Onnen.fi asiakaspalvelusta sanoivat että heidän lainapalvelunsa on lopettu 31.5.2013. Kun kysyin miksi heidän sivunsa sitten toimii vielä, tai siis on olemassa, niin en saanut vastausta.
Voiko sivuja pitää auki ilman että siellä edes mainintaa että heidän toiminta on ohitse? Joulun aukioloajatkin on sivuilla.
Voiko sivuja pitää auki ilman että siellä edes mainintaa että heidän toiminta on ohitse? Joulun aukioloajatkin on sivuilla.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mitään ole lopetettu, itse ainakin olen tuon jälkeen sieltä lainannut.
Juu, ei ne ihan tuolloin lopettaneet, mutta nyt ei myönnä enää uusia lainoja. Kysyin heidän chat-palvelussaan. Sivut ja asiakaspalvelu toimii siksi, että on asiakkaita joilla vielä avonaisia laskuja. Näin sanoivat.
No miksi siellä sivuilla on sitten ne hakusysteemit vielä? Ihme touhua.
Ei kai ne osaa poistaa sitä hakupalvelua sivuiltaan :)
Tämä on vivuksen kanssa yksi ja sama huijaripaikka!
Onnen.fi on näköjään taas avoinna. Sieltä saa nykyään lainaa 2000-3000 euroa ja laina-ajatkin ovat näemmä pidentyneet.
No eipä saa. VIvukselta sain saman summan heti.
Mulle myönnettiin tuolta onnen.fi lainaa, mut mitään ei ole siirretty tilille? Lainaehdot ja kaikki tuli ja niiden chatti ei toimi, ei myöskään puhelin.. että kiva jos he nyt alkaa laskuttaa ihan ihmeellisyyksistä sitte
SAMA FIRMA
Soittelin samasta asiasta niiden aspaan ja sanoivat että nettiyhteydet oli poikki.
Ite sain nyt normaalisti lainan ku hain.
Erityisen huono sivusto ja hidas palvelu. En voi suositella. Yksi tähti.
ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ SEKAANTUKO KYSEISEEN FIRMAAN TAI VIVUS.FI. MIKÄ TAHANSA MUU. SOPIMUSEHDOT OVAT TÄYNNÄ PIENIÄ YKSITYISKOHTIA MITKÄ KUMOAVAT MELKEIN KAIKKI KULUTTAJAN OIKEUDET.
"SOPIMUSEHDOT OVAT TÄYNNÄ PIENIÄ YKSITYISKOHTIA MITKÄ KUMOAVAT MELKEIN KAIKKI KULUTTAJAN OIKEUDET."
Vivuksen nettisivulla oleva lainalaskuri on ainakin harvinaisen selkeä. Tiedät mitä lainaat ja paljonko maksat takaisin ja paljonko on lainan todellinen vuosikorko. Lainasumman pystyt säätämään euron tarkkuudella ja laina-ajan vuorokauden tarkkuudella. Säästät selvää rahaa, kun vippaat visusti vain sen minkä tarvitset. Tietenkin vieläkin enemmän säästät, jos et vippaa ollenkaan, mutta kukapa sitä huvikseen vippailee.
Jos kuluttaja-asiamies ei saa kyseistä puulaakia ruotuun niin kannattaa miettiä ennen lainan ottoa että mitkä ovat pienen ihmisen mahdollisuudet jos kaikki ei mene niinkuin mainoksessa sanotaan.
ONNEN.FI / VIVUS = Ehdoton EI
http://www.kkv.fi/Ajankohtaista/Tiedotteet/2014/kuluttaja-asiamies-maarasi-4finance-oylle-kiellon-kuluttajaluottojen-lainvastaisesta-markkinoinnista/
Tuo linkkisi johtaa parin vuoden takaiseen uutiseen. Lain mukaan luottojen markkinoinnissa on ilmoitettava muun muassa luoton todellinen vuosikorko, luoton määrä, luotosta perittävä korko ja muut kustannukset sekä luottosopimuksen kesto. Tiedot on ilmoitettava selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla. Ilmeisesti Vivus on parantanut tapojaan, koska kaikki nuo tiedot ovat nykyisin heidän nettisivullaan mainittu todella selkeästi. Muut pikavippifirmat ei pääse samaan.
Tutkailin juuri noita onnen.fi lainaehtoja ja paljon on kyllä sellaista tekstiä mikä pitäisi lakimiehen tulkita jotta pystyisi tavis niitä ymmärtämään, heikoilla on kyllä kuluttaja jos tulee jotain ongelmia. Voin vain kuvitella miten asiakasta pidetään hölmönä kun jotain riitaa tulee. Muutenkin kannattaa ottaa alle 2000e luotto mihin pätee tämä 51% maksimi korko. Yli 2000e luotoissa on näköjään vielä ihan villilänsi meininki.
ONNEN.FI EI NÄKÖJÄÄN OLE ENÄÄ KÄYTÖSSÄ?
Erityisen tarkka kannattaa olla ONNEN.FI laina ehdoissa...esim kohdassa 14 lukee että lainaa voi maksaa etukäteen pois, mutta siellä lukee myös että, " LUOTONANTAJA PÄÄTTÄÄ MAKSUN KOHDENTAMISESTA". Eli tämä tarkoittaa käytännössä sitä että asiakas voi maksella lainaa aikaisemmin osissa pois niin paljon kuin haluaa, mutta maksu ohjataan järjestelmällisesti tulevien maksujen korkokuluihin, eli itse laina ei lyhene juuri laisinkaan. Jos 4Finance Oy (ONNEN:FI sekä VIVUS) joutuvat sortumaan tämmöiseen keljuiluun ja epäreiluun peliin niin todellakin varoitan kaikkia kuluttajia kiertämään kaukaa kyseisen yrityksen.
Onkohan tuo ihan laillista? Tiedustelisit asiaa vaikkapa kuluttajaviranomaisilta.
http://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Maksut-laskut-perinta/luotot/luoton-ennenaikainen-takaisinmaksu/
"Luoton maksaminen ennen erääntymistä
Kuluttajaluoton voi maksaa pois kokonaan ennen luoton erääntymistä. Sitä voi myös lyhentää sovittua isommalla summalla. Näin voi säästää luottokustannuksissa.
Luoton maksaminen ennenaikaisesti on lakisääteinen oikeus, eikä siitä tarvitse olla mainintaa luottoehdoissa. Jos luoton tai sen osan maksaa ennenaikaisesti, on jäljellä olevasta luotonantajan saatavasta vähennettävä se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan.
Luotonantaja saa kuitenkin periä kokonaisuudessaan luottosopimuksessa yksilöidyt kyseisen luoton perustamiseen liittyvistä toimista aiheutuneet todelliset kulut."
Olen keskustellut kuluttajaneuvonnan kanssa ja olemme tehneet kuluttaja- asiamiehelle ilmoituksen. Olen ilmoittanut asiasta Finanssivalvontaan vaikka en ole varma kuuluuko nämä pikaluotot Finanssivalvonnan piiriin. Seuraavaksi syyttäjä saa tehdä oman tulkintansa tapauksesta. Laillista tai ei, vaikka omat rahat menettäisinkin oppirahoina, on tällä hetkellä tärkeää saada tämmöiset huijarit pois markkinoilta ja kaikki sopimusehtojen kieroudet kaikkien kuluttajien tietoon näin sosiaalisen median välityksellä. Onnenksi markkinoilta löytyy vielä myös reiluja lainantarjoajia.
onnen.fi sivut suljettu,lainasin sieltä rahaa(tyhmä minä)yli kaksinkertainen summa pitäis maksaa takaisin.tarviikohan maksaa enää mitään kun on kerran suljettu.olen jo maksanut sen mitä lainasin,melkein.
Myös sopimuksen mukaiset korot joudut maksamaan 4Financelle. Nettisivujen mukaan Onnen.fi on sitä paitsi vain tilapäisesti suljettu.
kyllä se on lopullisesti suljettu...oli kuulemma niin epärehellinen pulju että häpesivät itsekkin itseään. Yrittävät vielä sulkea vivuksenkin ennen kuin lapset kasvavat niin isoksi että rupeavat kyselemään että "iskä miksi sä ryöstät ihmisiä"
Vivuksen kunniaksi on sanottava, että heillä on selkeät lainaehdot. Ei piilokuluja. Lainan määrä, koron määrä, nimelliskorko, todellinen vuosikorko, takaisinmaksettava summa, eräpäivä - kaikki on ilmoitettu selkeästi. Lisäksi lainasummansa pystyy säätämään 1 euron tarkkuudella (10-2010 €) ja laina-ajan 1 vuorokauden tarkkuudella (3-30 vrk). Näet edellä mainitut tiedot lainasta, vaikka muuttelisit lainasummaa tai laina-aikaa mielesi mukaan. Mikään muu lainalafka ei pääse samaan.
Miksi ihmeessä kukaan lainaisi vivukselta mitään kun on olemassa paljon parempiaki paikkoja? Sanotaan vaikka ege.fi, lainasin 200e pariksi kuukaudeksi ja korko taisi olla 10e tai jotain?....ja toi 30vrk laina aika on ihan naurettava, miksi ei ottaisi vaikka Risicumilta 500e pienemmissä kk erissä(siis jos on pakko lainata ja pankista ei saa) jos vaikka tuleekin tilanne että ei pystykkään maksamaa kerralla niin ei tarvitse maksaa sitä järkyttävää vivuksen eräpäivänsiirto maksua..Risicumille voi maksaa kerralla kaiken tai vaikka puolet jos siltä tuntuu eikä lisäkustannuksia tule...kokonais kustannukset tais olla 100e
Katsotaan.
Jos tarvitsee lyhytaikaista lainaa esim. satasen 10 päiväksi, se maksaa:
- Vivuksella: 9 €
- Risicumilla joustolainana: korko 10 vuorokaudelta 1,07 € nostopalkkio 12,5 € laskutuslisä 4,90 € = yhteensä 18,47 €
- Risicumin kertalainana (olettaen että haet ensin minimisumman 500 €, josta maksat heti ensimmäisenä päivänä pois 400 €): korko 0,67 € nostopalkkio 46,25 € = yhteensä 46,92 €.
- Egellä 5,20 € (saat samaan hintaan maksuaikaa 2 kk)
Olet oikeassa Egen edullisuudesta, mutta en ymmärrä mieltymystäsi Risicumiin.
Egellä on hidas normaalipalvelu ja kalliimpi Ekspress-palvelu, jonka hintoja ei ole nettisivulla mainittu. Epäilen, että normaalien pikalainojen kanssa hidastellaan (yli viikko?), jotta ihmiset ottaisivat aina kalliin Express-lainan.
Egellä menee noin 2pv että raha on tilillä jopa ilman express palvelua, eikä se ole aika eikä mikään kun on noinkin edullinen. Mieltymykseni Risicumiin johtuu puhtaasti siitä että heillä on onnistunut kokonaisuus, muka asiakaspalvelu jne..sitä paitsi jos ottaisin 500e lainan, miksi maksaisin heti 400e pois? Jos tarvitsisin pienemmän summan ottaisin sen egeltä. Jos vivukselta ottaisi 500e niin korkoa tulisi kuukaudessa 75e puhumattakaan mikä olisi eräpäivänsiirtomaksu, mikäli ei olisikaan heti sitä 575e, Risicumille voisin maksaa joko pienemmissä tai vähän isommissa ilman lisäkuluja...
Elkää ikinä ottako lainaa onnen.fi paikasta,olette kusessa lopun ikänne.Itse erehdyin ja vaikka miten maksat satasia kuussa ni laina vaan kasvaa.Otan kaikki tietoni mukaan ja lampsin kuluttaja asiamiehen pakeille sillä joku tolkku näihin JUMALATTOMIIN kuluihin on tultava.Saavat esittää mihin rahani menevät kun lainaan eivät mene.V.....TAA
RISICUMIN 500E LAINALLE TULEE VUODESSA KULUJA 116E VIVUKSELLA SAMALLE TULISI KULUJA 900E SIINÄ TEILLE MIELTYMYSTÄ
KALLIIMPI EXPRESS PALVELU :D : D??Onko 20e expressmaksu paljon jos 200e lainalle tulisi näin ollen kuluja 30e/2kk ??? Jos vivuksen korko on 100e lainalle 9e/10pv niin nopealla laskutoimituksella se tekisi 200e/2kk= 108e....ei hyvää päivää mitä ukotusta
siis joo,lainasin 5/-15 1600 e,olen maksanut 164,16 e 9 kk.tänä päivänä lainan summa 1429,69 e.maksaa pitäis 5/-17 asti.kokonaisuudessaan yli kaksinkertainen summa (vähän yli 3900 e)pitäisi maksaa.tuntuu hurjalta.
Älä maksa,en maksa minäkään tommosia paska kuluja mitkä on ihan perseestä ja laittomia.Menkööt laina ulosottoon ja oottakoot millon jotain saavat.Ei oo perintöjä tulos eikä mitään muutakaan.