VEROTUS

tulisi kohdistaa kuluja aiheuttavaan autoilijaosaan, eli nastarenkaiden käyttäjiin.
Nastarenkailla aihetetaan valtavat teiden korjauskulut, ja urien syntymisen myötä aiheutetaan liikenteen vaarantamista niillä urilla.
Vaarantaminen tapahtuu siten, että niihin kertynyt vesi johtaa vesiliirtoon, ja jäätyessään auto ei ole helposti ohjattavissa niistä pois.
Kysykääpä a.o. virastosta, paljonko rahaa menee teiden paikkaukseen!
Kun tiellä on vesiura, se myös murentaa asfaltin rekkojen leveän renkaan aiheuttaman jättilekaan verrattavalla iskulla joka kerran kun rengas menee yli.
Siis nastarenkaiden tekemien urien vuoksi tulee muutakin korjattavaa rajusti enemmän kuin tulisi ilman uria!
Ajatelkaa ja nähkää totuus! (Kommunistinen porukka väittää toisin tietysti!)
462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitäs luulet kustannusten olevan jos suolausta lisätään massiivisesti. Entä lisääntyneet onnettomuudet, jotka on todettu?
Esim Norjassa henkilöonnettomuudet nastojen kiellon jälkeen todettiin (ei siis arvioita) kasvaneen 2% (peltikolarit päälle), vaikka teiden talvikunnostusta lisättiin (siis suolaus yms?).
Vastikään julkaistu nastojen ongelmista tehty tutkimus totesi arvionaan henkilöonnettomuuksien kasvava n 4% (peltikolarit päälle) ja auto-jalankulkijaonnettomuudet kasvaisivat peräti 20% mikäli nastat kielletään. Melkoisia lukuja...

Suolauksen haittojen (pohjavesi yms luontohaitat) kustannuksia ei liene kukaan laskenutkaan. Voi tietysti hieman ihmetellä miksi. Syy lienee se, että niitä ei ole kohdistettu kenenkään vastuulle, joten eipä ketään kiinnostakaan.

Pitäisikö nämä kustannukset sitten pistää kitkarenkailijoiden piikkiin? Jos ei, niin kenen? Ja miksi ei, jos nastarenkailijoiden piikkiin pistetään teiden lisäkuluminen.
Tätä listaa ongelmiin 'syyllisistä' voidaan jatkaa toki vaikka kuinka pitkälle sekä nasta- että kitkahaittojen osalta...

Em haittoihin nähden nastojen aiheuttama asfaltin lisäkuluminen taitaa olla todella halpaa ja ainakin helpoiten korjattavissa. Rahatkin on kerätty, joskin poliitikot priorisoineet ne ihan muuhun käyttöön. Ja pieni lisäpoinnti: nastarenkailla ajaa yli 80% talviautoilijoista, joten kerätystä rahastakin nastarenkailijat ovat maksaneet suunnilleen saman verran eli yli 80%

Äänestä

Jos Suomessa ei saisi käyttää nastarenkaita niin liikenteessä kuolisi reilut 2000 ihmistä joka vuosi. Ja kitkarenkailla ei myöskään pärjää ilman että 90% on nastarenkaat jotka pitää tiet sulana. Se on totuus eikä muuksi muutu.
Suomessa on jopa 6 kk talvea ja ilman piikkirenkaita siitä ei selvitä.

Äänestä

Urat syntyy kun sadat tuhannet ajoneuvot ajavat samassa kohdassa tietä.
Itse ajan aina uran vieressä.

Äänestä
  • Juuri näin. Pienellä vaivalla ja ymmärryksellä liikenteestä saataisiin asfalttitiet urautumaan selvästi vähemmän. Mutta ei. 99% jurnuttaa juuri niissä urissa vaikka auto kiemurtelee ja heittelehtii urissa niin nämä keskivertoa paremmat kuljettajat eivät ymmärrä siirtyä ajoradalla urista pois. Vaikeaa on ymmärtää tämä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kitkatkatkatpitkään kirjoitti:

tulisi kohdistaa kuluja aiheuttavaan autoilijaosaan, eli nastarenkaiden käyttäjiin.
Nastarenkailla aihetetaan valtavat teiden korjauskulut, ja urien syntymisen myötä aiheutetaan liikenteen vaarantamista niillä urilla.
Vaarantaminen tapahtuu siten, että niihin kertynyt vesi johtaa vesiliirtoon, ja jäätyessään auto ei ole helposti ohjattavissa niistä pois.
Kysykääpä a.o. virastosta, paljonko rahaa menee teiden paikkaukseen!
Kun tiellä on vesiura, se myös murentaa asfaltin rekkojen leveän renkaan aiheuttaman jättilekaan verrattavalla iskulla joka kerran kun rengas menee yli.
Siis nastarenkaiden tekemien urien vuoksi tulee muutakin korjattavaa rajusti enemmän kuin tulisi ilman uria!
Ajatelkaa ja nähkää totuus! (Kommunistinen porukka väittää toisin tietysti!)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu