Kaikkialta kuulee ja lukee juttuja että Bipon kanssa ei kykene olemaan onnellisessa suhteessa, bipot ovat kaiken pahan alku ja juuri, vika ei koskaan voi olla "terveessä" osapuolessa etc etc. Miksi ihmiset ovat niin ahdasmielisiä? Jos bipo on käyttäytynyt huonosti jotakin kohtaan niin miksi heti syyllistetään, halveksutaan ja tuomitaan kaikki muutkin bipot?
Tämänkin sivuston juttuja lukiessa, alkaa tosiaan tuntumaan siltä etten uskalla edes yrittää löytää miestä. Kai tälläisen "sairaan" kohtalo on vain elää yksin.
Tämänkin sivuston juttuja lukiessa, alkaa tosiaan tuntumaan siltä etten uskalla edes yrittää löytää miestä. Kai tälläisen "sairaan" kohtalo on vain elää yksin.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Meitä on moneen junaan. Minä olen bipo mutta silti mieheni on se joka juoksee vieraissa ja juo ja rällästää viikonloput sekä käyttää surutta rahaa. Ja hän on ihan terveiden kirjoissa. Minä käyn töissä ja otan lääkkeeni ja elän tylsää arkea.
Itse saanut bipo II-diagnoosin. Elin parisuhteessa missä tämä ns.terve (nainen) löi, kiristi ja käytti valtaa minua kohtaan.
Bipoja on monenlaista ja toiset ovat helposti jopa hyväksikäytettävissä esim.depressiovaiheessa jolloin täysin puolustuskyvyttömiä ja erittäin haavoittuvia.
Itse olen herkkä ja toisia rakastava enkä tahdo pahaa kenellekään. Haluan ja pystyn rakastamaan ja pyyteettömästi.
Vaarallisimpiahan ovat ne ketkä ovat vain luonteeltaan kertakaikkiaan pahoja ja eivät hae apua vaan aiheuttavat toisille pahaa mieltä.
Bipoja yhdistäisi minun mielestäni sellainen perustavaa laatua oleva herkkyys mikä saa yleensä kauniita piirteitä.
Minusta tosiaan välillä tuntuu siltä että ihmiset käyttävät kiltteyttäni hyväksi jne. Ikävää että bipoja leimataan niin ankarasti ja itse en todellakaan ole sieltä pahimmasta päästä.
Bipolla ei ole tunteita. Näkyy yleensä siinä ettei pysty tunteitaan näyttämään. hyvä esimerkki on jokin nyyhkyleffa missä ei tule kyyneleitä siinä missä normaali-ihmisellä tulee.
Minusta hieman tuntuu että sinulla on päässä vikaa? Olen Bipo ja leffat herättävät minussa monenlaisia tunteita...
Tässä todennäköisesti syynä mielialahuumeet, jotka ovat lobotomoineet tunnemaailman. Toinen looginen syy on tietenkin, jos kohtaus ei vain muuten herätä kyseisessä yksilössä samaa reaktiota kuin sinussa.
Häh? Tuo kommenttisi ei ainakaan kohdallani pidä yhtään paikkaansa. Mulla bipo2, lääkitys kunnossa ja tunteetkin toimii kutakuinkin normaalisti :)
Voi täysin elää ja varsinkin jos syö lääkkeensä. Silloin ei tule niitä ylilyöntejä.
Ja eihän meitä bipoja voi kaikkia leimata vaikeiksi ja kykenemättömiksi parisuhteisiin. Tätähän on niin monenlaista laatua olevaa; toisilla enempi maniaa ja toisilla juuri lainkaan ja sama depiksen suhteen.
Yhtälailla vois sanoa että voiko terveen ihmisen kanssa koskaan perustaa parisuhteen. Siellähän on luonnevikaisia vaikka kuinka helvetisti liikenteessä.
Mietihhän vähän. Onhan sitä ihan "normaali järkisissäkin" ihmisissä vielä paljon pahemmin oirehtivia ihmisiä kuin me bipot ja monella se ei ole edes kausiluontoista vaan jatkuvaa. On väkivaltaa, sairasta henkistä väkivaltaa,juomista,ym... Niistä vaan vaietaan kun niihin ei nyt satu olemaan mitään diagnoosia.
en ole nähnyt yhtään onnelisessa suhteessa olevaa bipoa?
Suhteessa olevia tiedän mutta eivät pitkään onnellisia
Kokevat yleensä toisen rajoitavana tekijänä
Olen ykköstyypin bipo ja elän onnellisessa parisuhteessa, jota on kestänyt yli 15 vuotta. Naimisissa olemme olleet 12 vuotta. Sairaus on ollut puolison tiedossa alusta alkaen ja meillä on ollut 'pelisäännöt' liittyen sairauteeni heti seurustelun alusta asti. Syön lääkkeeni ja pidän itsestäni huolta, tosin se ei ole estänyt täysin masennuskausia.Manioita ei ole ollut kuin kerran koko 15 vuoden aikana. Mies on jaksanut tukea minua vaikeina aikoina.
sama juttu. yleensä suhde loppuu siihen kun hypo tai mania iskee toiselle ja alkaa pettämiskierre.
Suhteita on ,mutta vain avosuhteita. naimisiin ei kannata mennä, sen tietävät kaikki.
Miksi näin pahaa yleistystä? Ja leimaamista?
Maniassa tulee tehtyä typeryyksiä. Toivuttuaan palaa kuitenkin ihan normaalia elämää viettäväksi ihmiseksi.
Enpä kyllä aloittaisi suhdetta itseni kaltaisen kanssa. On meinaan tosi raskaita noi mania ja masennus kaudet. En tosin tiedä millaista elämä on sellaisella jolla lääkkeet pitää kaudet tasaisena.
Ei voi yleistää bipoja. Mulla esim.bipo kakkonen ja ei manioita. Viime suhde kariutui toisen väkivaltaisuuden vuoksi. Itsellä taipumus masennukseen. Syön lääkkeeni ja olen tasainen, silti kuitenkin tyytyväinen että herkkyyteni on säilynyt. Tavallaan vietän rikkaampaa elämää. Musta saa joku vielä hyvän rakkaan vierelleensä.
Kiva kuulla että jollain menee hyvin ja voi elää tasapainoista elämää. Onnea sinulle elämässäsi!!:-)
Bipolaarihäiriöinen voi olla omasta mielestään ok mutta kumppani kärsii yleensä aina-Varsinkin jos lääkitys on retuperällä eikä Bipolaarihäiriöinen koe sitä tarvitsevansa.Puhumattakaan perheestä.Lapset kärsivät kun eivät näe isää tai äitiä kun tämä on manianpuuskassa iskenyt uuden ja häipynyt Afrikaan tekemään hyväntekeväisyystyötä tai muuta häikkää... Muu perhe koettaa selvitä ..
Näinhän se on. Itselläni tuntuu että nythän tässä on kaikki kunnossa parisuhdeluistaa ym...virtaa on. Just eilen puoliso totesi, että on niin lopen kyllästynyt tähän kaikkeen....
Bipot tunteellisempia kuin ei-bipot. Mulla aivan ihana puoliso ja hänellä todettu kaksisuuntainen. Huomioi ja osoittaa rakkauttaan enemmän ja paremmin kuin kukaan on koskaan aikaisemmissa suhteissani tehnyt. Joskus tulee itsellä paha mieli kun en itse osaa olla yhtä kauniin rakastava. Takana viisi vuotta yhdessä ja en vaihtaisi päivääkään pois.
Juuri tuollaisia komentteja ihmettelen. Tekeekö herkkyys ihmisestä sairaan? Kuinka mania näkyy teidän parisuhteessanne, entä kumppanisi käytöksessä?
;)
Voisiko olla, että ette kärsi "oikeasti" "Biposta", jos ette kärsi maniasta. Jänniä yleensäkin nämä kommentit, että minulla on Bipo tai epävakaa persoonallisuus häiriö, mutta olen erittäin empaattinen ja "kiltti", ongelmana on lähinnä se, että minua ns. terveet käyttävät hyväksi. Pistää miettimään, että on väärä diagnoosi tai sitten on henkilö, niin pihalla, että ei tajua missä mennään.
Eri asia sitten ihmiset, jotka tiedostavat ongelmansa avoimesti ja tekevät töitä sen eteen, että ns. ylilyöntejä ei pääsisi tapahtumaan ja oireet pysyisivät kurissa, nimen omaan keskustelevat kumppaneittensa/läheistensä kanssa avoimesti ja sopivat pelisäännöistä, sekä siitä kuinka toimitaan, kun mopo alkaa karata käsistä. Tällöin herää sitten taas kysymys siitä, että onko ihminen enää "sairas", jos hän tiedostaa/tunnustaa oireensa ja pystyy kontrolloimaan ajatuksiaan, sekä tiedostaa ja ymmärtää tunteensa ja tuntemuksensa.
Tiedostan kyllä ongelmani (joskus heti ja joskus hieman myöhemmin) ja myönnän että välillä minusta saattaa olla päänvaivaa muille, mutta on muistakin ihan yhtä lailla minulle. Et voi tosissasi väittää etteikö joskus tänä "terve" osapuolikin vois olla syypää? Ja kyllä minä saatan usein hermostua pienestä, mielialat vaihtelevat jne jne, mutta osaan myös olla normaali, mukava jne. Välillä tosiaan tätä kiltteyttäni käytetään hyväksi. Älkää Tulko tänne yleistämään ja haukkumaan, jos ette tiedä asiasta mitään tai teillä ei ole henkilökohtaista kokemusta.
Luitko myös kirjoitukseni toisen kappaleen?
Minua joskus mietityttää olenko ylipäätään bipo. En masentele kun on lääkkeet ja olen riidellessäkin rauhallinen. Menen nukkumaan yhdeksältä ja herään viideltä töihin. Minulla ei ole tapana edes humalassa ylilyönteihin vaan kontrolli pelaa aina. Maksan laskuni paitsi ne jotka velkaneuvonta on kieltänyt maksamasta. Luottotiedot taas meni kun rahoitin mieheni ryyppäämistä. Olen liian kiltti ja en sano koskaan vastaan. Menen vaikka mutkalle jos joku käskee.
Minä kans tunnen olevani liiankin kiltti. Se vain korostuu ystäville autan aina kun mahdollista. Kotona olenkin sitten itsekäs ja täysi paskiainen varsinkin näinä mania vai mitä lie kausia ovatkin. Masentuneena hyvä rttapääen sängystä ylös. Kohta herättyä taas lääketokkurassa. Voi tuota perhe parkaa!!! Alkaa Vituttaa koko elämä.
Sairastan epävakaata persoonallisuus häiriötä, mutta samoin tulee mulle noita deppressivi- ja mania kausia. En ole bipoon tutustunut sen kummemmin mutta luettuani noi kommentit, huomaan että on paljon yhtäläisyyksiä kuin omalla käytökselläni. Olen toista vuotta suhteessa. Maniat ja deppi-kaudet ovat poikaystävälleni raskaita. Olemme parikymppisiä kummatkin. Yliherkkyyteni takia otan muiden negatiiviset kommentit erittäin raskaasti, ja huomaan myös pienimmänkin mielentila-muutoksen äijässäni.
On kuulemma todella rasittavaa kun "oletko kunnossa, onko kaikki ok"- kysymykset esitetään 35524krtaa päivässä... :) Mutta muuten olemme onnellisia. Keskustelemme voinnistani ja kummatkin tiedetään oireet ennen maniaa. Silloin joudun usein kuuntelemaan poikaystävän toppuutteluja ja suutun hetkeksi mutta kiitän jälkikäteen. Haluan kuitenkin olla hänelle täydellinen ja osoitan rakkautta myös todella vahvasti teittyinä maniakausina rellestyksen sijaan(en ole koskaan pettänyt, enkä aio. Mutta esim.tatuointeja ilmestynyt, tukka lähtenyt, rahaa mennyt ihme asioihin tyyppisiä vetoja on tapahtunut moneen otteeseen)
Ollaan puhuttu tästä niin paljon ja olenkin kysynyt kuinka hän kestää. Mutta kuulemma hän on minuun rakastunut, sellaisena kuin olen.
Hän on rauhallisin sielu päällä maan, mikä auttaa tähän todella paljon. Hänen myötään olen myös kovin paljon rauhoittunut ja manioita on ollut vähemmän kuin ennen. Vaikka en enää syö lääkkeitä kuin todella harvoin. Kaipa olen tavannut oman sielunkumppanini :)
Niin voiko bipo elää onnellisessa suhteeessa. Sanoisin että aikaajoin.
Niin, kyllähän se bibo elää onnellisessa suhteessa, mutta puoliso ei.
En tarkemmin lukenut ketjun vastauksia.
Ihan yleistäen suora vastaus on "kyllä voi". Persoonallisuushäiriöt ovat suurin ongelma parisuhteen ja kaikkien suhteiden kannalta. Nykyään erilaiset persoonallisuuden häiriöt ovat varsin yleisiä mielenterveyden häiriöitä, joita esiintyy myös bipoilla. Joidenkin tutkimusten mukaan varsin yleisestikin.
Itse olen itsessäni huomannut, että persoonallisuuden "sairaat" piirteet korostuvat mania ja depressio vaiheissa. Normaalissa mielentilassa käsityskykyni´, empatiani ja suhtautumiseni muihin ihmisiin on varsin normaalia. Sekamuotoinen vaihe hajottaa persoonallisuutta pahasti. Joissain lääketieteellisissä teksteissä on mainittu, että myös vaikea hoitamaton kaksisuuntainen voi johtaa persoonallisuuden muutoksiin.
Ongelmalliseksi tämän kaltaisessa pohdinnassa muodostuu monihäiriöisyys. Jos henkilöllä on kaksisuuntainen, persoonallisuushäiriö ja mahdollisesti vielä päihdeongelma ja kaksisuuntaisen diagnoosi, saa tämä diagnoosi jätteet niskaansa, vaikka suurempi ongelma olisikin muualla.
On kai bipoissakin eriluonteisia.
Olen ollut naimisissa kauan Bibon miehen kanssa. Voin sanoa että on ollut vaikeaa.
Ei voi luottaa yhtään mitä huomenna tapahtuu. Meillä on jatkuva ylikiihoittunut tila, muutama masennuskausi välillä. Päähänpistot aivan uskomattomia.
Lääkkeiden syöminen aloitetiin aika myöhään, sitä vain mentiin retostettiin päivä kerrallaan. Lääkkeet ovat hänelle lähes sama asia kuin lobotomia, ollaan kokeiltu kaikkea mahdollista, mikään ei auta ilman voimakkaista sivuvaikutuksia.
En viitsi enää erota, olen kai tottunut, pidän sitä hänen luonteenpiirteenään. En kyllä suosittele samaa mitä olen kokenut.
Olen avioliitossa bipolaarista häiriötä sairastavan miehen kanssa. Manioissaan hassuttelee ja on minua kohtaan yliampuvan rakastava ja romanttinen.
Ironisinta tässä on se, että minä olen se joka petti. Minä niinsanottu terve. Tästä oli seurauksena miehelleni alkujärkytyksen jälkeen hitaasti syvenevä masennus mutta hän antoi minulle anteeksi. Nyt kaikki hyvin ja en saa tehtyä tekemättömäksi.
Minulla muuten monta "tervettä" ystävää ketkä ovat pettäneet miestään. Eli osataan me ei-bipot, voisikos melkein sanoa, paremmin nuo asiat eli pilata parisuhde.
Miksi onnellisuus olisi tärkeää parisuhteelle? Eikö olennaisempaa olisi rakkaus? Vaikka suhde olisi hankalakin sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa, niin eikö sitä kannata silloin jatkaa? Antaa onnellisten ihmisten nauttia siitä omasta aistinautinnostaan nimeltä onnellisuus ja meidän muiden muistaa sananlasku "en ihminen halua olla onnellinen, vaan ennen kaikkea tosi". Vai mitä mieltä olette?
Ei se rakkaus aina riitä, jos ei olla myös onnellisia....edes joskus. Karu totuus.
Kieltämättä asia tuntuu aika hankalalta toteuttaa..
Itselläni todettiin viisi vuotta sitten bibo ja kaikennäköisiä tuhoavia ihmissuhteita käynyt läpi. Tein päätöksen edellisen itsemurhayrityksen jälkeen että muutan maalle, tai no kauas helsingistä. Tapasin ihanan miehen ja olemme nyt pitkän harkinnan jälkeen menneet kihloihin. Haluan elää mieheni kanssa loppuelämäni. Ja siis en ole tosiaan mikään pikkutyttönen enää.
Ajoittaiset pahanolon tunteet sekä vallitseva riittämättömyyden tunne kyllä haittaa ja kalvaa parisuhdetta. Minulla on myös insestitausta lapsuudesta joten luottamus on minulle hyvin vaikeaa. Välillä tuntuu ettei mieheni osaa ymmärtää minua minun henkisten ongelmien takia. Olen vaativa ihminen, välillä tuntuu ettei minun kaltainen ihminen voi koskaan olla parisuhteessa onnellinen. Liikaa painolastia ja tunnepohjaisia ongelmia.. Anteeksi manausviesti mutta kuhan kerroin minun kantani.
Älä menetä uskoasi ja toivoasi Bipo!
Olen elänyt 20 vuotta avioliitossa Bipon kanssa. Avioliitto on ollut värikästä ja vauhdikasta. Avioliiton harmaudesta tai kuihtumisesta ei ole ollut tietoakaan. Oma liittoni on kestänyt siitä syystä, että kun mieheni outo käyttäytyminen sai aikanaan diagnoosin, hän alkoi hoitaa itseään ja haki ammattiapua. Bipot ovat persoonallisia ja mukavia ihmisiä, mutta heidän pitää hyväksyä ja hoitaa sairautensa.
Nyt opiskelen terapeutiksi. Opintoihini liittyy pieni tutkimus, jonka aiheena on Bipo ja parisuhde. Etsin 2-3 vapaaehtoista Bipon puolisoa (avo- tai avioliitto), joka suostuisi haastateltavakseni. Keskityn tutkimuksessani selvittämään vastausta kysymykseen; Mitä voimavaroja Bipon puoliso tarvitsee parisuhteessa?
Jos aiheeni kiinnostaa ja haluat olla kanssani kehittämässä Bipo-parisuhteiden auttamis- ja tukimuotoja, ota yhteyttä puh. 0400 671569.
Wtf! Oikeesti EI kukaan laita numeroaan tälläsille palstoille. Nyt herää niiin iso epäilys että kannattaa miettiä tota `Toivontuojan` asian oikeellisuutta tarkoin. Eikös ole kiellettyäkin säännöissä tuollainen??
Balance Control Oy, Lahti.
Koko kysymys on typerä ja jonku katkeran esittämä.
Bipo on todellakin se onnellinen suhteessa ja normityyppi kärsii vaikkei kerro sitä!
Itsekeskeisyydessään ei bipo näe asioita selvästi.
Minä taas pidin siitä että löin herkkää kumppaniani. Kumppanini oli bipo ja vihasin hänen esim.kiltteyttään...siinäkin kaikki meni yli.
Minä olen sitten varmaankin juuri se paha bipo. Eli kun on vauhti päällä niin juostaan kukasta kukkaan ja juodaan älyttömät määrät kun pitää olla hsuskaa. Tyyli muuttuu yhtäkkiä ihan toisenlaiseksi eli kiltin tytön vaatteet lentävät nurkkaan ja vamppi astuu tilalle. Nyt sitten olen naimisissa ollut kaksi vuotta erittäin joustavan ja kiltin miehen kanssa joka kuitenkin alusta asti teki selväksi että jos pettää niin se on kerrasta poikki. Olen yrittänyt olla ihmisiksi jopa silloin kun on nousu mutta ihan täysin en ole osannut käyttäytyä. En varsinaisesti pettänyt mutta se oli aika lähellä hänen erään kaverinsa kanssa johon minä ihastuin. Tein myös muita harmaan alueem juttuja ja valehtelin. Myös ihastukseni jatkumisesta. Lopulta mieheni kun itse teki erään pahan virheen se kait laukaisi jonkun pienen maniaepisodin (onneksi oli lääkitys silloin) ja aoin lähteä avioliitosta toivossa että hänen kaverinsa olisi kiinnostunut vaikka se taas soti sitä kuvaa vastaan joka minulla kaverista oli. Hän nimittäin ei olisi voinut tehdä sitä kaverilleen. No mieheni sitten meidän riideltyä soitti kaverilleen ja kysyi suoraan muttei kertonut minulle mitä hän vastasi. Minun oli ian pakko saada tietää että oliko siinä mahdollisuutta. Moehemi laittoi miut valitsemaan ilman että tiesin vastausta. Sanoin kaverinsa ja hän kertoi kaverin vastauksen jolloin minä aloin parkumaan koska tiesin tehneeni todella typerästi. Mutta koska me kolme puhuimme asiasta kaikki yhdessä se itse asiassa auttoi minua siirtymään ihastuksen yli takaisin omaan mieheeni. Ja olen tuon tapauksen jälkeen päättänyt keskittyä omaan kultaani ja meidän perheeseen. Olemme edelleen kavereita miehen kaverin kanssa ja hän kävi meillä juuri tänään ihan yllättäen kun olin yksin kotons. Mies oli viemässä vanhempiaan juhlimaan eikä ottanut puhelintaan mukaan ja kaverinsa puhelin oli mennyt rikki ja tuli meille hakeakseen meidän puhelinnumerot. Oli hieman ehkä kiusallista siitä syystä että olin yksin kotona ja emme olleet nähneet tuon asiasta juttelun jälkeen (joka tapahtui puhelimessa). Olin ylpeä itsestäni kun tuntui normaalilta kaveruussuhteelta vain. Tulipas pitkä teksti. Mutta siis tarkoitukseni oli tuoda esille miten minulla on valehtelu, pettminen ja kännit olleet ne pahat jutut. Myös ehkä tuhlailu ja luulo että minusta tulee joku seuraava paras tv-kokki tms. Plus hallusinaatiot pahimmillaan.. telekinesia yms eli luulen itsestäni " hieman " liikoja
Vielä pahoittelen kirjoitusvirheitä mutta en ole nukkunut koko yönä. Liekö pientä nousua taas ilmassa joten ehkä huomenna otan lääkkeen illalla. Ja vinkkinä olkaa rehellisiä siitä missä olette menossa niin pahimmat mokat voidaan ehkä estää..
Voi elää.Mullakin on varmaan, kun en nuku ja usein menee liian lujaa.Pitäisi hakea lääkitys.