Tein äsken testin jossa sain tulokseksi epävakaan itsetunnon. Siinä oli niin paljon mielenkiintosta tekstiä etten jaksa nyt linkittää sitä tänne koska siitä täyttyisi tämä koko viesti, enkä mahtuisi enää itse kirjottamaan mitään. Mutta osui kun nappiin!
Etenkin nämä asiat:
Haet vielä omaa itsetuntoasi. Joissain tilanteissa koet itsetuntosi hyväksi, joissain taas huonoksi. Epätasapainoisuus johtuu mahdollisesti ristiriitaisesta palautteesta, jota olet saanut suhteessa itseesi lapsuudessasi
Sinua on voitu kannustaa toisissa asioissa, toisissa taas lannistaa.
Tästä johtuen itseluottamuksesi vaihtelee tilanteesta riippuen.
Epätasapainoisuutesi aiheuttaa elämääsi ristiriitaisuutta.
Menestyt niillä osa-alueilla paremmin, missä itseluottamuksesi on hyvä. (seksi, flirttailu, miesten iskeminen).
Muilla osa-alueilla saatat aiheuttaa huonolla itsetunnollasi taas itsellesi ja muille ongelmia. (ystävyyssuhteet, parisuhde).
Pohdi, oletko valinnut kumppaniksesi itsetuntoasi tukevan vai vahingoittavan ihmisen. (mun elämään tulee vaan yleensä miehiä jotka vittuilee mulle, kohtelee mua huonosti ja jättää yksin, koska olen kuulemma huoramainen).
Mikäli havaitset suhteen syövän itseluottamustasi, pohdi ratkaisua tilanteen muuttamiseksi. (olen heivannut huonot ihmissuhteet menemään omasta perheestä lähtien... mutta silti, kun niitä joka kerta tulee lisää ja ne kariutuu, se vahingoittaa ja syövyttää itsetuntoani kun en tule toimeen ihmisten kanssa, vaikka kuinka yrittäisin ja sitten heittäisin ne mäkeen... ihme sekoilua siis, ongelmani on siinä. epävakaata elämää, josta tulen hyvin surulliseksi.)
Tarkastele asioita, jotka tuovat elämääsi positiivisuutta. Suosi näitä ympäristöjä ja vältä itseäsi vahingoittavia tilanteita ja ihmissuhteita (sitä mä oon yrittänytkin tehdä.)
Positiivisen palautteen on todettu vaikuttavan pitkällä aikavälillä ihmisen itsetuntoon myönteisesti. ( Jep. ja kunhan sitä nyt edes saisi, kun minua inhotaan.)
Etenkin nämä asiat:
Haet vielä omaa itsetuntoasi. Joissain tilanteissa koet itsetuntosi hyväksi, joissain taas huonoksi. Epätasapainoisuus johtuu mahdollisesti ristiriitaisesta palautteesta, jota olet saanut suhteessa itseesi lapsuudessasi
Sinua on voitu kannustaa toisissa asioissa, toisissa taas lannistaa.
Tästä johtuen itseluottamuksesi vaihtelee tilanteesta riippuen.
Epätasapainoisuutesi aiheuttaa elämääsi ristiriitaisuutta.
Menestyt niillä osa-alueilla paremmin, missä itseluottamuksesi on hyvä. (seksi, flirttailu, miesten iskeminen).
Muilla osa-alueilla saatat aiheuttaa huonolla itsetunnollasi taas itsellesi ja muille ongelmia. (ystävyyssuhteet, parisuhde).
Pohdi, oletko valinnut kumppaniksesi itsetuntoasi tukevan vai vahingoittavan ihmisen. (mun elämään tulee vaan yleensä miehiä jotka vittuilee mulle, kohtelee mua huonosti ja jättää yksin, koska olen kuulemma huoramainen).
Mikäli havaitset suhteen syövän itseluottamustasi, pohdi ratkaisua tilanteen muuttamiseksi. (olen heivannut huonot ihmissuhteet menemään omasta perheestä lähtien... mutta silti, kun niitä joka kerta tulee lisää ja ne kariutuu, se vahingoittaa ja syövyttää itsetuntoani kun en tule toimeen ihmisten kanssa, vaikka kuinka yrittäisin ja sitten heittäisin ne mäkeen... ihme sekoilua siis, ongelmani on siinä. epävakaata elämää, josta tulen hyvin surulliseksi.)
Tarkastele asioita, jotka tuovat elämääsi positiivisuutta. Suosi näitä ympäristöjä ja vältä itseäsi vahingoittavia tilanteita ja ihmissuhteita (sitä mä oon yrittänytkin tehdä.)
Positiivisen palautteen on todettu vaikuttavan pitkällä aikavälillä ihmisen itsetuntoon myönteisesti. ( Jep. ja kunhan sitä nyt edes saisi, kun minua inhotaan.)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Synnyin perheeseen jossa usein riideltiin. Niistä samoista asioista, välillä ihan sairaistakin jutuista. Äiti huusi aina paskat housussa ja vessassa hakkasi pesukonetta tai jotain, minä pelkäsin sitä huutoa ja hakkaamista ja välillä säpsähtelin. Isäni joi joka ilta, kännissä joskus naureskeli ja hymyili ihmeen pervosti ja kosketteli mun haaraväliä pienenä. Isä oli äitiä kohtaan henkisesti narsistinen ja kohteli häntä taidokkaasti huonosti, mikä osittain varmasti vaikutti siihen että äiti on mennyt tuohon kuntoon. Isän perheessä oli sen lisäksi 3 muuta sisarusta, siskostaan ja toisesta veljestään ja äidistään se ilmeisesti on tykännyt hyvin paljon. Yhtä veljeä se taas syrji, halveksi ja kuulopuheiden mukaan kiusasi, eikä oikein välittänyt siitä samalla tavalla kuin noista muista ja ollut samalla tavalla hänen kanssaan hyvissä väleissä kun noiden muiden kanssa. Isästään ei oo puhunu koskaan oikein mitään. Isän kummatkin vanhemmat on kuollu, samoin kaikki muut sisarukset ennen aikasesti. Äidillä ei ole sisaruksia, eikä minullakaan. Isä on kylmänviileä ja rauhallinen, se ei koskaan näytä tunteitaan. Äiti TÄYSIN vastakohta. Kun kasvoin isoksi ja mulla rupesi olemaan omia, eriäviä mielipiteitä asioista isän narsismi alkoi kohdistua myös muhun. Se ei enää välittänyt musta samalla tavalla kuin pienenä. Kun aloin itsenäistymään, se halus pitää vankina mut siinä talossa niiden kanssa, siinä samassa helvetissä, missä olin ollut tähänkin asti ja kun en halunnut asua maalla vaan halusin kaupunki elämää, sekin oli hirveä ongelma näköjään sille kun musta ei tullu samanlainen kun siitä. Pienenä isä aina haukku mulle äidin, ukit ja mummot ja haukuttiin sitten aina niitä yhdessä, naurettiin niille ja puhuttiin niistä paskaa kun oltiin kahdestaan jossain. Isä halusi ilmeisesti saada mut vihaamaan mun äitiä, ukkia ja mummoa äidin puolelta. Kavereilleen isä esittää tosi hyvää tyyppiä ja ettei meillä kotona oo mitään ongelmia. Sit äiti asu 30-vuotiaaks asti kotona, mut kävi kyllä töissä ja isä muutti jo 19-vuotiaana pois kotoa mut se ei oo ollu oikeen halukas koskaan tekemään töitä kun vasta 40-vuoden jälkeen otti itteensä niskasta kiinni ja rupes kunnostautuu sen asian saralla ja neuvoo mua siinä asiassa nyt kuin mikäkin hyväpalkkainen macho vaikka painaa duunia paskalla palkalla vaan jossain tehtaalla... (ikää tällä hetkellä 47). Äitistä oon kuullu sellasia huhuja et se ois jo kotonaankin asuessa kyllä ollu jotenkin sairas ja vaikea, huutanu esim siellä suihkussa yms. että ukille ja mummolle oli meinannu tulla siitä ongelmia kun ne asu sillon kerrostalossa ja asuu vieläkin. Mun eteen on tehty aina kaikki. Mitään mun ei oo koskaan tarvinnu tehdä ite. Mun eteen on siivottu aina, mun huone myös siihen asti kun täytin 18v ja muutin kotoa pois. Mun eteen on tarjoiltu joskus ruoka ja kaikki, yksinkertasesti mun ei oo tarvinnu koskaan tehdä mitään ite, äiti on aina tehnyt kaiken. Isä ei tee meillä mitään kotitöitä, päinvastoin, pakenee ulos halon hakkuuseen meidän nalkuttavaa ja rasittavaa äitä ja väittää että se on yksi kotitöistä, joskus saattaa laittaa ruokaa tms. Sitten mulla ei oo koskaan ollu mitään kunnon rajoja. Ei telkkarin suhteen, ei tietokoneen, ei kotiintuloaikojen jne. Murrosiässä aloin holtittomasti säätää poikien kanssa, sain huoran maineen. Kaikki haukku ja pilkkas mua koulussa. Se särki mut erittäin pahasti, minkä traumoista kärsin vieläkin ja en oo koittanu hakee ees ammattiapua vielä, mut pakko kait ois, koska tuntuu etten selvii näistä jäljistä enää yksinäni.. Olin yksinkertasesti paikkakuntani suurin jakari, vaikka en ollut vielä antanut kellekkään mutta tehnyt kyllä kaikkea muuta sekopäistä ja hullua ja sekstististä. Lähetellyt sekstistisiä tekstiviestejä sinne sun tänne, pornoillu kuvagallerioissa, iskeny varattua, seurustellut jo ennen ylä-astetta monen kanssa. Aloitin sen touhun kun olin 10v. 13v olin jo vähän rauhottuneempi ja oppineempi kun olin sillon saanu jo paskaa niskaan ihan jonkun verran, mutta 13-vuotiaana alkokin sitten sellanen kiusaamishelvetti mitä en ois koskaan osannu aatellakkaan...! Olin seksisymbooli/objekti kaikille jätkille ja kehittynyt, naisellinen ikäisekseni (esitin kyllä muuta kuin mitä aidosti olin.) ja keskustelut meni mun kanssa aina seksiin, kukaan muu ei enää arvostanu mua millään muulla tavalla...
Kun haukku, halveksi, halus multa pillua tai oli mun kimpussa.
Tiedän että olisin voinut myös itse vaikuttaa tekemisiini, siis tuon huoran maineen suhteen. Mutta sillon sitä ei ajatellu näin kypsästi tai näin pitkälle, vaan jostain helvetin syystä ja haluaisin kovasti tietää mikä se minun kohdallani oli että minä vaan menin toimimaan noin kokemattomasti ja tyhmästi!? jos muutkin osas toimia poikien kanssa oikein, ikään niin kuin piti jotta osas välttää sen huoran maineen. Tosin ne ei tainnu osata kyllä vastapainoksi olla sitten niin seksuaalisia kuin minä, hyvä jos tänäkään päivänä vielä ovat.
Kestin sitä kiusaamishelvettiä 2v. sit mun pää hajos, en jaksanu enää kantaa sellasta mainetta ja olla kiusattavana, mun terveys ei kestäny mikään. Kirosin ja vittuilin vaan joka päivä sitä et miten neitsyellä voi olla huoran maine!?. Lopetin koulunkäynnin, melkeen jäin luokalleen, eristäydyin. Häpesin itseäni, vihasin ja inhosin omaa elämääni ja olin hyvin masentunut. Ne tunteet oli aivan järkyttäviä!
Oon tosi herkkä. En kyenny yhtään puolustautumaan sitä kiusaamista vastaan, kun varmaan n. 40 ihmistä hyppi joukkovihalla mun kimpussa. Yritin kyl joskus sanoo et lopettakaa kiusaaminen, mut ei se auttanu mitään. Opettajille en kertonu koskaan, koska tuolloin ajattelin että jos meen puhuu oon saatanan nolo rollikello, vaikka itteni auttamistahan se ois vaan ollu! mut tämä 13-15wee teini ajatteli nuin... ja porukoille en kotona kertonu, koska ajattelin et mitä se hyödyttää? meidän perhe on jo niin epänormaali muutenkin ja meillä on muutenkin jo niin päin helvettiä asiat, et ei se hyödytä mitään. Yritin vaan kestää. Kukaan kavereista ei ees uskaltanu puolustaa tai halunnu. Joskus mietin et oliko mulla sillon ees oikeesti kavereita kun olin kaikille muille niin ilkeä ja halusin vaan esittää ja purin pahaa oloani heihin mikä oli hyvin väärin... Mut näiltä kavereilta sain sellasen neuvon et älä välitä siitä kiusaamisesta. Miten se ois sit käytännössä toiminu kun kaikki oli joukkovoimin joka päivä mun kimpussa lukuisin eri keinoin? kaikki joita on kiusattu tai on nähnyt kiusaamista, niin tietää kyl varmasti kaikki mahdolliset keinot millä voi toista kiusata ja kiusaajat itsekin jos sattuu lukee tätä niin löytyy heiltäkin varmaan sitä omakohtaista kokemusta aiheesta miten tehdä toisten elämästä helvetin... Tosin minä en kyllä sillon 12-vuotiaana ajatellut tai myöhemminkään kun säädin niiden varattujen jätkien kanssa, miten saatoin tehdä niiden tyttöystävien elämästä helvetin. Olen varmaan aivan hirveä ihminen? siitä se joukkoviha minua kohtaan johtikin sillä paikkakunnalla, koska minua pidettiin niin hirveänä, oksettavana ja vihattavana ihmisenä. Eihän kukaan muuten ois mua kiusannut ja mun kimpussa ollut, ellen niistä ollu oikeesti niin kamala ja karsee tyyppi? Mä oon aina ollu outo, yksinäinen susi, tuntuu et en sovi kenenkään kanssa minnekkään.
Ja minäkin kiusasin ja tein pahoja asioita toisille ihmisille. Sitä kiusaamista esimerkiksi kadun tosi paljon ja olen itkenyt paljon, koska olen traumasta sekaisin ja tajuan minkalaisia jälkiä kiusaaminen muhun on jättänyt, niin miten mä saatoin samaan aikaan kiusata toista ihmistä! haluaisin vaan pyytää anteeksi ja ymmärrän jos en saisi. Haluaisin tuon teon niin tekemättömäksi... Se tyyppi halusi tappaakin minut, joten siinä voitte kuvitella miten pahasti se on häneen vaikuttanut kun hänenkin kimpussaan oli joka päivä monta ihmistä ja kiusasin itse sen takia koska halusin olla ns. kova mimmi ja pönkittää itseäni ylöspäin. Mutta se mitä säädin tekstarein niiden varattujen poikien kanssa ja muutenkin mun seksuaalinen pelehdintä, niin en koe että ansaitsin sen ikäisenä, kokemattomana, lapsena, jonka elämä oli muutenkin kotona jo paskaa, niin tuollasta ja nuin kovaa kiusaamishelvettiä niskaani, huoran maineita, inhoa...! se oli aivan sairasta ja liian kovaa musta jo, verrattuna rehellisesti sanoen niihin tekoihin. Joku varmaan kokisi inhoa kun lukisi tämän, mutta mieti 12v lapsi ja tollaset teot. Onko ansaittua? osaatko ajatella niin kuin aikuinen, vai oletko vihan ja tunteellisuuden pesemä lammas pelkästään?
Vielä palatakseni vanhempiini. Vanhempani eivät myöskään välittäneet siitä joinko mä 13v alkoholia vai en. Ryyppäsin ja pistelin tuolla menemään aamuyöllä 20v miesten kanssa. Ne tiesi ja tyhmästi vaan yhtenä päivänä sanoivat: en ois uskonu, mitähän ne 20v miehetkin ajatteli. NIINPÄ. No kuvittelivatko nämä vajaavaiset että minä oman ikästen kanssa tuohon aikaan tuolla ulkona liikun kun normaaleissa perheissä on rajat???? ja kaikki muukin niin helvetin normaalia, verrattuna siihen mitä meillä oli.
Sit mun edelleen pitäis olla kiitollinen siitä et oon pilalle hemmoteltu kakara. Et oon saanu kaiken minkä oon halunnu, on ollu katto pään päällä, ruokaa, rahaa tuputettu antaa äidin, isän ja isovanhempien puolelta. JOO, HUOH, KUN MINUA EI ENÄÄ KIINOSTA!! minä haluan sen normaalin elämän mitä muissakin perheissä oli, ei liikaa hemmottelua, sisaruksia ja henkisen puolen kohdalleen - mutta kun en ikinä saa sellasta uutta alkuu tai familyy!!!!
Ja ei niissä isovanhemmissakaan äidin puolelta jotka kerkesin tuntea ollu aina niin kehumista.
Ne sitten oli taas helvetin ankaria, löi mua jos joku ei menny just niinku ja melkeen kun ne ois halunnu et fyysinen väkivalta siis kunniaan, kuumat nakit ja muussit on tullu naamaan jne. Ihan sairasta...
Kertaakaan mun kasvatukseen ei oo kokeiltu käyttää esim sellasia normaaleita keinoja kun kotiaresti, kännykän pois otto, tietokoneen takavarikointi jne.
Minä olen tottunut pomottamaan ja hyppimään vanhempienikin silmille, eikä kukaan ole mua määrännyt. Ennen kun mut kiusaamisella alistettiin ja pistettiin voimaan pahoin.
Tosin siitä kiusaamisestakaan en ole koskaan näiltä 40 ihmiseltä mitään anteeksipyyntöä saanut ja toisaalta en haluaisikaan. Haluan mennä vaan eteenpäin ja positiivisellä mielellä, nykyisin. Vaikka mielenterveysongelmat painaakin ja vaivaa, enkä ole koulussa tai töissä. Ne ei kai koe itse tehneensä mitään väärää, samoin mun vanhemmat vaikka olen näistä puutteista huutanut niille naamapunaisena. Ne ajattelee että mä olen niin helvetin paha ihminen että ansaitsin tämän, mitään muuta ei siellä päässä liiku että omissakin teoissa vois olla vikaa ja ne meni aika yli jo. Voi helvetin lapselliset reppanat. :D
Mut mä oon tässä kovasti miettiny et oisinko mä voinu jotenkin välttää tuon huoran maineen ja 40 ihmisen vihat? koska oishan se kivempi elää ilman niitä, vaikka ne ei elämään enää millään tavalla vaikuttais. Kun nyt mua kuitenkin tulee aina vihaa ne 40 ihmistä ja mulla tulee aina olee hutsun maine joidenkin ihmisten silmissä... Ajatteleekohan ne yli 30-vuotiaanakin vielä musta samalla tavalla?
Entä oisko musta kasvanut ihan erillainen ihminen ja päässyt monesta muusta tilanteesta helpommalla jos minulla olisi ollut erillainen, kunnollinen, hyvä ja normaali perhe? Jokainen varmaan tietää mitä sillä perus normaalilla perheellä meinataan, vaikka mikään perhe ei ole koskaan täydellinen, mutta tämä kauimpana siitä... Omille lapsille kyllä pyrkisin luomaan sellasen perus hyvän normaalin perheen jossa ne pystyy tuntee ittensä normaaleiks ja hyviks, samoin meidän perheen, eikä tarvii kokee ja tuntee itteensä oudoks ja erillaiseks, samoin meidän perhettä ja hävetä. Tää kai se on ollu se pahin juttu, tää normaalin perheen ja perhe-elämän puuttuminen sekä kiusaaminen, jotka on vaikuttanu tuonne mun vitun itsetuntoon... Näistä mielenterveysongelmista vaan kun tulis eka selvitä ennen kun rupeaa perheestä haaveilemaankaan!! oon oikeesti aika sekasin oleva tyttö.. ja koen siitä hirveetä surullisuutta, murhetta ja tuskaa.
Vaikka se kiusaaminen tuhos koko mun elämän, se paska myös karaisi. En enää ollut niin herkkä, pieni, arka ja tyhmä tyttö mitä ennen. Mutta ajauduin myös väärään seuraan, rupesin pyörimään mm. narkkarien ja rikollisten kanssa ja useimmat mun ihastukset on nykysin just tuollasia. Pahat pojat ja miehet siis kiehtoo. Vaikka itse en harrasta tuollasta toimintaa tai oo yhtään väkivaltanen tai mitään, vaan kiltti tyttö. Niin sitä etsii noista itselleen jotenkin vastapainoa. Saa myös hoivata ja auttaa toista pääsemään jaloilleen ja jos se ei toimi, niin lähtee vaan mäkeen. Ei kannata moisen pellen kanssa olla, sen verran mä omastakin kokemuksesta tiedän ja järki kuitenkin pelaa, et tietää millon ottaa ja missä tilanteessa jalat alle vaikka oiskin ihastunu johonkin tyyppiin.
Mut mä mietin et jos mulla ois ollu normaali perhe ja lapsuus? oisinko mä kasvanu tollaseks noin oudoks? tai noin araks ja herkäks tytöks jos vanhemmat ja perhe ois ollu toisenlainen? vaikka perusluonteessa syntymälahjaksi oiskin tullu esim se herkkyys. Oisko tuo tuollanen vaikuttanu muhun eritavalla ja tehny musta erillaisen ihmisen? ja et oisin pärjänny ihmissuhteissa... pienenä mulla ei esim ollu oman ikästen kanssa ihmissuhteita ympärillä kun ei ollu sisaruksia ja mua ei viety päiväkotiin, jouduin olee aina mummolassa vaan ja 5 luokkaan asti jatku sama homma et koulun jälkeen pakotettiin mummolaan, ei annettu olla esimerkiks kavereiden kanssa!!!!!!
Ja vanhemmat aina vetoo, samoin ukki ja mummo et vanhoja ei sais muistella. Mutta mä olen niin vitun vihainen ja katkera siitä miten paljon elämässäni on mennyt lapsuuden aikana pieleen! et en kestä! yritän kyllä suunnata energiani johonkin positiiviseen ja hyvään, sillä viha ja katkeruus ei auta ketään, pahentaa vaan asioita.
Mietin just monesti et miks just minä? tai oonhan mie kirjottanu näihin teksteihin niitä kysymyksiä joihin haluisin ulkopuolisilta vastauksia sillä oma pääni ei kykene vastauksia löytämään tai käsittämään niitä asioita.. niin olkaa ystävällisiä ja poimikaa teksteistäni kaikki kysymykset ja vastatkaa niihin!
Ja sit myös semmonen juttu et pelkään jopa hiusten värjäämistä jonkun muun värisiks siis kuin oma vaalea väri. En vaan uskalla olla jotain muuta, nauttia siitä, kokeilla eri juttuja ja tuntea niitä hyvinä ilman et mun itsetunto silti kärsis siitä tai kokis kolausta kun oon nyt esim jossain "vieraassa" hiustenvärissä!
Pelkään myös suudella, rakastaa, kokea hellyyttä, olla vapautunut. Koska koen että olen jotenkin ruma ja tyhmä ja nolo, niin en kehtaa pussatakkaan kumppania kun rupee aina ihteäni hävettämään...
TÄMÄ KAIKKI TUHOO MUN ELÄMÄÄ!
MIKÄ SIIS AVUKSI?
... JA ENSINNÄKIN, MIKÄ VITTU.. MUSSA.. JA MUN.. ELÄMÄSSÄNI.. ON MENNYT PIELEEN?? ja mikä on vaikuttanut mihinkin ja miten! selventäkää mulle.
Ps. Anteeksi kiroamiseni. Tämä teksti oli ikään kuin tunteella kirjotettu ja myös omien tunteiden purkamista, siksi tämä oli vähän tälläistä sekopää tyylistä..
Psps. Mulla on välillä myös pakkomietteitä ja ajatuksia. Kirjottaa paperille esimerkiksi itselleni mielikuvitus perhe, millanen perhe mulla ois voinu olla, keksityt äidin ja isän nimet ja kaikki, jonka jälkeen koen myöhemmin vaan ahdistusta... ja kyylään kuoleen äijän kuvia, oon ollu rakastunu siihen vaikka se kuoli jo 3v sitten ja en koskaan tuntenu ees sitä jne. Enkä saa näitä typeriä pakkomielteitä ja ajatuksia loppumaan... :( kun oon vähän aikaa tekemättä näitä juttuja alan kokea käsissä ja sormenpäissä levottomuutta yms. et ois pakko nyt tehdä ne asiat! en voi olla ilman ja se ei ole ihan tervettä se. Tiedän itsekin. Vai onks toi jostakin muka tervettä? Olen näiden juttujen osalta siis aika sekaisin, vaikka muuten pääkoppa pelittääkin vielä suht normaalisti.
Asiallisia vastauksia kiitos!
Pspsps. ja mulla on monesti myös ollu teini-ikäisestä lähtien itteeni paljon vanhempia miehiä kumppaneita, ihastuksina. tyyliin jotain 10v vanhempia ja joskus ylä-aste ikäisenä mulla oli hirvee tarve mielyttää vanhempia miehiä ja saada niiltä jotain ihailua ja hyväksyntää. En kuitenkaan koe et kysymys ois isäsuhde ongelmasta vaikka mulla ei oo normaalia isää ollutkaan tai normaalia isäsuhdetta siihen kun vanhempani ovat enemmän olleet kavereita kuin vanhempia.. sillä suurin osa kuitenkin poikaystävä kandidaateista on ollu oman ikäsiä ja satunnaisia ihastuksia on ollu nuo vanhemmat miehet. :)
Pspspsps. ja lapsena (siis pienenä lapsena) olin jo seksuaalisesti jotenkin niin outo ja häiriintynyt että pidin mun isää mun poikaystävänä... en tiedä mistä sekin juttu tuli.
Teillä kertoo vastausta tähän?
" Mä oon aina ollu outo, yksinäinen susi, tuntuu et en sovi kenenkään kanssa minnekkään."
Et todellakaan ole yksin...
Jaa, miinusta näköjään tuppaa kuin tulemaan kuppaa. :D haluaako joku perustella miksi tekee niin?
ja sit edellinen postaaja, kiitos. kiva kuulla. :)
Tänään mulla on onneks vähän parempi päivä. Oon nukkunu hyvin, syönyt hyvää safkaa, joten jospa se tästä.
Mut osaisko kukaan neuvoa: miten pakkoajatuksista eroon?
Mulla on jatkuva tarve muodostaa jotain pakkoajatuksia. Esim. että oisin toinen henkilö. Mun nimi ois tää ja tää. Mulla ois tällänen perhe jos elämä ois menny toisin ja mun elämä ois sillon tämänlaista jne.
Miten tästä eroon!?
Mun oma elämä taitaa olla niin tylsää ja huonoo, et siks pitää kuvitella aivan toisenlaista elämää, vaikka todellisuudessa tietää ettei voi käydä niin...
Oman pään sisällä on pelottavan sekava tunne usein. Mitä mulle on tapahtumas? en kai oo menossa esim johonkin psykoosiin tai sekoomassa lopullisesti? kun oon vaan yksinäni tääl asunnos ja mul ei oo mitään tekemistä jne.
Joskus Luonto-Äidillä käy vain sellainen pikku fiba ja meidänlaisia eksyy maailmaan. Sen kanssa eletään tai ollaan elämättä.
Ehkä yksi konsti purkaa sitä painetta päässä olisi kirjoittaa ylös ajatuksia. Pidä vaikka jonkinlaista päiväkirjaa jos haluat. Tuolla aikaisempi kirjoittaja jo ehdottikin ajatuksien purkamista taiteelliseen suuntaan.
"Mun oma elämä taitaa olla niin tylsää ja huonoo..."
No, miten sen nyt ottaa. Itse jouduin vähän aikaa sitten pois työelämästä terveydellisin syin ja näin ollen olen yhteiskunnan elättinä oleva työtön loinen.
"...kun oon vaan yksinäni tääl asunnos ja mul ei oo mitään tekemistä jne."
Itse luen todella paljon ja käyn joka päivä 5 km kävelemässä - enemmänkin jos jalat jaksavat.
"... JA ENSINNÄKIN, MIKÄ *****.. MUSSA.. JA MUN.. ELÄMÄSSÄNI.. ON MENNYT PIELEEN?? ja mikä on vaikuttanut mihinkin ja miten! selventäkää mulle."
Lakkaa ajattelemasta kokonaan mitä joku ajattelee sinusta, mikä ihme minä olen jne. Saat vain pääsi entistä enemmän sekaisin ja lääketehdas saa taas yhden asiakkaan lisää.
No tuota en kuule koe olevani mikään fiba... vaan koen et mua on kohdeltu huonosti ja koen et mullon oikeus hyvään elämään niinkun muillakin ja voida hyvin. On vaan ollu huonot lähtökohdat, voisko se olla vaikuttajana vai oisko musta silti tullu tämänlainen jos ois tuon perheen ja suvun kanssa menny asiat eritavalla? vaikka olisinkin ollut vähän outo, persoonallinen ja olen sitä vieläkin vai onko mun outous tullu elinolosuhteista? koska persoonallisuushan ei minusta ole sillä se on syntymälahjaksi saatu juttu. Eli mä oon aika herkkä, herkkä suuttua tupsahtamaan ja mun kanssa ei oo aina niin helppo tulla toimeen... eli en siinä mielessä helppo tapaus. Mut sit kun joku musta ei tykkää, se satuttaa kovasti ja itkettää ja tahdon olla empaattinen, auttaa myös muita ja tukea mut "kaikki" kun pitää mua just päinvastasena. Hirmu inhottavana, outona ja vaikeena ihmisenä varmaan. Miks mä en oo sosiaalisesti menestyvä ja munkin elämä ois sillä saralla normaalisti onnellista, ois kavereita ja menoja ja hymy loistais.. ? mä haluun vaan et joku ulkopuolinen vastaa näihin niin saan muutakin näkökulmaa ajatuksiin kuin omat ajatukset.
Ja kirjottaminen ei ehkä oo mun juttu, jälkeen päin vaan ahdistaa et ne asiat on mulla jossain tekstinä ylhäällä. Mielummin keskustelen itteni kanssa ja mietiskelen ja sit vaan pistän painamaan eteenpäin.
" mä haluun vaan et joku ulkopuolinen vastaa näihin niin saan muutakin näkökulmaa ajatuksiin kuin omat ajatukset."
Taitaa olla aika harva joka jaksaa vaivautua edes kunnolla lukemaan. Tosin jos haluat enemmän huomiota kirjoituksillesi, niin panosta hieman tekstin ulkoasuun.
"et mullon oikeus hyvään elämään niinkun muillakin ja voida hyvin."
Sinulla ja kaikilla muillakin on siihen oikeus.
"koska persoonallisuushan ei minusta ole sillä se on syntymälahjaksi saatu juttu."
Tosin sanoisin että olosuhteetkin muokkaavat persoonallisuutta niin hyvään kuin pahaankin suuntaan. Ja iän myötäkin tulee itse kullekin uusia vaikutteita. Tietenkin kaikki tällainen on hyvin yksilökohtaista.
"Miks mä en oo sosiaalisesti menestyvä ja munkin elämä ois sillä saralla normaalisti onnellista, ois kavereita ja menoja ja hymy loistais.. ?"
Niinpä... miksi näin? Siihen etsii jotkut muutkin tässä maailmassa vastausta kuka mistäkin suunnasta.
"Mielummin keskustelen itteni kanssa ja mietiskelen ja sit vaan pistän painamaan eteenpäin."
Kuulostaa siltä, että kierre on valmis ja vedät itsesi entistä syvemmälle suohon. Tarvitsisit mieluummin jonkun, jolle voit kertoa mikä milloinkin mieltä painaa. Ammattiavun saaminen julkiselta puolelta saattaa olla oma haasteensa ja psykiatreja on vähän liiankin moneen lähtöön.
Tietty voisit... No, en viitsi sitä ajatusta edes ehdottaakaan. Saat itse keksiä mitä ajoin takaa.
Juu, tappaa itseni? älä ees rupea 18-vuotiaalle tytölle tollasia ajatuksia viljelemään päähän.
Eiköhän tää keskustelu oo nyt loppuun käyty.