Minulle soitti kesällä puhelinmyyjä ja tilasin äidilleni lahjaksi lehden. Koska äiti asuu kaukana, en ole muistanut ottaa asiaa puheeksi. Lehden piti alkaa tulemaan syksyllä. Eilen äidille soittaessani hän ihmetteli että kukahan hänelle on tilannut lehden, se oli alkanut tulla joulukuussa! Lehtitilauksen piti alkaa syyskuussa mutta se alkoikin joulukuussa.
Kun soitin lehtifirmaan niin siellä sanottiin, että postin kanssa on ollut ongelmia, jos vaikka lehden saaja tekee välillä osoitteenmuutoksen. Vanhempani asuvat kesällä eri osoitteessa, joka tosin on samalla paikkakunnalla muutaman kilometrin päässä. Paikkakunta on pieni ja siellä lähes kaikki tuntevat vanhempani. Mutta lehtifirman asiakaspalvelija sanoi, että nykyään on ollut ongelmia lehtitilausten kanssa, kun posti ei käännä niitä mihinkään jos osoitteenmuutosta ei ole tehty jo lehteä tilattaessa. Kirjeet käännetään toiseen osoitteeseen, mutta lehtitilauksia ei.
Tämä vaan tiedoksi, kun lehtifirmatkin houkuttelevat tilaamaan hyvän lehden lahjaksi. Informoikaa lehden saamisesta ja varsinkin siitä jos tilauksen aikana osoite muuttuu.
Lehtifirmaan soittamalla minulle luvattiin, että äiti saa puuttuvat lehdet.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.