Rottasen kesytys!

Noniin, nyt pistäkääs pöytään parhaimmat rottakortit ja kertokaas mitkä konstit ovat teillä auttaneen luottamuksen syntymiseen rottienne kanssa. Olen nimittäin kuullut ristiriitaista tietoa ainakin siitä, pitäisikö rottia käsitellä heti ensimmäisestä päivästä alkaen vai antaa tutustua uuteen kotiinsa muutaman päivän. Onko muita vinkkejä joita voitte tämän asian osalta antaa yhdelle innokkaalle, tulevalle rotanomistajalle (ja tietysti muillekkin!) ?
6211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Käsittelyä heti ensimmäisestä päivästä lähtien? KYLLÄ
Itse vietän tulokkaan kanssa vähintään pari tuntia heti ensimmäisenä päivänä ihan kahdestaan. Ja mielellään jatkan samaa muutaman päivän peräkkäin. Ne oppivat tosi nopeasti, että sylissä saa kaikkia kivoja herkkuja, ja tulevat mielellään viettämään aikaa ihmisen syliin tai olkapäälle. :)

En totuta arkojakaan rottia itseeni millään herkuilla houkuttelemalla tms. Ahkera pakkokäsittely on kaikkein nopein ja toimivin keino.

Äänestä

Hyvältä kasvattajalta tulleita poikasia ei tarvitse mitenkään kesytellä, kyllä ne yleensä tunkee häkistä syliin itsekin :D Mut ahkera käsittely on tärkeetä, että kesyys myös säilyy... Mä viettelen häkin luona ensin kaiken ajan mitä ehdin, ja pyörittelen vauvaa pikkuhetkiä aina välillä.

Eri asia sit, jos kyse on aggressiivisesta tai ei ihmisiin tottuneesta aikuisesta, ne tarvii vähän järeempiä keinoja.

Äänestä
  • Kiitos kummallekkin! Eiköhän tämä tästä. (:
    Mitä namusia olette yleensä rotalle antanut?Onkohan kuivamuona tarpeeks houkuttelevaa, jos sattuisikin hieman arempi yksilö... ?

    Äänestä

  • fusk kirjoitti:

    Kiitos kummallekkin! Eiköhän tämä tästä. (:
    Mitä namusia olette yleensä rotalle antanut?Onkohan kuivamuona tarpeeks houkuttelevaa, jos sattuisikin hieman arempi yksilö... ?

    Mä annan lähinnä auringonkukansiemeniä, ne on sopivan pieniä, ettei ne täytä pientäkään masua heti, eikä tahmaa sormia. Mut esim. siemenet, pähkinät, riisi, makaroni, linssit jne luulisi kelpaavan. Tai mitä vaan tuoreruokaa voi kokeilla, mitä ne muutenkin saa. Tosi aroille otuksille kannattaa syöttää hedelmäsoseita lusikasta, niin rotan on pakko jäädä luukulle nuolemaan eikä se voi vaan sännätä piiloon syömään namia. Tavis kuivamuona niitä tuskin kiinnostaa. Ite olen huomannut, että luovutusikäiset ei välttämättä heti ymmärrä ottaa herkkuja kädestä ollenkaan, tai ne jaksaa vaan pari palaa eikä osaa vielä olla ahneita niin kuin isot. Mut nopeesti ne oppii rotaksi ;)

    Äänestä

  • old_profile_82811 kirjoitti:

    Kiitos paljon! :D

    Äänestä

Ruokaa kannattaa antaa kädestä paljon. Rotta alkaa luottaa enemmän :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta

fusk kirjoitti:

Noniin, nyt pistäkääs pöytään parhaimmat rottakortit ja kertokaas mitkä konstit ovat teillä auttaneen luottamuksen syntymiseen rottienne kanssa. Olen nimittäin kuullut ristiriitaista tietoa ainakin siitä, pitäisikö rottia käsitellä heti ensimmäisestä päivästä alkaen vai antaa tutustua uuteen kotiinsa muutaman päivän. Onko muita vinkkejä joita voitte tämän asian osalta antaa yhdelle innokkaalle, tulevalle rotanomistajalle (ja tietysti muillekkin!) ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu