elikkä onko ihan sallittua ottaa nettitekststä suoraan pätkiä ja niistä löytyviä lähdeviitteitä, jos vaan muokkaa tekstin sananmuotoja, ettei sellaisenaan laita?
Löysin omasta aiheesta hyvän artikkelin ja siinä on pari hyvää pätkää mitä sellaisenaan voisin lainata, mutta voiko ne ottaa muokaten mukaan tekstiin? kun lähdekin on mainittu, voiko sen ottaa suoraan mukaan?
Netistä tekstin ottaminen ja muokkaaminen
1
314
Vastaukset
- Referoi vaan
No, ainakin yhteiskuntatieteellisessä jotkut tekivät lähes koko gradunsa kuvaamallasi tavalla, että referoivat eli tiivistivät muiden kirjoittamia tekstejä ja merkitsivät sitten lähteet. Se teksti saattoi sujua vaikkapa tapaan: Tästä asiasta Vinkelmann (1976, 47) toteaa sitä ja tätä ja tuota. Sitten vaan puolen sivun pituinen kappale tätä tiivistelmää. Tällä tavoin viittaamalla pääsee luontevasti hyödyntämään toisen tekstiä.
Seuraavassa kappaleessa sitten arveltiin tyyliin: Vinkelmann on siten päätynyt sen ja sen takia päätelmään. Tässä tiivistelmässä ei sitten ole pakko käyttää viittausta, vaikka sekin olisi tiivistelmää, kunhan sen kirjoittaa tyyliin, jossa gradun tekijä muka pohtii toisen oivalluksien syntymekanismia.
Näin tuli sivun pituus tekstiä. Ja seuraavalla sivulla sama uudestaan ja ehkä seuraavalla taas jonkun toisen tekijän tekstin tiivistelmä samaan tyyliin. Ja kun muistaa ujuttaa tekstiin mahdollisimman paljon sivistyssanoja niin kiireisen tarkastajan mielestä se kuulostaa hyvinkin viisaalta. Ja jos sivistyssanoja ei muuten tahdo keksiä, niin englanninkielistä tekstiä tiivistettäessä voi toimia siten, ettei käännä käsitteitä kokonaan suomen kielelle, vaan vaikkapa tyyliin deterrenssi pelotteen sijaan, ja muuta sellaista vastaavaa. Niitähän on vaikka kuinka paljon olemassa.
Mutta ovathan ne muuten ihan tyhjänpäiväisiä opinnäytetöitä ja vain viimeisenä keinona suositeltavia toteutustapoja. Siitä huolimatta monet saivat cum laudea ja magnaa näistäkin sepustuksistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka972596Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww981616- 671505
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi20992- 81953
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe42889Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta117876- 54803
- 30736