Lainaa vailla!

Tilanteeni lyhennelmänä; elikkäs kolmisen vuotta sitten jouduin ns. velkahelvettiin ja pikavipit veivät aikalailla mukanaan. Korot kasvoivat ja rahat eivät riittäneet mitenkään kaiken hoitoon. Ketään muuta en voi tilanteestani syyttää, vaikka tilanteen ajautuminen tuohon pisteeseen olikin kiinni monesta eri syystä.
Takuusäätiön ja valkaneuvonnan kautta sain kuitenkin asiani suhteellisen hyvään järjestykseen ja ensi vuoden elokuussa ovat luottotietoni taas puhtaat :)

..mutta elämän karma on mikä on ja maksuvaikeudet ovat taas osa elämääni. Sairastuin työpaikkani sisäilman vuoksi ja jouduin lopulta jäämään työstäni pois, tällähetkellä istun koulun penkillä ja vaikka ensialkuun opiskeluni korvasi vakuutusyhtiö, loppu heidän auttamisensa kuin seinään työterveyteni puuttumattomien dokumenttien takia. Tällähetkellä asia on taas vireillä ja asioista viisastuneena tiedän, että on turha odottaa päätöstä hyvinkään nopeasti :/
Olen ensi huhtikuussa palaamassa työelämään uuden työni merkeissä ja onnekseni työ mahdollistaa liikkumisen eri tiloissa, joten sisäilman vuoksi en joudu enää 8h pv taistelemaan.. mutta koska tuloni ovat tällähetkellä niin huonot ettei ne riitä edes vuokraan saatikka elämiseen, olen hieman huolissani, varsinkin kun olen niin lähellä puhtaita luottotietoja.
Onko minun mahdollista hakea mistään lainaa, osoittaen maksukykyni huhtikuusta alkaen?
Kiitoksia paljon kaikista asiallista viesteistä etukäteen!
1214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Päässäsi viiraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

8+6 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu