Jihadistelle kuntoutusta verorahoillasi?

Onko tämä nainen selväjärkinen. Lue ja hämmästy. Jihadisteille korvauksia verovaroista?



Syyrian sisällissotaan osallistuneiden Suomen kansalaisten oikeus sosiaaliturvaan
Eduskunnan puhemiehelle
Suomessa ei ole sodittu 68 vuoteen, mutta globalisaation myötä yhä kauempana maailmassa käytävät sodat koskettavat myös Suomessa asuvia ja maamme kansalaisia. Tuhannet suomalaiset ovat nähneet pommituksia, joukkomurhia ja raakuuksia Bosniassa, Somaliassa, Tšetšeniassa, Vietnamissa, Kongossa, Afganistanissa ja monissa muissa paikoissa. Syyriassa puhjennut sisällissota koskettaa sekin monia maassamme oleskelevia.

Elokuussa 2013 julkaistun turvallisuusraportin mukaan Suomesta on lähtenyt noin kaksikymmentä ihmistä sotimaan Syyrian sisällissotaan. Sotimaan lähdetään erilaisista syistä. Joillekin kyseessä on ollut humanitäärinen tai aseeton työ ja osa on jopa lähtenyt seikkailunhalusta. Osa lähtee liittyäkseen aseelliseen taisteluun. Maaliskuussa 2013 uutisoitiin suomalaissyntyisen Ruotsin kansalaisen menehtyneen Syyriassa.

Kriisinhallintapalvelukseen, kuten rauhanturvaajiksi, kutsutut vakuutetaan ensisijaisesti Valtiokonttorin sotilastapaturmalain mukaan, jonka piiriin kuuluvat sekä sotilastapaturmat että palvelussairaudet.

Sotilastapaturmana korvataan palveluksen yhteydessä sekä palvelusajaksi katsotulla palvelusvapaalla tapahtuneet tapaturmat, joiksi lasketaan odottamattoman ja tahattoman ulkoisen tekijän aiheuttamat vammat ja sairaudet. Palvelussairautena korvataan mm. palveluksen yhteydessä saatu sairaus edellyttäen, että voidaan todistaa sairauden ilmaantuneen jo palvelusta suoritettaessa.

Kuitenkin yhä useampi maamme kansalainen osallistuu ulkomailla käytäviin konflikteihin ilman sotilastapaturmalain tuomaa suojaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten Suomi ja suomalainen sosiaaliturva suhtautuvat niihin mahdollisiin Suomen kansalaisiin, jotka yksityishenkilöinä osallistuvat aseellisiin konflikteihin, kuten Syyrian sisällissotaan, ja sieltä palatessaan tarvitsevat sotavammojensa vuoksi lääketieteellistä hoitoa sekä kuntoutusta ja
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen näiden henkilöiden asianmukaisen kohtelun?
Helsingissä 12 päivänä syyskuuta 2013

Tuula Väätäinen /sd
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Miten Suomi ja suomalainen sosiaaliturva suhtautuvat niihin mahdollisiin Suomen kansalaisiin, jotka yksityishenkilöinä osallistuvat aseellisiin konflikteihin, kuten Syyrian sisällissotaan, ja sieltä palatessaan tarvitsevat sotavammojensa vuoksi lääketieteellistä hoitoa sekä kuntoutusta ja
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen näiden henkilöiden asianmukaisen kohtelun?"

on siinä demarilla huolenaiheet. Mielestäni mamu muslimi kun tuonne lähtee sotimaan saa sinne myös jäädä

Äänestä

niinhän tuossa lukee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SDP hakoteillä kirjoitti:

Onko tämä nainen selväjärkinen. Lue ja hämmästy. Jihadisteille korvauksia verovaroista?



Syyrian sisällissotaan osallistuneiden Suomen kansalaisten oikeus sosiaaliturvaan
Eduskunnan puhemiehelle
Suomessa ei ole sodittu 68 vuoteen, mutta globalisaation myötä yhä kauempana maailmassa käytävät sodat koskettavat myös Suomessa asuvia ja maamme kansalaisia. Tuhannet suomalaiset ovat nähneet pommituksia, joukkomurhia ja raakuuksia Bosniassa, Somaliassa, Tšetšeniassa, Vietnamissa, Kongossa, Afganistanissa ja monissa muissa paikoissa. Syyriassa puhjennut sisällissota koskettaa sekin monia maassamme oleskelevia.

Elokuussa 2013 julkaistun turvallisuusraportin mukaan Suomesta on lähtenyt noin kaksikymmentä ihmistä sotimaan Syyrian sisällissotaan. Sotimaan lähdetään erilaisista syistä. Joillekin kyseessä on ollut humanitäärinen tai aseeton työ ja osa on jopa lähtenyt seikkailunhalusta. Osa lähtee liittyäkseen aseelliseen taisteluun. Maaliskuussa 2013 uutisoitiin suomalaissyntyisen Ruotsin kansalaisen menehtyneen Syyriassa.

Kriisinhallintapalvelukseen, kuten rauhanturvaajiksi, kutsutut vakuutetaan ensisijaisesti Valtiokonttorin sotilastapaturmalain mukaan, jonka piiriin kuuluvat sekä sotilastapaturmat että palvelussairaudet.

Sotilastapaturmana korvataan palveluksen yhteydessä sekä palvelusajaksi katsotulla palvelusvapaalla tapahtuneet tapaturmat, joiksi lasketaan odottamattoman ja tahattoman ulkoisen tekijän aiheuttamat vammat ja sairaudet. Palvelussairautena korvataan mm. palveluksen yhteydessä saatu sairaus edellyttäen, että voidaan todistaa sairauden ilmaantuneen jo palvelusta suoritettaessa.

Kuitenkin yhä useampi maamme kansalainen osallistuu ulkomailla käytäviin konflikteihin ilman sotilastapaturmalain tuomaa suojaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten Suomi ja suomalainen sosiaaliturva suhtautuvat niihin mahdollisiin Suomen kansalaisiin, jotka yksityishenkilöinä osallistuvat aseellisiin konflikteihin, kuten Syyrian sisällissotaan, ja sieltä palatessaan tarvitsevat sotavammojensa vuoksi lääketieteellistä hoitoa sekä kuntoutusta ja
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen näiden henkilöiden asianmukaisen kohtelun?
Helsingissä 12 päivänä syyskuuta 2013

Tuula Väätäinen /sd

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu