TIETOISKU "SKEPSISMISTÄ"

Kopioija kirjoitti:

INTERNET on kuin onkin kaiken markkinoinnin ja kaupankäynnin ohella oiva tietolähde. Mutta yksi sieltä puuttuu: suomenkielisiä sivuja, jotka tarttuvat kriittisesti "skeptismin" käsitteeseen, skeptikkojen toimintaan, sanomisiin tai kirjoituksiin, on melko turha etsiä. Niitä sivuja ei ole kuin pari. Suomalaisuus korostuu melko omalaatuiseksi tässä suhteessa. Kulkeeko tieto huonosti suomalaisten nettiyhteyksissä, lukuisissa kännyköissä ja loistavassa koulutussysteemissä?

Muutamia löyhiä kommentteja kansainväliseen ja suomalaiseen tilanteeseen.

Historia: Suomen Skepsis Ry perustettiin 1987. Jäsenkuntaa näyttää olevan pari tuhatta. USA:n emojärjestö, CSICOP (The Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal) perustettiin 1976. Perustajina olivat Marcello Truzzi, Martin Gardner, Ray Hyman ja James Randi, yksi sosiologian professori, yksi matemaattisesten pelien ja kehittäjä ja kaksi taikuria. Aluksi CSICOP:in tie näytti seuraavan normaaleja akateemisia linjoja, Truzzi päätoimitti vuodesta 1978 lähtien Zetetic Scholar- nimistä lehteä, jossa oli oppineita artikkeleita ihmisen kokemuksen raja-alueilta. Sävy oli maltillinen ja suhteellisen avara ja lehden avustajiin kuului koko joukko tunnettuja raja-alueen tutkijoita: Richard De Mille, Martin Ebon, Christopher Evans, C.E.M.Hansel, J.Allen Hynek, Robert L. Morris, Charles T. Tart jne. Lehden levikki oli pieni, noin 300 kpl eikä sitä saanut muuten kuin tilaamalla. Mutta tätä lehden liberaalia vaihetta kesti kahden lehden ilmestymisen ajan ja sen jälkeen James Randin ja hänen taustavoimiensa ote kiristyi ja siirryttiin suoraviivaiseen amerikkalaiseen aatteen halpahintaiseen markkinointiin, jossa aggressiiviset tavoitteet olivat suoraan näkyvissä.

Suomalainen järjestö tekee kirjaimellisesti samoja asioita kuin esikuvansa. Se sai alkunsakin USA:n CSICOP:in lähettämästä "paimenkirjeestä", jossa propagoinnin keskuslaitos kehotti suomalaisia aateveljiä perustamaan oma ryhmä. Amerikassa suuren osan jäsenkunnasta muodostavat "valkoiset, protestanttiset ja melko iäkkäät miehet". Suomessa tilanne lienee kutakuinkin sama, "totuutta" vartioivat miehet, akateemisen koulutuksen saaneet ja ei kovin nuoret. Naisia on vähemmän, paitsi niitä, joiden on on nojattava miesten totuusmalleihin koko vartalollaan, eikä nuoria ole paljon, koska nuoret eivät ankarasta peruskoulun ja lukion aivopesusta huolimatta ihan tiedä onko Jumalaa, psykokinesiaa tai krokodiileja Helsingin viemäreissä olemassa. Kestää toiset kymmenen vuotta aivopesua ennenkuin nämä asiat selviävät.



Asema yhteiskunnassa: Suomi on erittäin helppo maa pseudoskeptikoille elää ja mellastaa. Kulttuuri on nuorta ja yksipuolista tahattomaan komiikkaan asti. Akateeminen perinne on suoraan noudettu anglosaksisesta perinteestä, hallitseva filosofinen suunta on "empiirinen filosofia" ja kielianalyyttinen sekoilu haarautumineen. Kaikki trendit, kulttuurin virtaukset ja vaikutteet tulevat yhä rankasti myöhässä, laimentuneina ja alistuneen hyväksyvästi vastaanotettuina. Kuten Jouko Ahon historiikista, Suomen parapsykologit käy ilmi, Suomessa ei ole koskaan ollut korkeakoulutasoista parapsykologista tutkimusta. Yrityksiä oli 1900-luvun alkupuolella, mutta ne kaatuivat nopeasti kun varovaiset tutkijat vilkaisivat ympärilleen: ahaa, parapsykologinen tutkimus ei ole helppoa, ei arvostettua eikä etenemis- ja ylenemismahdollisuudetkaan näytä hyviltä. Parempi palata takaisin tekemään behavioristisia on/off kokeita. Suomalaiset rakastavat kaikkea, mitä enemmistö tekee, ajattelee ja miten se asennoituu. Puolueita on paljon, mutta niillä ei ole enää mitään sanottavaa. Koulutustaso on hyvä, mutta koulutetuilla ei ole mitään sanottavaa. Suomalaisuus merkitsee herkkää sisäsyntyistä itsesensuuria ja rajoittunutta tapaa seurata orjallisesti auktoriteettia. Tähän valmistelivat meitä venäläinen vallankäyttö (tsaari oli kaukana mutta ehdottoman oikeassa) ja myöhemmin mekaaniseksi muuttunut demokraattinen harvainvalta, joka palkitsee enemmistön ennakkoluulot estottomasti.


Skeptikkojen julkisuustaktiikka: "Skeptisismi" on luonteeltaan puhtaasi retorinen ja propagandistinen järjestö, ei tutkiva eikä tieteellinen. Siltä puuttuu kokonaan empiirinen taso. Voi sanoa, että se on epätoivoinen yritys puolustaa tieteen täydellisyyden ideaa, mutta todisteita se ei hanki tieteellisin menetelmin vaan tekee sen hyökkäämällä teoreettisin asein kaikkea vastaan, mikä voisi tieteen nykykäsityksiä haastaa ja uhata. Amerikkalainen emojärjestö CSICOP on tehnyt yhden suuremman tutkimuksen historiansa aikana ja se päättyi katastrofiin ja moraalisen selkärangan murtumiseen (lue lisää: http://www.psicounsel.com/starbaby.html ). Kaikki mitä ns. skeptikot tekevät, ajattelevat tai julkistavat seuraa yleisiä kaavoja, joiden alkuperä on osoitettavissa USA:ssa.

Taktiikkana on puhdas julkisuuskampanjointi ja progandan levittäminen tiedotusvälineiden kautta. Se edellyttää, että tiedotusvälineiden edustajat eivät tiedä mitään aiheesta ja toimivat ns. skeptikkojen kirjureina. Tyylillisesti ja sisällöllisesti suomalainen "skeptismi" noudattaa samaa linjaa kuin USA:ssa: tyylilajina on popularisoiva fraaseilu ja kliseiden pudottelu tyyliin "Ihmiset haluavat uskoa kaikenlaiseen" - tämä on suoraan USA:n skeptikkojen alkuajoilta – menee vielä kaupaksi Suomessa. Tyylilaji on usein erittäin alhainen – paitsi julkisissa esiintymissä. Internetin keskustelupalstoilla ja sisäpiirien viesteissä näkyy todellinen tyylitaso, alhainen kielenkäyttö, sarjakuvien käyttö, kömpelö ivaaminen, josta puuttuu todellinen huumori jos sellaista yritetään, epäasiallisuuksien tietoinen etsiminen ja niiden esittäminen pääasiana, puhdas mustamaalaus, halpahintaiset fraasit ja kliseiden helistelyt ja Netin keskusteluryhmissä harjoitettu viestien manipulointi jne. Useiden "skeptikkojen" julkiset esitelmät vilisevät asiavirheitä ja huonoa informaatiota, aikaa ei ole perehtyä asioihin, mutta sanottavaa silti on kertynyt. Silläkään ei ole väliä, yleisö, joka kuuntelee ja ravistelee kintaita esitelmän päättyessä, on vielä tietämättömämpää. Sisällöllisesti kukaan tiedemies tai –nainen Suomessa ei ole tohtinut kajota skeptikkojen kirjoituksiin, joista löytyy vaikka mitä roskaa...Tämä on merkkinä suomalaisen tieteenharjoituksen vinksahtaneesta asenteesta. Kaikkea pitää tutkia, ellei, tiede alkaa sulkeutua omaksi uskomusmaailmakseen.

Taktiikan osana on, että ne tieteelliset julkaisut, joissa ylipäätään käsitellään esimerkiksi paranormaaleja asioita, hylätään kättelyssä - niitä ei ole olemassa. Kätevää? USA:n "skeptikoille" on jaettu ohjekirjasta, jossa selostetaan miten hoitaa alueellisia, paikallisia ja kansallisia järjestöjä. Ohjekirjan painotus on paljonpuhuva: 17 sivua on omistettu teemalle "Miten hoitaa PR:ää ja tiedotusvälineitä" ja 3 sivua "Tieteellinen metodi", jossa viitataan yhteen ainoaan kirjaan: Paul Kurtzin "The Transcendental Temptation". Yksi kirja ei voi edustaa tieteen metodista ihannetta. Erityisesti USA:ssa CSICOP on aggressiivisesti pyrkinyt medioihin mukaan ja ollut vääristämässä ja vesittämässä useita paranormaaleista ilmiöistä kertovia ohjelmia. Nyttemmin se on pyrkinyt myös ostamaan media-yhtiöiden osakkeita.


Joillekin saattaa tulla yllätyksenä, mutta ainahan jokainen asia tulee ensimmäisen kerran: pseudoskeptikot eivät ole a) tiedemiehiä b) jos ovat, vain marginaalisessa mielessä. Skeptinen tiedemies – tai nainen, on ihminen, jonka roolit ovat menneet sekaisin. On a) tieteilijän rooli b) julistajan ja tieteisuskovaisen rooli c)edellisten yhtyessä syntyy sekarooli.


Tiedotusvälineet ja "skeptismi": Suomalainen kulttuuri on otollista pseudoskeptikoille. Suomalainen lehdistö ja tiedotusvälineet ovat osoittautuneet täysin kyvyttömäksi ajatella yhtään asiaa omatoimisesti. Vuonna 1988 järjestettiin Helsingin Yliopistolla ulkomaisine esitelmän pitäjineen. Suomalaisessa lehdistössä kävi yhdenmukainen vyöry, kaikkien lehtien otsikoissa esiintyi jotakuinkin (muistinvaraisesti): "Huuhaa sai kyytiä..." Kaikkien sanoma oli suoraan noudettu Skeptikkojen lehdistötiedotteesta – otsikkoa myöten eikä sanakaan oltu vaihdettu. Suomalainen tiedotusmaailma kuuluu maailman auktoriteettiuskoisempiin. Ennätykset on lyönyt pöytään pienen Suomen johtava sanomalehti, Helsingin Sanomat, josta on tullut suorastaan skeptikkojen pää-äänenkannattaja, joka lähettää lähes aivopestyjä 20-vuotiaita kesätoimittajia tekemään selkoa mitä tapahtuu Rajatiedon kesätapahtumassa. Lehdistö osallistuu mielellään jokaisen aikakauden vallitsevan maailmankuvan vahvistamiseen. Ruotsissa Dagens Nyheter järjesti astrologisen luonnetestin, jossa vertailtiin normaalin psykologisen testin ja astrologisen tulkinnan tuottamia luonnekuvia. Astrologinen luonnekuva vastasi paremmin testihenkilöiden käsityksiä itsestä. Tämän jälkeen ruotsalaiset tiedemiehet ottivat yhtettyä lehdistöön kieltäen niitä käsittelemästä astrologiaa. Tässä on jotain tyypillistä aikakauden sairaskertomukseen: maailmankuvat ovat markkinoilla, markkinoilla on kilpailua ja jos oikeat menetelmät eivät tuo haluttua tulosta, tulee tieteellinen auktoriteetti kylään ja sanelee lehdistölle, mitä pitää tehdä. Tämä on antidemokraattista sensuuria. Psykologinen testi maksoi 10000 ja astrologin tulkinta 350 kruunua. Virallisesta "totuudesta" saa maksaakin 28 kertaa enemmän vaikka se tuottaa huonomman tuloksen kuin sen kilpailija.


"Skeptismi" sosiaalisena tilauksena: On ilmeistä, että ahdas sosiaalinen tilanteemme, mekaanisesti ja yksipuolisesti puolustettu kulttuuriperimämme (joka kapenee kapenemistaan) arvostus on johtanut omalaatuiseen tilanteeseen: kaikki haluavat olla "rationaalisia" ja kaikki vastustavat "irrationaalisen hyökyaaltoa" – toinen perushokema USA:n "skeptikkojen" alkuajoilta. Kukaan ei tosin tiedä, mitä näillä käsitteillä tarkoitetaan. Onko kulttuurimme (ts. länsimainen) ollut koskaan vailla "irrationalismia" ja onko "rationalismi" jotenkin muuttunut, muuntunut kenties kliseeksi, jonka sisältö on tyhjentynyt ja samalla vaarantanut koko kulttuurimme pohjarakenteen ymmärtämisen mahdollisuudet? Onko "irrationalismi" jollain lailla ollut aina "huono" asia ja eikö kulttuurin kokonaisuus aina ole sekoitus näistä kahdesta? Mikäli olet "puhtaan tieteellisen" kulttuurin kannalla, oletko miettinyt, mitä se todella tekisi ihmiselle ja maailmalle?


Kuka haluaa "skeptisismiä"? Vastaus ei ole vaikea, pitää vain yrittää: sitä haluavat kaikki ne tahot, joiden intressit, edut ja kytkennät kulkevat suoraan materialistisen elämäntulkinnan – ja siihen liittyvien pelkojen - kautta. Sitä haluaa talouselämä – joka tosin toimii huomattavan irrationaalisesti – sitä haluaa kristinusko, joka perustuu täysin irrationaaliseen, kirjaimellisesti ottaen valheelliseen perinteeseen ja sitä haluaa poliittinen establishmentti, josta on tulossa lujaa vauhtia taloudellisten intressien PR-laitos. "Skeptismin" tarve perustuu elämän karsimisen prinsiippiin ja tämän karsinnan teoreettiseksi manipuloijaksi on asettunut "paradigmapoliisin" roolissa häärivä pseudoskeptisismi, jonka tehtävänä on valmistella ihmisiä siirtymään typistettyyn ihmisyyteen ja tieteisuskovaiseen elämänhallintaan.


Tosiuskovaisuus: Amerikassa hyvin kauan sitten pantiin merkille CSICOP:in piirissä ilmennyt uskovaisuus. Kovan luokan CSICOP:ilainen lähenee ihmistyyppinä fanaattista ja vääristynyttä dogmaatikkoa tai herätyksen saanutta hihhulia, joka käyttää mielensä keinoja automatisoituun tapaan pudotella vähätteleviä, pilkkaavia tai herjaavia lausuntoja kaikesta, mikä herättää ärtymystä (siis emotionaalisia reaktioita). Suomessa on tästä mallista tarkkoja kopioita. Tieteellisyys merkitsee sitä, että tämä pilkka ja ymmärtämättömyys voidaan kääräistä tieteispaketilta näyttävään ulkoasuun. Tosiuskovainen on silmälaput päällä kulkeva sokea, joka aistii vain sen kapean väylän, jota pitkin voi turvallisesti liikkua koska siitä häntä on opetettu (niinpä niin, kulttuurimme antama kasvatus...) kerran menemään...Kaikki muut väylät herättävät pelkoa ja torjuntaa ja niiden aktiiviseksi ilmaisuksi nousee viha. Myös organisaation tasolla uskovaisuus näkyy siinä, että järjestelmä on altis jatkuvalle lahkoutumiselle ja pirstoutumiselle kun ihmisiä poistuu pääjärjestöjen piiristä perustaakseen omansa ja saadakseen oman sanomansa läpi. Myöskään henkilökohtaiset skismat eivät ole harvinaisia.

Suomalainen skeptikko noudattaa usein samaa kaavaa kuin amerikkalainen vastustaen automaattisesti mm. seuraavia asioita: parapsykologiaa, astrologiaa, vaihtoehtoista lääkintää, New Age –liikkeitä, feminismiä, naistutkimusta, luonnonpalvontaa, vaihtoehtoisia tapoja hallita, tuottaa hyödykkeitä, luonnonsuojelua jne. Nämä asiat ovat väistämättä "huonoja", ne ovat lisäksi "epätosia". Akateemiset harhaanjohdetut antavat lausuntoja asioista, joista heillä ei ole pienintäkään tiedon murua ja esiintyvät auktoriteetteina asiassa kuin asiassa kevytmielisen lukeneisuuden pohjalta. Periaatteena on: lue yksi "skeptinen" kirja, tule skeptikoksi, ala saarnaamaan. Kaava ei ole arvattavasti tieteestä vaan uskonnosta, joka on ns. yhden kirjan viisautta.


Pseudoskeptikkojen elämäntunne: Edellä mainitsin asioita, joita kaikkien pseudoskeptikkojen tulee vihata kuuluakseen uskovaisten laumaan. Yhteisen tunteen juuria on myös analysoitu alla olevilla linkkisivuilla. Alkuaikojen (amerikkalainen CSICOP perustettiin 30.4.1976) markkinointipuheissa vedottiin esimerkiksi tällaiseen fraasiin:"Koetko toisinaan epäilijänä olevasi kaikkea muuta kuin yksin tämän herkkäuskoisuuden meressä? Olemme enemmän kuin valmiit yhdistämään voimamme kanssasi". "Skeptikkojen" perustunne on eristäytyminen ihmisyydestä, joka enemmistönä vaeltaa vielä "taikauskon" ja "väärien luulojen" polulla. Pseudoskeptismi on nähtävä jonkinlaisena valistusjan jäänteenä, jolloin erityisesti koetaan, että maailma kaipaa lisää tietoa ja informaatiota, joka asettaa kaikki raiteilleen. Lisäksi pseudoskeptikot ovat niin USA:ssa ja Suomessa reagoineet tavalla, joka osoittaa, että kyse ei ole tiedosta, vaan tunteista ja asenteista. "Skeptikkoja" on kutsuttu "irrationaalisiksi rationalisteiksi" ja "tieteellisen inkvisition pystyttäjiksi". He käyttävät tieteen ulkoisia mahdollisuuksia ja vaikutuskanavia hyväkseen, mutta heidän "tieteensä" on hämäystä; vain käärepaperi on tieteen näköistä, sisältö ei vastaa ulkoasua. Viileän analyyttinen ja objektiivinen pyhäkoulukuva tieteilijästä on kaukana totuudesta kun puhumme asialle omistautuneista CSICOPPAREISTA, jotka hönkivät pyhää vihaa ja ovat alkeellisten psyykkisten projektioiden (projektiosta lisää) aktiivikäyttäjiä. Jokainen ihminen, joka menettää suhteellisuudentajunsa ja alkaa syytää toistuvasti negatiivisia arvostelmia yhteen ja samaan suuntaan, ihmisiin tai peräti yksilöön, on omien projektioidensa uhri. Tutkimuksia "skeptikkojen" persoonallisuudenpiirteistä ja häiriintyneisyysalttiudesta jäämme odottelemaan. Toivottavasti suomalaiset tieteen ystävät näyttävät esimerkkiä ja tekevät kartoituksen asiasta pikaisesti.

Pseudoskeptikot usein aliarvioivat ihmisiä rankasti ja loukkaavasti. James Randi oli vuonna 1988 mukana ryhmässä, joka pääsi ranskalaisen Benvenistan homeopaattiseen laboratorioon ja teki siinä yhteydessä apinamaisia temppuja, käytti katupojan kieltä, loukkasi ranskalaisuutta ivallisilla huomautuksilla ja häiritsi laboratorion toimintaa. Gary Posner-niminen lääkäri ehdotti kerran tosissaan (?), että paranormaaleja kokevat ihmiset ovat häiriintyneitä ja se esiintyy puutteellisena todellisuudentajuna". Ihmisten poikkeukselliset, paranormaalit ja mystiset kokemukset ja elämykset, joita on aina ollut, kipataan heti laidan yli ja pyritään supistamaan ihmisen olemus niihin puitteisiin, joita 1700-luvulta kipinänsä saanut valistususko on seuraajineen vahvistanut tieteelliseksi credoksi. Uskontunnustus saa erilaisia muotoja. Isaac Asimov, scifi-kirjailija, sanoi kerran, että "Voimme löytää pelastuksen tieteen viisaan käytön avulla". Toinen huomattava CSICOP:in edustaja lausahti, että hänen johtamansa ryhmä "...on sitoutunut tieteelliseen lähetystyöhön".


Skeptikkojen laatueroja: Skeptikot on jaettu kahteen pääryhmään: 1) Edellä mainitut tosiuskovaiset pseudot, jotka ovat selkeästi levittämässä emotionaalista uskonoppia. Näihin kuuluvat Amerikan emäjärjestössä mm. taikuri James Randi, matemaattisten leikkien kehittäjä Martin Gardner ja nojatuolifilosofi Paul Kurtz, joka junaili kuuluisan skeptikkojen astrologisen tutkimusaineiston vaihtamisen (syy tähän oli haluttomuus nähdä astrologian toimivan - suosittu strategia, poista todellisuudesta se, joka ei miellytä)ja koko joukko tieteiskirjailijoita kuten Isaac Asimov ja Arthur C Clarke - jotka haaveksivat maailman pelastuksesta tieteen avulla 2) tieteelliset skeptikot, joihin luetaan mm. edesmennyt tähtitieteilijä Carl Sagan ja Marcello Truzzi, joka oli hankkimassa varoja CSICOP:ille, mutta erosi myöhemmin tosiuskovaisten törkeiden väärinkäytösten seurauksena. (Huomaa CSICOP:ista on eronnut koko joukko huomattavia jäseniä mm. Marcello Truzzi, Dennis Rawlins, Elisabeth Scott samasta syystä, Richard Kammann protestoi voimakkaasti myös aateveljien menetelmiä vastaan ja George Abell, joka osallistui hämäävään astrologiseen tutkimukseen, esitti vastalauseensa myöhemmin). Lisäksi on ryhmä 3) koostuen erilaisista hengailijoista ja käännynnäisistä, jotka eivät tiedä mitä uskoa ja piipahtelevat skeptikoiden puolella välillä ja kimpoilevat sieltä ulos.


Instituutiot ja pseudoskeptisismi: Tilanne on selkeä: suomalaiset akateemisesti "sivistyneet" tuntevat vähintään sympatiaa "Skeptisismiä" kohtaan, useat tästä ryhmästä kuuluvat jäseninä Skepsikseen ja saavat ilmeisesti tyyydytystä kuulumisesta "tiedon eliittiin" (sic). Suomalainen käskyjako menee selkeästi: akateeminen auktoriteetti (vähän teoriaa) – tiedotusvälineet (luettavia helppohintaisia juttuja) – massat (vastaanottavainen mieli – ei pelkästään kovin hyvä ase). Toinen ns. affiliaatti-instituutio on kristillinen Kirkkomme. Nykyään voidaan puhua kahdesta kirkosta: tieteiskirkosta ja uskonkirkosta, niillä on paljon yhteistä (Helsingissä ne nojailevat toisiinsa saman torin laidalla) menneisyyttä ja yhteisiä etuja yhteiskunnassa puolustettavana. Eräs eturivin skeptikkomme Suomessa lausui kerran haastattelussaan, että tiede ei ota kantaa kirkon toimintaan tai uskomuksiin eikä pidä kristinuskoa sen parempana kuin muitakaan uskontoja, mutta pitääpähän kansajoukkojen uskomisen tarpeen tyytyväisenä niin ettei se kanavoidu esim. uusien totuuksien etsintään. Siinä on ilmaistu suorasukaisen paljastavasti mistä on kysymys.

On erityisen silmiinpistävää, miten pseudoskeptikot jättävät kirkon dogmit rauhaan ja kirkosta taas löytyy sympatiseerajia "skeptikoille". Ettei jumalakin sentään ollut protoskeptikko...? Amerikan pseudoskeptikoissa on sekä uskovaisia että ateisteja. Jälkimmäisiin kuuluu koko joukko CSICOP:in johtavia hahmoja. Se ei suinkaan estä joskus aktiivikristittyjä tarttumasta "skeptismiin" lyömäaseena jotta voisi huitoa jotain kolmatta - kuten esimerkiksi parapsykologiaa tai astrologiaa kuten Skeptikko-lehden 2/2001 artikkelissa Angela Bourque-niminen teologi (sic) tekee. On päivänselvää, että tiede antaa itsensä niiden käyttöön, jotka ollen itse uskovaisia ja käyttäen tieteen valeasua, käyvät ikuista torjuntataisteluaan "vääräoppisia" ja "pakanoita" vastaan. Jos Angela-parka tarttuisit skepsismiisi johdonmukaisen päättäväisesti ja ruotisit läpi skeptisen kriittisesti vain uuden testamentin kirjat (joka on tehty sataan kertaan) historiallisesti ja metodologisesti, mitä jäisi jäljelle? Yksinkertainen ja tehokas totuus on: sekä laitostunut usko että tiede yrittävät häikäilemättömästi ja intellektuaalisesti epärehellistä jälkeä jättäen häätää pois tietoisuudesta asioita, jotka kyseenalaistavat niiden perusoppeja - ja samalla perusturvallisuuden kokemusta ja saavutettuja asemia ja etuja. Molempia, tiedettä ja kristinuskoa, voidaan pitää ryöväreinä, jotka pyrkivät monopoliin, toinen tiedon ja toinen uskon alueella. Suomalaisten skeptikkojen eturivistä löytyi mm. Kirkon tutkimuslaitoksen edesmennyt johtaja ja onpa Skpesiksen puheenjohtajana ollut pappismies. Liekö hänkään koskaan "syvämietteisesti" ja "kriittisesti" kysynyt itseltään, mitä sen on uskoa parapsykologisiin kokeiden tuloksiin ja toisaalta Jeesuksen neitseestä syntymään ja kykyyn kävellä vetten päällä. Edelliseen hän suhtautui ilmeisesti kielteisesti tai varauksellisesti, jälkimmäiseen myönteisesti ja kirjaimellisesti (?). Jos hän taas suhtautui ihmetekoihin "symbolisesti", mikä esti häntä hyväksymästä muita "symbolisia totuuksia"? Kolmas instituutio on usein mainittu tiedotusvälineet, joka muodostaa kirjavan ja kaaottisen sekamelskan satoja ja tuhansia lehtiä, muutaman tv-kanavan ja radioasemia sekä Internetissä leviäviä tiedotuskanavia. Näiden kritiikittömyys pseudoskeptisimiä kohtaan – kuten mainittu – saattaa olla maailman kärjessä. Onneksi olkoon. Propaganda-koneisto on siis valmiiksi rasvattu.

Mitä "skeptikot eivät epäile eivätkä kyseenalaista? Kaikki pseudo ihmisessä on hassunkurisesti valikoivaa ja valikoivuudessaaan paljastavaa. Pseudoskeptikot ovat suuntautuneet selvästi mainituille suosikkialueille jopa erikoistuen suuresti johonkin omaan lokeroonsa. Niinpä suomalaisista "skeptikoista" Nils Mustelin on käyttänyt koko tarmonsa astrologian mollaamiseen, joka sentään on vain pieni pisara meressä. Sen sijaan hän – tai kukaan muu "skeptikko" – ei ole suunnannut epäilevää mielenkiintoa seuraaviin herkullisiin alueisiin: uskontoihin, erityisesti omaamme, luterilaiseen tulkintaan kristinuskosta; mainoksiin, joissa esitellään tieteellisiin tuloksiin perustuvia kosmetiikan ihmeaineita kuvallisesti ja sisällöllisesti harhaanjohtavassa muodossa; talouselämän irrationaalisiin kultteihin ja emotionaalisiin ennakointimenetelmiin; politiikkaan, jossa voidaan nukkua yhden yön yli ja vaihtaa mielipidettä seuraavana aamuna tärkeistä valtakunnallisista asioista; kaupalliseen elämään, jossa jatkuvana virtana tarjotaan asioita, esineitä ja palveluja, joilla ei ole mitään rationaalista merkitystä ihmisen elämän, hyvinvoinnin, terveyden tai viihtyvyyden kannalta; sotilaallisiin instituutioihin, joilla tuhotaan elämää ja mielivaltaisesti riistetään elämän mahdollisuuksia niiltä, jotka satunnaisista geopoliittishistoriallisista syistä sattuvat tulemaan luokitelluiksi "vihollisiksi"; taidetta, joka se vasta on suurta huuhaata ja irrationalismin huippu, jossa saa vapaasti roiskaista kankaalle mitä mieleen pälähtää, laittaa säveliä peräkkäin tai sanoja jonoon ilman logiikan häivähdystä. Ja vielä pahempaa: jos käy tuuri, voi tästä aktiivisuudesta saada valtiolta palkinnon! Typistynyt käsitys siitä, mikä pitää kulttuuria elävänä ja hengittävänä kuuluu "skeptikkojen" taudinkuvaan, samoin kyvyttömyys tajuta historian suuria linjoja. Tiedekin voi kiittää olemassaoloaan juuri niitä asioita, joita "skeptikot" tänään tuomitsevat. Kuten Patrice Guinard sanoo: "Yleismaailmallisia julkilausumia ei ole esitetty intelligentsian puolesta psykoanalyysiä, historiallista materialismia, Berkeleyn idealismia tai voodoota vastaan. Ei yhtään uskonnollista lahkoa, oppisuuntaa tai rituaaleja vastaan ole niin paljon kielteisesti huomiotu kuin astrologiaa eikä minkään omaa ääntä niin mielivaltaisesti jätetty kuulematta skeptisen kuurouden perusteella kuin astrologiaa." Monessa suhteessa astrologiaa kohtaan tunnetut ennakkoluulot ovat samantyyppisiä kuin rodulliset asenteet ja yhteiskunnassamme esiintyy selvää astrologian syrjintää.


Henkilökohtainen kauna moviivina: CSICOP:in puheenjohtajana on toiminut pitkään filosofin titteliä kantava Paul Kurtz. Ylipäätään filosofit ovat tieteen metodin ja tieteellisen elämänkatsouksen tsemppaajia tai kirittäjiä. He laativat oppaita ja monimutkaisia teorioita siitä, kuinka tiedettä pitäisi tehdä - ja sirottavat siihen kaiken sen idealistisuuden ja toiveajattelun, joka ajassamme esiintyy tiedettä ja tutkimusta kohtaan. He katsovat asioita pilvistä eivätkä ole yhteydessä tieteen tekemisen ja tutkimuksen käytäntöön, joka on täsmälleen yhtä epätäydellistä ja rumaa kuin mikä muu sosiaalinen toiminta tahansa: kilpailua, kiipeämistä, oikaisuja, väärennöksiä, lehmänkauppoja, henkilöiden ja laitosten välistä parjausta, käsitesotia, mitättömiä tuloksia ja kalliita harharetkiä.




James Randi - tieteennäköisiä taikatemppuja: CSICOP:in piirissä on aina ollut taikureiden yliedustus. James Randi on näistä ollut eniten esillä tiedotusvälineissä. Hän on ollut CSICOP:in touhukas "markkinointipäällikkö", täysin ei-tieteellinen henkilö niin koulutukseltaan kuin tavoiltaan. Tässä joitakin poimintoja hänen saavutuksistaan. Vuonna 1988 hän väitti eräässä lehtihaastattelussa, että Eldon Byrd, Uri Gellerin ystävä oli lasten seksuaalinen hyväksikäyttäjä, joka oli saanut vankilatuomion (arvaa mikä on James Randin sukupuolinen suuntaus?).Byrd nosti kanteen parjauksesta ja voitti oikeusjutun. Tekaistussa lausunnossa ei ollut mitään perää. Samana vuonna 1988 Randi väitti Gellerin panneen liikkeelle kiristyskampanjan häntä vastaan. Geller nosti useita syytteitä Randia vastaan ja voitti oikeusjutut. Randi erosi virallisesti CSICOP:ista jotta hänen nimeään ja CSICOP:ia ei yhdistettäisi toisiinsa. Randilla on ollut ilmeinen takertuma Uri Gelleriin, jota vastaan CSICOP on ehkä eniten hyökännyt kokonaisuudessaan. Miksi? Maalaisjärkeni sanoo, että kyse on kilpailusta; Geller teki suurempia "taikoja" kuin pelkkä silmänkääntäjä Randi ja siksi Randi kantaa kaunaa Gelleriä kohtaan. Edelleen samana vuonna 1988 Randi häiriköi Benvenistan laboratoriossa kuten aikaisemmin mainittu. Kritiikissä Randin menetelmiä kohtaan mainittiin, että hän "huolimaton" ja "ennakkoasenteellinen". Erään kritiikon mukaan "Randi pystyy vääristämään karkeasti tosiasioita". Arvostetut ja kokeneet paranormaalin tutkijat kuten Stanley Krippner, Harold Puthoff ja Russell Targ ovat löytäneet Randin väitteistä karkeita virheitä ja kritiikkiä on julkaistu.

Randi on järjestänyt hokkuspokkus -kokeita mm. varvuntaivuttajille. Hän on luvannut kuuluisan 1000000 dollarin palkkion sille, joka osoittaa pitävästi pystyvänsä "tuottamaan" jonkun paranormaalin ilmiön. Tämä on ikivanha hämäysmenetelmä; Randi ei aio maksaa tätä pikkusummaa kenellekään vaan voi tarpeen vaatiessa nostaa mielivaltaisesti paranormaalin näytön kriteerejä henkilökohtaisten mieltymystensä mukaisesti, jolloin siihen ei kukaan yllä. On huolestuttavaa kun tällaiset markkinointikikat sekoittuvat aitoon tieteelliseen pyrkimykseen löytää uusia tosiasioita. Vuonna 1982 väittelyssä Randin tekemistä karkeista virheistä, Randi lupasi maksaa heti 1000 dollaria sille, joka osoittaa hänen virheensä. Haasteeseen tarttui kolmekin paranormaalin tutkijaa. Randi pyörsi tässä vaiheessa ympäri eikä 1000 dollarin palkkiota koskaan maksettu. Voi realistina kuvitella miten käy ihmisen joka lupaa maksaa miljoona taalaa, mutta ei maksa tuhatta kun kyse tulee...Randin kirjojen nimet ovat myös paljastavia, eräs on "Flim flam: The Truth about Unicorns, Parapsychology and Other Delusions". Jos tykkää tästä tyylilajista, siirtyy automaattisesti tieteen ulkopuolelle - niin raflaavan halpaa on tyyli. Tiedemiehet, jotka etsivät tukea Randin halpahalli-tyylistä ja markkinointimenetelmistä, laskelmoivat menestyvänsä hänen vanavedessään, mutta pitkässä juoksussa tulos on päinvastainen - tieteen maine luotettavana tosiasoihin pitäytyvänä menetelmänä on jo alentunut - kiitos Randin & co. Taikureiden osuuden suuri määrä CSICOP:issa ja heidän näkyvyytensä julkisuuskampanjoissa ja propagandassa viittaa luonnollisesti tämän ammattikunnan sisäsyntyiseen kateuteen ja kaunaan kaikkia niitä kohtaan, joilla on aitoja psyykkisiä kykyjä. Tämä kauna näyttää levinneen laajalle koko akateemiseen maailmaan: onhan niin, että kaikkien "ihmeiden" pitää tulla tieteen kautta maailmaan, onhan isi?

Dog World -lehdessä julkaistiin vuonna 2000 artikkeli koirien "kuudennesta aistista", jossa brittiläinen biologin Rupert Sheldraken omia tutkimuksia selostettiin. Tässä artikkelissa siteerattiin myös Randia, joka sanoi, että hän on tutkinut myös asiaa eikä siinä ole mitään perää. Mitään yksityiskohtia tutkimuksesta ei kerrottu. Sheldrake lähetti Randille sähköpostia, jossa hän kysyi asiaa. Randilta ei tullut vastausta - eikä tullut myöskään toiseen tiedusteluun. Lopulta Sheldrake lähetti viestin Randin hallitseman tutkimussäätiön johtokunnalle, joka vastasi, että olisi parasta kääntyä Randin puoleen. Viimein Randi vastasi neljänteen pyyntöön ja sanoi, että hän oli suorittanut kokeita ystäviensä koirilla ja että tutkimuksista oli aikaa ja asiaan liittyvät muistiinpanot olivat kadonneet (hm...vaikuttavaa, toim. huom.).

Myöhemmin Randi kirjoitti liioitelleensa omia näkökantojaan ja myönsi kielteisen käsityksensä perustuneen liian pienen tutkimuksen aineistoon. Randi on väittänyt myös, että hän on osoittanut miten Sheldraken kokeissa käytetty Jaytee -niminen terrieri saavutti positiivisia tuloksia eläintern ESP:tä koskevissa kokeissa. Sheldraken kokeissa mitattiin aikaa, jonka koira vietti kotonaan ikkunan ääressä, josta näki taloon johtavalle portille ja kuinka paljon muualla talossa. Koemenettelynä oli satunnainen koiran omistajan poistuminen talosta ja satunnainen palaaminen takaisin. Koiran käyttäytymistä, ikkunassa käyntejä ja muuta toimintaa tarkkailtiin ja videoitiin. Näissä kokeissa Jaytee osoitti kirkkaasti, että se riensi ikkunan ääreen kun koehenkilö (omistaja) oli tehnyt päätöksen palata kotiin tai oli jo kotimatkalla. Nyt Randi sanoi, että Jaytee oli reagoinut ohiajaviin autoihin ja rientänyt sen vuoksi ikkunaan. Sheldrake osoitti, että näin ei voinut olla. Myöhemmin Randi myönsi, ettei ollut nähnyt koko tutkimusvideota.

Jos "tutkija" käyttäytyy näin ja vetelee väitteitä miten sattuu, peruu sanojaan eikä ole edes kiinnostunut asiasta, josta väittelee, mikä on hänen oikea nimensä? Haluaisiko Helsingin yliopisto tällaisen kivan "tiedemiehen" laitoksiinsa antamaan lisäpotkua tiedemaailman rituaaleihin? Randin työmentelmät ovat olleet uskomattomia verrattuna siihen maineeseen, jonka hän on onnistunut luomaan markkinoinnillaan ja propagandallaan. Kaikki CSICOP:in piirissä eivät tietysti hurraa Randille, mutta mies on selvästi ollut hyödyllinen aatteen kannalta. Pseudoskeptikkojen "tiede" on Randin tieteen kaltaista, joskus hienostuneempaa, joskus perusteellisempaa, mutta aina siellä on pukinsorkka näkyvissä.

Miten yksinkertaisesta asiasta lopulta kyse, paljastuu miettimällä yhteiskuntaa etuja ajavien systeemien verkostona. 1) Tieteellä on suuria henkisiä ja materiaalisia etuja puolustettavana, siksi kaikki, mikä sotii nykytieteen (vaihtuvia) tuloksia vastaan, tuomitaan jotta ne voidaan pitää poissa järkyttämästä Tieteen valta-asemaa. 2) Kristinuskolla on valta-asema ns. henkisessä (hah, olipa kerran sellaistakin) maailmassa, jonka monopoliksi se on väkisin asettautunut. Siksi se torjuu paitsi muita uskontulkintoja (jotka taatusti ovat yhtä oikeutettuja) ja näkemyksiä, joilla valta-aseman konsepteja voidaan horjuttaa. 3) Teollisuus ja talouselämä kytkeytyy varsinkin tekniikan kautta vahvasti tieteeseen, jonka tuloksia se soveltaa, hyväksikäyttää ja väärinkäyttää. Siksi tämän lohkon edustajien edut käyttäytyvät kategorian 1 etujen mukaisesti. Tuloksena on puhtaasti kulttuurin sisäinen bunkkeri, joka ei ole enää realistisesssa suhteessa todellisuuteen vaan puolustaa omia etujaan naamioiden ne erilaisiin kyhättyihin väittämiin ja uskomuksiin omasta kaikkivoipuudesta ja kaikkiselittävyydestä.



Yhteenveto: "Skepsismin" olemus ei paljastu lausutuissa periaatteissa vaan tehdyissä teoissa ja kirjoitetuissa sanoissa. Tähän todellisuuteen voit tutustua allaolevin linkkien kautta. Laitostuneen tieteen eräs ongelma on luottaminen teoreettisiin malleihin, jotka ovat aina kovasti riippuvaisia ajasta ja kulttuuripohjasta, suhde todellisuteen voi muuntua etäiseksi eikä malleista poikkeavat kokemuksetkaan pääse oikaisemaan vääristymiä. Elisabeth Teissierin väitöskirjatilaisuuden yhteydessä ranskalainen filosofi Francoise Bonardel sanoi asian suoraan: rationalismi on muuttunut lahkoksi, joka sulkeutuu todellisuuden kokemuksilta. Ylipäätään "Skeptisismi" asettuu ideologioiden kentässä "tiedolliseksi ääriliikkeeksi", joka sopeutuu mihin tahansa yhteiskuntaan muuten hyväksyen sen uskomukset ja irrationaaliset instituutiot ja käytänteet, mutta keskittyy propagandaan ja retoriikkaan vain tiettyjä, valittuja asioita vastaan. Se, että reagoidaan joitain asioita vastaan, on merkki siitä, että kyse ei ole tieteestä. Suurelta osalta "Skeptismi" ei täytä aidon skeptismin tunnusmerkkejä, ei tieteen tekemisen kriteerejä eikä osoita pienimpiäkään merkkejä puolueettomuudesta. Aito tiede ei reagoi, ei reklamoi, ei markkinoi eikä julista mitään; se tutkii, uudellentutkii ja asettaa uusia näkökulmia, avaa uusia mahdollisuuksia. "Skepsismi" sulkee ja rajaa rajattua.

Pseudoskeptismi on hyvin pitkälti ymmärrettävissä sosiaalisena tilausvastineena kaventuneen ihmiskuvan ja materialistisessa kierteessä elävän kulttuurin takertumisena näennäisiin, illusorisiin varmuuksiin, joita idealisoitu ja pikkupojan silmin nähty tieteisauktoriteetti tarjoaa "pikaruokana tietämisen sameaan pikkunälkään". Tarjoilijoiksi ryhtyvien todellisia motiiveja ja tarkoitusperiä ei ole kukaan vielä tosissaan Suomessa ryhtynyt penkomaan, mutta sekin aika tulee kuten se on tullut USA:ssa. Paul Kurtz, CSICOP:in pitkäaikainen puheenjohtaja on varmasti vaihtanut astrologista dataa, James Randi on ollut useasti vaikeuksissa ja syytettyjen penkillä mm. herjattuaan Uri Gelleriä ja aikaisemmin lasketeltuaan perättömiä tietoja. Suomalaisen skeptismin johtohahmo, Nils Mustelin, kertoo kesän 2001 Skeptikko-lehden numerossa, miten hän oli lukenut J.B.Rhinen (parapsykologisen tutkimuksen pioneerin) Zener-korttikokeista.Olin aikamoisen pettynyt, kun myöhemmin todettiin, että Rhine oli väärentänyt tuloksiaan. Siinä meni se "usko", hän toteaa. Mitähän amerikkalaiset ja parapsykologian tutkijat yleensä maailmalla tähän jo ilmeisesti juridisesti ajatellen herjaavaan väitteeseen suhtautuvat? Tällaisiin lausuntoihin voi kuvitella vain paria syytä: a) Mustelinin tiedot parapsykologiasta ovat alle nollatason b) Jostain lokeroista hänelle pulpahti esiin muistinpätkä siitä, että Rhinen alaisena oli kerran tutkija, joka saatiin kiinni koetulosten nappuloinnista. Mies erotettiin eikä kukaan unelmissaankaan ole yhdistänyt tähän Rhinen omaa osuutta. Ikävä kyllä Rhine tunnettiin - ja yhä tunnetaan - erityisen huolekkaana ja esikuvallisena tutkijana. Mustelinin mieli toimii tässä tapauksessa kuten skeptikkomielen pitääkin: se muistaa "tutkimuskohteistaan" (joita ei tutkita) vain kielteiset asiat - ja nekin väärin.

Huomatkaa "skeptikkojen" pakko (josta voi tulla myös psyykkinen ongelma) mitätöidä ja vääristellä asioita ja ihmisiä, jotka ovat tuhoamislistalla. Pseudoskeptikoiden taktiikka propagandan avulla on syöpynyt osaksi kulttuurin muita instituutioita kuten tiedostusvälineitä ja opetuslaitosta. Niissä näkee mitä tyypillisintä ajatusten johdattelua ja syyttelyä tyyliin: "Ihmisiä rahastetaan humpuukilla..." Kyllä, mutta suurimmat humpuukimaakarit löytyvät normaalin yhteiskunnan toimintojen sisältä, ei sen ulkopuolelta eikä marginaliasta. Tai: "Tiede on osoittanut..." Tiede ei koskaan lopullisesti osoita yhtään mitään, mutta sillä voidaan osoitella suuntaan jos toiseen - riipuuen ajankohdan ajatusmuodeista ja ennakkoluuloista. Ja milloin tällainen vääristely muuttuu suoraksi valheeksi? Silloin kun siitä on edes lyhytnäköistä hyötyä. Tieteen olemus vaatii sitä, että sen pitää tulla toimeen omillaan, so. tieteen tekemisellä ja osoitetuilla tuloksilla. Kaikki muu, mikä tieteeseen ympätään ja millä sitä markkinoidaan, on yksinkertaisesti vaarallista. Kaikki, mikä liittyy CSICOP:iin, sisältää aina kielteisiä paljastuksia, harhoja, väärennöksiä, disinformaatiota, halpaa propagandaa, huonoa tiedettä, emotionaalista hihhulointia, auktoriteettiuskoa ja tieteisuskon markkinointia niin aikuisille kuin viattomille kouluikäisille. Aikamme yksi epäterve peruskultti on syntynyt ja hiipinyt keittiön kautta keskelle kulttuurin perusrakenteita. Edellä olen kuvannut kaikkein näkyvimpiä ja häiriintyneimpiä piirteitä koko asiasta. On myös maltillisia skeptikkoja, joilla on makua tallella ja joilla tasapaino on säilynyt. On tosin todennäköistä, että nämä eivät liity CSICOP:iin eikä Skepsikseen.

Opittavaa? Se, mikä "Skeptismistä" voidaan oppia on juuri se, että nyky-yhteiskunta on erityisen haavoittuvainen vastuuttomasti rehottavan tiedotusvälineiden ja akateemisen maailman itsekritiikittömyyden kautta. Jos sama paranormaalia ilmiöitä tai ilmiöiden tutkijoita karkeasti vääristelevä juttu menee läpi muutamassa isommassa lehdessä, se tietää sitä, että ehkä 60% suomalaisista lukee sen. Pelkästään Helsingin Sanomat levikillään (noin 450000) kattaa noin kolmanneksen Suomen talouksista. Jos lehden artikkelissa mainitaan jokin auktoriteettiuskoa herättävä nimi tai laitos, useimmmille lukijoille se riittää "totuuden" vakuudeksi. Suuri osa ihmisiä ei halua etsiä mediainformaation lisäksi parempaa tietoa kirjoista tai itse alkulähteistä. Siksi on tärkeää, että "Skeptismin" oikeat juuret, toimintatavat, ideologia, valheet, mustamaalaukset (ks. myös "Suomen Paratutkimusarkiston" hörhölistaa, joka on tyypillinen pseudoskeptismin synnyttämä panettelun keino - tällä järjestöllä ei listan perusteella ole mitään tekemistä tutkimuksen kanssa Ks. hörhölista. Nämä yksipuolisuudet ovat hyvin esillä tiedotusvälineissä. Jos jokin pieni vääristynyt ryhmä pystyy synnyttämään yhteiskunnassa pitkään vaikuttavia asenteita, on se huono merkki yhteiskunnan henkisestä tilasta - "immuunijärjestelmä" ei toimi. Tavallisenkin kaduntallaajan on yhä useammin opittava kysymään mistä tieto tulee, kuka sitä tuottaa, kenen ehdoilla?

Sääliksi käy aitoa skepsismi-sanan merkitystä; tämä käsite on saastunut pitkiksi ajoiksi.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä