Leikkaus. Uskallanko vai odotanko?

Minulle on tehty leikkaus kuutisen vuotta sitten, ja ikää oli jo lähemmäs 40. Minulla oli ohimolohkoalkuinen epilepsia ja sain poissaolokohtauksia. Kohtauksetonta aikaa oli ennen leikkausta useampi vuosi, kunnes homma alkoi taas. Monet lääkkeet kokeiltiin, mutta ei auttanut. Leikkaus onnistui eikä kohtauksia ole sen jälkeen ollut. Yhtä lääkettä syön edelleen varmuuden vuoksi. Minulle sanottiin, että nykyään ei kaikkia lääkkeitä jätetäkään pois.

Leikkausta tuskin tehdään, jos vaarana on puhekyvyn menettäminen. Onko sinulla oikean puoleinen ohimolohkoepi? Jos on, niin hyvin suurella todennäköisyydellä puhekyky ei mene, sillä reippaasi yli 90 %:lla puhe "tulee" vasemmasta aivopuoliskosta. Jos muistisi pelaa vasemmalla hyvin ja oikeallakin joten kuten, niin senkään suhteen ei ole suuria ongelmia. Minulla oli selkeästi huonompi muisti oikealla puolella kuin vasemmalla eli muisti toimi suht. hyvin. Se oli huonohko jo ennen leikkausta, joten suuria muutoksia ei siihen tullut. Olin sairauslomalla leikkauksen jälkeen noin kuukauden. Enemmän olisi lomaa ollut, mutta halusin töihin, kun kaikki oli hyvin.

Leikkauksesta johtuvia ongelmia on näkömuistin ja karttamuistin heikkeneminen (ainakin minulla). Nämä toiminnot pelaavat "parhaiten" ymmärtääkseni oikessa hippokampuksessa, joka minulta poistettiin. Minulla on myös keskittymiskyvyn ongelmia, mutta sitä oli jo aikaisemmin. Nyt vain vähän enemmän. Tuo keskittymiskyky haittaa tietenkin välillisesti muistia. Kun en kykene keskittymään kuulemaani/lukemaani, niin ei niitä asioita voi kovin hyvin muistaakaan. Tästä huolimatta pääsin yliopistoon opiskelemaan alaa, johon on hieman hankalampi yleensä päästäkään. Opinnot ovat loppusuoralla eli ihan hyvin on leikkauksen jälkeen mennyt, vaikka raskasta on ollut ja paljon enemmän on pitänyt tehdä töitä kuin keskiverto opiskelijan.

Minulla leikkaus kaikkineen onnistui hyvin. Suosittelen ainakin tarkempia tutkimuksia, jotka ennen leikkausta tehdään. Voihan olla, että sinun kohdallasi leikkausta ei voi riskien vuoki (tai tarkkaa kohtauspesäkettä ei löydy) tehdä. Jos käyt tutkimuksissa, niin sitten ei tarvitse enää miettiä ja arpoa, mitä teet. Jos leikkaukseen ei ole estettä, niin sitten asia taas pohdintaan.

Minä suosittelen leikkausta -tietenkin, kun homma toimi. Toivottavasti saat lisää kommentteja. Itse kävin lukemassa tätä palstaa paljon, kun leikkausasia tuli ajankohtaiseksi. Silloin tätä keskustelua käytiin jollakin toisella palstalla (en muista millä :D ), mutta sitä ei enää ole/siellä keskustella. Mieleen jäi erityisesti yksi hyvä kirjoittaja: Leijonamieli. Oli muitakin, mutta hänestä pidin. Kumpa hän vielä tulisi kommentoimaan kokemuksistaan, sillä hänestä oli suuri apu, kun leikkausasia pyöri mielessäni. Pyrin nyt tekemään kuten hän, ja kerroin omista kokemuksistani.

Eli kaikki leikkauksen käyneet nyt tänne kommentoimaan. Teistä on varmasti apua! Ja jos työnantajasi on fiksu, niin työ ei ole este tutkimuksille/leikkauselle. Tulee sairauslomaa, mutta sitten työt jatkuvat.

Kaikkea hyvää sinulle "Niin väärä aika". Toivottavasti asiat selkeytyvät ja menevät parhain päin. Hyvää joulua! :)

Valitsin aikanaan ensin kirurgian ja itsenäistyin sitten. Jos mikään ei ole muuttunut leikkaukseni jälkeen, on kolmen kuukauden sairausloma, sitten pääsee työelämään. En menettänyt puhekeskusta kirurgiassa, vaan juttu alkoi luistamaan paremmin kuin ennen kirurgiaa.

Muita testejä ei ole tehty, mutta sen verran tiedän että mulla on vasemmanpuoleinen ohimolohkoepilepsia, ja muistin kanssa on ollut jo nyt jonkin verran vaikeuksia (on tehty neurolla muistitestejä) "normaaliin" muistiin verrattuna, mm. keskittymisen ja useamman asian samanaikaisesti muistamisessa ongelmia. Muisti on se johon en haluaisi leikkauksen missään nimessä vaikuttavan, sillä normaalia heikompi muisti on nyt jo ollut raskasta. Onneksi opiskelut on takana päin ja vieläpä onnistuneesti.

Pitää varmaan käydä testeissä ja sitten vasta tehdä päätökset leikkauksesta, mutta se on vaan pelottava ajatus.

hei!
Tuossa on sinulle vähän enemmän tietoa epilepsiakirurgiasta.

http://www.epilepsia.fi/epilepsialiitto/epilepsialiiton_ajankohtaista/tietoa_epilepsiasta/miten_epilepsiaa_hoidetaan/epilepsian_kirurginen_hoito

hei,

mulla muisti parani sain ennen leikkausta tehtävästä 4pistettä ja leikkausen jälkeen 18pistettä 20. joten voin ihan lämpimästi suositella sitä

tosiaan en ole niin jäyhä kuin ennen kun lääkitys on minimissä.
elämän laatu parani huimasti.

Epilepsiakirurgiset toimenpiteet ovat niin tarkan seulan ja ison tiimin harkinnan tulosta, ettei tavallinen maallikko oikeastaan edes ymmärrä, miten iso tietotaito on leikkauspäätöksen takana. Jos tiimi päättelee leikkauksesta olevan hyötyä, voi melkoisella varmuudella sanoa, että päätös on vähemmän väärä kuin jos itse vähemmällä neurokirurgisella ymmärryksellä päättää. Selvittelyistä voi tulla tulokseksi, ettei voi tai kannata leikata, ja se on sitten siinä, mutta jos leikkaukselle ammattilaiset näyttävät vihreää valoa, ei juurikaan kannata maallikon muuta kuin kiittää tilaisuudesta ja antaa viisaampien suorittaa operaatio. Ei siihen edes ryhdytä, jos ei nähdä leikkauksen hyödyttävän epileptikkoa.

Itse valitsin leikkauksen vuonna 2008 kun kohtaukset alkoivat lapsuusiän jälkeen uudelleen 24-vuotiaana. Poissaolokohtauksia oli 50-100 päiväsä ja kouristuskohtauksia pari kertaa kuussa. Leikkaus meni hyvin,olin 3kk sairaslomalla ja takasin töihin. Olin kuin uusi ihminen,ei enää pelottanut liikkua yksin tai lähteä lenkille (ennen en tiennyt mistä olisin itseni löytänyt,jos olisin.)

Leikkauksen jälkeisenä kesänä tuli yksi kouristuskohtaus,siitäkin jo 4 vuotta aikaa. Muita kohtauksia en ole saanut,lääkitys on edelleen,enkä siitä hevin luovu,sellaista helvettiä elämäni ennen leikkausta ajoittain oli. En ota riskiä että kohtaukset palaisivat. 2 tervettä lastakin olen leikkauksen jälkeen saanut

Mulla kanssa vasemmanpuoleinen ohimolohkopesäke.
Muistiongelmia on ja oppimisvaikeuksiakin sitä myötä, ennen lääkitystä kadonneet muistot eivät palanneet koskaan.

Sinä teet ratkaisusi itse, tietenkin. Mä en lähtisi leikkaukseen poissaolojen takia. En osaa oikeestaan pitää niitä enää minään, itseni kohdalla siis. Viides lääkitys menossa, ja sen huomaan että usein tuijotan, havahdun siis jossain vaiheessa siihen. Joskus vaikka tajuan, en vain pysty silti lopettamaan. Ja lauseet voivat jumittaa päässä, siis pyörii ja pyörii, eikä vain saa loppumaan.

Olen kuitenkin tyytyväinen tähän hoitotasapainoon. Näiden oireiden kanssa pysty elämään. Jos pahenee ja lääkitys vielä joudutaan vaihtamaan, ei taida olla kuin yksi sopiva enää. Jos ei sekään, silloin leikkausta kai pakko olisi harkita.

Minulla tilanne oli aivan sama kuin aloittajalla. Työsuhteeni oli juuri loppunut ja jäin hieman yksin. Kuitenkin päätin, että lyhyemmän aikaa se vaivaisi kuin sairauteni. Viime vuonna pysyin tarkoituksella työttömänä, jotta leikkausta seuraava sairausloma olisi normaalin tuntuinen. Hyvin meni. 3kk sairauslomaa on melko pitkä aika, mutta minulla tuo kului nopeasti kun olin aloittanut uutta elämää.

Vaikeita asioita... Minulle tehtäisi myös leikkaus, jos löydettäisi paikka, mitä leikata. Nuo kohtaukset ovat NIIN syvältä, 10 vuoden kokemuksella voin myös todeta. Itse olen saanut apua poissaolokohtuksiini siitä, kun yksinkertaisesti lopetin viljojen syönnin vajaa vuosi sitten. Hullulta kuulostaa, mutta en jaksanut enää odottaa kun mitään ei 10 vuoden aikana ole saatu tehtyä kaiken maailman lääkkeillä. Katsoin ja otin selvää asioista, ja olo parani muutenkin sen myötä kun ne viljat jäi pois ruokavaliosta. Ei ole enää tullut ihottumaakaan, joka vaivasi 8 vuoden ajan. Lopetin syksyllä myös toisen epilepsialääkkeistäni saamatta kohtauksia.
Tiedä häntä sitten, mikä liittyy mihinkin ja minkälainen on huominen, mutta nyt näyttää tilanne paremmalta kuin kertaakaan 10 vuoteen!
Toisaalta leikkaus voisi olla pelastus melko varmasti, mutta entä jos... Olisiko mahdollista vielä kokeilla jotakin muuta?
Itse olen ainakin niin kova hermoilemaan ja stressaamaan asioista, että pää meinaa välillä hajota kun miettii eri mahdollisuuksia ja eri mielipiteitä ja päällimmäisenä tietenkin (varmaan tuttu tunne) huoli omasta tulevaisuudesta.
Paljon voimia, mitä ikinä päätätkin :)

MInut leikattiin vuonna 2005, vasemmanpuoleinen ohimolohkoepilepsia, viikottain poissaolokohtauksia ja välillä yleistyneitä kohtauksia. Kokeiltu kaikki lääkkeet ja käytössä kolme lääkettä ennen leikkausta.
Leikkauksen jälkeen olen ollut täysin oireeton nyt siis yhdeksän vuotta. Se on aivan mahtavaa, aivan kuin uusi elämä olsii tuolloin alkanut. Ongelmia on hieman nimimuistin kanssa mutta sen kanssa oppii elämään. Työssä sujuu hyvin ja pystyy opiskelemaankin.
Lääkitystä on purettu niin että yksi lääke jäljellä jota on vähennetty edelleen ja se lääke jääkin loppuelämäksi. Mutta minä ainakin suosttelen lämpimästi kirurgista hoitoa vaikka se herättääkin kaikenlaisia pelkoja. Se riski kannattaa ottaa!

Suurin syy omalle epilepsiakirurgiselle leikkaukselleni oli eittämättä kysymys "mitä, jos en leikkaukseen menisi ja tilanne sen vuoksi säilyisi samana / huononisi?". Minun neuvoni on, että leikkaus kannattaa, jos siihen tarjotaan mahdollisuus. Suomen terveydenhuolto ja epilepsialeikkaukset ovat laadukkaita - siitä ei huolta.