Vasemmiston mielenosoitus, Suomi vs. muu maailma

Kun vasemmisto piti itsenäisyyspäivänä ns. mielenosoituksen, jäi päällimmäiseksi mieleen humalainen rettelöinti. Mellakointi hiipui heti kun alkoholi hiipui päässä. Uutisista saamme lukea että useissa maissa osoitetaan päivätolkulla mieltä mutta ilman viinaa. Oikein hävetti nähdä suomalainen mielenosoitus, jossa aihetta oli hyvin vähän mutta viinaa paljon.
1297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eipä tarvitse valtaapitävien ottaa tuollaisia 'mielenosoituksia' vakavasti. Ne eivät saa vastakaikua suomalaisissa, eivätkä mieltään osoittavat saa myötätuntoa. Eikä toisaalta mielenosoittajatkaan saa mitään aikaiseksi kunhan örveltävät juovuksissa.

Äänestä
  • Tästä elämöinnistä seurasi ainoastaan se, että perussuomalaiset saivat taas uutta vettä myllyynsä.

    Äänestä

Se, että lastenkamarin porukkaa on rähinöimässä, kertoo vain vasemmiston paniikista." Luokkasodan "jälkeen kukaan ei uskalla ottaa vastuuta. Organisoijat ovat rintamakarkureita, kun kieltävät osuutensa ja esiintyvät rätti naamalla. Mielestäni rähinöinti oli lasten hyväksikäyttöä pahimillaan.

Äänestä
  • Kuka maksaa ikkunat ja autot!

    Äänestä

  • kallista? kirjoitti:

    Kuka maksaa ikkunat ja autot!

    Vakuutusyhtiöt. Turha siis itkeä.

    Äänestä

Miksi Itsenäisyyspäivänä ei voinut osoittaa mieltään ihan aikuisen oikeesti ja nimenomaan selvinpäin. Ja järjestäjät olisivat olleet avoimesti näkyvillä ja puolustaisivat omaa kantaansa. Johtuuko se siitä että Vasemmistoliitto on hallituksessa ja siksi kuohittu. Nyt laitettiin lähinnä juopuneet nuoret riehumaan ja järjestäjät piileskelevät.

Äänestä

Ai, mulle jäi mieleen "Hirttäkää Katainen" -banderolli. Sääli etteivät meilenosoittajat...

Äänestä

Mellakat Helmin syvänteen edustalla
www.youtube.com
No description available.

Äänestä

Nyt on A-Studion Talk ohjelmassa kaksi täysin idioottia vasauria (tuo pimu kyllä vetää ylivertaisen voiton)

Äänestä

Painukoot kommarit Pohjois-Koreaan, niin kokevat tasa-arvon. HUS HUS kommarit, ei teitä Suomessa tarvita. Torakatkin ovat jo häipyneet, miksette tekin.

Äänestä

Eikö A-Studiolla ole mitään vastuuta. Ottaa nyt idiootteja vasureita lapsellisia kommentteja laukomaan. Vasemmistopuolue menettää viimeisetkin edustajansa seuraavissa vaaleissa.

Äänestä
  • Se on ihan oikein että näytetään Vasemmistoliiton nykytila! Eihän Vasemmistoliitossa ole enää kun pikkurikollisia ja huligaaneja... miten voiskaan olla kun "päällikkö" Arhinmäki on itse samanlainen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-vasemmistolainen kirjoitti:

Kun vasemmisto piti itsenäisyyspäivänä ns. mielenosoituksen, jäi päällimmäiseksi mieleen humalainen rettelöinti. Mellakointi hiipui heti kun alkoholi hiipui päässä. Uutisista saamme lukea että useissa maissa osoitetaan päivätolkulla mieltä mutta ilman viinaa. Oikein hävetti nähdä suomalainen mielenosoitus, jossa aihetta oli hyvin vähän mutta viinaa paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu