Koraani on kieltänyt vain sianlihan syönnin joka juontaa 1400 vuoden takaisiin olosunteisiin. Siat olivat vapaina ja söivät siihen aikaan myös raatoja, raadon syöjille kuten karhuille nykypäivänä tehdään trikiini testi. Trikiinin saastuttama liha on ihmisravinnoksi kelpaamatonta lihaa. Köyhä nälkäinen ja lukutaidoton muslimikansa ei tätä voinut tietää, niinpä mullah kielsivät sen uskonnossa. Muslimit voisivat hyvin päivittää koraanin nykypäivään ja lopettaa naurettavan possuvihansa.
Kuvanveistäjä Pekka Jylhän suunnittelemat betoniporsaat poistettiin Espoon keskuksesta v.2001. Poistamisen takana oli työyhmä, jota veti kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen ja ilmeisesti kimmoke tuli puolestaloukkaantuja kappalainen Marja-Liisa Nokelaiselta, joka toi esille että muslimit voisivat niiden olemassaolosta loukkaantua.
Muslimit eivä ottaneet siihen kantaa.
Nyt ovat asiat muuttuneet. Tulijat, eritoten muslimit saavat tukevan koulutuksen, jossa heille opetetaan mitä heidän kuuluu saada ja miten saa vielä lisää sekä, että heidän erinomaisuutensa on rajaton. Lisäksi kun muslimikonsentraatio nousee, röyhkeys lisääntyy. Nyt he ovat jo aktiivisia sika-asioissa. Sianlihaa ei saa pitää samassa kylmiössä kuin muuta lihaa ja sikapartikkeleja pitää välttää ja kouluissa ja tarhoissa on ruokavaliot oltava heidän riittiensä ja rajoitteidensa mukaiset. Kuten päiväkodin (jonne muuten kakarat viedään vaikka äidit ovat kotona ja isät roikkuvat kahviloissa tai muussa pahanteossa) nukkumajärjestykset ja kuka leikkii kenenkin kanssa. Jos perheeseen syntyy tytön jälkeen poika on yhteiskunnan maksettava uudet vaunut, kun poikaa ei voi pitää vaunuissa, joissa tyttö on ollut. Vaatimusten lista on loputon ja uusia keksitään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.