Minä aloitin asuntojen ostamisen vuonna 1993 ja silloin se oli vaimon kanssa iso kaksio. Siinä asuttiin kaksistaan pari vuotta, lapsi, pari vuotta ja toinen lapsi. Ennen kuin menivät kouluun ostettiin kolmio, viisi vuotta siinä ja sitten neljä huonetta ja keittiö. Ostetaanko nykyään suoraan iso, eikö hirvitä kun on paljon velkaa?
Ostetaanko nykyään suoraan perheasunto?
Kysyn vaan
17220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Taitaa olla niin, että nykyisin monet eivät enää - tai ainakaan vielä - osaa edes ajatella sellaista vaihtoehtoa, että asunto ostettaisiin "huone kerrallaan", vaan iso asunto, mieluiten omakotitalo, ostetaan heti ensiasunnoksi. Tämä on ollut mahdollista, kun lainaa on saanut käytännössä koko asunnon ostohinnan ja korot ovat pitkään olleet matalalla. Tilanne näyttää kuitenkin olevan ainakin jonkin verran muuttumassa, kun pankit eivät enää myönnä ns. kamikaze-luottoja.
Ykisiön hinnalla saa ok-talon kun tinkii sijainnista eli huone kerrallaan tarkoittaa tänä päivänä että muutetaan syrjään ja sieltä pikku hiljaa ihmisten ilmoille kun varallisuutta karttuu.
Suurelle osalle helsingin keskusta on kuin rotan loukko. Pienet asunnot ja parkkipaikkoja ei löydy ei ainakaan talvella.
Enpä tunne ketään, joka olisi muuttanut noin ... Käytänössä, yksiön hinnalla jos aikoo saada ok-talon, niin joutuisi lähtemään niin tosi kauas korpeen, ettei sieltä enää voisi käydä töissä. Työssäkäyntialueella erot ei ole niin suuria. Kehyskunnan uuden ok-talon hinnalla ( /- 300 000) saa ison rivitalo- tai kerrostaloasunnon tai vanhan ok-talon pk-seudun lähiöistä. Tunnen monia, jotka on myyneet velkaisen kaksionsa tai kolmionsa pk-seudulla, ostaneet siitä jääneellä rahalla tontin kehyskunnasta ja rakentaneet talon uudella lainalla.
No riippuu ihmisistä. 90-luvun laman kokeneena en vaimoni kanssa asuttuamme 40 m2 vuokrakaksiossa uskaltanéet ostaa suurempaa kuin rivitalo kolmion 85m2. Olimme sen verran iäkkäitä kun poika syntyi että toinen jäi saamatta. Kesäksi kun poika oli 11 vuotias ostimme 215m2 talon perheelle vaikka meitä vaan kolme on. No tilaa riittää kun 6 huonetta ja pari olohuonettakin. Sekä lämmin autotalli ja työtiloja harrastuksia varten. Joo ei näitä osteta ensi asunnoiksi mutta saimme rivarista 300,000 euroa joten taloon ei tullut pahempaa lisävelkaa....
Kuka mitenkin, mutta itse en viitsi turhasta tilasta maksaa. Kahdestaan pärjää kaksiossakin, lapsen kanssa kolmio olisi kiva, mutta voi mennä vuosiakin ennen kuin se on ajankohtaista ja koko sen aikaa pitäisi maksaa vastike / lämmitys / huolto ylimääräisistä neliöistä. Eikä ole mitään varmuutta siitäkään, että tuleeko niitä maksuja koskaan.
PK-seudulla kunnollisen ok-talon hinnat lähtee 300 tuhannesta, se kokonaan velalla, kaksi maksajaa, saa olla aika hyvät tulot sillä korot ennemmin tai myöhemmin lähtee nousuun. Ja pitää sitä lainaa lyhentääkin...
Me ostettiin suoraan omakotitalo ensiasunnoksi. Säästettiin varainsiirtovero, välittäjänpalkkiot ja muuttokulut. Ja tämän hintaisen talon arvo nousee euroissa mitattuna eri tahtia kuin yksiön tai kaksion. Nyt on hinnat nousseet niin koviksi, että jäisi ostamatta. Onneksi oltiin liikkeellä 2009. :)
Samanhintaisen kaksion hinta nousee nopeammin. Ja nyt kun meillä tuli tarvetta isommalle, jäi ensiasunto vuokralaiselle eli sijoitukseen. Omakotitaloa ei ole vieläkään ja jos tulee, niin siitä kyllä joudutaan maksamaan varainsiirtovero, mutta säästöt kuluissa ml. matkakulut sekä sijoitusasunnon tuotot kyllä mielestäni kattavat sen. Lisäksi yksiöt ja kaksiot keskustoissa ovat likvidimpiä eli näistä pääsee eroon jos elämä taas heittää toiselle puolelle maata. Vuokraaminenkin helpompaa ja tuottoisampaa.
Mutta toki ymmärrän teitäkin jos OKT on selvä unelmanne.
Kasarmilla asuva Phole ei tajua Omakotiasumisesta mitään, kun kassulaisen elämäntehtvä on antaa kireää aunusta isännälle.
Unelmoi sinä poika, sitä ennen aunus märkänä ja rasvattuna pyllistelet kassulla ja öördät aaltopellinpalasen päällä.
Me varakkaat Ok-omistajat tämäm maan maksamme ja olemme maan rakentaneet.
Loordilla on johtava virka valtiolla, iso palkka, velaton omakotitalo, sijoituksia ja sijoitusasunto.
Mikä tässä on kassupetterin vaikea käsittää?
Loordi hoitaa vuokranperinnän nykyään ottamalla vuokralaisen meisseliä, koska Loordi pitää siitä, aiemmin Loordikin on mm. kasarmin persenilesaunassa itsekin hoonannut kassulaisten tuhkaluukkua, mutta tänään toisin.
Kukin tavallaan, jos joku haluaa asua tai tuhnutella kassulla, niin siitä vaan, mutta oma on häpeänsä ja ei tarvitse täällä elvistellä ja kadehtia meitä parempia omakotiihmisiä.
me taas alettin rakentaa suoraan omaa omakotitaloa tänne pääkaupunki seudulle kun oltin akan kans vast 22.vee nyt se on jo maksettu ja ikääkin on 29.vee ohan mukava olla uudehkossa ittensä tekemäs ja näköses omakotitalossa 150m2 tallirakennus 80 m2 ja omalla 2100m2 tontilla saa kusta vaikka pihalle ilman et joku kerrostalon kyttääjä tulee valittamaa.
nyt on pari muksua tilaa on ´ja pelit ja vermeet uima- altaat,leikkimökit pihalla ja sisällä porealtaat ja akkakin pyörittää persettä tossa hellan eessä...HHHmmm
Niinpä. Mitä aikaisemmin sen "viimeisen" asunnon ostaa tai rakentaa, sitä enemmän voittaa. Varainsiirtovapautus iso etu. Pikku hiljaa kalliimpaan siirtymällä, häviät aina kun hinnat nousee, koska siinä kalliimmassa ne hinnat on noussu vielä enemmän.
Entäs jos hinnat laskevat tai polkevat paikallaan?
Ei ole mitenkään realistinen skenaario. Hinnat nousee ikuisesti.
tämä tarina on tosi. Jep jep.
Tai noh, kenties olet sitten harvinaisia erittäin suurituloisia.
Joo, me ostettiin vaimon kanssa ensiasunnoksi ok-talo vuonna 1994. Maksoi alle 500 000 markkaa, Espoossa. Se oli sitä aikaa kun niitä sai halvalla, niin me ostettiin. Siihen asti oltiin opiskeltu, kierrelty maailmaa, kartutettu säästöjä ja asuttu vuokralla.
Pari lasta on tullut, alkavat olla jo parikymppisiä ja opiskelemaan lähdössä. Ollaan neuvottu lapsillekin, että oma kannattaa hankkia vasta sitten kun tietää mihin haluaa asettua ja kun halvalla saa. Säästöjä kannatta kartuttaa heti vähän joka tilistä, niin on sitten alkupääoma valmiina.
Loordi osti suoraan omakotitalon ja maksoi lainan hetkessä, Loordin talon arvo on nyt vähintään 350 tuhatta ja lisäksi sijoitusasunto 200 tuhannen arvosta sijoituksia.
Loordilla on kovapalkkainen virka valtiolla ja kovan kangen omistava vuokrajorma, joten ei valittamista.
Miten kassulla, makkaraa folion päällä ja silkkoa sisään, Pera ja Reiska öördää grillikatoksella ja hoonaa toistensa tuhkaluukkua, AUTS.