Okei, yritän pitää tämän mahdollisimman ytimekkäänä ja mielenkiintoisena.
Olin ennen varsin ujo poika, pelkäsin ja inhosin sosiaalisia tilanteita, esimerkiksi tyttöjen kanssa puhumista ja muuta vastaavaa, en tykännyt isoista ihmismassoista ja olin arka ja epävarma. Sitten muutin ajattelutapaani.
Uusi elämänfilosofiani on tällainen: ajattelen nykyään pelkästään positiivisesti. Suhtaudun uusiin ihmisiin ja tilanteisiin nykyään toiveikkaan uteliaasti ja rohkeasti. Olen lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta melko paljon, kirjat lienevät suurin syy ajattelutapani muutokseen, ja olenkin huomannut sen toimivan. (Suosittelen Rhonda Byrnen The Secret, Salaisuus!)
"Ongelma" tässä on se, että olen suoraan sanoen aivan helvetin itsevarma nykyään. Mikään eikä kukaan pidättele minua, ja olen alkanut menestyä uudella tavalla sekä ihmissuhteissani että muilla elämän osa-alueilla. Suomessa kun ollaan, olen alkanut myös kohdata kateutta ja vihaa elämänmuutokseni seurauksena. Tuntuu että minua inhotaan, koska en märehdi monien muiden ihmisten tavoin ja hymyilen aina vain. Tämä siis johtuu ainoastaan siitä, että olen onnellinen, onnellisempi kuin ikinä ennen!
Positiiviseen ajatteluun kuuluu olennaisesti itsensä rakastaminen. Rakastan itseäni eniten maailmassa, olen äärimmäisen itsevarma, pidän huolta ulkonäöstäni ja pukeudun persoonallisemmin kuin useimmat. Tykkään katsella itseäni peilistä, jopa alasti, ja laittaa hiuksiani. Minua syytetään narsistiksi ja itsekeskeiseksi, saan osakseni paljon vihamielisiä katseita. Luonnollisestikaan nämä eivät itseluottamukseeni tai etenemiseeni vaikuta, mutta olen vain alkanut pohtia, pitävätkö muut minua pelkkänä narsistisena ääliönä.
Tiedän, että tämä kuulostaa ylimieliseltä, mutta elämänfilosofiani kiteytettynä: jos et rakasta itseäsi, mitä annettavaa sinulla on muille ihmisille? Jos et pidä itseäsi arvokkaana, mitä iloa luulet sinusta olevan läheisillesi?
Mielipiteitä, kiitos.
Olin ennen varsin ujo poika, pelkäsin ja inhosin sosiaalisia tilanteita, esimerkiksi tyttöjen kanssa puhumista ja muuta vastaavaa, en tykännyt isoista ihmismassoista ja olin arka ja epävarma. Sitten muutin ajattelutapaani.
Uusi elämänfilosofiani on tällainen: ajattelen nykyään pelkästään positiivisesti. Suhtaudun uusiin ihmisiin ja tilanteisiin nykyään toiveikkaan uteliaasti ja rohkeasti. Olen lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta melko paljon, kirjat lienevät suurin syy ajattelutapani muutokseen, ja olenkin huomannut sen toimivan. (Suosittelen Rhonda Byrnen The Secret, Salaisuus!)
"Ongelma" tässä on se, että olen suoraan sanoen aivan helvetin itsevarma nykyään. Mikään eikä kukaan pidättele minua, ja olen alkanut menestyä uudella tavalla sekä ihmissuhteissani että muilla elämän osa-alueilla. Suomessa kun ollaan, olen alkanut myös kohdata kateutta ja vihaa elämänmuutokseni seurauksena. Tuntuu että minua inhotaan, koska en märehdi monien muiden ihmisten tavoin ja hymyilen aina vain. Tämä siis johtuu ainoastaan siitä, että olen onnellinen, onnellisempi kuin ikinä ennen!
Positiiviseen ajatteluun kuuluu olennaisesti itsensä rakastaminen. Rakastan itseäni eniten maailmassa, olen äärimmäisen itsevarma, pidän huolta ulkonäöstäni ja pukeudun persoonallisemmin kuin useimmat. Tykkään katsella itseäni peilistä, jopa alasti, ja laittaa hiuksiani. Minua syytetään narsistiksi ja itsekeskeiseksi, saan osakseni paljon vihamielisiä katseita. Luonnollisestikaan nämä eivät itseluottamukseeni tai etenemiseeni vaikuta, mutta olen vain alkanut pohtia, pitävätkö muut minua pelkkänä narsistisena ääliönä.
Tiedän, että tämä kuulostaa ylimieliseltä, mutta elämänfilosofiani kiteytettynä: jos et rakasta itseäsi, mitä annettavaa sinulla on muille ihmisille? Jos et pidä itseäsi arvokkaana, mitä iloa luulet sinusta olevan läheisillesi?
Mielipiteitä, kiitos.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tarkennan toki vielä: en ole käyttäytynyt ketään kohtaan ylimielisen paskiaisen saati narsistin tavoin, vaan päinvastoin: olen erittäin hyväntahtoinen ihminen. En vain ymmärrä muiden vihamielistä asennetta, mielestäni sen on oltava kateutta.
Jaa-a mielenkiintoista pohdintaa.toisaalta voisi ajatella että myös masentunut on narsisti,koska velloo vaan omissa ongelmissaan eikä jaksa muita kannusta,eikö? Lievästi karrikoiden,mutta mun mielestä tossa on perää.
Tony Halme taisi sit kanssa olla narsisti. Sekin oli kovia kokenut pikku-poika, joka sit päätti, ettei hänelle enää tehdä pahaa. Sen kirjoissa on samaa, kun sinun tarinassasi. Suomessa tosiaan ollaan kateellisia toisille, varmaan enemmän kuin issään muualla. Halmekin kirjoitti siksi muuttaneensa usaan. Siellä kannustettiin. Olipahan asia mikä tahansa, minkä vuoksi ihminen on itsestää ylpeä ja sen näyttää, niin täällä sanotaan "kuka v'ttu sä luulet olevinas?". Kyllä se on perseestä. Jos on rahaa paljon, se on ahne. Jos on kaunis, niin se on koppava. Ja jos välittää ihmisistä, niin on hihhuli. Kun kirjoittaa näin kun minä, on vouhka. Minusta narsismi on narsistin keksimä termi.
Tuolla sinun jutullasi ei ole mitään tekemistä narsistisen persoonallisuushäiriön kanssa. Ei kerrassaan yhtään mitään.
Halusit vain muuten kysyä, mitä mieltä muut ovat sinusta. Laita kuva, niin sanon sitten.
Joo, samaa mieltä, aloittaja kuvasi vain aidosti itsevarmaa ja ulospäinsuuntautunutta henkilöä joka ei anna ympäristön latistaa itseään.
Jos on ollut tekemisissä joskus lähemmin oikean narsistin kanssa, niin tietää kyllä tasan taatusti eron aidosti hyvän itsetunnon ja itsensä rakastamisen ja toisaalta sairaalloisen narsismin välillä, sairaalloinen narsisti on nimenomaan pohjimmiltaan aggressiivinen ja vihamielinen muita ihmisiä kohtaan.
Aloitus-kirjoituksen tekijä ei varmaan ole koskaan ollut tekemisissä narsistin kanssa ja luulee ihan väärin itsensä olevan sellainen. Se on sinänsä ymmärrettävää, koska oikeaa narsismia on hieman vaikea sanallisesti selittää, mutta jokainen joka joutuu pidemmän aikaa olemaan narsistin kanssa tekemisissä, kyllä huomaa asian käytännössä, sitä on täysin mahdoton olla huomaamatta.
Jos löytyy vähänkään musiikillisia kykyjä, niin suosittelen rock-tähden uraa, useimmat isot tähdet ovat persoonaltaan juuri tuollaisia kuin kuvasit itsesi nykyisin olevan.
Ei kertonut että olisi komea :)
Kiitokset tähänastisista vastauksista kaikille!
Pitänee lukaista noita Halmeen kirjoja, kiitos vinkistä! Ja kuvan laittaminen tänne? Vierastan ajatusta, pian olisi varmaan kaiken maailman feikkiprofiileja pystyssä, eikä sitä kuvaa saisi koskaan pois Internetin ihmellisestä maailmasta,
Todennäköisesti en ole koskaan tavannut narsistista henkilöä, enkä rehellisesti sanottuna ole varma miten narsismi ilmenee, siksi roikunkin täällä tiedustelemassa asiaa :)
Narsisti ei kykene edes ajattelemaan sitä että voisi olla narsisti, eli et ole
Tuota, narsisti ei lähtökohtaisesti koskaan tekisi tuota kysymystä itselleen. Minä en oikein usko oman kokemukseni pohjalta että narsisti pystyisi tuollaiseen tietoiseen itsepohdiskeluun tai edes kysymään itseltään "olenko narsisti?". Melko absurdi ajatus kun narsistin defenssit nimenomaan torjuvat kaikkea tällaista itseen kohdistuvaa kritiikkiä ja uhkaa.
Kateellisia ja vihaisia ihmisiä on myös maailma pullollaan, joten vaikka et itsekeskeisesti käyttäytyisikään niin saisit sitä taatusti osaksesi jossain vaiheessa.
Minä en tiedä kuka tai minkälainen olet joten en voi muuhun paljoa kommentoida. Itse olen sitä mieltä että elämän ei kuulu olla ainaista ylämäkeä ja pelkkä pakkopositiivinen ajattelumalli on sekin totuuden kieltämistä omalla tavallaan. Elämään kuuluu hyvät ja pahat tunteet ja niitä on meillä kaikilla ja en usko hetkeäkään ettetkö tuntisi negatiivisia tunteita mutta sinulla on voimakas kieltämisdefenssi siinä paikallaan. Suosittelisin lämpimästi olemaan sinut itsensä kanssa ja hyväksymään kaikki omat tuntemukset sellaisina kuin tulevat. Se on vain inhimmillistä. =)
Ei itsevarmuus tarvitse ylimääräisiä negatiivisia tunteita, niitä tulee kyllä silloin kun niiden aika on. Sitäpaitsi jos alkaa uskomaan liikaa tunteisiin alkaa elämä kaventua, tunteet eivät aina ole faktoja!
Negatiivisia tunteita ja tapahtumia tulee kaikille, mutta olennaista onkin, miten ne käsittelee. Jääkö pitkiksi ajoiksi piehtaroimaan itsesääliin, vai käsittelee tunteensa ja yrittää muuttaa ne positiivisen ajattelun avulla paremmiksi.
Tunteitasi et voi hallita, ajatuksiasi voit.
Olen lukenut saman kirjan kuin sinä ja koin "valaistumisen" mutta käytökseni aiheutti paljon kateutta, vaikka mitä tein... Mietin asiaa ja olen kuullut että narsistit vihaavat onnellisia ihmisiä. Mitään muuta selitystä ei kai ole.
jolla onni on se onnen kätkeköön mutta toisaalta sehän on väärin, koska ei ole tehnyt mitään pahaa, joskus on hyvä olla varovainen uusissa ihmissuhteissa muuta en voi sanoa
>Tykkään katsella itseäni peilistä, jopa alasti, ja laittaa hiuksiani
Oliskohan tässä kyse kuitenkin homo/bi seksuaalisuudesta, eikä narsismista?
Heh, kieltämättä, tämäkin ajatus on käynyt itselläni päässä. Mutta sitten kun tulin ajatuksissani siihen, että voisinko harrastaa seksiä saman sukupuolen kanssa, tajusin, etten koskaan kiihottuisi miehestä. Tuntuu mahdottomalta ajatukselta itselleni. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että ihailen miesten lihaksikkaita vartaloita, myös omaani. En kuitenkaan miehen vartalosta kiihotu.
Kauhia kun olet EPÄVARMA,, sillä vain epävarmat kyselevät mielipiteitä täällä nettisivustolla.
Narsistin tittelistä jäät vielä kauas, ainoastaan on hieman alkanut kusi nousta tukkaan, ja se on täysin normaalia.
Tuohan oli suoraan kun minun suustani! Et suinkaan ole narsisti, koska kuvauksesi perusteella elämäsi ei pyöri ainoastaan oman napasi ympärillä. Itseään täytyy voida ja saakin rakastaa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Minäkin pidän itseäni kauniina ja olen yltiösosiaalinen sekä iloinen ja energinen. Asiakaspalveluammatissa sain loppuenlopuksi lokaa niskaan siitä syystä, etteihän kukaan voi aina olla iloinen, olivat päätelleet, että käytän piriä.. niin. Suomessahan täytyy saada valittaa, löytää väkisinkin jotain negatiivista muista, pönkittääkseen omaa egoaan. Kateellisia panettelijoita riittää ja jos kehut itseäsi, olet typerä itsekeskeinen narsisti. Mutta hei, jatkettakoon samaan malliin, koska me ollaan upeita persoonia!