Asiakkaiden konttorikäynnit vähentyneet 40%

Uutisissa sanottiin Danske Bankin asiakkaiden konttorikäyntien vähentyneen 40%

Mikä ihme tuo on kun konttorit on auki vain muutaman tunnin päivässä. Ei sinne ehdi kukaan työssäkäyvä. Toiseksi lähes jokaista asiaa varten pitäisi varata aika?

Ei paljon houkettele asioida konttorissa tuollaisella palvelumallilla.
11134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Konttoreita on karsittu ja osa niistä asiakkaista jotka yleesä käy pankissa asioimassa ovat vaihtaneet kilpailijoille.

Äänestä

on jo pitkään äänestänyt jaloillaan näille Danske Bankin palveluhuononnuksille ja tolkuttomalle palveluhinnoittelulle, ei se voi olla yllätys kenellekkään että asiakkaiden konttorikäynnit ovat alentuneet radikaalisti. Miksi Nordea ja Pohjola kertovat asiakasmäärien nousseen, mutta DB ei mainitse asiaa missään yhteydessä? Johtopäätös?

Äänestä

Ei ainakaan täällä näy tuo konttorikäyntien romahdus, aina kun käy konttorissa niin se on täynnä porukkaa. Ei koskaan pääse kassalle jonottamatta. Monta kertaa olen kääntynyt suoraan ovelta takaisin ulos kun en jaksa alkaa jonottamaan.

Silloin kun ei ollut vielä pankkikortteja eikä nettiä niin ei tarvinnut koskaan jonottaa, eihän silloin ollut edes jonotusnumeroita keksitty. Sitten kun tuli pankkikortit ja automaatit niin jostain syystä tuli pankkeihinkin jonot kassoille. Tätä en vieläkään ymmärrä?

Äänestä

kyllähän konttorikäynnit vähenee, kun konttorit vähenee. Kaikki on tehty verkkopankissa jo liki 15v ajan, niin ei paljoa enää tarvi konttorissa käydä.

Mutta... pajostako lyödään vetoa, niin jotain sateellitti pankkeja tarvitaan. Se on jotain muutakin kuin S-pankin S-kaupan tiskipalveluja.... Tai sitten se johtaa siihen, että pankit joutuu heittää osan epäilyttävistä asiakkaista pois asiakkuudesta. Asiakkaita ruetaan heittämään pihale pankista, kun ongelmat on sitä luokkaa ettei heitä pystytä enää palvelemaan, kun asiakkaan asiat on solmussa.

Äänestä

"kyllähän konttorikäynnit vähenee, kun konttorit vähenee. Kaikki on tehty verkkopankissa jo liki 15v ajan, niin ei paljoa enää tarvi konttorissa käydä."

Tämä onkin mielenkiintoista. En minäkään ole käynyt pankkikonttorissa ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen kun on tullut ottaautomaatit. Mitähän varten ne ihmiset siellä konttorissa oikein käy kun lähes kaikilla on pankkikortit? Ei kait joka päivä tarvitse käydä sitä lainaakaan hakemassa? Mitä asiaa näillä ihmisillä on konttoriin? Aina kun kävelee pankin ohi ja katsoo sisälle niin konttori on täynnä asiakkaita?

Äänestä

Asiakkaista on lähtenyt ainakin samat 40 %. Totta kai siinä konttorikäynnitkin jäävät vähemmälle.

Äänestä

ja ruplaseteleitä jäi tukku lompakkoon. No, ajattelin viedä ne tililleni Danskeen. Oven ripaa tavoitellessani muistin, että - ai niin, konttorihan lopetettiin alkusyksystä ja naapurikaupungista sellainen löytyy 25 km päässä. Arvatkaa ajoinko sinne? Kävelin Osuuspankkiin, jossa virkailija alkoi hieroa pankinvaihtoa....Aika lähellä, että aloitteensa tuottaa hedelmää.

Äänestä

Op tekee siististi. Ensin naapurissa ollut danske lopettaa konttorin, op ottaa asiakkaat ja nyt op sulkee konttorin.

saa nähdä kuin pitkää menee kunnes konttorit on pakko palauttaa.

Äänestä
  • Ei niitä enää palauteta kun ne on kerran suljettu.

    Totuus on että kehitys on tämä ja se tulee entisestään kiihtymään. 20 vuoden kuluttua voi hyvin olla että Suomessa ei ole jäljellä enää yhtään pankkikonttoria siinä muodossa kuin niitä nyt on.

    Ei kerta kaikkiaan kannata pitää niitä auki kun lähes kaikki hoituu nyt netissä. Jopa lainaneuvottelut!

    Äänestä

No ei nyt sentään. Eihän edes pankkitiliä saa avattua netissä, on pakko mennä konttoriin. Kyllä kivijalkakonttoreita tulee aina olemaan. Toki niitä vähennetään jatkuvasti, ihan vaan säästösyistä. Todellista tarvetta on jatkuvasti.

Äänestä

Juu niin ja perinteisiä huolt.. palvelu.bensa-asemia istumapaikka kahvi0ita ei paljookaan enää ole Suomessa? Paitsi Teboil? Motorest ja pari muuta enne kun Ollila lakkouttaa Shellin Suomesta?
Tää taitaa olla osa suurta suunnitelmaa karsitaan palveluita sieltä missä niitä viellä olisi ja pannaan rahoiksi marginaali maat kuten Suomi?
Sentakii Suomes bensa on nii kallista kun se sodan jälkeen on Teksasissa halvempaa kun Suomes maksetaan lukemattomien välikäsien kautta sodan hinta.
Ja hinta menee jonneki muualle kun pitäs eli välistävetäjille.
Asuntovelallista kutsutaan pankissa nykysyksyisin "asuntosäästäjäksi" mutta säästäjää ties miksi muuksi kuin hän oikeesti on?
Maksullinen palvelu kyllä pelaa netissä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Konttorit kiinni kirjoitti:

Uutisissa sanottiin Danske Bankin asiakkaiden konttorikäyntien vähentyneen 40%

Mikä ihme tuo on kun konttorit on auki vain muutaman tunnin päivässä. Ei sinne ehdi kukaan työssäkäyvä. Toiseksi lähes jokaista asiaa varten pitäisi varata aika?

Ei paljon houkettele asioida konttorissa tuollaisella palvelumallilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu