En ole onnellinen

Totaali-yh

Olen pienen vauvan äiti. Synnytys oli helppo, mukana oli ihana tukihenkilö. Maitoa tulee ja tykkään imettää. Tykkään leikkiä lapsen kanssa, hän on ihana. Silti: en ole onnellinen. Minusta tuntuu pahalta, että lapsen isä ei halunnut meitä. Lohdutan vauvaa kun hän itkee, toivoisin että joku lohduttaisi minua kun minä itken. On ihanaa halailla ja pussailla vauvaa, mutta kunpa joku halaisi minuakin!

Testin mukaan minulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Päälle päin en kuitenkaan näytä masentuneelta. Pystyn hoitamaan lapsen, kodin, itseni ja vähän harrastamaankin päälle, kun vauva nukkuu. Minulla on mielialalääkitys ja saan kotiapua 3 tuntia viikossa. Ensi vuonna pääsen yksinhuoltajien vertaistukiryhmään.

Antakaapa vinkkejä, miten voisin tuntea itseni onnellisemmaksi ja vähemmän yksinäiseksi, vaikka perheeni ei ole toiveiden mukainen?

14

574

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei mikään totaali

      No, esim. tukemalla itse itseäsi positiivisilla ajatuksilla:
      Sinä olet äiti – rooli, jota kaikki naiset eivät saa koskaan kokea vaikka haluaisivatkin.
      Olet terve ihminen, sinulla on terve lapsi ja ympärilläsi yhteiskunta, joka tarjoaa mm. tukiryhmiä – kaikissa maissa niin ei todellakaan ole.

      Silloin kun tunteet yrittävät ottaa ohjat ja masentaa mielen, pitäisi tukeutua järkeensä ja nujertaa järkiajatuksin ne katalat tunteet.
      Sinä et tule olemaan yh lopun elämääsi, joten älä hyvä ihminen masenna itse omaa mieltäsi sellaisin ajatuksin.

    • Voit aivan hyvin

      löytää itsellesi uuden rakastavan kumppanin, joka sietää myös lapsia. Silloin tietenkin pitää vain olla tarkkana siitä minkälaisen kumppanin, koska kyseessä on myös lapsesi elämä.

    • vauva antaa voimaa

      Tietenkin kumppani on hyvä juttu, mutta juuri synnyttänyt nainen ei taida olla niin altis rakastumaan. Ja tottakai pitää rakastua, jos se tulee sitten kun on tullakseen: etsimään sitä ei voi alkaa.
      Sinulla on arvokas tehtävä pitää huolta pienestä ihmisestä.

    • Totaali

      Voivoinytsentään.

      Tosiasioiden tunnustaja saa itsensä kyllä kuntoon ammatti-ihmisen avulla.

      Eikö antanutkaan harkitsematta tehty beibi onnea ja autuutta? Ei tipahtanut ilmaista iloa. Menehän peilin eteen ja kysy, kuka sen vauvan halusi? Oliko lapsen isä mukana hankkeessa tosimielellä? Oliko ollenkaan?

      Ruikuttaja jää rannalle. Omaan napaan itsekkäästi tuijottaja joutuu avartamaan näkökenttäänsä. Kerjäsit pettymystä ja luulit onnen kuitenkin olevan mukana? Taidat olla siis hyvinkin nuori.

      Kanna vastuusi ja tunnusta ainakin itsellesi se, mihin sotkeuduit. Onnen varaan ei kannata laskea, kun on elävästä ihmisestä kysymys. Lottovoittoa ei kaikille tule.

      Juuri synnyttänyt nainen ei ole paras valinta miehelle. Tosin tiedän tapauksen, jossa nainen alkoi odottaa toista lastaan ekan ollessa 7 kk. Lapsilla siis eri isät.
      Älä nyt vain luule, että seuraava lapsi tälla tavoin tehtynä antaakin onnen.

      Lapsen kasvatus yksinhuoltajana on massiivinen tehtävä. Älä ota enempää riskejä äläkä töppää toistamiseen.

      Lapsesi on sinun varassasi. Jos rakastat häntä aidosti etkä vain ihmeellisenä elävänä nukkena, niin asiat järjestyvät. Sinun päässäsi ja muutenkin. Muista sekin, että lapsettomia ihmisiä on Suomi väärällään. Sinulle annettiin lapsi. Jotain sen täytyy merkitä. Mieti äläkä valita.

      Mutta - sinun pitää kertoa itse itsellesi, mistä kaikki johtuu. Käytä siihen vaikka terapeuttia.

    • harkittuja neuvoja

      On aivan ymmärrettävää, että sinulla on surullinen mieli. Surutyö täytyy tehdä, sillä olet kokenut pettymyksen, koska perheestä ei tullut toiveittesi mukainen. En tarkoita sitä, että sinun täytyisi velloa pettymyksen tunteessasi, mutta et myöskään saa tukahduttaa sitä. Mitkään "Reippaasti niskasta itseä kiinni ja ole kiitollinen!" -neuvot tuskin auttavat nyt.

      Lisäksi synnytys pistää hormonit sekaisin, imetyksestä puhumattakaan. Nekin rasittavat mieltä.

      Lapsen saaminen on suuri elämänmuutos.

      On hienoa, että sinä saat kotiapua ja olet menossa yksinhuoltajien vertaistukiryhmään. Lisäksi on hyvä, että sinulla on mielialalääkitys ja siten myös kontakti johonkin mielenterveyshoitajaan.

      Kerrot, että vauvaa on ihana halailla ja pussailla, tykkäät leikkiä hänen kanssansa ja tykkäät imettää. Teidän vuorovaikutuksenne kuulostaa ihanalta ja olet varmasti hyvä äiti vauvallesi!!!

      Yritän tällä kaikella siis sanoa, että huono olosi voi olla aivan ymmärrettävä ja terve reaktio tilanteeseesi. Olet pettynyt ja juuri synnyttänyt, elämänmuutos on ollut iso. Eipä ihme, että väsyttää ja surettaa.

      Mutta uskon myös, että olosi menee ohitse. Pettymyksen tunne laimenee, saat ehkä uusia ihmissuhteita elämääsi. Synnytyksenjälkeinen hormonimylläkkä laantuu ja totut uuteen elämääsi. Siinä menee aikaa, mutta olet jo hyvällä tiellä. Voi olla, että saat vertaistukiryhmästä uusia ystäviä, joiden kanssa voit käydä kaupungilla ja vaunulenkeillä ja jutella elämästä sellaisen kanssa, joka ymmärtää. Voit myös itse auttaa toista. Se on myös tärkeää.

      Älä murehdi siitä, että tunnet surua. Anna surun tulla ja mennä. Kirjoita vaikka päiväkirjaa ja tutki tunteitasi.

      Voi, kunpa olisin ollut itse yhtä fiksu kun vauva oli pieni ja mieleni oli masentunut. Olisi pitänyt hakea apua ja hyväksyä apua niinkuin sinä teit. Helpommalla olisin päässyt.

      Olen kokenut vaikean lapsuuden (ihan oikeasti) ja käynyt traumaterapiat ja kaikki mahdolliset sellaiset läpi. Sen olen oppinut, että kieltämällä olotilansa ja pakottamalla itsensä "anteeksiantoon" ja reippauteen, ei saa kuin pahaa aikaiseksi. Se, että itsellä on jokin olotila on mielen ja ruumiin ainoa keino kertoa sinulle, missä mennään. Tyhmää olisi jättää se viesti kuulematta. Se viesti kertoo, miten meidän on käytännössä elämäämme ja oloamme koetettava muuttaa. Kun ulkomaailma muuttuu, muuttuu meidän sisäinen olomme vähitellen myös, vuorovaikutuksessa ulkoisen kanssa. Pelkästään sisäistä tutkiskelemalla ei jää kuin jumiin neljän seinän sisälle, mutta myös sisäinen tutkiskelu on tarpeen. Molemmat ovat.

      Tsemppiä sinulle!!!!

    • Toinen totaali

      Hyviä ohjeita. Älä vetäydy, vaan ota vastuusi hoitaaksesi. Vauvan kanssa joutuu vielä yhteenottoihinkin, joten kasvata itseäsi aikuiseksi kaikin puolin.

    • 15numero

      Mistä aloittaja on saanut sen käsityksen, että ydinperheissä vauvan isi ja äiti halailevat, hellivät ja lohduttavat toisiaan? Oman kokemukseni mukaan silloin sitä vasta yksin onkin, kumpikin yleensä saa seurustella mykän selän kanssa ja turhautua itsekseen. Vauvan ja äidin symbioosi on niin vahva, että miestä ei siinä kuviossa juuri tarvita kuin viemään vaipparoskiksia ulos. Mies on pettynyt ja mustasukkainen, monet pettävät pikkulapsivaiheessa lapsen äitiä.
      Oma mielikuvasi taitaa perustua ennemmin amerikkalaisiin filmeihin kuin todellisuuteen parisuhteessa.

      Millainen oli oma kotisi, halailiko isäsi äitiäsi?
      Olisi hyvä sinun pyrkiä pontevasti myös KELA-kustanteiseen psykoterapiaan, nyt se varmaan on mahdollista. Pääset kyllä ongelmistasi parissa vuodessa, uskon näin. Hyvää Joulua!

    • Totaali-yh

      Kiitos vastauksista! Olen itse onnellisesta ydinperheestä lähtöisin, jossa vanhemmat hoitivat ja kasvattivat lapsia yhdessä ja jakoivat kotityöt. Lapsellani on miehen mallina ihana isoisä, vaikkei isää nyt olekaan :) Kun olen kuullut muiden yksinhuoltajien erotilanteita, olen kyllä tajunnut etteivät kaikki suhteet ole onnellisia.

      Pidän itseni kunnossa pysymällä fyysisesti aktiivisena. Ulkoilemme paljon, minä saan endorfiineja ja vauva päiväunet. Pyrin tapaamaan toisia aikuisia ihmisiä lähes päivittäin, ja olenkin löytänyt äitiyslomalla olevia yksinhuoltajakavereita samasta kaupunginosasta!

      Lisättäköön, että on minulla sulhasehdokaskin tällä hetkellä :) Hän on lapseton ja vasta eronnut, ei olla mihinkään vakavaan suhteeseen ryhtymässä mutta joskus kyläillään. Otin hormonikierukan, joten jos lisää lapsia joskus tulee, saa olla pidempi suunnittelu ensin.

    • harkittuja neuvoja

      Oletkos muuten miettinyt hormonikierukan osuutta huonoon oloosi?

    • toinen samanlainen

      Hei,
      minut mies jätti lasten kanssa yksin.En ole minäkään onnellinen.Mä vaan mietin että pääsis töihin jonnekin kauas miehestä ja saisin näin aloittaa uuden elämän muualla.Tekis mieli viedä lapset sen ovelle ja sanoa et hoida sinä minä lähen.Mulla on mennyt pohja elämälle.Mistään en saa otetta.Mikään ei huvita muuta kun pakolla.Miehillä on helppoa,kun saa päättää mitä tekee.Nainen se kantaa vastuun oli tilanne mikä tahansa.

    • Ei asiaa markkinoill

      Eipä taida monikaan mies olla kovinkaan altis rakastumaan juuri synnyttäneeseen vieraaseen naiseen, joten ratkaisuna ei todellakaan ole uuden suhteen rakentaminen tähän hätään.

    • Hyvät naiset

      Älkää harrastako seksiä ilman ehkäisyä. Orgasmeja voi hankkia dildolla. Jos on täysin vahinkoraskaus, on olemassa abortti.

    • Totaali-yh

      Lapsiperheen arki on asettunut aloilleen. Aloin seurustella tammikuussa erään miehen kanssa, ja hän on hienosti ottanut uusperheen isän roolin. Kummallakin on yksi lapseton avioliitto takana, joten hän ymmärtää päätöstäni pitää lapsi, vaikken parisuhteessa isän kanssa ollutkaan.

    • Näin siinä käy

      Siinä on riskinsä yrittää sitoa mies lapsella. Aika epätoivoista hommaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4659
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3195
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      272
      2376
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2247
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2079
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1642
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1289
    Aihe