Järkeni käskee minun pysyä kaukana sinusta, ennenkuin satutamme muita rakkaitamme! Mutta kaipaan sinua niin...mutta vaikka haluaisin, en pääse lähellesi, vaikka tiedän että sinäkin kaipaat minua! Vaan miksi emme voi päästää irti toisistamme, vieläkään näiden vuosien jälkeen! Miksi emme löytäneet toisiamme jo aikaisemmin, miksi nyt kun on jo myöhäistä! Haluamme molemmat kuunnella järkeä vaikka se sattuu! Jospa vain uskaltaisimme seurata tunteita ja antaa niiden viedä meitä, pelkäämättä mikä meitä odottaa. Kumpa olisi vain sinä ja minä, edes pienen hetken...voisimme olla lähekkäin! Rakastan sinua niin...
Järki vai tunteet
kaipaus
281525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Toivon, että te kaksi löydätte tavan millä saatte yhteyden toisiinne. Tähän vielä, ei sitten muuta.
tuo viestisi voisi olla minulle, mutta ei kuitenkaan ole....
ei ole myöhäistä, höh.
ja pienen hetken, kyllä, haluan. Jos en enenpää saa.
Mä valitsen ainakin TUNTEET.
No voihan joku olla tärkeä ja rakas vaikka ystävänä ilman mitään seksuaalista, ei niitä muita rakkaita tarvitsekaan satuttaa. Voittehan olla muuten yhteyksissä?
Voi olla hankalaa jos toinen haluaa enemmän
Niin ystävyys on vaikeaa jos välissä kemiaa ja suurta vetovoimaa....
Aina sitä pitääki sekottaa järki kuvioihin.
Molemmat varattuja, niinkö
Sivusta. Mä tajusin tänään jotakin, hänellä ei sellaisia tunteita, enkä minä nyt oleta, että pitäisi olla, joskus ehkä jotakin kuvittelin ihan pientä.
Don't get me wrong, you know what I think, thinking about you. It's not a bad thing, you are in my mind and that's it, I can't help it. Sometimes I just miss you. But you don't have to do anything, just live your life and be happy.
Just a
Kyllä olemme varattuja, mutta isompi ongelma on että olemme molemmat perheellisiä! Siksi emme voi toisiamme koskaan saada! Olemme yrittäneet olla ystäviä seitsemän vuotta! Vain kun tuo polttava tunne ja intohimo ei haihdu tai laimene koskaan...Joskus kun tapaa sen oikean, se kolahtaa ja tuntuu hyvältä! On helppo tulkita toista, lukea ajatuksia, vain pelkkä katse riittää kertomaan niin paljon, en koskaan ole tuntenut toista samanlaista ihmistä! Mutta joskus sen oikean tapaa vain liian myöhään...
Olet Oksettava! Puolisosi on jäänyt rakkauttasi vaille kaikki nuo vuodet. Anna hänelle oma elämä... Elämä, jossa ei ole tuollaista surkimusta. Luuletko ettei hän ymmärrä alitajuisesti ajatuksesi olevan muualla. Se on väärin. Olet jäänyt illuusion vangiksi.
Mikä on este?
Rakkailla voidaan tarkoittaa esim. lapsia. Aikuinen ei yleensä toista väkisin suhteessa pidä, omasta elämästä itse vastuussa. Mitä tässä ollaan tuomitteen muita.
... siellä moralisoi?
Minä ymmärrän hyvin ap:tä. Joskus etenkin naiset haluavat odottaa että lapset lentävät pesästä ennenkuin tunneköyhä suhde lopetetaan (ystävinä?)
Kyllä varmaan toinen osapuoli sen vaistoaa ja hänellä on kenties "oma elämänsä" myös jossain "muualla", mutta ei silti halua erota.
Niinhän se on. Se mikä ratkaisu sopii itselle ei välttämättä sovi kaikille..
Tämä voisi olla mulle,mutta en ole varma.
Minäkin kaipaan häntä suunnattomasti,mutta tämä elämä
heittää aina jonkin mutkan eteemme.Molemmille on perhe tärkeä,mutta
pitääkö kaikki onni kieltää siksi,että ajattelee vain muiden onnea.On vain niin kova ikävä sinua kulta .Sanoin sulle etten tiedä haluanko tavata sinua enään,mutta tänään en kykenisi sanomaan ei.
Silloin, kun tunne on vallannut sydämen, ei auta tunteiden sivuuttaminen. Kyllä järkikin tämän vielä ymmärtää.
Toisesta välittäminen on välillä tosi vaikea juttu. Tunteet on pinnalla ja niiden hallinta hankalaa. Kysyn usein onko oikein vai väärin mutta jos toisen läsnäolo tuntuu hyvältä miksi se on väärin? Eikö meidän pidä nauttia tästä ainoasta elämästä?
Tapasimme jälleen aivan sattumalta, juttelimme ja nauroimme, olimme niin kuin ystäviä...ajatuksemme olivat kuitenkin aivan jossain muualla. Tunsin kuinka pidit minua kädestä kiinni ja suutelit...mutta kaikki tämä tapahtui kuitenkin vain ajatuksissamme! Kauniissa epätodellisuudessa, jossa ajoittain elämme....yhdessä!
Siiis 7 vuotta mielikuvitusta, käyhän sykiatrin pakeilla.
Tiedätkö varmaksi, että tunteittesi kohde tuntee samoin?
Minulla oli aikanaan pientä sutinaa erään miehen kanssa. Hän ei kuitenkaan herättänyt minussa sen kummempia tunteita ja lopetin suhteemme.
Nyt samainen mies lähettää minulle viestejä, joissa ylistetään meidän välistä yhteyttä ja silloisen suhteemme syvyyttä. Hän kertoo olevansa nykyisin ihan onnistuneessa suhteessa, mutta ei voi unohtaa minua ja kaikkea sitä mitä meillä oli. Ja kysyy mitä minulle kuuluu ja voisimmeko tavata.
Minä en tunne enkä ole tuntenut mitään tuollaista miestä kohtaan. Olen kertonut hänelle, että olen tavannut sen oikean. Silti hän kirjoittaa samalla tavalla kuin aloittaja.
Kyllä hän tuntee, olemme joskus sellaisen tilaisuuden tullen puhuneet tästä meidän tilanteesta ja olemme sopineet, että yritämme vain sitkeästi jatkaa ystävinä! Tiedän, että tämä on kuin jostakin typerästä romanttisesta elokuvasta. En jaksa sellaisia katsella, koska tekee niin kipeää ajatella että tosi elämässä asiat ei vain mene niinkuin elokuvissa! Totuus on kuitenkin se, että tämä maailma toimii näin, ja meidän suhde tallotaisiin jalkojen alle...yrittää voisi, mutta pelkäämme liikaa mitä siitä seuraisi! Pelko meidän välillä voittaa rakkauden...
Olisiko mahdollista että vain romantisoitte suhdettanne sen perusteella että koette toisenne sielunkumppaneiksi. Jos eläisitte toistenne kanssa perheenä tulisi huonotkin puolet selkeämmin esille ja kenties tunteetkin heittäisi välillä toiseen laitaan. Nyt kun tapaatte harvoin säilyy romantisoivat tunteet kauemmin, arki yhdessä voisi muuttaa tilannettanne realistisemmaksi. On varmasti parempi että teet kaikkesi nykyisen parisuhteesi ja perheesi hyväksi ja unohdat sen vihreämmän ruohon aidan takana. Lastesikin parhaaksi, he tarvitsee vakaan perheen ja rakastavat omat vanhemmat.
Joskus pelko suojaa ihmistä ja ihmisiä. Ehkä se on kohdallanne näin.
Kuin omasta elämästäni. Täysin sama tilanne ja vielä samat seitsemän ihanan tuskaisaa vuotta takana. Ja kylllä toisen tunteista voi olla varma- mekin olemme tunnustaneet rakkautemme, puhuneet ja sopineet, että lasten ollessa pieniä tilanne on tämä. Ihanuus ja haikeus meidän kohdallamme on siinä, että näemme lähes päivittäin ja työskentelemme yhdessä. Rakastan myös miestäni, mutta enää vain ystävänä. Huom! meillä ei ole seksisuhdetta_ tarkoituksella, vain pieniä hipaisuja, minä välitän ja haluan...Raastavaa ja järjellä yhdessä päätettyä, mutta totta.
Omalta kohdalta voin vain katua kun valinta oli järki. Olen 20 vuotta ajatellut sitä miten se voi olla ettei edes aika saa unohtamaan ihmistä johon kerran on rakastunut. Se kun vain on niin ettei järkiliitto vie pois sitä unohtumatonta tunnetta. Sitä kun vain on mielessä joka päivä miten se yksi nainen sai tuntemaan että hän haluu minua ja kun ei mukana ei vielä ollut seksi. Nyt mielessä on että voisiko sitä tunnetta olla vielä kun molempien lapset on aikuisia.
Älä luulekaan että kukaan nainen olisi niin hullu että odottelisi lastesi kasvamista aikuisiksi. Eroperheet ovat tavallisia nykyään ja lapset ovat onnellisia jos aikuisetkin ovat joten oma uhrautuminen on typeryyden huippu.
http://www.iltalehti.fi/perhe/2014042818248549_pr.shtml
Tässä tutkimustulos jossa ydinperheen lapset eivät ole sen onnellisempia kuin muutkaan ja mitä tärkeintä: perheen kokoonpanon sijaan lasten mielipiteeseen omasta onnellisuudestaan vaikuttivat perheenjäsenten keskinäiset suhteet !!