Olen reilu parikymppinen nainen ja ongelmana minulla on itseni vahingoittaminen. Viiltelen, hakkaan ja jopa poltan itseäni. Olen asiasta kertonut yhdelle ihmiselle joka vain haukkui hulluksi ja kehotti menemään hoitoon. Tämän jälkeen yhteydenpito lakkasi. Minulla ei ole läheisiä ystäviä, olin perheen ainoa lapsi ja vanhemmat ovat kuolleet jokin aika sitten.
Tiedän että minun pitäisi selvittää itselleni mistä tälläinen käytös johtuu ja hakeutua oikeasti hoitoon, mutta en pysty puhumaan vieraille ihmisille. Kirjoittamalla täysin anonyymisti pystyn asiaa paremmin käsittelemään, mutta jos haluaisin puhua asiasta jollekkin kasvotusten minun pitäisi pystyä luottamaan tuohon ihmiseen 110%. Mutta sellaista luottamusta en pysty helposti kehittämään vaan se vie minulta aikaa reilusti. Miten pääsisin tästä itse-tuhoisuudesta eroon?
Tiedän että minun pitäisi selvittää itselleni mistä tälläinen käytös johtuu ja hakeutua oikeasti hoitoon, mutta en pysty puhumaan vieraille ihmisille. Kirjoittamalla täysin anonyymisti pystyn asiaa paremmin käsittelemään, mutta jos haluaisin puhua asiasta jollekkin kasvotusten minun pitäisi pystyä luottamaan tuohon ihmiseen 110%. Mutta sellaista luottamusta en pysty helposti kehittämään vaan se vie minulta aikaa reilusti. Miten pääsisin tästä itse-tuhoisuudesta eroon?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Toisen haukkuminen hulluksi on tietenkin typerintä mitä kenelläkän voi sanoa tuollaisessa tilanteessa, ja sitten typerintä mitä voi toiselle tehdä on laittaa välit poikki. Minusta elämäntilanteesi kuulostaa hyvin ikävältä enkä ihmettelisi yhtään, että voit huonosti. Ikävä kuulla, että olet menettänyt vanhempasi noin nuorena.
Olen ihan varma, että joku ammattaitoinen välittävä terapeutti osaa auttaa sinua pystyyn elämässäsi. Oletko käynyt kokeilemassa keskustelua. Jos sinulla ei ole yhtään ystävääkään niin sehän saa kenet tahansa todella alakuloiseksi. Joku terapeutti osaisi varmasti antaa vinkkejä myös siihen mistä ja miten voisit tutustua uusiin ihmisiin, koska itse olen ainakin sitä mieltä, että ihmiset ovat sosiaalisia 'eläimiä' ja kaipaavat ennen pitkään toisen seuraa. Kun saat elämääsi uskoa ja sisältöä ja tuttavuuksia niin ehkä alat näkemään tulevaisuuden ihan eri tavalla. Sen verta nuori olet, että sulla ei ole mihinkään kiirekään, kellä vanhemmallakaan olisi. Yhdestä asiasta tahdon varoittaa. Psykiatreista suosittelen pysymään kaukana, heillä on sinunkaltaisille pahaa-aavistamattomille pilleriansa viritettynä. Pillerit suosittelen kiertämään kaukaa, vaikka mitä väitettäisiin. Sinä tietenkin teet sen päätöksen itse, jos tilanne tulee eteen.
Jos sinua jännittää avautua heti jollekin kasvotusten, kokeile aloittaa ensin puhelimitse nimettömänä. Valtakunnallinen kriisipuhelin ainakin on yksi numero joka kuuntelee. Kannattaa yrittää muutaman kerran, jos ensimmäinen vastaaja ei ole mielestäsi paras henkilö sinulle. Tässä yhteystiedot:
http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin
Tsemppiä sulle!
Skitsofrenia pahenee nopeasti ilma neuroleptipillereitä
Toi on aika yleistä hoidon piirissä ja varmasti tietävät asiassa neuvoa kun kerrot heille, siis ammattiauttajille. Pahaa oloahan tuo kuvastaa, enkä ihmettele yhtään tuossa tilanteessa. Ystäväsi toimi typerästi, itse en ajattelisi häntä oikeaksi ystäväksi ollenkaan.
Itse olen tehnyt noita kolmea itsevahingoittamiskeinoa nuorempana ja löysin lopulta avun masennuslääkkeestä ja terapiasta. Jos tahdot kysyä jotain vastaan mielelläni. Neuvoisin kääntymään keskusteluavun puoleen, he kuulevat näitä päivittäin, et siis ole yksin. Voimia!
Hei
Minulla on aivan samanlainen oireekuva kuin sinulla. Tosin viiltelen vain aina kun siihen on mahdollisuus ja lyömistä/hiuksien repimistä vain jos viiltely ei ole mahdollista kuten esimerkiksi sairaalassa.
Olen nyt lähestymässä 40 ikävuotta ja valitettavasti tästä tavasta on vaikea päästä eroon. Viiltely alkoi parinkymmenen ikävuoden tienoilla ja silloin olin sairaalahoidossa pitkään. Sen jälkeen oli parempia vuosia jolloin en viillellyt, mutta satutin itseäni sitten muuten. Viiltely alkoi jälleen noin vuosi sitten ja tuntuu, että se on tullut jäädäkseen. Harmittaa hirveästi, kun en tiedä miten alunperin pystyin lopettamaa. Tosin toivoisin, että joku olisi pystynyt auttamaan tai olisi pystynyt itseäni auttamaan silloin parikymppisenä niin että viillot olisivat jääneet muutamaan kertaan. Nyt on koko käsi ja jalka pilalla, täynnä arpia.
En osaa oikein sinua lohduttaa enkä tiedä oikein neuvoistakaan. Sinuna yrittäisi saada apua mistä tahansa niin että pääsisit irti tuosta tavasta vielä, kun olet nuori. Näin vanhemmiten tämä "vaiva" alkaa harmittamaan yhä enemmän ja missään ei voi olla t-paidassa tai shortseissa. Ensiavussakin hävettää käydä tämmöisen "nuorten vaivan" kanssa.
Lääkkeitä minulla on hirveä määrä, mutta ne eivät juuri auta tähän. En siis viiltele huvikseni vaan lievittääkseni sellaista irrallista oloa. Lääkärikin on todennut lääkkeet lähes hyödyttömiksi. Tosi masentavan kuuloista, kun tietää ettei apua saa mistään muualta kuin omasta itsestä. Itse pitäisi tietää miten tämän saa loppumaan. Välillä tuntuu, että itsemurha on ainoa vaihtoehto.
Tsemppiä kuitenkin sulle. Taistele vastaan vielä kun siihen on mahdollisuutta!
Itsemurha on hiipinyt mieleeni yhä useammin. Mietin että miksi ei? Kaiken olen jo menettänyt ja tulevaisuus on varattu muille...
Soita vain kriisipuhelimeen ja keskustele siellä hetki. Puhelin on auki as we speak. Älä luovuta tässä kohtaan. Muista, että itsemurhaa voi aina siirtää myöhemmälle ja katsoa ensin kaikki muut tarjottavat vaihtoehdot, eikö? Vaikka en sinua tunnekaan uskon lujasti, että tarvitset ympärillesi välittäviä ihmisiä. Kaikki tarvitsevat sellaisia. Se ei tapahdu heti, mutta josko saisit aluksi sellaisen hyvästä terapeutista esimerkiksi terveysasemaltasi. Sitten voisitte miettiä mitä voisit myöhemmin tehdä, kun olette saaneet sinun tsempattua eteenpäin tästä akuutista epätoivoisuuden ja merkitsemättömyyden tunteesta, mitä mieltä olet?
En sano että tekisin itsarin nyt ja tässä. Ajatus on vain tullut mieleeni ehkä turhan usein. Mutta kun tulevaisuus näyttää mustalta ja pyörittelen kädessäni tupakkia ja mietin että painanko sen käsivarteeni alkaa vaihtoehdot olla vähissä....
Ymmärrän, hyvä, että ei ole nyt heti tässä kohtaa mielessä sellainen. Ehdit miettiä rauhassa miten voisit lähteä eteenpäin. Kokeilitko soittaa keskustelupuhelimeen? Entä tiedä mistä päin olet kotoisin, mutta nuorille on olemassa omia kriisipisteitä, joissa on henkilökuntana tavallisia ihmisiä eli ei mitään lekureita, jotka rupeavat heti analysoimaan mikä on sekaisin päässä. Tavallisen ihmisen kanssa voisit keskustella rennosti ihan niin kuin jonkun ystävän kanssa. Ei tarvitse pelätä mitään pakkohoitoja tai -lääkityksiä niin kuin psykiatrien vastaanotolla. Noista nuorten kriisipisteistä saat tietoa tästä: http://www.helsinkimissio.fi/?sid=442 ja SOS-kriisipisteistä tästä: http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisivastaanotto. Tsemppiä vaan sulle toisenkin rutistuksen verran!