Aivan kuten Aamulehti on kertonut ovat tunnelin urakat tähän asti menneet muualle kuin Tampereelle. Hyödyt eivät siis noudata kuntarajaa mutta kustannukset noudattavat. Eikös tunnelistipuolueen eräs valtti ollut tamperelaisten työllistäminen ja urakoiden tulo Tampereelle. Miksi näin ei tapahdu, kuka selittäisi?
On selvää, että urakan saanut toispaikkakuntalainen yritys tuo tekijänsäkin mukanaan, tottuneen vakiväen. Ei se ala täältä kortistosta haaliin porukkaa. Näin myös tekijät maksavat veronsa ties minne kuntiin ympäri Suomen. Me veronmaksajat täällä huolehdimme näin koko Suomen ja jopa Puolan ja Vironkin työllisyydestä.
On selvää, että urakan saanut toispaikkakuntalainen yritys tuo tekijänsäkin mukanaan, tottuneen vakiväen. Ei se ala täältä kortistosta haaliin porukkaa. Näin myös tekijät maksavat veronsa ties minne kuntiin ympäri Suomen. Me veronmaksajat täällä huolehdimme näin koko Suomen ja jopa Puolan ja Vironkin työllisyydestä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä jokainen valtuutettu ja muukin tiesi, että ei urakoita noin vain jaeta Tampereelle, ne on kilpailutettava koko EUssa. Jos muuta antoivat ymmärtää niin valehtelivat.
Tuossahan se on kiteytettynä,"Valehtelivat".
Päätöksen jälkeen jotkut vielä epäilevät että tunnelille muita vaihtoehtoja miettivät olisivat olleet niitä valehtelijoita, mutta eivät ymmärrä että se suurin malka löytyykin siitä omasta silmästä.
Kriittisessä mediassa on suurin osa päätöksen tukena olleista väittämistä torpedoitu heti alkuunsa. Tosi asia on se että kaupunkilaisille jää vain maksajan rooli koko asiassa.
Aikanaan vireillä ollut pikaratikka, olisi ollut paras ratkaisu Tamperetta tiivistävänä kaupunkirakenteena. Noin 90 prosenttia Rantaväylän liikenteestä on Tampereen sisäistä liikennettä.
Kyllä tämä on parempi ratkaisu. Saamme loistokkaan kaupunginosan.
Kansi tien päälle niin olisi saatu ilman tunneliakin. Mutta avauksen pointti kai oli tuo valehtelu että tulee töitä tamperelaisille. Jos halutaan loistelias kaupunginosa niin kai sen voisi saada valehtelemattakin.
Älä nyt ole lapsekas ja naiivi, se ei lyö leiville nykymaailmassa. Rantatunneli EI TODELLAKAAN olisi ollut mahdollista saada ilman valehtelua.