Olen yrittänyt vastata nimimerkille "Ongelma", mutta en ole saanut vastausta onnistumaan.
Yritän antaa toivoa siitä, että minipenis ei ole pitkän parisuhteen este, koska olemme vaimoni kanssa jo kultahäitä viettäneet.
Itselleni on luonto antanut minipeniksen ja nuorena tunsin itseni vajavaiseksi. Tunsin kuitenkin ikäiseni naisen. Hän ei ollut mielestäni kaunotar, mutta hänen kanssaan oli kiva jutella ja viihdyimme yhdessä. Tapailin häntä ja huomasin saavani vastakaikua hänen taholtaan.
Hitaasti ja varovaisesti toisiamme kosketellen opimme keskinäisen kehonkielen siitä mikä kumpaakin miellytti. Hänen ihoaan ja erityisesti rintojaan hyväillen vähin erin etenimme seksiin.
Aloite ensikertaan tuli hänen taholtaan ja yhteisymmärryksessä käsiä hyväksi käyttäen siitä selvittiin.
Pieni penikseni on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, koska perheeseemme on syntynyt
3 yhteistä lasta ja saamme iloita 2 lapsenlapsesta. Edelleen rakastelemme pari kertaa viikossa.
Nyt on netistä saatavissa oppia. Avainsanat: klitoris, G-piste ja hieronnat sekä suomalaisilta että englannin kielisiltä sivuilta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.