Tasa-arvoa vaadittava ja toteutettava

Eriarvoisuus

Olisiko aborttijärjestelmä mahdollista rakentaa tasa-arvoiselle pohjalle? Nythän lapsen isällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa lapsensa surmaamiseen tai henkiin jäämiseen.
Kun nyt äiti voi päättää lapsen lapsen ruumiin ja elämän hallinnasta eli teilmaamisesta, niin eikö tasa-arvon mukaan myös isällä tulisi olla sama oikeus?

Jos järjestelmä olisi tasa-arvoinen esim. siten, että

1. äideillä olisi parillisina vuosina oikeus päättää abortoinnista ja isillä olisi parittomina vuosina tämä oikeus, niin sukupuolten tasa-arvo viimeinkin toteutuisi.
2. Tasa-arvoa olisi myös se, jos aborttiin vaadittaisiin molempien vanhempien suostumus eikä toinen voisi yksin päättää lapsen teilaamisesta.
3. Keskimääräistä sukupuolten tasa-arvoa olisi myös se, että aborttipäätöstä tehtäessä arvottaisiin, saako ratkaisun tehdä äiti vai isä.
4. Todellinen tasa-arvo toteutuu tietysti vasta sitten, kun abortin kohde, lapsi, itse päättää omasta ruumistaan ja elämästään ja mukavuusabortti on vain kammottavaa, barbaarista historiaa.

Suomessa harrastetaan tekaketjufeminististä sovinismia, jossa (tosin mahdollisesti pakotettu) nainen saa päättää lapsensa teilaamisesta mukavuusabortissa. Mitä mahtaisi tapahtua mukavuusaborttien määrälle, jos tämä sovinistinen lapsen eliminointimahdollisuus mukavuusabotreissa siirrettäisiin lapsen isälle?

A. Mukavuusaborttien määrä vähenisi
B. Mukavuusaborttien määrä pysyisi ennallaan
C. Mukavuusaborttien määrä lisääntyisi
D. Terveydenhuollon henkilöstö kieltäytyisi soveltamasta uutta lakia ja käytäntöä
E. Äitien valtava protestiaalto ja kansalaisten yleinen järkytys lopettaisi koko mukavuusaborttijärjestelmän.

Tapahtuisi D ja E.
Tämä ajatuskoe osoittaa, kuinka mielipuolinen tilanne Suomessa 2013 vallitsee, kun yksin nainen (tai hänen painostajansa) voi päättää lapsensa tappamisesta mukavuusabortista.

31

408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IsäAurinkoinen

      Sarjassamme

      "Eeppisiä aloitteita"

    • Asiat.asiana

      Väittäisin kyllä, että hyvin pieni on se osuus miehistä, jotka eivät aborttia halua jos nainen haluaa. Miehet ovat kyllä nähdäkseni se joukko, joka seksiä eniten haluaa ilman raskautta.

    • Lisää vain tällaisia "ajatuskokeita" :) Nämä on tämän forumin parasta antia. Niin kauan kuin abortinvastustuksen argumentit on näin kahjoja, ja niiden taustalta paljastuu noin selkeästi aivan muuta kuin huoli sikiöiden oikeuksista, ei aborttioikeuden kiristämisestä ole mitään pelkoa.

      Abortinvastustus sisältää useimmiten aivan muuta kuin abortin vastustamista. Jos löydän ketjun, missä niitä muita asioita käsiteltiin, niin laitan sen tänne.

      • kahjoaon

        ....paatostelee se jolla on aina ja pelkästään niiiin "aiheellisen asiapitosia" kommentteja ;DDDDDD


    • kunhan_vastaan

      Tasa-arvoa on myös se, että jo varhaisessa kehitysvaiheessaan yksilöllä on yhtäläinen oikeus olemassaoloon kuin aikuisella. Toisin päin myös, että aikuisen olemassaolo on oikeus lopettaa, jos tämä ei sovi toisen olemassaolevaan elämäntilanteeseen.

      • Asiat.asiana

        Yksilön oikeudet määrittelee Suomen laki. Sikiötä ei laki Suomessa määrittele yksilöksi.


      • Ja loppujen lopuksi se on äidistä kiinni eikä kenestäkään muusta? Äiti on se joka kantaa raskauden ja kärsii raskauden aiheuttamat vaikutukset 🤔

        On usein helppoa olla pro-life kun ei ole se joka päätyy raskaaksi 🙎🏽


      • "Tasa-arvoa on myös se, että jo varhaisessa kehitysvaiheessaan yksilöllä on yhtäläinen oikeus olemassaoloon kuin aikuisella. Toisin päin myös, että aikuisen olemassaolo on oikeus lopettaa, jos tämä ei sovi toisen olemassaolevaan elämäntilanteeseen."

        Minusta tämä argumentti on hyvä ja pohdinnan ja keskustelun arvoinen.


      • vai_niin
        AvaruusTelma kirjoitti:

        Ja loppujen lopuksi se on äidistä kiinni eikä kenestäkään muusta? Äiti on se joka kantaa raskauden ja kärsii raskauden aiheuttamat vaikutukset 🤔

        On usein helppoa olla pro-life kun ei ole se joka päätyy raskaaksi 🙎🏽

        Miten selität naispuoliset "pro-lifet"?

        "Sikiötä ei laki Suomessa määrittele yksilöksi."

        Missä se kiistää biologiset faktat?


      • vai_niin kirjoitti:

        Miten selität naispuoliset "pro-lifet"?

        "Sikiötä ei laki Suomessa määrittele yksilöksi."

        Missä se kiistää biologiset faktat?

        Sikiötä ei laki Suomessa määrittele yksilöksi."

        Vastaus:
        Missä se kiistää biologiset faktat?"

        Suomen laki ei erikseen kiistä jokaista olevaista asiaa, mitä sinä keksit väittää. Esim. Suomen laki ei kiistä, etteikö maapalloa kiertäisi Russellin teepannu tai ei kiistä Lentävän Spaghettihirviön olemassaoloa ja totea LS:ä ainoaksi oikeaksi jumalaksi. Jos näin ei ole, niin nämäkö asiat on siis kiistattomasti olemassa, kun Suomen laki ei niitä kiistä? :)

        Aivan niin, Suomen laki ei ota kantaa tällaisiin. Mutta se ottaa kantaa yksilön oikeuksiin monessakin kohtaa. Esim. aborttilaki on olemassa, ja sen perusteella voidaan päätellä, että jokaisella hedelmöittyneellä munasolulla ei ole kiistämätöntä oikeutta biologisilla perusteilla kehittyä ja syntyä, koska naisen pyynnöstä, ja tiettyjen ehtojen puitteissa raskauden voi keskeyttää.


      • kunhan_vastaan
        Asiat.asiana kirjoitti:

        Yksilön oikeudet määrittelee Suomen laki. Sikiötä ei laki Suomessa määrittele yksilöksi.

        Suomen laki mm perintäoikeudesta määrittelee kyllä jo sikiönkin oikeudet.


      • antaatullanytvaan
        tieteilijä kirjoitti:

        Sikiötä ei laki Suomessa määrittele yksilöksi."

        Vastaus:
        Missä se kiistää biologiset faktat?"

        Suomen laki ei erikseen kiistä jokaista olevaista asiaa, mitä sinä keksit väittää. Esim. Suomen laki ei kiistä, etteikö maapalloa kiertäisi Russellin teepannu tai ei kiistä Lentävän Spaghettihirviön olemassaoloa ja totea LS:ä ainoaksi oikeaksi jumalaksi. Jos näin ei ole, niin nämäkö asiat on siis kiistattomasti olemassa, kun Suomen laki ei niitä kiistä? :)

        Aivan niin, Suomen laki ei ota kantaa tällaisiin. Mutta se ottaa kantaa yksilön oikeuksiin monessakin kohtaa. Esim. aborttilaki on olemassa, ja sen perusteella voidaan päätellä, että jokaisella hedelmöittyneellä munasolulla ei ole kiistämätöntä oikeutta biologisilla perusteilla kehittyä ja syntyä, koska naisen pyynnöstä, ja tiettyjen ehtojen puitteissa raskauden voi keskeyttää.

        Eikä sen erikseen tartte määritellä itsestäänselvyyksiä, kuten syntymättömiä lapsia yksilöiks ;)
        Ja juridiset ei edelleenkään oo sama kun ihmisoikeudet.


      • Laitan tähän löytämiäni asioita alkioista, jotka siis sinun mukaasi ovat ihan syntyneeseen ihmiseen verrattavia yksilöitä. Juu, tiedän tiedän, että et tässä kohtaa pidäkään alkion elämää arvokkaana, koska se ei ole naisen kehossa. Paikka ja alkion käyttö määrää (aikaisempien keskustelujen perusteella) mielestänne alkionkin arvon.

        Tiedän, että sinä 1. vastustaja määrittelet ihmisyksilön ja tämän oikeudet omalla laillasi. Kuten joku lestadiolainen määrittelee ehkäistyn raskauden murhaksi. Jokainen määrittelee näitä omalla laillaan ja vedotaan milloin mihinkin, joko Raamattuun (joka tosin ei ehkäisyä ja aborttia kiellä tai edes ota kantaa) tai sitten vaan omaan oikeassa olemisen varmuuteen.

        Joka tapauksessa tiedemaailmassa asioita määritellään esim. näin (olen jättänyt tärkeimmät kohdat näkyviin, loput voi lukea linkeistä):

        "Kantasolututkimus nousi otsikoihin heinä-elokuussa Yhdysvalloissa, missä käytiin tulikivenkatkuista väittelyä tutkimuksen rajoista. Kiista koski erityisesti embryonaalisia kantasoluja, joiden tärkein lähde ovat aivan raskauden alussa abortoidut alkiot sekä lapsettomuusklinikoilta ylitse jääneet alkiot. Koska alkio kuolee kantasoluja irrotettaessa, abortin vastustajille kantasolututkimus merkitsi murhaa petrimaljalla."

        "Alkioilla ei ole hermostoa, joten ne eivät tunne kipua. Tutkimuksiin käytettävät alkiot ovat jääneet yli lapsettomuushoidoista, ja ne hävitettäisiin joka tapauksessa"

        "Periaatteessa myös siittiö- ja munasolut ovat potentiaalisia ihmisiä, mutta niitä ei yleensä kohdella sellaisina. Kantasoluväittelyssä alkioihin on liitetty jopa henkisiä ominaisuuksia, vaikka kyse on muutaman solun rypäästä, sanoo Helena Siipi."

        (tällä palstallahan alkiot kirjoittelevat päiväkirjojakin :))

        http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vaestoliitto-aloitti-ihmisalkion-kantasolujen-viljelyn-suomessa/1811684
        http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/nyt_punnitaan_alkion_arvo

        Kummallista, ettei palstan abortinvastajailla nouse tämän kummempaa äläkkää kantasolututkimuksesta. Eikä kukaan puhu siitä, että alkiot poisheittävä syyllistyisi murhaan, vaikka Jenkeissä ja Vatikaanissa näin nähdäänkin.

        Olisi mielenkiintoista kuulla myös ehkäisykieltokansalaisaloiteasiamies Kemppaisen näkemys asiasta.

        Olisi myöskin mielenkiintoista kuulla 1. vastustajan näkemys siitä, onko abortoidun alkion käyttö paheksuttavampaa, kuin luovutetun alkion?


      • taaskounohtunu

        Jo vuosia sitten todettiin että noita kantasoluja saadaan nykysin jo aikuisenkin elimistön soluista muuntamalla ja tähän suuntaan mennään kokoajan enenevässä määrin joten miks niitä pitäs enää alkioista ottaa kun muualtakin saa? Koko eettinen ongelma on siis lopulta kokonaan poistuva, eli miksi TAAS alat jauhaa tätäkin alusta??

        "palstan abortinvastajailla nouse tämän kummempaa äläkkää kantasolututkimuksesta. "

        Liittyy aiheeseen vai?

        Ja anna tulla nyt vaan se viesti missä MINÄ olen hyväksyny "ylijäämä" alkoiden poisheiton tai tappamisen maljalla!


    • Löysin eräästä Facebook-keskustelusta seuraavan kannanoton tasa-arvosta, eli tämän keskustelun aiheesta. Ajatteletko juuri näillä naista halventavilla kannanotoilla, mitä tällä forumilla olet esittänyt, jotenkin olevasi oikeutettu viemään joltakulta hänen lailliset ihmisoikeutensa vain sukupuolen perusteella?

      "Länsimainen mies on halunnut antaa naiselle vapauksia, joita nainen väärinkäyttää. Länsimainen mies kuitenkin suvaitsee, eikä halua purkaa feminismiä, vaan haluaa itsekin olla äijäfeministi."

      Olisikin mielenkiintoista tietää, miten ja millä perusteella toinen puoli kansasta voisi riistää toisen puolen "vapaudet". Länsimainen mies ei ihan ole halunnut niitä samoja vapauksia, mitä itsellään on, ihan yksiselitteisesti ja pyytämättä tai vaatimatta antaa, vaan ne oikeudet on kyllä taisteltu ja monin tavoin perusteltu. Luulisi että sinulla olisi näin kiihkeänä tasa-arvon vastustajana ja naisten oikeuksien kyseenalaistajana hieman tutkia esim. Suomen historiaa, vaikkapa juuri äänioikeustaistelujen ajankohtaan. Sinun omilla teeseilläsi nimittäin voisi nyt eliitti, eli entiset säädyt noin vain purkaa sinunkin kansalaisoikeudet, kuten äänioikeuden ja mahdollisuuden asettua päättäjäehdokkaaksi. Kun ei niitä kansalaisoikeuksia ennen vuotta 1906 ollut tilattomilla ja säätyjen ulkopuolisilla miehilläkään. Saati että joku koulujakäymätön joutomies olisi voinut asettua kuntavaaliehdokkaaksi, kuten nykyisin on mahdollista.

      Sinä et hyvä ihminen ole naisille mitään oikeuksia "antanut" joten et voi millään perusteella sellaisia keltään viedäkään.

      Lisäksi kummastelen mitä tuossa tarkoitat vapauksien "väärinkäyttämisellä". Onko se sitä että joku käyttää vapauttaan ihan omassa elämässään miten haluaa, kysymättä keltään mitään? :)

      • s.paatintekopyhäpaatos

        Sulla onkin kiihkeenä lasten oikeuksien totaaliriiston kannattajana varaa paatostella muiden "tasa-arvon vastustuksesta" mitään...


      • s.paatintekopyhäpaatos kirjoitti:

        Sulla onkin kiihkeenä lasten oikeuksien totaaliriiston kannattajana varaa paatostella muiden "tasa-arvon vastustuksesta" mitään...

        Höpö höpö.


      • kovilleko.ottiXD
        tieteilijä kirjoitti:

        Höpö höpö.

        Todella vakuuttavan kumoovaa argumentointia taas murhan suosijalta ;DDD eikö mielikuvitukses tai älykkyytes muuhun taaskaan riittäny? XDD


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4557
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      130
      2985
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1563
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1461
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1324
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1093
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    Aihe