Muistatteko Hirvisaaren ulosheiton puolueesta?

Huomaatteko Hirvisaaren puolueesta erottamisen tavassa yhtäläisyyden ao. uutisessa kerrottuun Pohjois-Korean johdon "puhdistukseen"? Eihän tyylissä ole mitään muuta eroa kuin että Hirvisaarta ei sentään fyysisesti teloitettu.

Melkeinpä samoilla sanoilla Hirvisaarta ruoskittiin puoluejohdon ja innokkaiden myötäilijöiden taholta kuin teloitettua P-Korean puolue-eliittiin kuulunutta miestä. Nyt puolueen siis pitäisi olla vapaa kaikesta "saastasta" joka oli tämän "halveksittavan ihmisjätteen" aikaansaannosta.



"...Pohjois-Korea kertoo teloittaneensa Kim Jong-unin sedän - "halveksittava ihmisjäte" ja "kurjempi kuin koira"

KCNA ei säästellyt sanojaan kuvatessaan Jangia "halveksittavaksi ihmisjätteeksi" ja "kurjemmaksi kuin koira".

- Syytetty Jang saattoi yhteen epätoivottuja voimia ja johti muodostamaansa ryhmittymää suorittaen hirvittävän rikoksen yrittäessään kaataa valtion, KCNA-kanavalla perusteltiin.

- Jo pitkään Jangilla on ollut likainen poliittinen kunnianhimo. Hän ei uskaltanut nostaa päätään, kun Kim Il-sung ja Kim Jong-il olivat elossa, kanavalla luettiin.
Maan kakkosmiehenä pidetty Jang syrjäytettiin näyttävästi vallasta marraskuussa. Mies riisuttiin titteleistään ja raahattiin puolueen kokouksesta julkisesti ulos.

Vain muutama päivä sitten Pohjois-Korea julkisti miehen syytteet, joihin kuuluivat muun muassa korruptio ja turmeltunut elämäntyyli..." (IS)
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Erikoista kuinka kansanedustaja Halla-aho käyttää Pohjois-Korean johdon muassa täsmälleen samaa ilmaisua "ihmissaasta" poliittisista vastustajistaan samaan aikaan kun puolueen muut kansanedustajat pitävät hiljaisia hetkiä edesmenneille diktaattoreille?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011122014979708_uu.shtml

Äänestä

Soinidiktatuurissa selkäänpuukotettujen kuvat katoavat pSS historiikeista aivan samalla tavalla kuin Pohjois-Koreassa. Esim. Maisterisjätkä kirja on sellaista historian uudelleenkirjoitusta, että siitä tyylistä Pohjois-Korealaisetkin voivat olla syystä tosi kateellisia, siellä ei olla päästy lähellekään samaan.

Äänestä
  • persupuolueessa. Joka puolella on paineita. Koska posahtaa oikein kunnolla? Varsinkin Putkosta on oikea kapinaliike maakunnissa.

    Äänestä

  • Nyt kihisee kirjoitti:

    persupuolueessa. Joka puolella on paineita. Koska posahtaa oikein kunnolla? Varsinkin Putkosta on oikea kapinaliike maakunnissa.

    ..Putkosta vastaan on oikea kapinaliike maakunnissa. (Jätkä on onnistunut nostattamaan ylimielisellä käytöksellään pahaa verta kaikkialla missä käynyt Soinin käskynjakajana...juuri näin hänen toimenkuvansa ymmärretään...pitäisi vain olla ystävällisempi asenne mutta kun ei ole...Putkonen on kuin ne Ruotsinvallan aikuiset hoviherrat jotka kävivät alempaa rahvasta kyykyttämässä kuninkaan nimeen..)

    Äänestä

siitähän on jo monta päivää...

unohtu kun Katainen ja Urppis hymyili eilen tv:eessä....

Äänestä

Palstan persujen mukaan tällä palstalla ei saa puhua enää Hirvisaaresata, "kun hän ei ole enää perussuomalaisissa".
Hongistosta ei saa puhua jostain muusta syystä, vaikka hän on yhä tiettävästi persu?
Mutta vasemmistoliitosta ja Arhinmäestä täällä saa ja suorastaan pitää puhua jatkuvasti. Outoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kurja koira kirjoitti:

Huomaatteko Hirvisaaren puolueesta erottamisen tavassa yhtäläisyyden ao. uutisessa kerrottuun Pohjois-Korean johdon "puhdistukseen"? Eihän tyylissä ole mitään muuta eroa kuin että Hirvisaarta ei sentään fyysisesti teloitettu.

Melkeinpä samoilla sanoilla Hirvisaarta ruoskittiin puoluejohdon ja innokkaiden myötäilijöiden taholta kuin teloitettua P-Korean puolue-eliittiin kuulunutta miestä. Nyt puolueen siis pitäisi olla vapaa kaikesta "saastasta" joka oli tämän "halveksittavan ihmisjätteen" aikaansaannosta.



"...Pohjois-Korea kertoo teloittaneensa Kim Jong-unin sedän - "halveksittava ihmisjäte" ja "kurjempi kuin koira"

KCNA ei säästellyt sanojaan kuvatessaan Jangia "halveksittavaksi ihmisjätteeksi" ja "kurjemmaksi kuin koira".

- Syytetty Jang saattoi yhteen epätoivottuja voimia ja johti muodostamaansa ryhmittymää suorittaen hirvittävän rikoksen yrittäessään kaataa valtion, KCNA-kanavalla perusteltiin.

- Jo pitkään Jangilla on ollut likainen poliittinen kunnianhimo. Hän ei uskaltanut nostaa päätään, kun Kim Il-sung ja Kim Jong-il olivat elossa, kanavalla luettiin.
Maan kakkosmiehenä pidetty Jang syrjäytettiin näyttävästi vallasta marraskuussa. Mies riisuttiin titteleistään ja raahattiin puolueen kokouksesta julkisesti ulos.

Vain muutama päivä sitten Pohjois-Korea julkisti miehen syytteet, joihin kuuluivat muun muassa korruptio ja turmeltunut elämäntyyli..." (IS)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu