta, Hämämääsyyttä ja Satakuntalaasuutta ja Lappilaasuutta. Jokaaseen paikkaan on aikanaan tullu evakoita.
Omaa sukujuurtani johon liittyy karvialaasia olen tutkinut n.1650-luvuulle asti ja ne karvialaaset ovat kyllä syntyjään rannikkoseurulta, tuolta ruottinkieliseltä alueelta. Että se hämälääsyyrestä. Paljon on aikanaan 1700-luvulla tullut karviahan Parkanosta ja Kauhajoelta. On niitä tullu honkajoeltakin. Se pitää muistaa, että nämä ensimmääset talot karviassa jotka karviahan on pykätty 1600-luvulla saavat edelleenkin samaa huomiota nykyään kuin kartanot muualla.
Mitenköhän seleviität tän, että tällä pienellä paikkakunnalla on aina naitu naapurista kuin kollikissa konsanaan. Kakaroota on joka talohon tehty maharottomat määrät ja karvialaanen on on ottanu karvialaasen. Harva karvialaanen vielä 1950-60 luvullakaan on rajan takaa nainu. karvialaasen se on ottanu.
Karvialaaset luontojaan suhtautuu muualta tulleesiin epäluuloosesti ja niiren porukkahan pääseminen on vaikiaa. Ei ne yksin Karjalais- ja Savolaissyntyysiä aliarvioi vaan kaikkia jotka ovat tulleet suuren ja komian karvian ulukopuolelta. Se on se kateus, ne luuloo, että joku toinen on saanu jotaki iliman ja se on sitten niiltä pois.
Historiankiriat vaan esille niille jotka meinaa karviahan muuttaa. Parasta on opetella ne ensimmääset lalot ulukoa ja niiren torpparit. Kun ne sukujuuret menöö siä niin ristiin, ettei vahingossa tule puhuttua pahaa kestään.
- ei valittamista
Todella mukava paikka, ainakin silloin kun itse siellä asuin. Voisi sanoa, että paras kylä, jossa olen asunut. Ei mitään moitittavaa. Ihmiset pääosin mukavia ja tulivat itsekin tekemään tuttavuutta. En oikein usko sitä, että Karvia on parin vuoden aikana muuttunut niin paljon. Ja minuun ei ainakaan suhtauduttu kielteisesti, vaikka ei ole tuttuja eikä sukulaisia siellä. Minusta porukkaan pääsi hyvin mukaan. Ei mitään valittamista noista vuosista, kivoja muistoja jäi :)
- varo varattuja....
Sen neuvon sinulle annan uusi karvialainen, että älä vahingossakaan mene puhumaan varatulle miehelle. Älä vanhemmallekaan. Karvialaiset naiset ovat omistushaluisia ja pitävät omastaan kiinni kynsin hampain. Mikä kauheinta jos jutustelet toisen miehen kanssa tai edes humyilet hänelle, asia käännetään niin, että olet ollut petipuuhissa miehen kanssa ja silloin saavat huhut siivet. Joudut näiden puumien hampaisiin.
Kerron tämän kokemuksesta, sillä satuin Karvia-päivillä istahtamaan varatun miehen pöytään ja nyt ei minulla enään ole ihmisarvoa (lue: karvialaisarvoa). - TheJ
Muuttaisinkohan takaisin Karviaan? Olen vapaa, hyvin toimeentuleva mies. Karviassa tietysti työt ovat heikossa, mutta jos kiltin maatalon perijättären löytäisin, niin?
- she1
Jos on mersu alla, niin on vapaille miehille kysyntää....Mutta taitaapi olla nämä rikkaat maatalon periättäret sinulle vähän vanhaa vuosikertaa...tai...mikä ettei...tykkäähän moni näistä puuma-naisista.
- Entinen Karvialainen
Karvia on yksi parhaimmista paikoista missa olen ikina kaynyt ja olen kaynyt monessa paikassa.
Ei anna oikeaa kuvaa tama keskustelu ihmisista tai paikasta.- minä vaan
samaa mieltä olen myös minäkin.joka olen asunut karviassa vuodet1972-1981ja tämän jälkeen vuodet1982-2013kankaanpässä ja sukujuuret molemmilla vanhemillani olivat karviassa javieläkin minulla on tuttuja ja sukulaisia karviassa.joten tiedän paikka kunnan asiat edelleen aika hyvin ja nyt maliskussa 2014 mutanut karvian ja parkanon rajan lähistölle kankaanpässä on ihan samat ongelmat juoruamisesta ja naapurien asioista paskan puhuminen.
- minä vaan
tällä olis tarjolla 47v mies ja kahden lapsen yksin huoltaja tällä hetkellä ja toden näköisesti yksi lapsi tulee vielä hoidettavakseni tulevaisudessa.joten niin sanotusti tarvisin pikku väelle äitipuolta ja hoitajaa ,kun itse olen vuoro töissä.
- jajajajajajajajajaja
Niin, etsit itsellesi piikaa ja lapsenlikkaa täältä. Et elämän kumppania itsellesi.
Eikö siellä Karviassa kunnallinen / yksityinen perhepäivähoito pelaa, kun lasten hoitajaa täältä etsit? Eikö se äitisi nyt viitsi jeesata?
Karvialaisille on tehty oma palsta. Keskustelemme siellä lisää asiasta.
- Tumppi1782
Nyt on ihan pakko kysyä että muutitko, siis ketju ensimmäinen kirjoittaja, Karviaan ja onko miestä löytynyt?
- 1+1
Tainnu "elättäjä" löytyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768