Se mikä pisti silmään oli se kuinka keskeinen asema Seinäjoella olisi jos nämä kolme pientä pohjalaismaakuntaa liitettäisiin yhteen yhdeksi maakunnaksi. Yhteisen maakunnan väkiluku olisi reippaasti yli 440 000 eli oikein sopiva sote-alue jos verrataan vaikkapa Helsinkiä ja eteläisen Suomen eri sote- ja hallintoalueita.
Miksi siis keksimällä keksiä uusia alueita jos on toimivia vanhoja hyväksi koettuja maantieteellisiä yhteistyöalueita. Tämä uusi Pohjanmaan maakunta saisi verotusoikeuden ja vastuun sote-palvelujen ja muitten yhteiskunnallisten palveluitten järjestämiseen. Kunnilta vastaavasti karsittaisiin niille asetettuja velvoitteita ja se osuus näihin palveluihin suunnatuista verotuloista suunnattaisiin yhteisen maakunnan rahakirstuun jolle vastuu siirtyisi.
Samaa ratkaisua voisi toteuttaa ympäri Suomen yhdistämällä "vanhoja" yhteistyöalueita tai maakuntia suuremmiksi yksiköiksi ja antamalla heille samat verotukselliset oikeudet jotka nyt kunnilla on.
Eli miksi keksiä uusia ratkaisuja joiden lopputuloksesta kukaan ei osaa tehdä minkäänlaista loppuarviointia?
Lopuksi lopetettaisiin kaksikielisyydellä leikkiminen ja panostettaisiin kieliin siellä missä sitä todellista tarvetta on. Se ei anna uskottavaa kuvaa kun RKP:n kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos vaatii ruotsinkielistä palvelua riippumatta siitä kuinka hyvin tämä vaativa ryhmä osaa maan ehdotonta pääkieltä suomea. Wideroos perustelee vaatimustaan sillä, että heillä lain mukaan on oikeus omakieliseen palveluun. Näin vielä onkin nykylain mukaan mutta olisiko korkea aika järkiperäistää lakeja vastaamaan nykypäivän tilannetta?
- Muitten kielivähemmistöjen lisääntyessä emme voi demokraattisesti puolustaa sitä epätasapainoa kielivähemmistöjemme kesken, että yhdellä kielivähemmistöllä on jopa enemmistöäkin vahvempi asema kielilainsäädännössämme. Se voi pitkän päälle aikaa myöten johtaa selkkauksiin - jopa siinä määrin, että ulkomailta aletaan vaatimaan oikeuksia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Pohjanmaa on jaettu keinotekoisesti siten, että ollaan saatu surukunnat kaikki saman maakunnan alueelle. Tuloksena on luonnoton pitkä ja kapea rantakaistale.
RKP:lle ja surusvekoille ei mikään muu kuin kielikysymys merkitse tunnetusti mitään. Ei myöskään maakunta-asioissa.