Tänään esitettiin, että kaikille tulisi antaa 20 000 euron sosiaalitili, mikä on tuhoon tuomittu ehdotus, koska osa kansasta käyttäisi rahat alle vuodessa.
Tässä lisää pohdittavaa samasta kategoriasta:
KANSALAISPALKKA
Missään maailmassa ei ole valtiota, joka jakaisi suuria määriä ilmaista rahaa kenellekään.
Ketkä vasemmistovihreät ovat luvanneet 2000 euron kansalaispalkkaa kaikille? Tällaiset vähäosaisten hyväksikäyttäjät epärealististen lupauksien antajana pitää julkistaa.
Keskustelussa on vilahtanut myös toinen versio: kansalaispalkka olisi kansaneläkkeen, opintotuen ja työmarkkinatuen suuruinen ja niiden saaminen eriaatteiltaan samanlainen. Eli jos ei saa kansaneläkettä, opintotukea tai työmarkkinatukea, niin sitten ilman tuloja oleva saisi kansalaispalkkaa. Asumistuki olisi lisätuki. Toimeentulotuesta maksettaisiin lisäksi lääkkeitä ym. hyvin tärkeitä maksuja.
Nämä vanhat tuet pitäisi säilyttää erillisinä tilastoinnin ja asioiden hahmottamisen takia sekä ennen kaikkea siksi, ettei niiden etuuksia lopetettaisi tai niitä ykskaks pienennettäisi salaa suuren massan osana. Uudet tutkinnothan kerryttävät jopa eläkettä. Työttömyystoimenpiteet voidaan kohdistaa paremmin, jos tuoreimmat työttömät ovat erillisenä ryhmänä.
Median tuliisi selvittää kaikilta puolueilta ja vaatia perusteluja:
1. Miten he suhtautuvat 2000 tai muuhun ylisuureen kansalaispalkkaan?
2. Miten he suhtautuvat työmarkkinatuen suuruiseen kansalaispalkkaan muualta pudonneille?
3. Samalla tulee selvittää kaikki, jotka ovat levittäneet tuota 2000 euron ilmaisrahaa nuorisolle, jolla ei ole alkeellisempaakaan käsitystä, miten eri yhteiskunnat maailmassa toimivat. Nuorison harhautus tulee lopettaa kerralla ja tuoda realimailman odotukset heitä kohtaan: jokainen terve ihminen elättää itsensä ja perheensä.
Yhteiskuntaoppi peruskouluissa on periaatteessa hyvin hoidettu, mutta tämä terveen ihmisen velvollisuus elättää itsensä työtä tekemällä on jäänyt lapsipuolen asemaan.
Lisäksi lähes joka peruskoululuokalla on joitakin lapsia, jotka mainostavat sosiaalituilla elämistä heti peruskoulun jälkeen.
EPÄREHELLISTÄ KANSALAISPALKKAKESKUSTELUA
2
214
Vastaukset
Minä en tuota tarvitse ainakaan toistaiseksi.
Siinä mitä asiasta kuulin oli ehtona 400€/kk maksimi nosto-oikeus. Tuo tekisi tilin tyhjäämisestä 50 kuukauden urakan jonka jälkeen olisi mentävä töihin.
Kallishan se olisi mutta jos sillä korvataan kaikki muut sosiaalikulut ja tuet niin ehkä mahdollisuuksien rajoissa. Sitä saako sen jokainen vai vain sossun pummit on toinen kysymys. Jos tuo tili annettaisiin miljoonalle niin se vaatisi 20 miljardin säästön johonkin pankkiin. Aika suuri summa äkkipääten ajatellen.- tätä kannatan.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44
Tämä aloite oli hyvä ja realistinen, käykää lukemassa.
Lyhyesti,kansalaispalkka olisi saman suuruinen kun nykyiset
tuet yhteensä,eli noin tonnin kieppeillä, ei enempää,
Se maksettaisiin kaikille,joten sitä ei anottaisi, turha anomusten
käsittely jäisi pois,
suurituloisilta se perittäisiin takaisin veron korotuksina.
Tämä vapauttaisi töiden vastaanoton ilman etuuksien menetyksiä,
joten hyöty olisi sekä työnantajan että tekijän.
Tutkikaa tuon aloitteen perustelut niin tiedätte.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11850Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45542Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501