AMORAL paljasti tänään tulevan ”Fallen Leaves & Dead Sparrows” -albuminsa kansitaiteen sekä 14.2.2014 julkaistavan levynsä biisilistan.
”Fallen Leaves & Dead Sparrows” julkaistaan myös vinyyliversiona, joka samalla on Amoralin kaikkien aikojen ensimmäinen vinyylijulkaisu.
Sekä albumin nimitekstin että sisäkansien uniikit tekstit on tehnyt käsin myös kansainvälistä mainetta niittänyt taiteilija Terhi Hursti (www.bookart.fi), itse kansitaide on Aki Siltalan käsialaa.
Entistä progressiivisemmalla otteella tehty ja levyn mittaisen tarinan kertova konseptialbumi Fallen Leaves & Dead Sparrows on herättänyt huomiota jo ennen julkaisuaan, esimerkiksi Imperiumi.netin Mape Ollila sai levyn käsiinsä jo ennakkoon ja kommentoi kuulemaansa:
”Fallen Leaves & Dead Sparrows on luultavasti vuoden 2014 paras melodinen progemetallialbumi, ja See This Through -hiturin kitarasoolo parasta lajissaan sitten GN'R:n November Rainin.”
Yhtye juhlii ensi vuonna myös 10-vuotisjuhliaan – onhan ensimmäisestä "Wound Creations" -albumista kulunut vuonna 2014 täydet pyöreät!
Amoral on myös avannut oman Amoral Times -newsletter-toimituksensa, jonka tilaajat saavat liittymislahjaksi esimerkiksi vielä julkaisemttaoman uuden levyn biisin! Luvassa on myös muita yllätyksiä sekä behind the scenes -materiaalia. Postituslistalle voi liittyä lähettämällä sähköpostin osoitteeseen newsletter [at] amoralweb.com.
"Fallen Leaves & Dead Sparrows" / Julkaisu 14.2.2014
1. On The Other Side pt. I 7’14”
2. No Familiar Faces 4’07”
3. Prolong A Stay 7’39”
4. Blueprints 4’20”
5. If Not Here, Where? 9’15”
6. The Storm Arrives 6’25”
7. See This Through 6’39”
8. On The Other Side pt. II 9’14”
Amoralin albumin julkaisee Imperial Cassette ja jakelee Warner Music Finland.
Amoral - Fallen Leaves & Dead Sparrows
322
1255
Vastaukset
- ---
New Amoral album artwork and release date revealed
Amoral have revealed the cover artwork and tracklist of their new album "Fallen Leaves & Dead Sparrows", set for release on February 14th. The album will be available on CD, double vinyl and digital download. Aki Siltala, the artist behind the covers of previous Amoral albums "Decrowning" and "Reptile Ride" is again responsible for the cover artwork.
To hear a brand new song weeks before it's official release, subscribe to Amoral Times, the band's brand new monthly newsletter! This monthly informative package personally written by the band will consist of updates, tour news, pics, videos, random ramblings by the group... pretty much whatever the guys think could be of interest to the Amoral enthusiast. This is a convenient way of keeping in touch with what's happening with Amoral by hearing it straight from the horses mouth once a month! Sign up by emailing to newsletter (at) amoralweb.com.
”Fallen Leaves & Dead Sparrows is very likely the best melodic progmetal album of 2014, and the solo in the ballad "See This Through" is the best the genre has seen since 'November Rain'." - Mape Ollila, Imperiumi.net.
Fallen Leaves & Dead Sparrows tracklist:
1. On The Other Side pt. I (7:14)
2. No Familiar Faces (4:07)
3. Prolong A Stay (7:39)
4. Blueprints (4:20)
5. If Not Here, Where? (9:15)
6. The Storm Arrives (6:25)
7. See This Through (6:39)
8. On The Other Side pt. II (9:14) - No_Familiar_Faces
Kansitaide toimii ja samoin myös toinen maistiainen :)
- \,,/
Mitvit...linkkiä ja sassiin :)
- Tää tahtois kanssa
\,,/ kirjoitti:
Mitvit...linkkiä ja sassiin :)
Pitää liittyä siihen newsletteriin, niin saa kuultavaksi ton biisin. Riittääkö siihen pelkkä viesti, vai pitääkö myös runoilla jotain?
- No_Familiar_Faces
Tää tahtois kanssa kirjoitti:
Pitää liittyä siihen newsletteriin, niin saa kuultavaksi ton biisin. Riittääkö siihen pelkkä viesti, vai pitääkö myös runoilla jotain?
Ihan vaan tyhjä viesti riittää :)
- ...
Tää tahtois kanssa kirjoitti:
Pitää liittyä siihen newsletteriin, niin saa kuultavaksi ton biisin. Riittääkö siihen pelkkä viesti, vai pitääkö myös runoilla jotain?
Kannattaa kirjoittaa viestin otsikoksi Newsletter kuitenkin
- ------
... kirjoitti:
Kannattaa kirjoittaa viestin otsikoksi Newsletter kuitenkin
Itse en laittanut ja kappaleen sain.
- Amoral2014
------ kirjoitti:
Itse en laittanut ja kappaleen sain.
Kaikki ei oo saaneet. Tänne voi ilmoittaa mikäli ei kuulu, ensimmäinen viesti. Samalla näkee Amoeralin uuden promokuvan :)
https://www.facebook.com/amoralweb
- hevimuna
heh, täys paskaa, eiks tää oo se mikki hiiri idols heviari laulaja heh, heh.....
- NFF
http://ylex.yle.fi/ylex-areena/play/2117174
Uuden musiikin iltavuoro 6.1. kohdassa 11:50 No Familiar Faces- peukku alas
täytebiisi, josta sitten vielä sinkku. jee jee. if not here, where on ihan ok biisi, joskin aika melankolista ruikutusta sekin. mihin noi jätkät on hukanneet munansa? nuoria jätkiä kuitenkin eikä enää voimia pullistella, edes vähän? toivottavasti pari energisempää piisiä levyltä löytyy ettei nyt ihan pelkkää emopaskaa. odotukset ovat kyllä aika matalalla.
- miljoona..miljoona..
aina Amoralin biisit vaatii mulla useamman kuuntelukerran,ennenkuin menee täysin jakeluun.kertakuulemalta saan vain alkutuntumaa,mutta kun pääsen biisin kans sinuiks,niin sittenpä ne tulee kyllä kuunneltua useaan kertaan ja aina vaan paranee.
- Familiar Faces
Totta, en aluksi pitänyt esim. Same Differencestä, kunnes jokusen kuuntelukerran jälkeen olen pitänyt siitä tosi paljon, todella hieno biisi. If not Here, Where on täydellisen upea kokonaisuus, mm. Ari laulaa ehkä paremmin kuin koskaan levyllä niin kuin Ben nauhoitusvaiheessa lupasi ja se on paljon luvattu. No Familiar Faces ei kyllä vaikuta radioystävälliseltä ja koukuttavalta sinkulta, jonka haluaisi heti kuulla uudelleen, mutta tosiaan jo kolmannella kuuntelulla se alkaa kuulostaa hyvältä. Mulle laulumelodia on se tärkein ja tässä se ainakin aluksi kuulostaa tylsähköltä ja monotoniselta, mutta todella monet tuntuvat pitävän biisistä kovasti. INHW:n jälkeen odotukset on todella korkealla ja myös levyn kuulleen Mape Ollilan kommentit lupaavat paljon. Amoralin laatuun voi luottaa, esim. Beneathia ”jaksaa” edelleen kuunnella niin ettei vielä edes ehtinyt kaivata uutta levyä.
Kaupungintalolla kuvattu video tuskin on NFF:stä, toisaalta levyllä on vain kaksi 4 min. biisiä. Ehkä videobiisi on Blueprints tai lyhennetty versio See This Through biisistä.
Syksyllähän kuvattiin myös jotain promovideoita tai trailereita, joita toivottavasti nähdään pian. - wertyuuuul
Imperiumin arvio. Mape Ollilla toteaa laulusta seuraavaa:
http://www.imperiumi.net/index.php?act=albums&id=14688
"Soiton ollessa maailmanluokkaa ja biisien kummallisia mutta kiehtovia maallikon arvioitavaksi jää vain "inhimillinen tekijä" eli laulusolisti. Fallen Leaves & Dead Sparrows ei jätä juuri mutistavaa silläkään osastolla. Toisinaan vähän pidättelevän ja jopa välinpitämättömänkin vaikutelman antanut Ari Koivunen antaa kappaleisiin nyt enemmän itsestään kuin koskaan ennen ja hemmon puhdas laulu on hyvällä tasolla. Hiukan heikompaa kuivaa ördää on jälleen hitusen entistä vähemmän, mutta vastaavasti se on entistä perustellummin käytettyä. Kyseessä on toki makuasia, mutta jos näihin biiseihin yhdistyisi täydellisen antautuva ja haavoittuva laulusuoritus, esimerkiksi Tom S. Englundin tai Danny Cecatin tyyliin, en epäröisi sekuntiakaan antaa levylle täyttä kymppiä."- jummijammi....
Ei ole koivunen pitkään enää tossa bändissä.
- uonxosw
Melkosta hehkutusta Mapelta, vau. Arin pitäis tosiaan saada enemmän sydänverta tukintaan, vaan kelpaa mulle vallan mainiosti noinkin, ääni sillä on kuitenkin pirun hyvä ja erikoinen. Kilsoja vaan mittariin, niin kyl Arista vielä maailmanluokan tulkitisjakin tulee.
- $$$
jummijammi.... kirjoitti:
Ei ole koivunen pitkään enää tossa bändissä.
jatkaa varmaan Amoralissakin vaikka tarjouksia on tullut muistakin bändeistä, ari on ehkä liiankin lojaali kavereilleen
- musikantti
en koskaan lue levyarvosteluja,ennenkuin olen itse kuunnellut levyn useampaan kertaan ja muodostanut siitä oman mielipiteeni.nuo niin sanotut levyarvostelijat esittävät vain yhdenihmisen näkemyksen ja siis vain oman mielipiteensä ja musiikkimakunsa mukaisen arvion.ei hirveesti kiinnosta.sekin tiedetään jo entuudestaan että Arin laulu jakaa rajusti mielipiteitä suuntaan ja toiseen. jokainen kun kuulee ja tuntee musiikin eritavalla.ja se ääni mikä lähtee soittimesta tai elävästä ihmisestä ei ole vertailukelpoinen keskenään,vaan tarkoitus on täydentää ja korostaa toinen toistaan.
- juupajuu
Onhan levyarvostelut siinä mielessä hyviä, että niillä saadaan levyt etukäteen suuremman kansan tietoisuuteen. Saadaanhan mielenkiinto heräämään niin hyvällä kuin pahallakin XD.
Ei se nyt kuitenkaan ihan lyttyyn Aria haukkunu, anto sentään vähän positiivistakin palautetta :D Siitä iloitkaamme :D
Muut "pelimannit" saivat myös kehuja, mutta suorastaan pöyristyttävää on, ettei Varonia mainita edes koko nimeltä!!? >:\ Otetaan huomioon ainoastaan sivulauseessa, by the way, Varonin ja Hukarin kutoma säveltapetti....
Tom S. Englundia/ Danny Cecatia(Tukka-jumala) en nyt itse suuremmin hehkuttelisi. Vähän liian teatraalista. (anteeksi tietämättömyyteni, ne piti googlata) - kuka,mikä,häh
juupajuu kirjoitti:
Onhan levyarvostelut siinä mielessä hyviä, että niillä saadaan levyt etukäteen suuremman kansan tietoisuuteen. Saadaanhan mielenkiinto heräämään niin hyvällä kuin pahallakin XD.
Ei se nyt kuitenkaan ihan lyttyyn Aria haukkunu, anto sentään vähän positiivistakin palautetta :D Siitä iloitkaamme :D
Muut "pelimannit" saivat myös kehuja, mutta suorastaan pöyristyttävää on, ettei Varonia mainita edes koko nimeltä!!? >:\ Otetaan huomioon ainoastaan sivulauseessa, by the way, Varonin ja Hukarin kutoma säveltapetti....
Tom S. Englundia/ Danny Cecatia(Tukka-jumala) en nyt itse suuremmin hehkuttelisi. Vähän liian teatraalista. (anteeksi tietämättömyyteni, ne piti googlata)onko tämä Mape Ollila suurikin "JOKU".
- ma.pe
kuka,mikä,häh kirjoitti:
onko tämä Mape Ollila suurikin "JOKU".
Ollila on musiikkitoimittaja, tällä hetkellä vaikuttaa mm. imperiumissa. On myös kirjoittanut nightwish- kirjan jonka vuoksi oli oikeudessa jokin aika sitten ;)
- melipide mullakin
niimpä,kun ei nämä levyarvostelijatkaan mitään puolijumalia ole,eli esittävät oman makunsa mukaisen arvion,eikä se ole ainut "oikea" arvio,se on sen ihmisen mielipide.
- naiiis
Harmillista, että arvostelussa ei käyty kappaleita yksityiskohtaisemmin läpi, mutta jokatapauksessa ihan kelpo levyarvostelu.
- että tälleen
Kyllähän Amoralin pojat osaa soittaa ja laulaja on myös ainoa laatuaan,ei mikään tusinaääni,mikä on myös yksi Amoralin vahvuus.erottuupa Amoral massasta.kunhan levy ilmestyy ja uusia arvosteluja alkaa ilmestyä,niin kyllä siellä on taas monenlaista arvioijaa ja kitisijää.
- kärsimätön
Millonhan uskaltaisi odottaa musiikkivideota kun albumin ilmestymiseenkin enään vajaa kuukausi?
- maailmanluokan ari
Mielenkiintoista kuulla mitä Marco Hietala tuottajana yhdessä Benin kanssa on saanut esiin Arin tulkinnasta, vaikkakin Arin oma luontainen lahjakkuus ja herkkyys tekevät hänestä erittäin vahvan tulkitsijan, jolla on kyky välittää tunnetta ja tulkita monipuolisesti eri tyyppistä musiikkia. Koskaan en ole kokenut Arin laulavan pidättelevästi ja välinpitämättömästi vaikka olen varmasti kuunnellut häntä paljon enemmän kuin nämä kriitikot ja vaikka hän onkin jo loistavasta uransa alusta kehittynyt valtavasti vuosi vuodelta aina vain paremmaksi.
Arilla on ainutlaatuisen hieno ja upea ääni ja on vaikea käsittää, miten siitä voisi olla pitämättä; ehkä metalligenressä on vaan niin rajoittunut ja vahva odotus siitä miltä laulun pitäisi kuulostaa, mutta erottuva ja tunnistettava laulaja on aina ollut yksi avain menestykseen. Tietenkin rock- ja pop-musiikissa voisi menestyä ilman metallimuottiin sopimisen vaatimusta.- aaaaaaaaa
"täydellisen antautuva ja haavoittuva laulusuoritus" vaikkapa tähän tapaan:
http://www.youtube.com/watch?v=qjWlUpFtlG4 - hyhhyh
aaaaaaaaa kirjoitti:
"täydellisen antautuva ja haavoittuva laulusuoritus" vaikkapa tähän tapaan:
http://www.youtube.com/watch?v=qjWlUpFtlG4Ei toimi tämä Acceptin kappale millään muotoa, hirveän kuuloista laulantaa ja kömpelöä lyriikkaa.
- räkäkurkussa
hyhhyh kirjoitti:
Ei toimi tämä Acceptin kappale millään muotoa, hirveän kuuloista laulantaa ja kömpelöä lyriikkaa.
just tommoisella samalla äänellä laulaa moni,ei mitään uniikkia.
- dieterhahn
räkäkurkussa kirjoitti:
just tommoisella samalla äänellä laulaa moni,ei mitään uniikkia.
Anteeksi mutta nyt kyllä taas vuoden naurut. Olette te höpönassuja. Vain jos fanitus menee ihan täysin yli ja tietämys ihan ali niin voi todeta metallilegenda Udosta, että just niin kuin moni, ei mitään uniikkia. Varsinkin kun Udo, jos jätetään kaikki ansaitut kannukset ja gloriakin laskuista, on niin erityyppinen laulaja ettei luulis olevan mitenkään vertailussa uhka Arille.
- Eipä
aaaaaaaaa kirjoitti:
"täydellisen antautuva ja haavoittuva laulusuoritus" vaikkapa tähän tapaan:
http://www.youtube.com/watch?v=qjWlUpFtlG4kyllä meikäläisellekään Acceptit uppoa, mutta ei uppoa kyllä moni muukaan.... Yhtälailla olisit voinut läväyttää Pavarotin pöytään. Yhtäpaljon aihetta vertailla Koivuseen.
En kyllä nyt ihan täysin ymmärrä millä tavalla ko. pätkä liittyy Amoraliin tai Ollilan arvioon. - ear breaker
dieterhahn kirjoitti:
Anteeksi mutta nyt kyllä taas vuoden naurut. Olette te höpönassuja. Vain jos fanitus menee ihan täysin yli ja tietämys ihan ali niin voi todeta metallilegenda Udosta, että just niin kuin moni, ei mitään uniikkia. Varsinkin kun Udo, jos jätetään kaikki ansaitut kannukset ja gloriakin laskuista, on niin erityyppinen laulaja ettei luulis olevan mitenkään vertailussa uhka Arille.
Hirveetä valitusta ja rääkymistä, pitää olla aika masokisti jos tuota kestää kuunnella, osittain tosin johtunee äänityksen huonosta laadusta. ja äijä vielä ihmettelee miksi ei saa naista.
Tell me where I have gone wrong
give me a reason why
Tell me how to win her back
Can't stand the night.
Komeaäänisellä Koivusella ei ole tota ongelmaa, se kun osaa ilmaista asiansa ja tunteensa aidosti. Koivunen on poikkeuksellinen lahjakkuus, joten turhaan aina kuvittelet että sitä joku uhkaisi ja kaikkein vähiten jotkut eläkeikäiset ukot.
Acceptilla ja Udolla on todella hyvääkin tuotantoa, mutta tämän biisin teennäinen ja korni melodramaattisuus tosiaan lienee sitä "täydellisen antautuvaa ja haavoittuvaa" laulua, jota puukorvaiset metallimiehetkin ymmärtävät. . - aaaaaaaaaaaaa
Eipä kirjoitti:
kyllä meikäläisellekään Acceptit uppoa, mutta ei uppoa kyllä moni muukaan.... Yhtälailla olisit voinut läväyttää Pavarotin pöytään. Yhtäpaljon aihetta vertailla Koivuseen.
En kyllä nyt ihan täysin ymmärrä millä tavalla ko. pätkä liittyy Amoraliin tai Ollilan arvioon.Mape kaipaili "täydellisen antautuvaa ja haavoittuvaa laulusuoritusta" ja laitoin esimerkin mitä tuollainen tulkinta vois olla.
Musta Ari ei tota oikein osaa, laulelee mieluummin silleen pikkunätisti. Arkuutta tjms?
Tässä lisää antautumista ja haavoittuvuutta vieläkin vanhemmalta osastolla: http://www.youtube.com/watch?v=soDZBW-1P04 - suorituspa hyvinkin
aaaaaaaaaaaaa kirjoitti:
Mape kaipaili "täydellisen antautuvaa ja haavoittuvaa laulusuoritusta" ja laitoin esimerkin mitä tuollainen tulkinta vois olla.
Musta Ari ei tota oikein osaa, laulelee mieluummin silleen pikkunätisti. Arkuutta tjms?
Tässä lisää antautumista ja haavoittuvuutta vieläkin vanhemmalta osastolla: http://www.youtube.com/watch?v=soDZBW-1P04Hmmm... Biisissä ei oo mitään vikaa, se on legenda...mutta... XD...
Tais tosiaan tehä kutaa. Aika kivuliaan näköstä on tosiaan meininki...... Mistä sä näitä revit!!?
En tiedä kävisinkö Arin keikoilla ihan välttämäti jos se seisois sen näkösenä et ois ottanu muutaman lonkeron liikaa, ku tikku p*skassa, pää kenossa ja silmät kiinni.
No kyllä tossa yleisö on täydellisesti haavoitettu ainakin...valkonen lippu liehu sit toisen biisin kohalla :D - pain hurts
aaaaaaaaaaaaa kirjoitti:
Mape kaipaili "täydellisen antautuvaa ja haavoittuvaa laulusuoritusta" ja laitoin esimerkin mitä tuollainen tulkinta vois olla.
Musta Ari ei tota oikein osaa, laulelee mieluummin silleen pikkunätisti. Arkuutta tjms?
Tässä lisää antautumista ja haavoittuvuutta vieläkin vanhemmalta osastolla: http://www.youtube.com/watch?v=soDZBW-1P04no mutta mites ari osais tälleen valittaa kun sillä ei ole omakohtaista kokemusta tällaisista draamoista. tykkään kyllä paljon enemmän onnellisen arin tulkinnoista kuin näistä ruikuttajista
- vaikkuako korvissa
aaaaaaaaaaaaa kirjoitti:
Mape kaipaili "täydellisen antautuvaa ja haavoittuvaa laulusuoritusta" ja laitoin esimerkin mitä tuollainen tulkinta vois olla.
Musta Ari ei tota oikein osaa, laulelee mieluummin silleen pikkunätisti. Arkuutta tjms?
Tässä lisää antautumista ja haavoittuvuutta vieläkin vanhemmalta osastolla: http://www.youtube.com/watch?v=soDZBW-1P04kyllä täytyy sanoa että esim. if not here,where,biisissä on tunnetta,ottaapa vaikut korvista ja kuunteleepi!
- ???
Accept on aina ollut yksi niistä lukuisista massaan hukkuvista yliarvostetuista yhtyeistä joiden fanitusta en ole ymmärtänyt. En myöskään ymmärrä miten kyseinen kappale tänne linkattiin kun on niin erityylistä musiikkia kaikinpuolin.
- Blueprints
Näemmä Blueprints -kappaleesta ilmestyy musiikkivideo helmikuussa. Tässä haastattelu minkä löysin: http://www.rockbrigade.com.br/index.php?option=com_content&view=article&id=10791:amoral-exclusive-interview-with-guitarist-and-founding-member-ben-varon&catid=3:materias&Itemid=7
- bra
äyrikuninkaat kirjoitti:
hauska videopätkä ja hyvä haastis brasseista
- 5+5
Loistava kolmen sivun mittainen haastattelu jossa oli paljon uutta tietoa ainakin minulle: https://sites.google.com/site/amoralstreetteam/latest-interviews/iv14-part1
- blabbermouth.net/
http://www.blabbermouth.net/news/amoral-members-discuss-making-of-fallen-leaves-dead-sparrows-album-video/
One fine Saturday morning, around 9 a.m., the five members of the Finnish metal band AMORAL (and Valtteri Hirvonen, the cameraman) gathered at Bar Loosister for a few cups of coffee and to discuss their recently completed sixth album, "Fallen Leaves & Dead Sparrows". The idea was to just let the cameras roll and let the discussion sway into whichever direction it would lean to naturally, and see what happens. The end result gives you an insight into the band's thoughts and feelings about the process, as well as bring up a few points that would probably not surface in a traditional interview situation.- Tuumailija
menopala ym kirjoitti:
Onpas harvinaislaatuisen vakavan oloista porukkaa.. /:)
- metalfromfinland.com
http://www.metalfromfinland.com/news/2014-01-24_12:45/amoral__new_album_will_touch_on_some_more_70s_vibe_classic_rock_and_black_metal_influenced_stuff_as_well
Masi: "The album will feature both of those elements and a whole lot more! This time we will touch on some more 70's vibe classic rock and black metal influenced stuff as well. Stuff that has influenced everyone in the band, but has not been so featured before in our music."
Q: How did you guys find the concept idea for the new album and what was it inspired by?
Ben: "Well, I'd be lying if turning 30 didn't have anything to do with it. I guess that inspired some looking back and dwelling in nostalgia, which lead to thinking of other possible scenarios, “What could have been” –kind of things and some good old-fashioned dramatization for the sake of a better story." - c00l
Kotisivut uusittu kokonaan: http://mainpages.amoralweb.com/
- 5+5
WHAT THE MEDIA (AND SOME ROCKERS) SAID:
"Not one note or word sounds forced or out of place."
- Henri Eerola / Soundi (4/5)
"Amoral challenges itself by integrating complex parts together, and then hiding the complexity under it's melodicness, thus creating it's own unique style. And still it's the mood of the songs that glues the listener to their seat, not just the technical prowess."
-Mape Ollila / Imperiumi.net (9/10)
"Amoral is an exciting modern metal band. Great musicianship and they know how to write a song too! Watch out!"
- Gus G. / Ozzy Osbourne, Firewind
"Prog rock so good, I even dig the ballads!"
- Markus Toivonen / Ensiferum
"This album is an exercise and example of musical prowess combined with melody and story. I was absolutely happy to have my small part in it's production."
- Marco Hietala / Nightwish, Tarot
- promokuvia
7 uutta promokuvaa: http://mainpages.amoralweb.com/media
- albumiarvostelu
SOUNDI 1-2014 Henri Eerola 4/5
Oma dilemmani suhteessa nykyiseen Amoraliin koskee sen musiikkityyliä, jolla ei ole mitään tekemistä kymmenen vuoden takaisen louhimisen kanssa. Kun asiaa kuitenkin tarkemmin tarkastelee, ei yhtye missään kohtaa ole malttanut pysytellä paikallaan, ja jo kolmannellaan se antoi selviä merkkejä melodisemmasta tulevasta. Ari Koivunen on tässä evoluutiossa aika pieni
muuttuja.
Sinfonisia ja akustisia elementtejä entistä enemmän pelikirjaan tuova Fallen Leaves & Dead Sparows on musiikiltaan jo huomattavan kaukana jopa Show Your Colorsista(2009), joten ehkä on vain tunnustettava Ben Varonin kulkevan joukkoineen omaan, ennalta ennustamattomaan suuntaansa. Kuulijalle tilanne on jo hieman haasteellinen, sillä vilkkaalla varioinnilla edellytetään jo huomattavan pitkäjänteistä vastakaikua. Itse en ole pitkään aikaan ollut kartalla Amoralin todellisesta suosiosta, mutta ei se itse sitä ainakaan helpota jatkuvalla nahanluonnillaan.
Ennakkoon kuultu mammuttieepos If Not Here, Where? kertoo monisyisyydessään paljon myös koko albumista. Raivokkainta lanaustaan lukuun ottamatta sillä on kerrottavanaan Amoralin koko tarina. Vauhdikkaan No Familiar Facesin, akustisen Blueprintsin ja uhmakkaan instrumentaalin The Storm Arrivesin välille kasvaisi väärissä käsissä ammottava kuilu, mutta kummallista kyllä Fallen Leaves & Dead Sparows kasvaa linjakkaimmaksi ja luonnollisimman kuuloiseksi sitten debyytti Wound Creationsin(2004). Tilkkutäkkimäisellä kappalekavalkaadilla bändi on, hieman jopa yllättäen, kyennyt kampittamaan sitä alituiseen vaivanneen epätasaisuuden kiron.
Yksikään sana tai sävel ei kuulosta väkisin puristetulta tai hatusta vedetyltä. Paitsi murinat. Alun perin yksi Amoralin peruspiirteistä ei perustele olemassaoloaan enää millään muotoa. Kirjava musiikki saa tässä hetkessä kaipaamansa kirsikan vallan mainiosti Koivusen laulusta, joka on vuosien saatossa kehittynyt kovasta ja korkeasta huomionarvoisen vivahteikkaaksi. - ainoa laatuaan
Luulen,että tämä uusi albumi voi olla vähän vaikeaselkoinen tavan tallaajille.varsinkin kun suomalaisten musiikkimaku on suomihumppaa ja arttuviskarityyliä.ulkomailla ymmärretään varmaan paremmin.itse tykkään musiikista joka kestää useita kuuntelukertoja,eikä hevillä kyllästytä.näitä yksinkertaisia radiorenkutuksia en jaksa kuunnella enää toista kertaa.siispä odottelen mielenkiinnolla vielä pariviikkoa,kunnes levy on postilaatikossani.sitten laitan taas mielipidettä tulemaan.
- 8oilkwE
Arttu Viskari-faneille varmasti liian vaikeaa, mutta toisaalta Dream Theater- taikka vaikka Opeth-faneille hyvinkin helposti avautuvaa. Puhumattakaan fuusio-jazz-diggareista, joille Amoral on aivan liian simppeliä :) No joo, vaan hyvä musa on hyvää musaa ja löytää yleisönsä, genrestä riippumatta. Jotenkin on sellainen kutina ettei tää uusin levy petä (kuten teki SYC ja jossain määrin myös Beneath). Siis mua, ja muillahan ei ole väliä :)
- pitchblacktechno
Amoralin musiikki on selkeästi moniulotteisempaa ja teknisempää kuin minkäänlainen jazzmusiikki ja tämän sanon jazzin pitkäaikaisena kuuntelijana mm. fuusiojazzia ja muuta erittäin kokeellista tullut kuunneltua. Jazz ei musiikkityylinä kuulu läheskään niihin monimutkaisempiin ja vaikeammin hahmotettaviin musiikkityyleihin kuten esimerkiksi drone (ritual, experimental electronic), musique concrete, avant-garde, progressiivinen black metal, minimalistinen nykypäivän klassinenmusiikki (tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka kauan)
Uskon, että tuleva albumi tulee olemaan mieleeni vaikkei aiemmat albumit ole kokonaisuutena täysosumia olleetkaan. - kaaoszine.fi
http://kaaoszine.fi/amoral-fallen-leaves-dead-sparrows/
Aloittelevan amatöörikriitikon Jussi Nurmen arvio levystä. Näin haasteelliseen levyyn "kriitikon" kannattaisi ehkä uhrata muutama kuuntelukerta ennen kuin avaa sanaisen arkkunsa.- voi,voi
kannattaisko tämän pojan ensin harjoitella vähän helppotajuisemmalla musiikilla,kuten suomi-iskelmällä.sieltä löytyy sitä massakamaa ,jota on helppo arvostella.tais poika haukata vähän liian ison palan,noin ensi töikseen!
- höhö
Harvinaisen naurettava levyarvostelu jos sellaiseksi voi edes kutsua.. :D Huomaa kyllä, että aloitteleva kriitikko kyseessä ja niin alkeellista ja suppeaa tekstiä kaikinpuolin.
- ei voi olla totta
HALOO...HAHHAAHHAA...SIIS KUKA ON TÄMÄ IDIOOTTI,JOKA MOKAS ITTENSÄ IHAN TÄYSIN..MISTÄ PUSKASTA TÄMÄ URPO ON NOSTETTU...EI OO TOTTA, VOIKO JOKU OTTAAN TUON TOSISSAAN.ONKO TÄMÄ RESSUKKA USKOTTAVA LEVYARVIOIJA,VOI V...U ,ETTÄ ON HILPEETÄ! ONKO TÄÄ JOKU VITSI,VAI ONKO JOKU KOOMIKKO ASIALLA!
- voi ressukat
metkaa,että nuo kriitikot luulevat olevansa "jotain suurta" ja muitten yläpuolela.tuommoisia tietämättömiä kusipäitä riittää tuolla alalla.ilmeisesti ovat kaikki koulukiusattuja ja huonon itsetunnon omaavia tyhjäntoimittajia.ryhtymällä kriitikoksi voit julkisesti haukkua ja mollata ittees etevämpiä ihmisiä...säälin teitä!!!
- pätevyys
voi ressukat kirjoitti:
metkaa,että nuo kriitikot luulevat olevansa "jotain suurta" ja muitten yläpuolela.tuommoisia tietämättömiä kusipäitä riittää tuolla alalla.ilmeisesti ovat kaikki koulukiusattuja ja huonon itsetunnon omaavia tyhjäntoimittajia.ryhtymällä kriitikoksi voit julkisesti haukkua ja mollata ittees etevämpiä ihmisiä...säälin teitä!!!
Kuka tahansa voi alkaa kirjoittaa arvioita nettisivuille ja lehtiinkin, hommaan ei ole pätevyysvaatimuksia.
- mulkvist
jos niin sanottu "kriitikko" ei hallitse "työtään",niin vedetään se helpoin kortti,eli ruvetaan haukkumaan Aria,kun ei ymmärretä musiikista mitään. miksi nämä suomalaiset mieskriitikot vihaavat Aria?KERROMPA TEILLE SYYN:jostain kumman syystä Arin lauluääni on kriitikoille punainen vaate,kun se poikkeaa massasta ,mihin he ovat tottuneet.toisekseen kriitikoksi ryhtyvä ihminen on ilmeisesti koulukiusattu tai lyhytjalkainen,isomahainen,kalju-ukkeli, eli Arin ulkonäkökin upeine hiuksineen on näille kateellisille reppanoille liikaa.ELÄKÖÖN AMORAL JA FALLEN LEAVES& DEAD SPARROWS!
- Arin murinat
J a ne jotka myöntyvät siihen että Ari osaa laulaa puhtaasti, eivät anna periiksi sille että Amoral vois jatkaa örinöillä Arin kanssa.
- myötähäpeä
Eivät mieskriitikot Aria vihaa millään muotoa, tämä on harhaluulo. Jos olet seuraillut arvosteluitakin niin kaikki pätevät kriitikot ovat antaneet 9/10 tai 4/5 ja välillä jopa 10/10 ja kehuneet arvostelussa Arin tulkintaa. Tämä yksittäinen aloittelevan kriitikon arvostelu on kieltämättä huvittava ja epäselvä ja kertoo paljon hänen taidottomuudesta kirjoittaa kunnollista arvostelua riippumatta siitä onko arvosana 7.5/10 vaiko 9/10. Tämä arvostelu oli tosiaan kuin 15-vuotiaan teinin kynästä jonka verbaalinen arkku on hyvin suppea ja äkkipikainen.
- en oo ennen huomannu
kulminoituuko aina kaikien bändien uusi albumi laulajaan.
- kenen syy?
siis jatkan vielä edelliseen.onko aina laulajan syy,jos levy ei oo sitä ,mitä on odotettu!
- rauhaa tantat :)
Kaikkien pitää varauksetta digata kaikesta mitä Amoral tai Ari tuottaa, muuten ei ymmärrä? Heh. Jos joku on passkaa jonkun mielestä niin sitten se on. Siis hänen mielestään. Aika simppeliä. Sitä paitsi kaaoszinen arvostelijahan ei digannut muutamasta ekasta biisistä, mutta näytti diggaavan kovastikin Blueprintistä ja siitä eteenpäin.
- pitkää meininkiä
Ei tarvitse digata Amoralin tai Arin tekemisistä, mutta varmaan olet samaa mieltä, että tämän Jussi pojun kannattaisi harjoitella arviointien kirjoittamista pöytälaatikkoon vielä muutama vuosi ennen kuin alkaa julkaista niitä. Ainakin tällä levyllä mentiin hänen vastaanottokykynsä rajoilla kun sitä "tarttuvaa kertsiä" ei heti löytynyt ja "mukava tiluttelu" oli niin "nopeaa ja pitkää meininkiä" että Arikin "jäi jälkeen tapahtumista".
Lopputulema oli kumminkin positiivinen: "Vanhoille Amoral-faneille tämä levy on pakko-ostos, mutta jos et ole yhtyettä ikinä kuunnellut, niin tämä on hyvä levy aloittaa."
Jussin ymmärrys levystä oli 7,5/10, Jussille arviosta antaisin 4/10. - asdfertyu
pitkää meininkiä kirjoitti:
Ei tarvitse digata Amoralin tai Arin tekemisistä, mutta varmaan olet samaa mieltä, että tämän Jussi pojun kannattaisi harjoitella arviointien kirjoittamista pöytälaatikkoon vielä muutama vuosi ennen kuin alkaa julkaista niitä. Ainakin tällä levyllä mentiin hänen vastaanottokykynsä rajoilla kun sitä "tarttuvaa kertsiä" ei heti löytynyt ja "mukava tiluttelu" oli niin "nopeaa ja pitkää meininkiä" että Arikin "jäi jälkeen tapahtumista".
Lopputulema oli kumminkin positiivinen: "Vanhoille Amoral-faneille tämä levy on pakko-ostos, mutta jos et ole yhtyettä ikinä kuunnellut, niin tämä on hyvä levy aloittaa."
Jussin ymmärrys levystä oli 7,5/10, Jussille arviosta antaisin 4/10.Mitä ihmettä, sehän oli varsin asiallinen arvostelu, jossa oma näkemys perusteluineen esitettiin ihan kiihkotta ja hyvin perustellen. Asetuttiin asennearvioinnin ulkopuolellekin. Olisivatpa kritiikit aina tällaisia. Itse pidän levystä enemmän, mutta nyt kun näitä kommentteja arviosta luen niin tuntuu, että arviointikyky on hukassa monilla. Hirveää p*skanheittoa vain, koska levy ei ole saanut mielestänne tarpeeksi pisteitä, eikä Aria ylistetä ylijumalaksi - ei riitä että kriitikko kehuu ja kiittää ilmeisesti.
- asdertyyo
asdfertyu kirjoitti:
Mitä ihmettä, sehän oli varsin asiallinen arvostelu, jossa oma näkemys perusteluineen esitettiin ihan kiihkotta ja hyvin perustellen. Asetuttiin asennearvioinnin ulkopuolellekin. Olisivatpa kritiikit aina tällaisia. Itse pidän levystä enemmän, mutta nyt kun näitä kommentteja arviosta luen niin tuntuu, että arviointikyky on hukassa monilla. Hirveää p*skanheittoa vain, koska levy ei ole saanut mielestänne tarpeeksi pisteitä, eikä Aria ylistetä ylijumalaksi - ei riitä että kriitikko kehuu ja kiittää ilmeisesti.
// korjaus: varmaan sana jäi pois: "Itse pidän levystä enemmän" piti olla "Itse pidän levystä varmaan enemmän".
- Svetu
soundilta hieno arvostelu.
- räkänokkatoimittaja
kyllähän kriitikonkin pitää tietää jotain musiikista,pelkkä "toimittaja" ei riitä! iskelmämusiikista löytyy näitä kertsejä ihan tarpeeksi,kun hoetaan paria lausetta koko biisin ajan.. ja nämä radiorallit kstää sen pariminuuttia!
- jep,jep
mitenhän onkin keksitty tälläinen "taiteenlaji",että joku yksittäinen ukkeli tai joku henkilö saa kirjoittaa mielipiteensä esim.musiikista ja voi kehua tai haukkua mielinmäärin ihan mielensä mukaan ja jotkut uskoo näitten ihmisten arvioon,kuin raamattuun...aika metkaa..ilmankos kriitikot tuntevat itsensä jumalasta seuraavaks! onneks tällä sivustolla Koivunen on mulle puolijumala ja saan ylistää sitä niinpaljon kuin sielu sietää..turha tulla kenenkään inisemään!
- fertyert
Ihan oikeasti nyt vähän takaisin maan pinnalle. Eihän se kritiikki ollut lainkaan tyrmäävä. Levyä ja Aria kehuttiin. Minä en tajua mistä nämä itkupotkuraivarit ja loukkaantuminen lähtee. En tajua. En.
Epäilen myös, että levykritiikeistä ei kukaan tekijä halua luopua. Ilman niitä levyistä ei kirjoiteta. Tiedottaminen jää täysin suurten levy-yhtiöiden markkinoinnin ja ostetun palstatilan varaan. Indie- tai omakustannejulkaisut jäävät ihan vaille huomiota, erittelemättömäksi massaksi, josta kukaan ei nosta poikkeuksellista laatua esiin. Sellainen poimintahan on kritiikin tehtävä. Tätäkö halutaan?
Huonoa kritiikkiä pitää vahtia ja huonosta kritiikistä antaa kritiikkiä, mutta kyllä näkisin että siitä on kovasti hyötyä.
- ei tulis mieleenkään
miten voi kriitikon mielipiteen mukaan ostaa jonkun levyn tai olla ostamatta.!
- 5+5
11 päivää!
- hoh
Huomaa tosiaankin, että aloitteleva kriitikko kyseessä. Jussin arvostelu oli epäselvä ja huonoimpia arvosteluita mitä olen nähnyt hetkeen missään. Ei sillä väliä tykkääkö vaiko ei tykkää, mutta arvostelu pitäisi osata tehdä luovasti ja antaa vaikutelma että on oikeasti perehtynyt arvostelun kohteeseen ja mielestäni Jussi kaipaisi vielä harjoittelua suuresti monellakin tapaa.
Imperiumille ja Soundille pisteet onnistuneista arvosteluista.- PitkäMatti
Kauhea vääntö Amoralin arvosteluista, vaikka Arin kannalta aika merkityksetöntä, koska sen osuus Amoralissa on täysin statistin. Taiteellinen näkemys, toteutus, markkinointi on kaikki muiden käsissä, Ari on vain työkalu, joka toteuttaa mitä se/ne joilla ne päämäärät ja ohjat on käsissään määräävät.
- eerola ite
PitkäMatti kirjoitti:
Kauhea vääntö Amoralin arvosteluista, vaikka Arin kannalta aika merkityksetöntä, koska sen osuus Amoralissa on täysin statistin. Taiteellinen näkemys, toteutus, markkinointi on kaikki muiden käsissä, Ari on vain työkalu, joka toteuttaa mitä se/ne joilla ne päämäärät ja ohjat on käsissään määräävät.
Jep, Ari on vain kirsikka kakussa.
- yber alles
PitkäMatti kirjoitti:
Kauhea vääntö Amoralin arvosteluista, vaikka Arin kannalta aika merkityksetöntä, koska sen osuus Amoralissa on täysin statistin. Taiteellinen näkemys, toteutus, markkinointi on kaikki muiden käsissä, Ari on vain työkalu, joka toteuttaa mitä se/ne joilla ne päämäärät ja ohjat on käsissään määräävät.
Totta. Se että Ari pitää Amoralia sinä mitä aina on halunnut kertoo miehestä oleellisen. Ei omaa visiota eikä luovuutta. Eikä sitä puutetta voi piilottaa laulussakaan, erottaa muista. Kun Ari jätti oman bändinsä jossa olisi saanut toteuttaa itseään ja meni Amoraliin ohjelmoitavaksi, niin esimerkiksi Ilja Jalkanen jätti Kiukaan koska halusi laulaa omaansa. Marco on taistellut Tarotin läpi vuosikymmenten, Tony luonut Sonatan menestyksen, JPllä ollut useampi oma ja Jarkko pyörittää lukuisia projekteja mukaanlukien oma bändi jossa hoitaa sekä biisit, laulun, komppikitaran että tuottamisen ja markkinoinnin. Arin tueksi tälle uusimmalle saatiin Marco tuottajana taluttamaan kädestä, tietenkään esim. Mape Ollila ei kritisoi koska käytännössä kritiikki koskisi Marcoa, ja kaikki tietävät Mapen ja Nightwishin symbioosin. Mutta lopputulos on silti arka ja voimaton. Amoral ansaitsisi enemmän.
- höhöhö
yber alles kirjoitti:
Totta. Se että Ari pitää Amoralia sinä mitä aina on halunnut kertoo miehestä oleellisen. Ei omaa visiota eikä luovuutta. Eikä sitä puutetta voi piilottaa laulussakaan, erottaa muista. Kun Ari jätti oman bändinsä jossa olisi saanut toteuttaa itseään ja meni Amoraliin ohjelmoitavaksi, niin esimerkiksi Ilja Jalkanen jätti Kiukaan koska halusi laulaa omaansa. Marco on taistellut Tarotin läpi vuosikymmenten, Tony luonut Sonatan menestyksen, JPllä ollut useampi oma ja Jarkko pyörittää lukuisia projekteja mukaanlukien oma bändi jossa hoitaa sekä biisit, laulun, komppikitaran että tuottamisen ja markkinoinnin. Arin tueksi tälle uusimmalle saatiin Marco tuottajana taluttamaan kädestä, tietenkään esim. Mape Ollila ei kritisoi koska käytännössä kritiikki koskisi Marcoa, ja kaikki tietävät Mapen ja Nightwishin symbioosin. Mutta lopputulos on silti arka ja voimaton. Amoral ansaitsisi enemmän.
Hauskaa miten samainen henkilö kirjoittelee tänne 4 kommenttia vastaillen itselleen n. tunnin aikana. Kertoo tästä henkilöstä aika paljon. Katkeruutta. Mape kehui Aria aiemmallakin albumilla jolloin Marco ei ollut kuvioissa olleenkaan mukana. Aika hakemalla haettua nää sun juttus.. luultavammin trollailet. ja mitä tulee Arin tulkintaan niin helposti parasta ja monipuolisinta mitä suomessa on kuultu ja siitä kiitos benin laulumelodioille ja Arille itselleen.
- yber alles
höhöhö kirjoitti:
Hauskaa miten samainen henkilö kirjoittelee tänne 4 kommenttia vastaillen itselleen n. tunnin aikana. Kertoo tästä henkilöstä aika paljon. Katkeruutta. Mape kehui Aria aiemmallakin albumilla jolloin Marco ei ollut kuvioissa olleenkaan mukana. Aika hakemalla haettua nää sun juttus.. luultavammin trollailet. ja mitä tulee Arin tulkintaan niin helposti parasta ja monipuolisinta mitä suomessa on kuultu ja siitä kiitos benin laulumelodioille ja Arille itselleen.
Kertoo aika paljon että päädyit juuri tuohon arvioon. Tietenkään Arin laulusta voi jäädä vakuuttumatta kuin yksi katkera ja aloitteleva kriitikko. Yhden viestin tästä asiasta olen lähettänyt eli tuon yllä. Tämä on fakta.
Ai hakemalla haettua oli että Ari on vain laulaja eikä biisintekijä tai muutakaan. Kerro toki lisää jos myöskään tämä ei ole fakta ja sinulla on tietoja Arin luomistyön tuloksista - logiikkaa
yber alles kirjoitti:
Kertoo aika paljon että päädyit juuri tuohon arvioon. Tietenkään Arin laulusta voi jäädä vakuuttumatta kuin yksi katkera ja aloitteleva kriitikko. Yhden viestin tästä asiasta olen lähettänyt eli tuon yllä. Tämä on fakta.
Ai hakemalla haettua oli että Ari on vain laulaja eikä biisintekijä tai muutakaan. Kerro toki lisää jos myöskään tämä ei ole fakta ja sinulla on tietoja Arin luomistyön tuloksista"Kertoo aika paljon että päädyit juuri tuohon arvioon."
- yber alles
logiikkaa kirjoitti:
"Kertoo aika paljon että päädyit juuri tuohon arvioon."
Ai harvemmin laulaja on biisintekijä. Ehkä iskelmä- ja popteollisuudessa näin on. Tai sitten Marco Hietala, Tony Kakko, JP Leppäluoto, Jarkko Ahola, Anthony Parviainen, ...Ville Valo, Mathias Nygård, Jari Mäenpää ... eivät ole laulajia tai biisintekijöitä. Idolslaulajat ovat idolslaulajia koska luovuutta ei ole. Ja sen kyllä kuulee.
- voi elämän kevät
yber alles kirjoitti:
Ai harvemmin laulaja on biisintekijä. Ehkä iskelmä- ja popteollisuudessa näin on. Tai sitten Marco Hietala, Tony Kakko, JP Leppäluoto, Jarkko Ahola, Anthony Parviainen, ...Ville Valo, Mathias Nygård, Jari Mäenpää ... eivät ole laulajia tai biisintekijöitä. Idolslaulajat ovat idolslaulajia koska luovuutta ei ole. Ja sen kyllä kuulee.
Ihan miten herra/kautta rouva haluaa: Asiasi on mennyt perille.
- logiikkasi 0/5
yber alles kirjoitti:
Ai harvemmin laulaja on biisintekijä. Ehkä iskelmä- ja popteollisuudessa näin on. Tai sitten Marco Hietala, Tony Kakko, JP Leppäluoto, Jarkko Ahola, Anthony Parviainen, ...Ville Valo, Mathias Nygård, Jari Mäenpää ... eivät ole laulajia tai biisintekijöitä. Idolslaulajat ovat idolslaulajia koska luovuutta ei ole. Ja sen kyllä kuulee.
Harmillista, että et mihinkään muuhun kyennyt vastaamaan.. :) Kertoo aika paljon sinusta. Nämähän ovat vain yksittäisiä tapauksia ja usein metallimusiikissa se on kitaristi joka tekee kappaleet. Olet kovin surullinen tapaus, rajoittunut ja katkera.
- yber alles
logiikkasi 0/5 kirjoitti:
Harmillista, että et mihinkään muuhun kyennyt vastaamaan.. :) Kertoo aika paljon sinusta. Nämähän ovat vain yksittäisiä tapauksia ja usein metallimusiikissa se on kitaristi joka tekee kappaleet. Olet kovin surullinen tapaus, rajoittunut ja katkera.
Niihin poikkeustapauksiin kuuluu kuitenkin miltei kaikki menestyneimmät suomalaiset metallibändit. Että sellaisia poikkeuksia.
Minun logiikkani mukaan henkilökohtaisuuksiin meneminen perustelun vuoksi on argumenttivirhe. Eikä vain minun vaan se on yleinen sääntö. Jatka vaan samalla linjalla. - missä logiikkasi
yber alles kirjoitti:
Niihin poikkeustapauksiin kuuluu kuitenkin miltei kaikki menestyneimmät suomalaiset metallibändit. Että sellaisia poikkeuksia.
Minun logiikkani mukaan henkilökohtaisuuksiin meneminen perustelun vuoksi on argumenttivirhe. Eikä vain minun vaan se on yleinen sääntö. Jatka vaan samalla linjalla.Mitä muuta tuollainen ilman perehtymistä kommentointi sitten on? Katkeruutta se on. Menestyneimmät metalliyhtyeet ympäri maailman on useimmiten niitä missä kitaristi tekee kappaleet, ei laulaja. En kuitenkaan ymmärrä mitä merkitystä sillä on, että kuka kappaleet tekee jos ne on hyviä niin kuin Amoralin tapauksessa.
Harmillista tosiaan, että et osaa kommentoida aiempia tekstejäni missä esitin sinun väitteesi vääriksi, mutta ehkä tämä tarkoittaa sitä että tajusit itsekin kuinka väärässä olet. Jatka vain samaa rajoittunutta tyyliäsi keskustella. - teamamoral
logiikkasi 0/5 kirjoitti:
Harmillista, että et mihinkään muuhun kyennyt vastaamaan.. :) Kertoo aika paljon sinusta. Nämähän ovat vain yksittäisiä tapauksia ja usein metallimusiikissa se on kitaristi joka tekee kappaleet. Olet kovin surullinen tapaus, rajoittunut ja katkera.
Ari on harvinaisen monipuolinen laulaja.itseasiassa on aika monessa mukana.esim .raskasta joulua,tekee erilaisia akustisia duokeikkoja,Arin tulkinnat Dion ym.biiseistä ovat loistavia.otetaan nyt vaikka joku Mike Monroe,osaako laulaa muuta,kuin yhtä ja samaa tyylilajia.(vedäpä nyt kunnon herneet sinä, joka sanoit Aria Amoralin statistiksi.)eipä olis Amoralin entinen" laulaja"pystynyt näitä biisejä vetämään ollenkaan.hän hallitsi vain yhden tyylilajin.upea lauluääni on instrumentti siinä missä soittimetkin.siis kaikki bändin jäsenet ovat yhtä tärkeitä.se on nääs tiimityöskentelyä.
- PitkäMatti
teamamoral kirjoitti:
Ari on harvinaisen monipuolinen laulaja.itseasiassa on aika monessa mukana.esim .raskasta joulua,tekee erilaisia akustisia duokeikkoja,Arin tulkinnat Dion ym.biiseistä ovat loistavia.otetaan nyt vaikka joku Mike Monroe,osaako laulaa muuta,kuin yhtä ja samaa tyylilajia.(vedäpä nyt kunnon herneet sinä, joka sanoit Aria Amoralin statistiksi.)eipä olis Amoralin entinen" laulaja"pystynyt näitä biisejä vetämään ollenkaan.hän hallitsi vain yhden tyylilajin.upea lauluääni on instrumentti siinä missä soittimetkin.siis kaikki bändin jäsenet ovat yhtä tärkeitä.se on nääs tiimityöskentelyä.
Oho, ihanniikuin muistaisin että kirjoitin tänne kaksi viestiä ja nyt toinen poistettu. Valko-Venäjä toimii vai poistiko teamamoral.
Statisti. Se on tosiaan iha eri keissi kirjoittaa biisi ja elää se esittäessään kun kaikki narut on itsellä kun taas jos olet statisti joku muu pitelee naruja ja ohjaa maaliin. Kyllä tiedän että Ari laulaa karaokea eri paikoissa, siitä tässä on ihan kysekin. - asddd
PitkäMatti kirjoitti:
Oho, ihanniikuin muistaisin että kirjoitin tänne kaksi viestiä ja nyt toinen poistettu. Valko-Venäjä toimii vai poistiko teamamoral.
Statisti. Se on tosiaan iha eri keissi kirjoittaa biisi ja elää se esittäessään kun kaikki narut on itsellä kun taas jos olet statisti joku muu pitelee naruja ja ohjaa maaliin. Kyllä tiedän että Ari laulaa karaokea eri paikoissa, siitä tässä on ihan kysekin.muistahan matti ne lääkkeet ottaa
- lahjaton tavis
PitkäMatti kirjoitti:
Oho, ihanniikuin muistaisin että kirjoitin tänne kaksi viestiä ja nyt toinen poistettu. Valko-Venäjä toimii vai poistiko teamamoral.
Statisti. Se on tosiaan iha eri keissi kirjoittaa biisi ja elää se esittäessään kun kaikki narut on itsellä kun taas jos olet statisti joku muu pitelee naruja ja ohjaa maaliin. Kyllä tiedän että Ari laulaa karaokea eri paikoissa, siitä tässä on ihan kysekin.taidat olla aika kateellinen ja katkera tapaus.minulla ei ole mitään erityislahjakkuutta,mutta nautin toisten lahjakkuudesta,esim. hyvästä musiikista ja upeaäänisistä laulajista.ei käy yhtään kateeksi,että joku muu osaa,kun itse en pysty.ootan niin innolla tuota Amoralin uutta levyä,kaikki pojat ovat loistavia ja Ari mun ykkössuosikki,mikä loistava laulaja.ihailen suunnattomasti lahjakkaita ihmisiä!
- 22'22
lahjaton tavis kirjoitti:
taidat olla aika kateellinen ja katkera tapaus.minulla ei ole mitään erityislahjakkuutta,mutta nautin toisten lahjakkuudesta,esim. hyvästä musiikista ja upeaäänisistä laulajista.ei käy yhtään kateeksi,että joku muu osaa,kun itse en pysty.ootan niin innolla tuota Amoralin uutta levyä,kaikki pojat ovat loistavia ja Ari mun ykkössuosikki,mikä loistava laulaja.ihailen suunnattomasti lahjakkaita ihmisiä!
Ei kaikki ole kateellisia, jotkut ei vaan tykkää. Kuitenkaan kukaan ei kritisois ellei Ari olis idolsista tuttu tapaus.
- se remunhaukkuja
22'22 kirjoitti:
Ei kaikki ole kateellisia, jotkut ei vaan tykkää. Kuitenkaan kukaan ei kritisois ellei Ari olis idolsista tuttu tapaus.
No jaa, eihän tuota Antti Railiota kukaan dissaa samalla tavalla kun Aria aikanaan, ja vähän vieläkin, vaikka on oikea kisatyrkky, kiertänyt Idolsit, Kuorosodat ja VoF:it ja kaikki vaan hehkuttaa, mutta Anttihan ei olekaan mikään "misumagneetti" niinkuin Ari aikoinaan.
Ja jos puhutaan persoonista, onko naistenhakkaaja läski parempi kuin riuku "remunhaukkuja"? Haiskahtaa vähän tekopyhältä toi Ari-viha. Toki sen ymmärrän, ettei äänestä kaikki tykkää, mutta enpä minäkään lähde haukkumaan kaikkia artisteja joiden äänistä, biiseistä tai ulkomusiikillista ominaisuuksista en tykkää. Varsinkaan ko artistien/bändien sivuille.
Toki ns. kahvipöytäkeskusteluissa duunissa tai kavereiden kesken voi kommentoida mitä vaan, mutta toi Arin julkinen, vuosikausia kestänyt dissaaminen alkaa olla jo aika legendaarista täällä tukiaisten ja tauskien Suomessakin ;) - liehuva liekinvarsi
PitkäMatti kirjoitti:
Oho, ihanniikuin muistaisin että kirjoitin tänne kaksi viestiä ja nyt toinen poistettu. Valko-Venäjä toimii vai poistiko teamamoral.
Statisti. Se on tosiaan iha eri keissi kirjoittaa biisi ja elää se esittäessään kun kaikki narut on itsellä kun taas jos olet statisti joku muu pitelee naruja ja ohjaa maaliin. Kyllä tiedän että Ari laulaa karaokea eri paikoissa, siitä tässä on ihan kysekin.Onko Kristiina Mourumanni vaihtanut nimensä Matiksi? tsk tsk tsk
- ces't la vie
yber alles kirjoitti:
Ai harvemmin laulaja on biisintekijä. Ehkä iskelmä- ja popteollisuudessa näin on. Tai sitten Marco Hietala, Tony Kakko, JP Leppäluoto, Jarkko Ahola, Anthony Parviainen, ...Ville Valo, Mathias Nygård, Jari Mäenpää ... eivät ole laulajia tai biisintekijöitä. Idolslaulajat ovat idolslaulajia koska luovuutta ei ole. Ja sen kyllä kuulee.
Joo, muta onko laulut hyviä, onko? Surkeita biisinikkareita, paitsi Nygård, no ei nyt ehkä surkeita mutta aika keskinkertaisia renkutuksia väsäilevät. Valonkin suurimmat hitit taitaa olla juurikin coverit, eikä jäbä ole mikään erikoinen laulaja. Yrittää hankkia uskottavuutta rumilla tatuoinneillaan, meikkaamisella ja lavalla röökaamisella, ei olis jätkällä kyllä yhtään varaa tommoseen, surkee laulaja muutenkin, sry villefanit, mutta kai täällä saa haukkua muitakin kun Aria? ;)
Ja kaikkilla noilla mainitsemillasi laulajilla ei todellakaan ole mitkään ylivertaiset, uniikit äänet ja lavakarismassa monilla toivomisen varaa myös, eikä toi enklanttin kielikään taivu mitenkään loistavasti eräillä tyypeillä listasi. Tämänkin sanon vaan siksi, koska Ariakin on aika usein ainakin täällä suolessa mollattu tankeroenglannista ;)
Oikeastaan JP Leppäluoto on noista hemmoista ainoa, jota diggailen, ja suurimmaksi osaksi juurikin lavakarismansa ja hyvän ulkonäkönsä vuoksi. Ei se laulukaan hänellä mitään huonoa ole, muttei mitenkään sävähdyttävääkään. Tony hyvä laulaja kyllä, onneton hiirulainen lavalla ja järkyttävän huono englannin lausuminen. - Matti ite
ces't la vie kirjoitti:
Joo, muta onko laulut hyviä, onko? Surkeita biisinikkareita, paitsi Nygård, no ei nyt ehkä surkeita mutta aika keskinkertaisia renkutuksia väsäilevät. Valonkin suurimmat hitit taitaa olla juurikin coverit, eikä jäbä ole mikään erikoinen laulaja. Yrittää hankkia uskottavuutta rumilla tatuoinneillaan, meikkaamisella ja lavalla röökaamisella, ei olis jätkällä kyllä yhtään varaa tommoseen, surkee laulaja muutenkin, sry villefanit, mutta kai täällä saa haukkua muitakin kun Aria? ;)
Ja kaikkilla noilla mainitsemillasi laulajilla ei todellakaan ole mitkään ylivertaiset, uniikit äänet ja lavakarismassa monilla toivomisen varaa myös, eikä toi enklanttin kielikään taivu mitenkään loistavasti eräillä tyypeillä listasi. Tämänkin sanon vaan siksi, koska Ariakin on aika usein ainakin täällä suolessa mollattu tankeroenglannista ;)
Oikeastaan JP Leppäluoto on noista hemmoista ainoa, jota diggailen, ja suurimmaksi osaksi juurikin lavakarismansa ja hyvän ulkonäkönsä vuoksi. Ei se laulukaan hänellä mitään huonoa ole, muttei mitenkään sävähdyttävääkään. Tony hyvä laulaja kyllä, onneton hiirulainen lavalla ja järkyttävän huono englannin lausuminen.Useampi ihminen toista mieltä kuin sinä idoliin rakastuneiden kavereittes kanssa. Kotimaan tai ulkomaan suosio, Arilla ei ole kumpaakaan muutoin kuin aivan statistina muiden siivellä.
- ces't la vie
Matti ite kirjoitti:
Useampi ihminen toista mieltä kuin sinä idoliin rakastuneiden kavereittes kanssa. Kotimaan tai ulkomaan suosio, Arilla ei ole kumpaakaan muutoin kuin aivan statistina muiden siivellä.
Taidat olla ite rakastunut ville valoon ja noihin muihin surkeisiin rääkyjiin, kun niin hirveesti jaksat puolustella niitä täällä ARI KOIVUSEN palstalla :'D
Pointtini oli, ettei kaikki hyvät lauluntekijät välttämättä ole hyviä laulajia tai esiintyjiä tai vice versa, toki niitäkin on, mutta ei välttämättä parhaimmissa bändeissä.
Esim. Gunnareissa suuresti aliarvostettu Izzy Stradlin teki kaikki parhaimmat biisit ja hänen lähtönsä jälkeen Gunnarit pretty much ratsastiva vanhalla maineellaan ja biiseillään. Chinese Democracykin oli silkkaa skeidaa yli 10 vuoden ummetuksen jälkeen, mutta kukaan ei voi kieltää Axl Rosen lavakarismaa vaikka livelaulaminen ei aina niin nätiltä kuulostakaan. ;)
Onneksi Ari tajuaa vahvuutensa ja heikkoutensa ja antaa muiden tehdä biisit keskittyen itse tulkintaan ja äänen hoitamiseen. - Pitkää lisää
ces't la vie kirjoitti:
Taidat olla ite rakastunut ville valoon ja noihin muihin surkeisiin rääkyjiin, kun niin hirveesti jaksat puolustella niitä täällä ARI KOIVUSEN palstalla :'D
Pointtini oli, ettei kaikki hyvät lauluntekijät välttämättä ole hyviä laulajia tai esiintyjiä tai vice versa, toki niitäkin on, mutta ei välttämättä parhaimmissa bändeissä.
Esim. Gunnareissa suuresti aliarvostettu Izzy Stradlin teki kaikki parhaimmat biisit ja hänen lähtönsä jälkeen Gunnarit pretty much ratsastiva vanhalla maineellaan ja biiseillään. Chinese Democracykin oli silkkaa skeidaa yli 10 vuoden ummetuksen jälkeen, mutta kukaan ei voi kieltää Axl Rosen lavakarismaa vaikka livelaulaminen ei aina niin nätiltä kuulostakaan. ;)
Onneksi Ari tajuaa vahvuutensa ja heikkoutensa ja antaa muiden tehdä biisit keskittyen itse tulkintaan ja äänen hoitamiseen.Sä oot pihalla. Tämä on Suomi24:n palsta aiheesta Ari Koivunen ja julkisella saitilla ei voi pakottaa puhumaan vaan yhdellä tavalla. Arilla on varmaan omat palstat jossain muualla. Ja minä olen totuuden ääni. Naurettavaa verrata persoonatonta kuoropoikaa täysin omanlaiseensa Axl Roseen. Ja noi muut suomalaiset. Ne ei pelkästään tee biisejä ja menesty duunillaan, ne laulaa paremmin ja tulkitsee pohjia myöten. Niillä on elämää, näkemystä ja tahtoa siinä että tarve tehdä itte eikä valua ja ajelehtia laulamassa muiden äänellä karaokea.
- heippa vaan sulle
Pitkää lisää kirjoitti:
Sä oot pihalla. Tämä on Suomi24:n palsta aiheesta Ari Koivunen ja julkisella saitilla ei voi pakottaa puhumaan vaan yhdellä tavalla. Arilla on varmaan omat palstat jossain muualla. Ja minä olen totuuden ääni. Naurettavaa verrata persoonatonta kuoropoikaa täysin omanlaiseensa Axl Roseen. Ja noi muut suomalaiset. Ne ei pelkästään tee biisejä ja menesty duunillaan, ne laulaa paremmin ja tulkitsee pohjia myöten. Niillä on elämää, näkemystä ja tahtoa siinä että tarve tehdä itte eikä valua ja ajelehtia laulamassa muiden äänellä karaokea.
taidat olla aika katkera äijä ja ilmeisesti täys nolla ! mitä yleensä teet täällä jos ei Koivunen ja Amoral kiinnosta! hyvästi !!!
- Ces't la vie
Pitkää lisää kirjoitti:
Sä oot pihalla. Tämä on Suomi24:n palsta aiheesta Ari Koivunen ja julkisella saitilla ei voi pakottaa puhumaan vaan yhdellä tavalla. Arilla on varmaan omat palstat jossain muualla. Ja minä olen totuuden ääni. Naurettavaa verrata persoonatonta kuoropoikaa täysin omanlaiseensa Axl Roseen. Ja noi muut suomalaiset. Ne ei pelkästään tee biisejä ja menesty duunillaan, ne laulaa paremmin ja tulkitsee pohjia myöten. Niillä on elämää, näkemystä ja tahtoa siinä että tarve tehdä itte eikä valua ja ajelehtia laulamassa muiden äänellä karaokea.
Hei, jos mä oon pihalla niin sä oot varmaan omassa sateenkaarenvärisessä ihmemaailmassasi ja siellä sun universumissasi, nimimerkistäsi huolimatta, olet ottanut lukemisen ymmärtämisessä vain lyhyen kurssin, tämä vain toteamus ei kysymys, joten ei tarvitse vastata :D
En missään kohtaan verrannut Aria Axl Roseen, joka on jalustalle nostettu "suuri" a$$hole, siis todellakin vaahtosammuttimen kokoinen jässikkä, joka kärsii jostain Napoleon kompleksista ja purkaa raivonsa naisiin; hänhän on tunnettu vaimonhakkaajakin. Tosi kova jätkä rok rok, asennetta on. That said, hän on kuitenkin loistava lavapersoona ja karismaattinen kiekuja, (kuten jo edellisessä viestissäni kirjoitin, mutta et kait ymmärtänyt) mutta VAIN levyllä. Live-esiintymiset menee paljolti kuoron varassa, nähty ja kuultu on, valitettavasti, mutta mikkiä osaa heiluttaa ja keekoilla lavalla paremmin kuin melkein kukaan ;)
Ihan kiva jos tykkäät Ville Valon tulkinnoista ja pidät häntä loistavana lauluntekijänä (heh heh) ja laulajana (hö höö), taidat vain olla vähän ihastunut, myönnä pois, kyllä miehetkin voi ihastua mieheen. "Man chrush" and all that... ;)
Ja mitäs maailmankuuluja klassikkobiisejä, tai edes Suomessa tunnettuja biisejä noi mainitsemasi "loistavat" laulaja/biisinikkarit ovatkaan kirjoittaneet? Mitkäs esim. ne Villen parhaat biisit taas olivatkaan? Tosiaankin, taitaa olla Summerwine, Wicked Game and Solitary Man. Tsk tsk tsk - Pitkä on pitkä
Ces't la vie kirjoitti:
Hei, jos mä oon pihalla niin sä oot varmaan omassa sateenkaarenvärisessä ihmemaailmassasi ja siellä sun universumissasi, nimimerkistäsi huolimatta, olet ottanut lukemisen ymmärtämisessä vain lyhyen kurssin, tämä vain toteamus ei kysymys, joten ei tarvitse vastata :D
En missään kohtaan verrannut Aria Axl Roseen, joka on jalustalle nostettu "suuri" a$$hole, siis todellakin vaahtosammuttimen kokoinen jässikkä, joka kärsii jostain Napoleon kompleksista ja purkaa raivonsa naisiin; hänhän on tunnettu vaimonhakkaajakin. Tosi kova jätkä rok rok, asennetta on. That said, hän on kuitenkin loistava lavapersoona ja karismaattinen kiekuja, (kuten jo edellisessä viestissäni kirjoitin, mutta et kait ymmärtänyt) mutta VAIN levyllä. Live-esiintymiset menee paljolti kuoron varassa, nähty ja kuultu on, valitettavasti, mutta mikkiä osaa heiluttaa ja keekoilla lavalla paremmin kuin melkein kukaan ;)
Ihan kiva jos tykkäät Ville Valon tulkinnoista ja pidät häntä loistavana lauluntekijänä (heh heh) ja laulajana (hö höö), taidat vain olla vähän ihastunut, myönnä pois, kyllä miehetkin voi ihastua mieheen. "Man chrush" and all that... ;)
Ja mitäs maailmankuuluja klassikkobiisejä, tai edes Suomessa tunnettuja biisejä noi mainitsemasi "loistavat" laulaja/biisinikkarit ovatkaan kirjoittaneet? Mitkäs esim. ne Villen parhaat biisit taas olivatkaan? Tosiaankin, taitaa olla Summerwine, Wicked Game and Solitary Man. Tsk tsk tskAhaa, se on sitte Ville Valo, jonka imu musiikki- ja naismaailmoissa on erityisen kova pala Selaviille. Niin hiertää että pakko oli ottaa esiin, vaikken huonompaa vetoa keksi. Koivunen putoaa kuin lehti syssyllä. Ei tosiaan ole yhtään mitään vertailua, Valon kolme sijaa billboard top20:ssä, jenkkiplatina, kullat ja kaikki Valon naiset kertovat että Koivusen saldo on nolla ja karisma miinuksella. Ei heru eikä pelaa sun argumenttisi.
Kuule, sen Valon kanssa vehtaamisesta enemmänkin vois mies hyvinkin nauttia, vaikuttaa reilulta kaverilta eikä pikkuneidiltä, joka ei osaa kuin kikattaen kaakattaen aikuisten asioista puhua tai muutoin vinkua. - Ville Valon imu
Pitkä on pitkä kirjoitti:
Ahaa, se on sitte Ville Valo, jonka imu musiikki- ja naismaailmoissa on erityisen kova pala Selaviille. Niin hiertää että pakko oli ottaa esiin, vaikken huonompaa vetoa keksi. Koivunen putoaa kuin lehti syssyllä. Ei tosiaan ole yhtään mitään vertailua, Valon kolme sijaa billboard top20:ssä, jenkkiplatina, kullat ja kaikki Valon naiset kertovat että Koivusen saldo on nolla ja karisma miinuksella. Ei heru eikä pelaa sun argumenttisi.
Kuule, sen Valon kanssa vehtaamisesta enemmänkin vois mies hyvinkin nauttia, vaikuttaa reilulta kaverilta eikä pikkuneidiltä, joka ei osaa kuin kikattaen kaakattaen aikuisten asioista puhua tai muutoin vinkua.Sä palstan vanha trolli olet kehittynyt fabuloinnissasi. Ville Valo on kirjoittanut Join Me in Death biisin kymmeniä kertoja levyilleen (vai onko sekin lainabiisi?) ja itkee, miksi hänen levynsä eivät myy Suomessa. Koskaan ei tiedä perutaanko Himin keikat tai kiertueet, onko Ville esiintymiskunnossa, muistaako sanat tai syyttääkö yleisöä kun vetää huonon keikan. Ketjuimuttelija avautuu jatkuvasti alkoholi- ja erektio-ongelmistaan, veren oksentamisesta ja ulostamisesta, masennuksestaan, paniikkihäiriöstään, vieroitushoidostaan, astmastaan, keuhkokuumeesta, sydänkohtauksenpelosta, jne. No ainakin mies elää niin kuin laulaa ja ilmeisesti vetoaa itsetuhoisiin faneihinsa.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288335613697.html
http://www.iltalehti.fi/viihde/200708116455105_vi.shtml
Ei todellakaan ole onneksi mitään vertailua upeaan ja huippulahjakkaaseen Koivuseen, joka hoitaa työnsä aina loistavasti ja luotettavasti ja joka on juuri näistä omista vahvuuksistaan johtuen erittäin karismaattinen. - pitkääkin pidempi
Ville Valon imu kirjoitti:
Sä palstan vanha trolli olet kehittynyt fabuloinnissasi. Ville Valo on kirjoittanut Join Me in Death biisin kymmeniä kertoja levyilleen (vai onko sekin lainabiisi?) ja itkee, miksi hänen levynsä eivät myy Suomessa. Koskaan ei tiedä perutaanko Himin keikat tai kiertueet, onko Ville esiintymiskunnossa, muistaako sanat tai syyttääkö yleisöä kun vetää huonon keikan. Ketjuimuttelija avautuu jatkuvasti alkoholi- ja erektio-ongelmistaan, veren oksentamisesta ja ulostamisesta, masennuksestaan, paniikkihäiriöstään, vieroitushoidostaan, astmastaan, keuhkokuumeesta, sydänkohtauksenpelosta, jne. No ainakin mies elää niin kuin laulaa ja ilmeisesti vetoaa itsetuhoisiin faneihinsa.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288335613697.html
http://www.iltalehti.fi/viihde/200708116455105_vi.shtml
Ei todellakaan ole onneksi mitään vertailua upeaan ja huippulahjakkaaseen Koivuseen, joka hoitaa työnsä aina loistavasti ja luotettavasti ja joka on juuri näistä omista vahvuuksistaan johtuen erittäin karismaattinen.... ja silti ne Koivusen levyt myyvät Suomessakin surkeemmin kuin Valon, puhumattakaan ulkomaista ja joka silti kiinnostaa paljon vähemmän ja jolla silti ei ole sitä ensimmäistäkään julkaistua biisiä, jota voisi varioida. Kuinka epätoivoinen pitää olla että ei tajua, että vertailu on niin epätoivoinen Koivusen kannalta, että se on täysin epäreilu. Mutta silti et ymmärrä päästää siitä irti vaan kaivat Koivusen ja omaa kuoppaasi omalla lapparilla ja läppärillä.
Jaa mutta tuli myynneistä kuitenkin mieleen: Miten mahtaa käydä Idols-veljien Antin ja Arin taiston ensi viikolla. vieläkö Ari pitää karaokekuninkuutensa. - "Selavii"
Pitkä on pitkä kirjoitti:
Ahaa, se on sitte Ville Valo, jonka imu musiikki- ja naismaailmoissa on erityisen kova pala Selaviille. Niin hiertää että pakko oli ottaa esiin, vaikken huonompaa vetoa keksi. Koivunen putoaa kuin lehti syssyllä. Ei tosiaan ole yhtään mitään vertailua, Valon kolme sijaa billboard top20:ssä, jenkkiplatina, kullat ja kaikki Valon naiset kertovat että Koivusen saldo on nolla ja karisma miinuksella. Ei heru eikä pelaa sun argumenttisi.
Kuule, sen Valon kanssa vehtaamisesta enemmänkin vois mies hyvinkin nauttia, vaikuttaa reilulta kaverilta eikä pikkuneidiltä, joka ei osaa kuin kikattaen kaakattaen aikuisten asioista puhua tai muutoin vinkua.Ei kai se ole nyt Ville itse eksynyt tänne itkemään? "Pitkän" valitukset alkaakuulostamaan yhtä surkeilta kun Villen itkuvalitus "rock" emoballaadit ;)
Ehkä sun tosiaan kannattais mennä sen Villen kanssa vehtaamaan, vaikka ensin ihan virtuaalisesti sen omalle palstalle. Ja kun sulle näyttää noi myynti- ja faniluvut on niin tärkeitä, taidat tykätä Justin Bieberistäkin, sillähän on noin 200 miljoonaa fania, eli taatusti enemmän kun sun poikaystävälläsi. Voitte sitten Villen kanssa yhdessä itkeä maailman epäreiluutta ja -musikaalisuutta, jos siis intohimoiselta vehtailuiltanne ehditte. Onhan se Ville nätti tyttö... eiku poika, enää se ei taida meikatakaan niin paljon, voit pitää kajaalit ja ripsarit itselläsi tsk tsk tsk ;) - lappari?
pitkääkin pidempi kirjoitti:
... ja silti ne Koivusen levyt myyvät Suomessakin surkeemmin kuin Valon, puhumattakaan ulkomaista ja joka silti kiinnostaa paljon vähemmän ja jolla silti ei ole sitä ensimmäistäkään julkaistua biisiä, jota voisi varioida. Kuinka epätoivoinen pitää olla että ei tajua, että vertailu on niin epätoivoinen Koivusen kannalta, että se on täysin epäreilu. Mutta silti et ymmärrä päästää siitä irti vaan kaivat Koivusen ja omaa kuoppaasi omalla lapparilla ja läppärillä.
Jaa mutta tuli myynneistä kuitenkin mieleen: Miten mahtaa käydä Idols-veljien Antin ja Arin taiston ensi viikolla. vieläkö Ari pitää karaokekuninkuutensa.Kuinka epätoivoinen ja pakkomielteinen pitää olla että trollaa palstalla seitsemän vuotta? Koville sulla ottaa Koivusen menestys. Kateuttako vain vai vieläkö oikeesti kannat kaunaa kun Ari voitti Meurmanin vai miten Ari on sinut torjunut?
Ari Koivunen on niin ainutlaatuisen upea ja lahjakas ettei ole mitään tarvetta verrata häntä keneenkään. - Bleed Well
"Selavii" kirjoitti:
Ei kai se ole nyt Ville itse eksynyt tänne itkemään? "Pitkän" valitukset alkaakuulostamaan yhtä surkeilta kun Villen itkuvalitus "rock" emoballaadit ;)
Ehkä sun tosiaan kannattais mennä sen Villen kanssa vehtaamaan, vaikka ensin ihan virtuaalisesti sen omalle palstalle. Ja kun sulle näyttää noi myynti- ja faniluvut on niin tärkeitä, taidat tykätä Justin Bieberistäkin, sillähän on noin 200 miljoonaa fania, eli taatusti enemmän kun sun poikaystävälläsi. Voitte sitten Villen kanssa yhdessä itkeä maailman epäreiluutta ja -musikaalisuutta, jos siis intohimoiselta vehtailuiltanne ehditte. Onhan se Ville nätti tyttö... eiku poika, enää se ei taida meikatakaan niin paljon, voit pitää kajaalit ja ripsarit itselläsi tsk tsk tsk ;)Suosittelen Bieberiä, samat ongelmat ja vieroitushoito edessä mutta suolet ja muut paikat paremmassa kunnossa kuin nelikymppisellä Villellä.
- pitkä
lappari? kirjoitti:
Kuinka epätoivoinen ja pakkomielteinen pitää olla että trollaa palstalla seitsemän vuotta? Koville sulla ottaa Koivusen menestys. Kateuttako vain vai vieläkö oikeesti kannat kaunaa kun Ari voitti Meurmanin vai miten Ari on sinut torjunut?
Ari Koivunen on niin ainutlaatuisen upea ja lahjakas ettei ole mitään tarvetta verrata häntä keneenkään.Mitäh - älä oikeasti, oot roikkunut täällä seitsemän vuotta kynnet terotettuina puolustamassa sankarias ja luulet että se on joku normi että muutkin toimii niin, että täällä samat tyypit pyörii täällä? Järjetöntä. Tulee itsellekin paha mieli jo kiusaamisesta, ei ole ihan nyt sulla ilmeisesti mielekästä tekemistä tarpeeksi.
- edistystä
pitkä kirjoitti:
Mitäh - älä oikeasti, oot roikkunut täällä seitsemän vuotta kynnet terotettuina puolustamassa sankarias ja luulet että se on joku normi että muutkin toimii niin, että täällä samat tyypit pyörii täällä? Järjetöntä. Tulee itsellekin paha mieli jo kiusaamisesta, ei ole ihan nyt sulla ilmeisesti mielekästä tekemistä tarpeeksi.
Koivusen fanejahan riittää 7 vuoden ajalta vaikka kuinka paljon mutta trolleja on vain yksi eli sinä. Hienoa että tunnet pahaa mieltä Arin ja palstan kiusaamisesta, olosi paranee heti kun lopetat.
- longboard
edistystä kirjoitti:
Koivusen fanejahan riittää 7 vuoden ajalta vaikka kuinka paljon mutta trolleja on vain yksi eli sinä. Hienoa että tunnet pahaa mieltä Arin ja palstan kiusaamisesta, olosi paranee heti kun lopetat.
Heh, haistan epätoivon. Ei säälitä enää. Varmaan se olen minä, joka floodaa lukuisilla nimimerkeillä mnetissä, imperiumilla, joka puolella. Joo, näin sen taytyy olla, yksin minä. Olen käsittämätön sivupersoonavirtuoosi, kun ulkopuoliselle näyttää siltä, että tänä vuonna kaikilla mainituilla palstoilla on nämä pari samaa ari-aktiivia jankkaamassa samaa jargoniaan. Tajuutteko edes mitä piffi ja ylilautaviihdettä ootte?
- jonnematti
longboard kirjoitti:
Heh, haistan epätoivon. Ei säälitä enää. Varmaan se olen minä, joka floodaa lukuisilla nimimerkeillä mnetissä, imperiumilla, joka puolella. Joo, näin sen taytyy olla, yksin minä. Olen käsittämätön sivupersoonavirtuoosi, kun ulkopuoliselle näyttää siltä, että tänä vuonna kaikilla mainituilla palstoilla on nämä pari samaa ari-aktiivia jankkaamassa samaa jargoniaan. Tajuutteko edes mitä piffi ja ylilautaviihdettä ootte?
>käyttää ylilautaa vuonna 2014. Eiköhän tämä pitkämatti ole ylilauta viihdettä jos mikä :-D Matti saa kaiken säälini tukeni vaikeina aikoinaan.
- ei tarvitse vastata
longboard kirjoitti:
Heh, haistan epätoivon. Ei säälitä enää. Varmaan se olen minä, joka floodaa lukuisilla nimimerkeillä mnetissä, imperiumilla, joka puolella. Joo, näin sen taytyy olla, yksin minä. Olen käsittämätön sivupersoonavirtuoosi, kun ulkopuoliselle näyttää siltä, että tänä vuonna kaikilla mainituilla palstoilla on nämä pari samaa ari-aktiivia jankkaamassa samaa jargoniaan. Tajuutteko edes mitä piffi ja ylilautaviihdettä ootte?
Monen sivupersoonan hallinta on tutkitusti ongelmallista joten ei ole mikään ihme, että olet hämmentynyt asiasta. Sekavista viesteistäsi on aika vaikeaa tajuta yhtään mitään, joten sun on nyt aika siirtyä floodaamaan noille muille foorumeille.
- nettiestottomuus
longboard kirjoitti:
Heh, haistan epätoivon. Ei säälitä enää. Varmaan se olen minä, joka floodaa lukuisilla nimimerkeillä mnetissä, imperiumilla, joka puolella. Joo, näin sen taytyy olla, yksin minä. Olen käsittämätön sivupersoonavirtuoosi, kun ulkopuoliselle näyttää siltä, että tänä vuonna kaikilla mainituilla palstoilla on nämä pari samaa ari-aktiivia jankkaamassa samaa jargoniaan. Tajuutteko edes mitä piffi ja ylilautaviihdettä ootte?
Trolleja riittää minkä tahansa asian suhteen ympäri nettiä, mutta suomi24:ssä lähinnä 1-2 samaa henkilöä käy toisinaan purkamassa pahaa oloaan pseudoheitoillaan tällä palstalla. Elämme vuotta 2014 joka on nettiestottomuuden ja jonnekulttuurin aikaa.
- kehunko vai haukun
onko pakko linkitellä noita arvioita tänne,ketä kiinnostaa.,mitä joku ukko jostakin levystä on mieltä!
- kyllä
Hyvät arviot kiinnostaa aina ;) ja huonoja on hauskaa haukkua jos ei ole muutakaan tekemistä :D
- blabbermouth.net
http://www.blabbermouth.net/news/amoral-fallen-leaves-dead-sparrows-lp-trailer-video/
Kaikki videot katsottavissa täällä. - Blueprints
Näppärästi avasi vinyylin Masi. Saisimmepa Blueprintsin kuunteluun ennen albumin ilmestymistä. 7 päivää..
- kärsimätön
Musiikkivideota kehiin jo!
- Blueprints
Olikos tämä Blueprints joku melodisempi biisi? Olisi kannattanut julkaista video ja saada sinkku soimaan radiossa hyvissä ajoin ennen 14.2. niin listasijoitus olisi parantunut.
- Blueprint$
Blueprints kirjoitti:
Olikos tämä Blueprints joku melodisempi biisi? Olisi kannattanut julkaista video ja saada sinkku soimaan radiossa hyvissä ajoin ennen 14.2. niin listasijoitus olisi parantunut.
Akustista tunnelmointia ilmeisesti luvassa. Mielestäni juuri sopiva aika julkaista musiikkivideo näin albumin julkaisun kynnyksellä (vaikka saisi kyllä jo ilmestyä tänään tai huomenna) ja onhan albumia jo kahdella maistiaisella promoiltu ja tosiaan kerkeehän Blueprints soida kuitenkin yli kuukauden ennen kuin muualla euroopassa ja jenkeissä(?) julkaistaan albumi ja näkisin, että ulkomaat on kuitenkin se Amoralin vahvin markkina-alue.
- Blueprints
Blueprints kirjoitti:
Olikos tämä Blueprints joku melodisempi biisi? Olisi kannattanut julkaista video ja saada sinkku soimaan radiossa hyvissä ajoin ennen 14.2. niin listasijoitus olisi parantunut.
on erittäin melodinen ja hieno biisi, lähinnä sitä "balladiosastoa", jos tarttee luokitella. Nosti niskakarvat pystyyn (positiivisessa mielessä :D) kuuntelusessiossa. Toivottavasti video on biisin arvoinen!
- city hall
Blueprints kirjoitti:
on erittäin melodinen ja hieno biisi, lähinnä sitä "balladiosastoa", jos tarttee luokitella. Nosti niskakarvat pystyyn (positiivisessa mielessä :D) kuuntelusessiossa. Toivottavasti video on biisin arvoinen!
No onhan se video biisin arvoinen: kauniita ja komeita miehiä soittamasssa ja laulamassa; toivottavasti ei ole turhaan pilattu muulla sälällä.
- <3<3<3
Blueprints kirjoitti:
Olikos tämä Blueprints joku melodisempi biisi? Olisi kannattanut julkaista video ja saada sinkku soimaan radiossa hyvissä ajoin ennen 14.2. niin listasijoitus olisi parantunut.
Joo se on ihanaa hempeilyä, Ari laulaa niin kauniisti ja pojat näyttävät varmasti söpöiltä videossa. Se on niin ihana balladi, että jos se vain saadaan radioon soimaan, niin kaikki musankuuntelijat vauvasta vaariin haluavat oman Fallen leaves and dead sparrows-levynsä ja lopulta Amoralista tulee yksi maailman menestyneimmistä poikabändeistä.
- tosihevarieiitke
<3<3<3 kirjoitti:
Joo se on ihanaa hempeilyä, Ari laulaa niin kauniisti ja pojat näyttävät varmasti söpöiltä videossa. Se on niin ihana balladi, että jos se vain saadaan radioon soimaan, niin kaikki musankuuntelijat vauvasta vaariin haluavat oman Fallen leaves and dead sparrows-levynsä ja lopulta Amoralista tulee yksi maailman menestyneimmistä poikabändeistä.
Joo, ei toi sarkasmi oikein sulta irtoa. Harjoittele vielä vähän, eiku paljon..;)
- osimmoilleen näin
<3<3<3 kirjoitti:
Joo se on ihanaa hempeilyä, Ari laulaa niin kauniisti ja pojat näyttävät varmasti söpöiltä videossa. Se on niin ihana balladi, että jos se vain saadaan radioon soimaan, niin kaikki musankuuntelijat vauvasta vaariin haluavat oman Fallen leaves and dead sparrows-levynsä ja lopulta Amoralista tulee yksi maailman menestyneimmistä poikabändeistä.
kuulehan,oot ihan oikeessa,pojat on komeita,soittavat hyvin ja Ari laulaa hyvin.kyllä todellakin Amoralista kuullaan,ulkomaita myöten!hitokseen,mutta älä sitten romaha!
- Blueprint$
4 päivää..
- dynamo
klo 20 masi ja ben radiorockilla iltavuorossa http://www.radiorock.fi/
- hmhmm
Mistähän biisistä se coveri tulee?
- warnermusic.fi
http://www.warnermusic.fi/julkaisut/9078/warner-music-finland-viikkouutuudet-vko-8-2
"Amoral edustaa kotimaisten metallibändien monipuolisinta laitaa. Bändin tarkanrouhea meininki sulattaa yhteen elementtejä Panterasta Skid Rowiin, Led Zeppelinistä vanhan liiton dödikseen.
Edellisellä julkaisullaan, Beneath (2011), Amoral kursi kokoon nykyisen kokoonpanonsa. Sittemmin Ben Varon, Masi Hukari, Ari Koivunen, Juhana Karlsson ja Pekka Johansson ovat kolunneet yhdessä ympäri Euroopan, Aasian sekä Jenkkien klubi- ja festarilavoja.
Jo etukäteen kriitikkojen hehkuttama uusi studioalbumi ”Fallen Leaves & Dead Sparrows” julkaistaan tämän viikon perjantaina 14. helmikuuta ja sen tuotannosta vastaa Ben Varonin ohella muuan Marco Hietala. Samalla nyt julkaistava albumi kruunaa alkaneen Amoralin 10-vuotisjuhlavuoden!
Monipuolisuudesta ja bändisoundista puheen ollen, Amoral on antanut genrelleen nimen ”Classic Rock Of The 21st Century”. Osuvampaa termiä tuskin löytyy, kuuntele todisteeksintulevan albumin sinkkulohkaisu “If Not Here, Where? - Tony Cruz Sison USA
https://www.facebook.com/DedicatedRockerSociety
CD REVIEW: FALLEN LEAVES & DEAD SPARROWS by Amoral
(Imperial Cassette)
Following up the success of their previous release, 'Beneath', Finnish rockers, Amoral return with the sixth album, 'Fallen Leaves & Dead Sparrows', that sees the band considerately sharpening their traditional progressive metal approach, which combines the theatrical thematic portrayal of Dream Theater, the rhythmic complexity and structural dynamic of Rush, a restrained style of Metallica-like speed metal riffing, and the dramatic approach to melodic construction of Marillion to arrive at a distinct sound easily recognizable as the band's own. Amoral is made up of, Ari Koivunen (vocals), Masi Hukari (guitars), Ben Varon (guitars), Pekka Johansson (bass) and Juhana Karlsson (drums). Typical of progressive rock/metal, this album features stunning instrumental sections during which the musicians display formidable technical skill in complex instrumental interactions, but what sets Amoral apart from most is that for the most part these sections are not dynamic diversions from the song's central theme, but elaborations of particular events of that defining theme presented in dramatic form, as part of a coherent development towards harmonic resolution of the song's textural tension and thematic conflict. 'Fallen Leaves & Dead Sparrows', sounds spectacular and there are a number of inspirational and uplifting moments throughout this album, "On The Other Side pt. I", "No Familiar Faces", "Prolong A Stay" and smooth swagger of " Blueprints" show Amoral at their best, offering a variety of diverse stylistic elements while combining top-notch technical musicianship with enveloping atmosphere and pure feeling.
Amoral structure songs to contrast shades of light and dark, emphasizing the overcoming of struggle through a symbolic triumph of positive change and illumination in the form of stunning guitars and shining keyboards, gliding smoothly over a rhythmic pattern established by precise drumming, and fantastically fluid and flexible bass guitar, working frequent and unexpected time-changes to re-route thematic development in a way that varies a given mood, something that this band does very well. 'Fallen Leaves & Dead Sparrows' is an absolute stunner of a recording. This isn't the album that you go cruising down the road in a convertible to, but rather sitting alone in a candle lit room with headphones and time to digest the various and sundry layers that comprise this masterwork. It may take a few spins to really sink in, but this is a magnificent work of art that is fully worth your time. - Highly Recommended
Tony @ The Dedicated Rocker Society/All Access Magazine- hessuvaanhopo
Kiitosta jaetaan syystä ja ansioista muusikoille, skittaan, beisiin, rumpalille. Laulajan osuus jätetään hienotunteisesti luettelematta, kertanimeämisen varaan. Mistäköhän moinen.
- amazing vocalist
hessuvaanhopo kirjoitti:
Kiitosta jaetaan syystä ja ansioista muusikoille, skittaan, beisiin, rumpalille. Laulajan osuus jätetään hienotunteisesti luettelematta, kertanimeämisen varaan. Mistäköhän moinen.
Koska Arin nimi jo kertoo että huippulaulajasta on kyse, ei sitä "amazing vocalist" jne. tarvitse toistaa vuodesta toiseen joka arviossa.
- soittajille soppaa
hessuvaanhopo kirjoitti:
Kiitosta jaetaan syystä ja ansioista muusikoille, skittaan, beisiin, rumpalille. Laulajan osuus jätetään hienotunteisesti luettelematta, kertanimeämisen varaan. Mistäköhän moinen.
tällä levyllä on yksi biisi kokonaan ilman laulua ja noissa pitkissä biiseissä on myös paljon pelkkää soitantaa,joten eiköhän pidä huomioida myöskin soittajat,eikä arvioida pelkästään biisit ja laulaja.
- !!!!!
Enään n. 34 tuntia
- nytten se tulloo
huommenna se tulee....ihan kuin joulua oottais!
- metalmouth.net
http://metalmouth.net/2014/02/finnish-rockers-amoral-return-with-new-album-for-early-2014/
Their sound relies on a heavy, classic sound – but incorporates some fantastic modern progressive twists and gorgeous vocals from Ari Koivunen.
Amoral managed to sync schedules with Marco Hietala of Nightwish, so that he could oversee vocal production for the new album. They had previously attempted to involve him in the production of the previous two albums, but not been able to arrange this due to clashes in their schedules. Ben and Ari spent a week at Marco’s home studio in Kuopio, resulting in some great vocal performances from Koivunen on the record. - massmovement.co.uk
http://massmovement.co.uk/amoral-announce-new-album-fallen-leaves-dead-sparrows/
Another first this time around is a collaboration many years in the works. Ever since singer Ari Koivunen joined Amoral in 2008, there has been talks of Marco Hietala (Nightwish, Tarot) producing the vocals on an Amoral album. With the idea sabotaged by schedule clashes on the last two albums,
Marco was finally available to oversee the vocal sessions for Fallen Leaves & Dead Sparrows. Ben and Ari spent a week at Marco’s home studio in Kuopio, and the stress-free environment and Mr. Hietala’s input resulted in some of the best vocal performances heard from Koivunen to date.
But enough chitchat, let the music do the talking. Take an hour-long break from the laptops and smartphones, put Fallen Leaves & Dead Sparrows on your stereo and cross that bridge to The Other Side…
Amoral has played over 250 shows so far, everywhere from Japan to the United States, China, The Philippines & all over Europe. - ylex.yle.fi
http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/amoral-kuuden-vuoden-aikana-on-tapahtunut-viiden-bandin-edesta-muutoksia
"-Kuuden vuoden sisään on tapahtunut viiden bändin edestä muutoksia. Joka levyllä ollaan keksitty pyörä uudestaan - oma pyörä, ei musiikillisesti.
Ben jatkaa, että into musiikkiin on kuitenkin vuosien aikana pysynyt samana ja samalla tarmolla on aina aloitettu uusien albumien teko.
- Lapsenomainen into ei ole muuttunut vaan pysynyt.
Amoralin uusi levy Fallen Leaves & Dead Sparrows julkaistaan huomenna perjantaina 14. helmikuuta. Levyn nimi tulee siitä, kun Ben näki yhden päivän aikana kolme kertaa pudonneen lehden, jota luuli joka kerta kuolleeksi linnuksi. Kyseessä on konseptialbumi, joka kuvastaa Arin ja Benin mukaan kolmenkympin kriisiä.
- Osa bändistä täytti tässä taannoin 30. Itsellä se kolahti vähän kovempaa. Huomaisin, että levyn stroori alkoi punoutua sen ympärille. Mukana on kuitenkin myös muuta tarinaa, ei siis pelkästään minun omaa elämää, Ben nauraa."- areena.yle.fi
http://areena.yle.fi/radio/2139941
Uuden musiikin iltavuoro 13.2. Ari ja Ben haastattelussa noin 1:06:00 alkaen - WooooW
areena.yle.fi kirjoitti:
http://areena.yle.fi/radio/2139941
Uuden musiikin iltavuoro 13.2. Ari ja Ben haastattelussa noin 1:06:00 alkaenBlueprints 1:20:
- cool
areena.yle.fi kirjoitti:
http://areena.yle.fi/radio/2139941
Uuden musiikin iltavuoro 13.2. Ari ja Ben haastattelussa noin 1:06:00 alkaenUpea haastattelu ja Blueprints oli mahtava!
- Charlie $heen
areena.yle.fi kirjoitti:
http://areena.yle.fi/radio/2139941
Uuden musiikin iltavuoro 13.2. Ari ja Ben haastattelussa noin 1:06:00 alkaenPitäisikö tässä jotenkin saada unta tuon Blueprints -kappaleen jälkeen? Aivan uskomattoman hieno biisi. Ei ole kotimaasta aikoihin tullut mitään näin hienoa musiikkia, jos koskaan. Aamulla noutamaan vinyyliä ;)
- heh heh
areena.yle.fi kirjoitti:
http://areena.yle.fi/radio/2139941
Uuden musiikin iltavuoro 13.2. Ari ja Ben haastattelussa noin 1:06:00 alkaenBlueprints vois olla Zeppelinin biisin intro...ja tommosesta tussauksesta sitten sinkku ja video, jee jee. Ja toi Arin pikkupoikamainen ujellus, auts. Vaan tuskin tota yritelmää pelastais mieslaulajakaan.
- um iltavuoro 13.2.
areena.yle.fi kirjoitti:
http://areena.yle.fi/radio/2139941
Uuden musiikin iltavuoro 13.2. Ari ja Ben haastattelussa noin 1:06:00 alkaenhttp://arenan.yle.fi/radio/2179659
Arin ja Benin haastis pelkästään
- FB:sta poimittua
Hieno arvostelu ja myös Ari on huomioitu hienosti "gorgeous vocals" from Ari Koivunen!
METALMOUTH.NET (UK) — February 13, 2014 at 2:00 pm
Finnish Rockers AMORAL Return With New Album For Early 2014
by Matt Brady
"Their sound relies on a heavy, classic sound – but incorporates some fantastic modern progressive twists and gorgeous vocals from Ari Koivunen."
- AK-Team
Lue koko arvostelu täältä: http://metalmouth.net/2014/02/finnish-rockers-amoral-return-with-new-album-for-early-2014/ Laitoin theneedledropille youtubessa toivomuksen uuden albumin arvostelusta. Käykää antamassa kommentilleni plussaa niin saadaan ehkä arvosteluun albumi jossain vaiheessa! Käykää toivomassa tähän videoon jos huvittaa: http://www.youtube.com/watch?v=5pfUULxVoSU
- ei paha :)
Herkkää, hempeetä, melodista mutta koukeroista, taitavaa ja tarttuvaa. Teknistä Tender-metallia :) Jäbät on selkeesti löytäneet oman tyylinsä. See this through on imelän rajoilla, mutta muuten kyllä levy on silkkaa rautaa. Kovin kolmikko parin kuuntelun jälkeen on 3., 5. ja 8.
- varpusparvi
mulla ekan kuuntelukerran pohjalta nousi 3,7 ja 8. mutta on kuunneltava vielä monta kertaa.,upeeta mussiikkia,loistavaa laulantaa,jos tuosta joku pystyy haukkumaan,niin täytyy kyllä sanoa,että kannattaa jättää yleensäkin kaikenlainen musiikki kuuntelematta ja keskittyä ihan johonkin muuhun.
- upea levy
Hieno levy, varmasti parasta Amoralia. Ensimmäisellä kuuntelulla eniten pidin 4, 5, 7 ja 8. Masin See this Through eroaa Benin biiseistä, sillä olisi voinut käydä voittamassa euroviisut ja 100milj. kuulijaa.
- Hieno!
Toivottavasti hyvä levy myy kanssa! Vielä ei ole noussut itunesin top100 :/
http://snkhan.co.uk/stuff/iTunes.php?chart=FIalbums- tuskin
Levyn markkinointi on hoidettu heikosti, joten tuskin sitä tietää ostaa muut kuin vannoutuneet fanit. Eilen se tuli myös jakoon kymmenille nettisivuille.
- prolong a stay
Albumi on näemmä jo Spotifyssa. Nice!
- ylex
http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/ari-koivunen-idols-leimasta-nuorena-ja-naiivina-halusin-siita-eroon
"Ari Koivunen on tehnyt myös akustisia duo-keikkoja, joilla ihmiset usein tulevat kyselemään mihin muusikko on oikein Idols-hehkun jälkeen hävinnyt." - muusikoiden.net
http://muusikoiden.net/uutiset/3640
Amoralin hehkutettu uutuusalbumi nyt ulkona – Katso vinyylivideo
"Amoral julkaisi tänään kuudennen studiolbuminsa ”Fallen Leaves & Dead Sparrows”. Jo etukäteen niin kriitikoiden kuin alan aktiivikuuntelijoiden ylistämä albumi julkaistaan myös Amoralin historian ensimmäisenä LP-versiona.
Teemalevyn myötä toteutui myös yksi vuosia vireillä ollut suunnitelma Marco Hietalan osallistumisesta Amoralin vokalistin Ari Koivusen osuuden tuotantoon.
”Matkustimme Arin kanssa viikoksi Hietalan kotistudiolle Kuopioon, ja lopputulos on heittämällä parasta laulua mitä herra Koivuselta ollaan tähän päivään mennessä levyltä kuultu. Marco oli mies paikallaan puristamaan Arista ne parhaat suoritukset irti, ja ammattivokalistina hänen oli helpompi kertoa ideansa ja ehdotuksensa Arille, hölmistyneen kitaristin kuunnellessa vierestä solistien keskenäistä jargonia”, Varon tunnustaa." - Prolong A Stay
Olen tässä sulatellut albumia vuorokauden ja näin neljän läpikuuntelun perusteella voin jo sanoa, että paras albumi Amoralilta tähän mennessä. Albumilta iski sieluun ihan ensimmäisenä "Prolong A Stay" joka on tällä hetkellä suosikkini albumilta. Aivan mielettömän upea kappale! Huomasin myös, että pidän kaikista muistakin kappaleista suunnattomasti ja albumilla ei heikkoa kappaletta olekkaan. Todella ehjä, dynaaminen ja raikas kokonaisuus.
- tot.audio.orgasm
Prolong a stay on levyn ehdotonta parhaimmistoa :D
See this trough iskee kitaroiden puolesta, ja enpä tiedä voiko Ari enää seksikkäämpää ääntä itestään löytää? - mä oon
tot.audio.orgasm kirjoitti:
Prolong a stay on levyn ehdotonta parhaimmistoa :D
See this trough iskee kitaroiden puolesta, ja enpä tiedä voiko Ari enää seksikkäämpää ääntä itestään löytää?varannu sille jo häkin mun olohuoneeseen.... Siinä se sitte saa istua illat pitkät ja lauleskella MULLLLE.... XD
- hunajaisin huulin
tot.audio.orgasm kirjoitti:
Prolong a stay on levyn ehdotonta parhaimmistoa :D
See this trough iskee kitaroiden puolesta, ja enpä tiedä voiko Ari enää seksikkäämpää ääntä itestään löytää?kyllähän tuo Arin ääni tuossa biisissä oikein tihkuu hunajaa..nam...ihana!
- koukussa......
tot.audio.orgasm kirjoitti:
Prolong a stay on levyn ehdotonta parhaimmistoa :D
See this trough iskee kitaroiden puolesta, ja enpä tiedä voiko Ari enää seksikkäämpää ääntä itestään löytää?Vaikka If not Here, Where? on suosikkini levyltä ( ja Arin ääni siinä) soi See this Through eilen repeatilla ja varmaan tänäänkin, vaikka biisiä mielestäni olisi voinut hiukan tiivistää.
- matonen2
koukussa...... kirjoitti:
Vaikka If not Here, Where? on suosikkini levyltä ( ja Arin ääni siinä) soi See this Through eilen repeatilla ja varmaan tänäänkin, vaikka biisiä mielestäni olisi voinut hiukan tiivistää.
TEE- SE-ITSE- Kicksit= lähteä lenkille napit korvissa ja nupit kaakossa....
See this troughin ekan versen jälkeen kitaroitten pärähtäessä pärähtää kyllä jotain muutakin.... :D.... Ihan huikeeta. - ei ei
matonen2 kirjoitti:
TEE- SE-ITSE- Kicksit= lähteä lenkille napit korvissa ja nupit kaakossa....
See this troughin ekan versen jälkeen kitaroitten pärähtäessä pärähtää kyllä jotain muutakin.... :D.... Ihan huikeeta.Lenkillä kuunnellaan vaikkapa Panteraa, Lenkin jälkeen rauhoitutaan kohti autuaita unia kuuntelemalla Fallen leaves & dead sparrows-levyä.
- HK :D
ei ei kirjoitti:
Lenkillä kuunnellaan vaikkapa Panteraa, Lenkin jälkeen rauhoitutaan kohti autuaita unia kuuntelemalla Fallen leaves & dead sparrows-levyä.
Riippuu tarkotuksesta......Jos tarkotus nimenomaan on häippästä hyötyliikunta mielessä kuuntelemaan uutta juhuu!- musiikkia ja tehdä pikku ilokirmaus, käy flds siihen aivan mainiosti :D
Mutta jos sinne lähetään päästelemään höyryjä, on pantera loistava ja hätätapauksessa voi päätänsä tuulettaa myös vanhalla kunnon thunderdromella XD - ilmeisesti
HK :D kirjoitti:
Riippuu tarkotuksesta......Jos tarkotus nimenomaan on häippästä hyötyliikunta mielessä kuuntelemaan uutta juhuu!- musiikkia ja tehdä pikku ilokirmaus, käy flds siihen aivan mainiosti :D
Mutta jos sinne lähetään päästelemään höyryjä, on pantera loistava ja hätätapauksessa voi päätänsä tuulettaa myös vanhalla kunnon thunderdromella XDAmoralia saa kuunnella vasta lenkin jälkeen, eikä ainakaan iloisena...ja thunderdome on NIIIIN out... Sitä nyt ei ainakaan voi tunnustaa kuuntelevansa :D Täällä...
- niin paras
aikalailla samoissa tunnelmissa meikäläinenkin.ensi kuuntelussa muutama biisi nousi ylitse muiden,mutta useamman kerran kuunneltuani kaikki biisit ovat loistavia,ei todellakaan yhtään heikkoa lenkkiä.kitarat tulevat tosi voimakkaasti esiin,siksi niistä varmaan mainitaankin levyn arvioinnissa erityisesti.laulu ei jää mielestäni kyllä missään välissä toiseksi.en oikein osaa sanoa vielä mitään järkevää,olen niin täysin yllättynyt ja mykistynyt,miten loistava koko levy on.kylmätväreet kulkee kokoajan levyä kuunnnellessa. täydet 10 pistettä.en ole aikoihin kuunnellut mitään tämmöstä.
- no höh
Hieno levy, mutta liian apeaa ja surullista mun makuun. Tulee niin passka fiilis ettei vaan pysty kuuntelemaan tota. Kaikki Amoral levyt on hyllyssä ja kahesta ekasta diggaan edelleen selkeesti eniten.
- surusilmä
kyllä tuo melankoolisuus iskee suomalaiseen luonteenlaatuun.
- c00l
Näemmä Levykauppa Äx:n myydyin metallialbumi tällä hetkellä, jopa Behemoth jäänyt taakse: "Well this is a nice surprise! "Fallen Leaves & Dead Sparrows" is currently the best-selling metal album at Record Store X! Thanks guys!"
- hyrdepyrde
Heh ilmeisesti Stam1nan SLK ei Äxän mielestä ole metallia kun eedelleen viikon ja päivän bäst säljareiden ykkönen.
- by Matt Brady
http://metalmouth.net/2014/02/amoral-fallen-leaves-dead-sparrows/
"“Amoral have developed what must be one of the most universally appealing metal albums of recent years.”
"Sure, there are some generic rock riffs floating around Fallen Leaves & Dead Sparrows from time to time, but they’re often layered with symphonic set pieces – or more importantly and regularly, Ari Koivunen’s massive vocal performance. Throughout the album, his singing is impeccable and remains a crucial part of Amoral’s carefully thought out plans, as do the fantastic guitar solos dotted around this record." - 9.0
http://especialbands.com/?p=5404#english
Fallen Leaves and Dead Sparrows» undoubtedly deserves an attention from amateurs of conceptual albums. It’s possible, that a history of characters isn’t so clear, as wanted, but everyone can see and hear something familiar in music: familiar emotions, feelings, thoughts. It goes without saying, that Amoral’s technique improves with every year. Because of it the album deserves a mark 9/10. - imperiumi.net
http://www.imperiumi.net/index.php?act=interviews&id=1736
Haastattelu imperiumissa - se on helppoa kun ..
tuossa haastiksessa kävi ilmi se mitä itsekkin olen aatellu Amaranthesta,tosiaan bändi tarvii kolme laulajaa siihen ,minkä Ari tekee yksin.läpi koko Amoralin albumin hienoa ja monipuolista laulantaa.ei voi kuin ihailla.
- hmmmm
millonhan coveri ja musiikkivideo julkastaan?
- enemmän
kyllähän sitä videota ois kiva katsella ja kuunnella,vaikka kyllä tuossa levyssä on yllinkyllin ja pitkäks aikaa nautintoa.alammeko tulla ahneeks...kokoajan vain vaadimme lisää ...
- ahneuksissani
yritin sitä kitaraaki voittaa infernosta, mut ei p@rkele onnistanu sekään. Dääm juu ukko ku veit sen multa >:(
- by MBlade UK
http://musipediaofmetal.blogspot.fi/2014/02/reviews-troubled-horse-elysion-amoral.html
Amoral: Fallen Leaves And Dead Sparrows (Imperial Cassette)
Finns Amoral are a bit of an enigma, until 2009 they were a Death/Thrash metal band until they dramatically changed their style leaving just guitarist Ben Varon and drummer Juhana Karlsson with a new line-up that played straight down the line power metal. This is not a bad change as the I went back and listened to their early stuff and it's good however I do have a soft spot for power metal and there post 2009 output is a lot better a it merges classic power metal of galloping basslines, dual guitars and strong clean vocals, however this is mixed with some modern metal riffage and lots of time signature changes in the longer tracks and indeed the shorter ones!) It's on the first track On The Other Side Pt. 1 that the band nail their colours to mast with the double kick drums rampaging, the pinched harmonic laden drop D riffage, the bassline driven verses and the Trivium-like soloing. Ari Koivunen's vocals are powerful but not ear splitting or helium fulled, yes they are in the upper register but they don't distract you, in fact he has similar style to fellow Finn Tony Kakko of Sonata Arctica or even James LaBrie. The guitars of Varon (rhythm) and Masi Hukari (Lead) are awesome with some massive modern riffage and Hukari's love of spectacular solos coming through. The songs are varied coming away from the power metal base in places but Prolong A Stay features some amazing orchestral stuff on top of the galloping riffage that wouldn't sound out of place on a Maiden album with some lead breaks that are very Djent like before everything turns into a Wintersun-like rampage. This goes straight into the acoustic almost Zeppelin-like Blueprints which also has some killer organs in it and moves into the folksy-ballad of If Not Here, Where which kicks up into Queensryche territory after the intro and also has some growled vocals. If i was forced to make a comparison its like Baroness were mega NWOBHM fans (the album cover alone would give you this idea) but this would be pigeonholing a band that can't really be. The band are never a pastiche they balance the right line between classic and modern with progressive flourishes and quality songwriting throughout. The more I listened to this album the more I fell in love with it, it is just everything you could want in a metal, it's an engaging sometimes challenging listen that both makes you nostalgic but plants you firmly in the present day, they have done more in eight tracks than many bands do in their careers. Well done Amoral you originally had my curiosity, now you most definitely have my attention. 10/10 - 10!
Hyvä arvostelu, mutta Arin vokaalit ja tekniikka on kyllä täysin erilaiset kuin Kakon. En ymmärrä miten nuo kaksi voi edes yhdistää.. ja Arin englanti on myös huomattavasti parempaa. Vertauksen Dream Theaterin solistiin James LaBrieniin ymmärrän jossain määrin.
- enemmän kuin uralla
Tämä oli vähän sekava arvio mutta tuo loppu on hienosti sanottu:
"The more I listened to this album the more I fell in love with it, it is just everything you could want in a metal, it's an engaging sometimes challenging listen that both makes you nostalgic but plants you firmly in the present day, they have done more in eight tracks than many bands do in their careers. Well done Amoral you originally had my curiosity, now you most definitely have my attention. 10/10 "
- timanttinen kertosäe
Tied ‘em down to prolong a stay
If only for one more day
Pushing them all away
No shackle or iron chain
Immune to this kind of strain
Caved under a tide of pain- korvamato..
Jep. Ja soi päässä koko ajan.
- IKON Roger Bengtsson
http://ikon1931.se/recensioner/genomarbetet-och-skiftande
"Rock och stenhård melodisk metall i en skön korsbefruktning som inte på något sätt förminskas av det faktum att Ari Koivunen har en hårdrockspipa av sällan skådat slag. Fullt av kanonlåtar där den lugna Blueprints och blastbeatsbepansrade Prolong A Stay utgör ytterligheterna på skalan. Gillar man progressiv (hård)rock då gillar man Amoral." 4/5- voi voi
Ei mahtunut rumban erikoisliikkeiden listalle ollenkaan. Miksei musiikki-ihmiset osaa arvostaa laatua?
- mahtuihan
voi voi kirjoitti:
Ei mahtunut rumban erikoisliikkeiden listalle ollenkaan. Miksei musiikki-ihmiset osaa arvostaa laatua?
Amoralin uusi albumi Fallen Leaves and Dead Sparrows debytoi sijalla neljä ja on heidän ensimmäinen top ten -saavutuksensa.
http://www.rumba.fi/listat/stam1na-jatkoi-rumban-listan-ykkosena/
- Coverkillernation
http://www.youtube.com/watch?v=E-h76dFRtjI
Coverkillernation tykkää enemmän vanhasta Amoralista, 70/100- theneedledrop
Ihan hyvä arvostelu, mutta theneedledropille tämä albumi pitäisi saada arvosteluun niin saisi kunnolla näkyvyyttä jenkeissäkin.
- Sweden Rock 2/2014
https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn2/t1/1656394_10201099239077067_219568963_n.jpg
Sweden Rock magazine 9/10
Levyn sanotaan olevan yksi tämän vuosituhannen parhaista ja Arin lumoavaa ääntä verrataan Robert Plantiin ja Jeremy Chatelainiin. - nice!
"Fallen Leaves & Dead Sparrows" entered the Finnish album charts at #18!
http://www.ifpi.fi/tilastot/virallinen-lista/albumit/2014/8
Parempi sijoitus kuin millään aiemmalla albumilla.- ...
Reptile Ride #5 v. 2007.
- listasijoitus
Todella hyvä sijoitus, mutta luulen että Show Your Colors myi silti enemmän. Suckerpunch soi jatkuvasti radiossa, Arilla oli vielä sooloura ja hänen faninsa ja vanhan linjan Amoral fanitkin ostivat levyä kun eivät tienneet mitä odottaa.
- ...
listasijoitus kirjoitti:
Todella hyvä sijoitus, mutta luulen että Show Your Colors myi silti enemmän. Suckerpunch soi jatkuvasti radiossa, Arilla oli vielä sooloura ja hänen faninsa ja vanhan linjan Amoral fanitkin ostivat levyä kun eivät tienneet mitä odottaa.
Sillon oli kieltämättä uutisointia joka suunnasta mikä auttoi aika paljon ja Arin sooloura oli vasta kuopattu, mutta aika näyttää kuinka paljon FL&DS myy. Veikkaan, että myy enemmän kuin muut albumit kun katsotaan tästä vaikka se vuosi eteenpäin. Listasijoitus kuitenkin parempi kuin SYC:llä.
- ...
Katsoin epähuomiossa Reptile Riden sijoitukseksi #34, mutta se olikin seuraava viikko vasta :D
- amoralin alamäki
Käteväähän se on olla tuntematta bändiä ja sen historiaa niin ei tarvitse ajatella miten nousu romahti Arin vaihduttia solistiksi.
- mie romahan
amoralin alamäki kirjoitti:
Käteväähän se on olla tuntematta bändiä ja sen historiaa niin ei tarvitse ajatella miten nousu romahti Arin vaihduttia solistiksi.
reptile ride myi jotenkuten vain yhden viikon ja sekin johtui vain siitä että arin soolobändin basisti oli amoralissa joten arifanit ostivat sian säkissä :)
- Amoralin historia
amoralin alamäki kirjoitti:
Käteväähän se on olla tuntematta bändiä ja sen historiaa niin ei tarvitse ajatella miten nousu romahti Arin vaihduttia solistiksi.
Eiköhän Ben tunne bändin historian vielä paremmin kuin sinä (imperiumin haastattelusta): "Pohditaan vielä vähän vanhoja. Varon ei hätkähdä kysymystä siitä, torppasiko laulajavaihdos yhtyeen nousujohteisen uran Suomessa vuonna 2008. Takapakkia tuli kitaristin mukaan vähän.
― Emme olleet tuolloinkaan iso bändi, kun vaihdos tapahtui. Se vastareaktio kuitenkin sai sen näyttämään siltä, että olisimme olleet joku isompikin death metal -suuruus. Silloin tuli niitä ”paska muutos” -kommentteja, ja Suomessa kivassa nousussa ollut homma otti toki takapakkia. Monet varmaan luuli, että otimme Arin keulille pikavoiton toivossa, mutta näin ei todellakaan ollut. Eivät ne Koivusen fanit tule Amoralia katsomaan, kun ei sieltä tule niitä miehen soolouralta tuttuja biisejä.
Varonin mukaan menetettyjen korvien tilalle on tullut uusia, ja yhtyeen suosio on taas tasaisissa kantimissa." - kuudes albumi paras
amoralin alamäki kirjoitti:
Käteväähän se on olla tuntematta bändiä ja sen historiaa niin ei tarvitse ajatella miten nousu romahti Arin vaihduttia solistiksi.
niin...missähän Amoral olisi tänäpäivänä,jos tuota laulajan ja musiikkityylin vaihdosta ei olisi tullut?olisiko nyt tullut kuudes levy sitä samaa,mitä kolme ensimmäistä oli,veikkaampa,että Amoral olisi vaipunut unohduksen syövereihin.itse en ikinä ollut kuullut Amoralista aikaisemmin,vaikka olen aina kuunnellut raskaampaa rokkia.vasta Arin tultua bändiin,minusta tuli suuri Amoralfani,eikä yksistään Arin takia,vaan arvostan suuresti myös loistavia muusikoita.tämä poppoo yhdessä on tosiaan loistava yhdistelmä,niinkuin itsekkin totesivat.
- $$$$$
Taisi olla tuolloin 2007 muutenkin hiljasempi viikko levymyynnissä ja muutenkin levymyynti on kokoajan laskussa. Arvelisin, että tämä albumi myy paremmin kuin aiemmat kun katsoo miten paljon hyvää julkisuuttakin on saanut ja tuo listasijoituskin kertoo paljon kun listalla on Robinit ja Stam1nat. Varmasti myy vielä pitkään hyvin ja tasaisesti kun kaikkialla muuallakin julkaistaan albumi.
- arvailiat onc
Kukin arvelee miten arvelee mutta minusta vaikuttaa siltä että tällä etelän hiihtoloma- ja olympiaviikolla levynosto ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Aikoja sitten julkaistujen Vartososem, Cheelin ja Robinin albumien paluu kärkeen kertoo tästä puhumattalaan että esim Von Hertzen Brothers palasi listoille sijan 20 tuntumaan ...
- makunsa kullakin
kyllähän jos noita listoja seurailee ja siellä on joku Robin listaykkösenä,niin kyllähän se kertoo aika paljon suomalaisten musiikkimausta ja ......en sanokaan sitten enempää....pumpumkah
- yllättäjä
tasaisen hyvin myy ja ajatellen minkä genren musiikkia niin todella hyvä avaus. paremmin kuin dead by aprilin uusi albumi (36) joka on iso juttu suomessakin. varmasti myy vielä kauan vaikka onkin vaikeat ajat levymyynnissä
- hyhhyhkah
nämä lasten levyt myyvät hyvin ,kun vanhemmat ostaa niitä lapsilleen,just niinku Robin,Anna Abreu ja tuuli ,mitä näitä lapsitähtiä nyt onkaan.aikuisilla on sitten jo vaativampi musiikkimaku.
- 45556
Erittäin hyvä sijoitus!
- arvioita
”Fallen Leaves & Dead Sparrows” on kahminut kriitikoilta ylistäviä arvioita, näistä viimeisimpänä Rumba-lehden arvio:
”Yksi vuoden kotimaisista metallilevyistä ilmestyikin jo helmikuussa” – Juha Wakonen / Rumba (4,5/5)
Myös ulkomailta saadut arviot ovat jatkaneet samaa linjaa:
”This album is surprising, original, clever, unpredictable and one of the best albums of this millennium.” - Jonas Wettmark / Sweden Rock Magazine (9/10)
”The more I listened to this album the more I fell in love with it, it is just everything you could want in a metal, it's an engaging sometimes challenging listen that both makes you nostalgic but plants you firmly in the present day, they have done more in eight tracks than many bands do in their careers. Well done Amoral, you originally had my curiosity, now you most definitely have my attention.” - Musicpedia Of Metal (10/10) - OTOS
Perjantaina sitten keikka!
- on saatava tietää
voi jos joku ystävällinen sielu laittais taas vähän kommentteja keikasta,en ruikuta vaan pyydän nöyrimmästi! PLEASE! muuten romahan!
- mee keikalle
on saatava tietää kirjoitti:
voi jos joku ystävällinen sielu laittais taas vähän kommentteja keikasta,en ruikuta vaan pyydän nöyrimmästi! PLEASE! muuten romahan!
MItä sä niistä kommenteista saat? Muuttuvatko ne sulle livemusaksi?
- älä kuule vaivaudu
mee keikalle kirjoitti:
MItä sä niistä kommenteista saat? Muuttuvatko ne sulle livemusaksi?
taasko tämä rautalangasta vääntäminen pitää aloittaa.onko se tosiaan sulta pois jos kerrot muutamalla sanalla,millaista keikalla oli.luulis normaalin ihmisen tajuavan,että ei koko suomi voi Helsinkiin rynnätä,silloin kun sattuu huvittamaan.toivottavasti joku muu kuin sinä,kertoo jotain keikasta.
- jaa jaa
älä kuule vaivaudu kirjoitti:
taasko tämä rautalangasta vääntäminen pitää aloittaa.onko se tosiaan sulta pois jos kerrot muutamalla sanalla,millaista keikalla oli.luulis normaalin ihmisen tajuavan,että ei koko suomi voi Helsinkiin rynnätä,silloin kun sattuu huvittamaan.toivottavasti joku muu kuin sinä,kertoo jotain keikasta.
Mitä sä niistä kommenteista saat? Muuttuvatko ne sulle livemusaksi?
- Rumba 21.2.14
RUMBA 4,5/5
"UUSI ÄÄNI KELLOSSA.
Fysiikka on jännä juttu. Painovoima esimerkiksi sanelee, etten pysty nostamaan itseäni ilmaan. Sama laki sanelee, että kun junttaa musiikkinsa turhan tiheäksi, perustukset antavat lopulta periksi ja oma ääni alkaa kuulua.
Helsinkiläinen Amoral väläytti uutta fokustaan jo Beneath-albumilla (2012), mutta uutuus korjaa potin kertaheitolla kotiin. Itsetarkoituksellisen tekninen päsmäröinti on tiessään, ja kappaleisiin annostellaan raskasta progressiivisuutta vain tarpeen vaatiessa. Onneksi tarve vaatii, koska tuloksena on levy, joka ei kuuntelemalla tyhjene.
Ari Koivunen laulaa nyt monipuolisemmin kuin koskaan, vaikka tuimempi örinä ei mieheltä irtoa vieläkään. Bändi soi tutun taiturimaisesti, mutta pelkän kimurantin ulkokuoren sijasta levyssä on lajityypille poikkeuksellista syvyyttä. Yhtye saa metallisen progen, popahtavan tunnelmoinnin ja upeiden kitaramelodioiden yhdistelemisen kuulostamaan ällistyttävän luonnolliselta.
Yksi vuoden kotimaisista metallilevyistä ilmestyikin jo helmikuussa. - Juha Wakonen"- Katsoppas
Nosturin taltiointia, niin muuttuu ääni kellossa. Örinää löytyy siinä missä Nikoltakin.
- jamming
Helsingin Sanomat haastatteli Aria ja kävi kuvaamassa Amoralin treenejä.
http://www.hs.fi/ihmiset/Idols-voittaja haluaisi pelata vain biljardia kokonaisen vuoden/a1393309252273- biljardi hai
pelailepa mitä pelailet,mutta laulamista et ainakaan vuodeks lopeta,eikö niin.
- Idols-Ari
https://www.facebook.com/AriKoivunenOfficialFanpage/photos/pb.92037273087.-2207520000.1393436495./10152225532713088/?type=3&theater
Idolsin Hevi-Ari haaveilee biljardisapatista
Kuvaaja Heidi Piiroinen on osannut ottaa hyvänkin kuvan ja sitten joku taavi valitsee juttuun surkean kuvan. Todella hienoa, että Ari ja Amoral ja uusi levy saa ansaitsemaansa julkisuutta mutta miksi aina vaan puhutaan idolsista ihan niin kuin Arille ei olisi seitsemässä vuodessa tapahtunut mitään. Treenikämppävideo oli hyvä. - hstv
Idols-Ari kirjoitti:
https://www.facebook.com/AriKoivunenOfficialFanpage/photos/pb.92037273087.-2207520000.1393436495./10152225532713088/?type=3&theater
Idolsin Hevi-Ari haaveilee biljardisapatista
Kuvaaja Heidi Piiroinen on osannut ottaa hyvänkin kuvan ja sitten joku taavi valitsee juttuun surkean kuvan. Todella hienoa, että Ari ja Amoral ja uusi levy saa ansaitsemaansa julkisuutta mutta miksi aina vaan puhutaan idolsista ihan niin kuin Arille ei olisi seitsemässä vuodessa tapahtunut mitään. Treenikämppävideo oli hyvä.http://www.hs.fi/hstv/uutiset/Amoral/v1393303349971
Ari Koivusen bändi Amoral soittaa treenikämpällä
kappaleen No Familiar Faces. (Sävellys: Ben Varon / Masi Hukari / Pekka Johansson, Sanat: Ben Varon, Sovitus: Amoral). Kappaleen säveltäjä ja sanoittaja Ben Varon ja laulaja Ari Koivunen kertovat kappaleesta.
hyvältä näyttää ja kuulostaa
- 45788999
Onko helmikuun inferno jo ulkona?
- jaa jaa
Ilmestyy 28.2.
- pe 28.2.
jaa jaa kirjoitti:
Ilmestyy 28.2.
http://www.inferno.fi/lehti/inferno-214-sonata-arctica-amoral-profane-omen-omnium-gatherum-amerikassa-anette-olzon-ja-mita-naita-nyt/
Amoralin uutuusalbumi on jo saanut osakseen melkoista suitsutusta, eikä suotta. Haastattelussamme jutellaan muun muassa nostalgiasta, tuosta välttämättömästä pahasta ihmisen elämässä. - Inferno 2/2014
pe 28.2. kirjoitti:
http://www.inferno.fi/lehti/inferno-214-sonata-arctica-amoral-profane-omen-omnium-gatherum-amerikassa-anette-olzon-ja-mita-naita-nyt/
Amoralin uutuusalbumi on jo saanut osakseen melkoista suitsutusta, eikä suotta. Haastattelussamme jutellaan muun muassa nostalgiasta, tuosta välttämättömästä pahasta ihmisen elämässä.Benin ja Masin haastattelun voi lukea täältä s.14, 4.60€ hintaan (kirjautumalla ostamasi lehdet säilyvät luettavissa myöhemminkin)
http://www.lehtiluukku.com/pub?id=44762
"Arin ääni jakaa mielipiteitä, niinku mun mielestä hyvän laulajan kuuluukin. Olit sitten Axl, Prince tai Ari Koivunen, niin kaikki ei tule tykkäämään, mutta ne jotka tykkää, todella sitten tykkää. Se oli uskomatonta nähdä ensimmäistä kertaa meidän historiassa ne fanaattiset fanit jotka tuli Arin mukana, Ben jatkaa."
"Yleisön reaktio tuli bändille yllätyksenä lähinnä volyyminsa vuoksi - Amoral kun ei ollut mikään iso bändi.-Jotenkin porukka sai sen kuulostamaan siltä, että nyt kaikkien suosikkibändi meni pilalle. Mutta me soitettiin pikkuklubeilla ja meidän levymyynti oli ihan naurettavaa, että ei ne kaikki voineet tykätä niin helvetisti siitä edellisestä."
Levyarvio s. 52
- !!!!!!!!!!!!!!!
Alle 6 tuntia!
- edelleen listoilla!
Toinen viikko: "Fallen Leaves & Dead Sparrows" continues on the Finnish album chart on it's second week at #39 and indie chart at #14! Really cool, thanks to all who have bought it!
Ensimmäisellä viikolla: "Fallen Leaves & Dead Sparrows" entered the Finnish album charts at #18!
Amoral´s Fallen Leaves & Dead Sparrows debuted #4 on Finland´s official independent record stores list! - jälleen 9/10 arvio
Yet another 9/10 review! "The vocals are the highlight for me in this record", says Nehal Shastri / Metal Wani
http://www.metalwani.com/2014/03/review-amoral-fallen-leaves-and-dead.html - metalwani.com India
http://www.metalwani.com/2014/03/review-amoral-fallen-leaves-and-dead.html
arvioinut Nehal Shastri 9/10 - ilkka.fi
http://www.ilkka.fi/arki-ja-elämä/amoralin-sahkoinen-nakemys-puree-1.1566174
Amoral sorvasi uransa tasapainoisimpiin teoksiin lukeutuvan levyn.
Amoral: Fallen Leaves & Dead Sparrows (Imperial Cassette).
Niin sanotun teknisen metallin takoja Amoral painottaa kuudennella pitkäsoitollaan, että sillä yhä riittää monipuolisia ideoita. Fallen Leaves & Dead Sparrowsin taipuisat melodiat kukkivat hehkeinä, kuitenkin siivoten tilaa kiehtovan kimuranteille sovituksille.
Idols-kilpailun voitollaan kuluttajille tutuksi tulleen Ari Koivusen lauluosuudet sekä Ben Varonin ja Masi Hukarin kitarariffit dominoivat levyn kirjavaa maisemaa. Sävykkäällä syntikkasoololla marinoitu akustinen balladi Blueprints puhaltaa kokonaisuuteen vaihtelua Whitesnaken hengessä.
Aki Siltalan piirtämä näyttävä kansitaide ansaitsee erityisen ihailun. **** - ilkka.fi
http://www.ilkka.fi/arki-ja-elämä/amoralin-sahkoinen-nakemys-puree-1.1566174
Amoral sorvasi uransa tasapainoisimpiin teoksiin lukeutuvan levyn.
Amoral: Fallen Leaves & Dead Sparrows (Imperial Cassette).
Niin sanotun teknisen metallin takoja Amoral painottaa kuudennella pitkäsoitollaan, että sillä yhä riittää monipuolisia ideoita. Fallen Leaves & Dead Sparrowsin taipuisat melodiat kukkivat hehkeinä, kuitenkin siivoten tilaa kiehtovan kimuranteille sovituksille.
Idols-kilpailun voitollaan kuluttajille tutuksi tulleen Ari Koivusen lauluosuudet sekä Ben Varonin ja Masi Hukarin kitarariffit dominoivat levyn kirjavaa maisemaa. Sävykkäällä syntikkasoololla marinoitu akustinen balladi Blueprints puhaltaa kokonaisuuteen vaihtelua Whitesnaken hengessä.
Aki Siltalan piirtämä näyttävä kansitaide ansaitsee erityisen ihailun. **** - Infernon arvio 4/5
Inferno 2-2014
Toni Keränen 4/5
Helsinkiläisen Amoralin tie on kulkenut muutaman ensimmäisen levyn death-trashista ja mörinälaulusta kohti melodisempaa ja enemmän keskitien metallista vaikutteita saavaa ilmaisua. Teknisyys ja tietty progressiivinen ote ovat kulkeneet mukana alusta asti. Silti on turvallista yhtyä yhtyeen omaan arvioon, että uutukainen Fallen Leaves & Dead Sparrows esittelee yhtyeen progressiivisimmillaan.
Edellinen levy Beneath (2011) ei ollut missään nimessä huono aikaansaannos, muttei iskenyt samalla tavalla kuin reteä Show Your Colors (2009). Tietyllä tavalla se oli kuitenkin esimakua uutukaisesta, jolla eeppinen ja monikerroksinen ilmaisu on otettu haltuun kunnolla.
Vaikka Aki Siltalan kansitaiteesta voi löytää yhteyksiä John Baizleyn Baroness-bändilleen ja muille tekemiin kansiin, Amoral ei ole kuitenkaan lähtenyt nykyään suositun sludgeen ja vaihtoehtorockiin kallellaan olevan progen työstämiseen. Vertailukohdaksi voikin ottaa vaikkapa Rust in Peacen aikaisen Megadethin ja toisaalta Dream Theaterin tai Panteran, mutta bändin oma tyyli on koko ajan hallitsevassa asemassa.
Komeimmin soi kolmantena tuleva Prolong A Stay, joka etenee kimuraisesta riffistä suurellisen säkeistön kautta blastbeatia ja äärimelodista laulua naittavaan kertosäkeeseen - ja tämä on vasta alkua. Juurevampaa, jopa Led Zeppeliniä muistuttavaa ilmaisua löytyy Blueprints-kappaleesta, kun taas loppupuolen See This Through on oiva lisä voimaballadien jatkumoon.
Yleisesti on huomioitava, että vaikka Amoral on väläytellyt aiemminkin osaamistaan tarttuvien melodioiden tekijänä, nyt oikeastaan jokainen kappale loistaa tällä saralla. Toisaalta maalaileville kitaraosuuksillekin annetaan kunnolla tilaa. Yhtye lienee tehnyt uransa tähän asti parhaan levyn.- see my dreams undone
Tässä kun on tätä albumia jo melkein 3 viikkoa kuunnellut niin nämä nimet nousee mieleen albumin musiikista: Baroness, Dio, Dream Theater, Eric Clapton, Led Zeppelin, Mastodon, Megedeth, Opeth sekä Strapping Young Lad. Enkä ilmeisesti ole ainoa jolle osa näistä tulee mieleen.
- my dreams
see my dreams undone kirjoitti:
Tässä kun on tätä albumia jo melkein 3 viikkoa kuunnellut niin nämä nimet nousee mieleen albumin musiikista: Baroness, Dio, Dream Theater, Eric Clapton, Led Zeppelin, Mastodon, Megedeth, Opeth sekä Strapping Young Lad. Enkä ilmeisesti ole ainoa jolle osa näistä tulee mieleen.
Mulle tulee mieleen Amoral.
- ei kai sentään
my dreams kirjoitti:
Mulle tulee mieleen Amoral.
no shit?!
- soundscapemagazine
http://www.soundscapemagazine.com/amoralfallenleavesanddeadsparrows/
8/10 Natalie Humphries
"One of the things that really stands out from the album are the vocals from frontman Ari, with his most controlled and powerful vocal performance to date – although that shouldn’t be a surprise, given that Marco Hietala (Nightwish) produced the vocals for this album and you can really hear his influence in a good way. Vocals can quite often make or break an album, so it’s great to see just how much they add to this one – especially during slower number See This Through with an emotionally driven and smooth performance throughout." - metalunderground.at
http://www.metalunderground.at/?tag=fallen-leaves-dead-sparrows
Bewertung: 4,5/5 - parasta
kyllä nyt kehutaan Amoralia kaikissa ulkolaisissa arvioissa,kas kun kukaan suomalainen arvostelijajuntti ei oo vielä tyrmänny levyä täysin.,mitä nyt silloin alkajaisiks se yks alottelija nolas ittesä.
- 10.0
Kyllähän tuota suomessakin kaikki ylistää suuresti. 1 arvostelu oli 7.5/10 ja siinäkin albumia kehuttiin kovasti.
- Inhorealismia
No tässä yksi kotimainen "Inhorealistinen arvio"
http://suomenraskasrauta.wordpress.com/2014/02/25/inhorealistiset-arviot/ - ylistystä Espanjasta
http://pedro-mundodebabel.blogspot.fi/2014/03/novedades-musicales-destacadas-febrero.html
Amoral - Fallen Leaves & Dead Sparrows. Interesante descubrimiento de 2014, Amoral un grupo finés de metal/rock prog con una larga trayectoria musical, desde el 2000. Que, sin embargo, habían pasado desapercibidos para mi hasta ahora, y me han ganado con Fallen Leaves & Dead Sparrows, un gran disco lleno de belleza, variedad y vanguardia. Liderados por el vocalista Ari Koivunen, ganador en 2005 de una especie de American Idol al estilo finlandés, y por Ben Varon, gran guitarrista y compositor de Helsinki. Y la verdad estamos ante una obra muy original, que, al menos en mi caso, tienes ganas de escuchar una y otra vez. Temas llenos de técnica y melodía, sería una especie de hard rock/metal progresivo con pasajes acústicos y cambios de atmósfera sublimes. Ocho temas, algunos de más de 7 y 9 minutos, pero que se pasan en un suspiro, como la inicial y final On The Other Side Pt. I y II. Temas más directos con grandes ritmos, estribillos y guitarras como: No Familiar Faces, o llenos de calidad y belleza acústica como Blueprints o See This Through. Cortes potentes de metal progresivo y técnico combinado con grandes y reconocibles estribillos en Prolong A Stay o The Strom Arrives, junto con otros cortes más oscuros, de inicio embriagador, que van in crescendo como el genial If Not Here, Where. En definitiva, Notable y agradable sorpresa la protagonizada por Amoral.
Pedro González Miguel - reaperzine.de
http://www.reaperzine.de/review/amoral-fallen-leaves-dead-sparrows
von Rüdiger "MetallKopp" V.
Bewertung: 8/10- deutsche bewertung
"Ari Koivunens ebenso vielseitige Stimme bettet sich perfekt und seidigweich in den satten Klangteppich."
"AMORAL haben mit ihrem sechsten Studioalbum alles richtig gemacht. Die Musik spielen zu können, die man selbst liebt, ist ein unheimliches Privileg. Dass dabei so eine gelungene Scheibe herauskommt, dürfte nicht nur Prog-Fans und AMORAL-Anhänger so richtig freuen. Metaller mit einem Ohr für feinen Power und vielseitig Interessierte werden ebenso auf ihre Kosten kommen. Unbedingt reinhören!"
- tu juu spiik
vielä kun osais saksaa,niin tietäis,mitä tossa sanotaan????
- Amoralin foorumi
Osittain käännettynä löytyy täältä:
http://amoralweb.com/forum/showpost.php?p=20036&postcount=84 - kielinerå
käytä google kääntäjää, mieluiten saksasta enklanttiin tai ruåttiin, jos osaat näitä kieli, mutta kyllä suomeksikin jotenkuten käätyy.
- kiitos !!
kielinerå kirjoitti:
käytä google kääntäjää, mieluiten saksasta enklanttiin tai ruåttiin, jos osaat näitä kieli, mutta kyllä suomeksikin jotenkuten käätyy.
Ei se taivu jos ei osaa kieltä yhtään. Tuossa Amoralin foorumilla on riittävän selkeä yhteenveto englaniksi, siitä jo selkeni, kiitos.
- rocknytt.net
http://www.rocknytt.net/cd/13960-amoral-fallen-leaves-dead-sparrows-7-0
Skriven av Mårten Cederberg
Amoral har sedan det tekniska death metal-albumet "Wound Creations" som de debuterade med 2004 gått mot mer progressiv metal och rock. Nya albumet är inget undantag. Nu har de tagit det progressiva till ytterligare en nivå, en för många kanske svåråtkomlig nivå men för andra musiknjutare är detta ett musikaliskt smörgåsbord.
Lättillgängligheten är magrad och ersatt av ljudligt varierande landskap med nerv och kontraster. Åtta spår under denna 55minuter långa finska resa är fullkomligt lagom.
En kristallklar mix gör musiken gott som växelvis både är aggressiv och lugn, Finska idolmedverkande sångaren Ari Koivunen låter bitvis som en aning mer nasal James LaBrie (Dream Theater) vilket funkar helt okej. Detta är inte lättsmält och även om jag lyssnat på varje skiva så har de aldrig lyckats förmedla något förrän nu. De har på flertalet ställen lyckats få till de nödvändiga melodislingorna som det tidigare varit total avsaknad av och som i sin tur bidrar till riktigt fin musik.
Detta kan mycket väl vara deras bästa skiva i karriären och med utveckling i denna takt fortsättningsvis kan detta bli ännu mer intressant. För er som gillar delikata arrangemang utan att komplexiteten blir för dominerande har all möjlighet att gilla denna platta.
Inledande och avslutande "On The Other Side" part 1 och 2 är både en bra start, ett bra avslut samt visar ganska tydligt vad du kan vänta dig under resterande spår. "Blueprints" är en avskalad akustisk balladlik låt och "The Storm Arrives" är en över sex minuter lång instrumental låt där den mesta av den musikaliska brilljeringen sker.
Bäst är den fyra minuter långa "No Familiar Faces" som besitter deras bästa melodier och gitarrriff i karriären och där lätttillgängligheten är som störst. "See This Through" är en avskalad ballad som är lika vacker som bandet är finskt. "Blueprints" är steget lugnare ändå med kraftig närvaro av enbart akustisk gitarr de första tre minuterna och en av de minst intressanta spåren på skivan.
"Prolong A Stay" blir underhållande och vacker trots sin blastbeatindränkta refräng. En del har försökt men få har lyckats -och Amoral har utan tvekan lyckats.
Vill du ha musik som går lite utanför ramarna utan att spåra ur kan detta progressiva och melodiska album mycket väl vara för dig då det med sin variation och egenhet har möjlighet att stå sig väldigt länge. Amoral har hittat rätt väg. Hoppas de väljer att stanna på den till nästa släpp.
Betyg: 7/10 - osa 4
https://www.youtube.com/watch?v=gRSuMc9Djsw&list=UUOY8Q-pa-UnMEvPXlgRrxLw
Amoral - Discussing "Fallen Leaves & Dead Sparrows" Part 4
lyhyesti rummuista - FL&DS tietoutta
ALBUMI YHTEENVETO Amoralin Street Teamin sivulla
Sisältää suunnilleen kaikki arviot ja tärkeimmät ostopaikat
https://sites.google.com/site/amoralstreetteam/about-amoral-3/fallen-leaves-dead-sparrows-2014 - soundscapemagazine
http://www.soundscapemagazine.com/amoralinterview/
Interview With Amoral (with Ben)
by Natalie Humphries
"I really liked the vocals on See This Through in particular. What was it like having Marco Hietala involved with working on the vocals on the album this time round?
Marco was great. Even though we had the vocal melodies all thought out before traveling to Marco’s home studio in Kuopio, he really knew how to get the best performance out of Ari, and had a bunch of excellent suggestions for harmonies." - allabouttherock.co.u
http://allabouttherock.co.uk/amoral-fallen-leaves-dead-sparrows/
by Craig Hogan
Score: 7.5 out of 10
"I found that Ari definitely has a sound that very much resembles Sebastian Bach in that his vocal style is really clean and you can hear the emotion in every word but in places it just seems to be lacking the power and the depth to carry the emotion off completely whereas in others (an example being ‘Blueprints‘) the power and the depth is there in abundance and is music to give you goosebumps! Then you move onto “If not here, where?” and you get death metal style vocals mixed in – I love it!
As I mentioned at the start of this review, this is my first exposure to Amoral and this album will no doubt be on my playlist for the rest of the year." - myrevelations.de
http://www.myrevelations.de/index.php?section=reviews&module=cdreviews&submodule=review_detail&reviewid=12537
Autor Thorsten Dietrich, Bewertung 11 von 15 Punkten
"Die ehemalige Death Metal Band und jetzige Melodic Metal Combo Amoral hat zwar mit Ari Koivunen einen sehr melodisch, jungenhaft-hoch und gefühlvollen Sänger - doch auf Albumlänge wirkt das neue Album "The Other Side" beim ersten Durchlauf leicht befremdlich. Ich kenne aber auch nur das "Show Your Colors" Werk. Das Cover der neuen Scheibe sieht schon nach Stoner Rock oder Doom aus. Sechs der acht Lieder haben Überlängen zwischen sechs und neun Minuten, wobei der Opener "The Other Side Pt.1" dabei noch am schlüssigsten ist. Das flotte, rockige "No Familiar Faces" packt mich auch und in vier Minuten ist der Riffrocker vorbei, danach wird es etwas proggiger und man verlässt auch die üblichen Metalpfade und macht klassischen Rock bei "Blueprints" mit akustischen Gitarren, so weit so gut. Mit "The Storm Arrives" gibt es ein fast sieben Minuten langes Instrumental das technisch sicherlich gut, aber insgesamt langweilig ist. Könnte mit Gesang besser sein und wirkt wie ein Demo bei dem der Gesang noch kommen wird. Mit der Powerballade inklusive Piano und dem Titel "See This Through" geht es dann gutklassig weiter. Sogar Growls werden wieder ausgepackt, siehe: "If Not Here, Where".
Amoral sind wirklich sehr abwechslungsreich, was manche Hörer verschrecken kann, aber es lohnt sich wirklich bei dieser CD dranzubleiben.
Aber Achtung: Alles ist progressiver geworden!" - sounds2move.de
http://www.sounds2move.de/Plattenkritiken/amoral_fallenleavesdeadsparrows.htm
"Über die Jahre und Alben haben Amoral eine ziemliche Transformation hinter sich gebracht. Spielte man anfangs noch angeprogten Melodic Death, sattelte man mit Ari Koivunen in seinen Reihen um auf Power/Heavy Metal, nur um mit "Fallen Leaves & Dead Sparrows" jetzt ein ziemlich ansprechendes Prog Metal-Album abzuliefern. Zugegeben: Eine gewisse Neigung zum anspruchsvollen Musizieren hatten Amoral schon immer, doch die Konsequenz mit der dieser Aspekt 2014 in den Mittelpunkt gestellt wird, ist dann doch neu.
Lange auf die Folter spannen uns die Finnen mit "Fallen Leaves & Dead Sparrows" nicht, denn ohne Intro oder sonstiges Vorgeplänkel geht es direkt rein ins Vergnügen, und "On the other Side Pt. 1" begrüßt uns sogleich mit gedoppelten Gitarrenharmonien und einer unaufgeregten Atmosphäre, die an das aktuelle Queensryche-Album (die No-Tate-Show) denken lässt. Dass nur zwei Songs unter sechseinhalb Minuten lang sind, unterstreicht den Prog-Ansatz, wobei eines der kurzen Stücke eine geschmeidige, zurückhaltende Akustikballade ist ("Blueprints"), während der andere Quicky "No familiar Faces" sogar eines der Highlights auf dem Album darstellt. Die Gitarren lassen noch einmal die modernen Melodic Death-Momente der Vorgängeralben aufleben und die schicken Hooks machen das Prädikat Hitsingle perfekt. "Prolong a Stay" schlägt sogar die Brücke zur Frühphase und bietet doch glatt ein paar Blastbeats (!), die den eigentlich tonangebenden gehobenen Galopp willkommen auflockern. Das ist dahingehend bemerkenswert, als dass Band und Label im Vorfeld verlauten ließen, man habe sich diesmal mehr an klassischen Rock- und Prog-Bands orientiert. Sicher, irgendwie lassen sich diese Einflüsse schon ausfindig machen, aber das gilt für so ziemlich genau jede Band des Planeten. Das soll allerdings nicht als Kritik verstanden werden, sondern eher als Aufforderung zu mehr Mut zur eigenen Vielseitigkeit und Kompetenz. Denn nicht nur handwerklich müssen sich Amoral vor niemandem verstecken, sondern auch Frontmann Ari Koivunen (dessen Gesang von Marco Hietala produziert wurde, der seit Jahren auch u.a. Tomi Joutsen von Amorphis unter seinen Fittichen hat) hat es gar nicht nötig, irgendwelchen alten Helden nachzueifern. Wer so spielerisch und mit Selbstverständnis Progressive Metal mit neuerer Göteborg Schule verbindet und auch noch Platz für Power Metal-Momente und Akustik-Parts lässt und dem Ganzen zudem einen zeitgemäßen Klang verpasst, muss sein Licht keineswegs unter den Scheffel stellen. O.k., ein Instrumental wie "The Storm arrives" auf annähernd sieben Minuten zu strecken ist dann vielleicht doch des Guten ein bisschen zu viel. Aber ansonsten kann man den Finnen und ihrem sechsten Studioalbum wirklich wenig vorwerfen. Diese Platte wird ihr Publikum finden." Markus Rutten - metal4.de
http://www.metal4.de/review/amoral-fallen-leaves-dead-sparrows/
von Jan-Philipp
Abwechslungsreich, musikalisch hochwertig, metallisch wertvoll!
Mit ”Fallen Leaves & Dead Sparrows” haben AMORAL aus Finnland ein weiteres, feines Scheiblein voller progressiver Genrehybriden fertiggestellt. Haben die Jungs um Fronter und Goldkehlchen Ari Koivunen früher noch musikalisch hochwertigen Death/Thrash Metal verzapft, sind sie mittlerweile noch mehr in der progressiven Schiene unterwegs und feilen weiter an ihrem Stil. Gesanglich gibt es nur vereinzelte Ausflüge in die gutturale Kunst und man merkt deutlich, dass die Herren gerne mal Dream Theater hören. Instrumental wie gewohnt grandios, allerdings auch für Frickel-Muffel noch gut zu verfolgen, geht auch hier die Reise teils zu den Wurzeln der Band zurück und es wird hier und da deftig, obwohl es insgesamt doch eher gesittet zugeht. Ein gutes Beispiel für abwechslungsreiches Songwriting gibt ‘If Not Here, Where’ ab. Das neuneinhalb Minuten lange Stück beginnt soft, baut sich dann schön auf, bietet Growls neben Klargesang und endet im Blastbeat-Gewitter. So wollen wir das haben. ”Fallen Leaves & Dead Sparrows” zündet nicht sofort durch, aber bei jedem weiteren Durchlauf etwas mehr. Es gibt immer wieder etwas zu entdecken und so halten AMORAL den Hörer absolut bei Laune!- lyhyt käännös
Monipuolinen, korkeatasoinen, loistava, laadukas, hieno, vaihtelevat biisit. Levy ei avaudu heti, mutta joka kuuntelulla löytyy jotain uutta ja Amoral pitää kuuntelijan onnellisena.
- rock-garage-magazine
http://rock-garage-magazine.blogspot.fi/2014/03/amoral-falles-leaves-dead-sparrows.html
by Mario, Wertung 9/10
Die Finnen AMORAL haben bereits eine sehr interessante Wandlung von einer waschechten Death-Metal Combo hin zu einer unberechenbaren Prog-Metal Hydra durchgemacht. Dank der hervorragenden Kritiken zum letzten Album (Beneath, 2011) fühlte sich die Band wohl bestärkt den eingeschlagenen Weg fortzusetzen – herausgekommen ist dabei eines der spannendsten (Prog) Alben der letzten Monate.
Das mit einem tollen Spannungsbigen perfekt angelegte Album startet mit 2 Midtempo-Tracks die noch geradezu klassisch gestrickt daherkommen – „On The Other Side pt. I“ und „No Familiar Faces” schinden mit arschtight sitzende Rythmusarbeit, Klasse Gitarrensoli und einem Sänger dem man alles zutraut und der große Melodien tragen kann gleich ordentlich Eindruck. Werden in "Prolong A Stay" dann mit vereinzelten Blastbeat-Attacken die Experimente noch dezent betrieben, so lassen die Finnen in dem fast 10-minütigen "If Not Here, When" alle Scheu fallen und kombinieren munter folkige Akustik-Passagen (mit leichtem Opeth-Touch), anspruchsvolle Frickel-Passagen und Death-Metal Growls zu einer herausfordernden Abenteuerfahrt durchs Prog-Universum. Im Gegensatz zu vielen ganz ähnlich agierenden Bands klingt es bei AMORAL aber nie kitschig oder aufgesetzt. Die Band hat auf Ihrem mittlerweile 6. Werk den Spagat zwischen Eingängigkeit und Verspieltheit, großen Gesten und kleinen Kabinettstückchen bestens hinbekommen. Auf „Fallen Leaves & Dead Sparrows” ist all das vertreten, was ein starkes Prog Album ausmacht: originelle Melodien, Stilvielfalt („Blueprints“ atmet Led Zeppelin aus jeder Note), ein ausgefuchstes Instrumental („The Strom Arrives“), gewagte Stilbrüche und handwerkliches Geschick auf höchstem Niveau. Besonderes Lob verdient an dieser Stelle auch Sänger Ari Koivunen, der den Zuhörer souverän durch die gute Stunde Unterhaltung leitet und eine fantastische Performance irgendwo zwischen Robert Plant und Eric Martin hinlegt.
Mit "Fallen Leaves & Dead Sparrows" ist AMORAL ein abenteuerliches, mutiges, phantatsievolles und äußerst abwechslungsreiches Album gelungen. Wer auf Prog-Metal im weitesten Sinne steht und die letzten Dream Theater Scheiben eher als pflichtbewusste 08/15-Vertragserfüllung empfunden hat, sollte unbedingt zugreifen, denn hier stimmt so ziemlich alles. Ganz dolles Ding. - suomeks kiitos
voisko joku kielitaitoinen kertoo parilla sanalla,mistä tuossa kerrotaan ja kääntäjä on vielä pahempaa siansaksaa!
- käännösvinkki
Käännös vinkki: kääntäkää saksasta ruotsiin ja jos ruotsi ei suju, siitä englanniksi. toimii kun junan vessa.
suomihan ei kuulu noihin germaanisiin kieliin, joten sitä on vaikea kääntää suoraan ko. kielistä. Käänsin kerran jonkun artikkelin unkarista suomen kielelle, mutta en enää muista toimiko se. Pitäis kai kokeilla myös viron kääntämistä suomeksi ;)
Latinalaisista kielistä germaaniseen tai päinvastoin tulos on heikompi kun germaanisten kielten kääntäminen keskenään mutta parempi kun kuin germaanisista tai latinalaisista suomeksi ;)
- suositeltu klassikko
Siinä sanotaan, että kun Beneath sai jo hyvät arviot, Amoral jatkoi samalla tiellä ja tuloksena on yksi viime kuukausien mielenkiintoisimmista (proge) levyistä. Sitten kehutaan kaikki kappaleet (vahvoja, originaaleja, tyylikkään vaihtelevia, korkeimman tason ammattitaitoisia, jne.) ja erityisesti kiitellään Arin suvereenia ja fantastista suoritusta, mitä verrataan Robert Plantiin ja Eric Martiniin.
- nyt menen nukkumaan
kiitti paljon!
- radiocity
http://www.radiocity.fi/audiovideo/vieraat/2/3555
Lisää radio cityn ennen levyn julkaisua tekemää Arin ja Benin haastattelua - musikreviews.de
http://www.musikreviews.de/reviews/2014/Amoral/Fallen-Leaves--Dead-Sparrows/
"FAZIT: Wer einen breit gefächerten Musikgeschmack hat, der liegt mit dem Progressive-Metal-Death-Rock-Gebräu absolut richtig. AMORAL bieten spannende Songs, in denen es eine ganze Menge zu entdecken gibt, große Abwechslung und musikalisches Können."
Wertung: 11 von 15 Punkten
Lothar Hausfeld - jawdysbasement
http://jawdysbasement.podomatic.com/entry/2014-03-27T21_56_24-07_00
Jawdy's Basement - Episode 98 - March 27, 2014
"Thanks to The Dutch Treat and the great Wouter van Hal - tonight we present two great tracks from the new album. Great music! Greetings from New Jersey, USA!!" www.jawdysbasement.com
Kohdasta 1:01:38 alkaen Jawdyn ylistystä New Jerseystä hollantilaisen Wouter van Halin suosittelemana "Amoral playes progmetal on a very high level." https://www.facebook.com/TheDutchTreat.
On The Other Side pt.1 ja Prolong A Stay - themetalpit.net
http://www.themetalpit.net/review/amoral/
by Adam Phillips 5/5
"In my honest opinion there is almost nothing power metal about this and is a pretty amazing and solid prog metal release, perhaps one of the best of 2014 so far. I really hope they continue to build off the greatness of this in the future.
Since I don’t consider any track on here filler, I think its deserving of a rating of 5/5." - I fee=feel like
http://www.youtube.com/watch?v=YsUeLI157Ic
Ari tekee hyvän kysymyksen; Valtterilla kuvaustekniikassa vielä opittavaa - testmania.de
http://www.testmania.de/16425/fallen-leaves-dead-sparrows-von-amoral-2014/
"Mit ihrem sechsten Studioalbum gehen die Finnen ihren Weg im Progressive Metal weiter, und die Scheibe kann sich echt sehen lassen. Da die Herren um Bandkopf Ari Koivunen schon seit 2001 unterwegs sind, ist die Qualität der Musik dementsprechend hoch.
Was wäre, wenn Opeth, Led Zeppelin und vielleicht Dream Theater ein progressives Baby zusammen hätten? Richtig, kaum vorstellbar. Doch die finnische Metalband Amoral hat es geschafft, denn so klingt deren sechstes Studioalbum “Fallen Leaves & Dead Sparrows”. Das besagte Album erhielt bereits großartige Kritiken, bevor es überhaupt erschienen ist und steht ganz im Zeichen des “Classic Rocks für das 21. Jahrhundert”. Und das sind voll und ganz Amoral: progressive Stimmung, musikalisches Können und eingängige Melodien. Das Album “Fallen Leaves & Dead Sparrows” wurde vom Kopf der Band produziert, die Texte Stammen von Ben Varon und der Lead Singer Ari Koivunen wurde von Marco Hietala (Nightwish, Tarot) produziert.
Die Tracks auf dem Album sind genregemäß recht lang und düster, aber trotzdem sehr gut ausgefeilt. Man kann sich in der Musik von Amoral richtig verlieren. Nur zwei Tracks sind kürzer als 6:30 min. Und von hartem Deathmetal-brett, bis hin zur Akustikballade wird hier alles präsentiert. Das zu Amoral passende Artwork, sowie die Produktion stammen beide aus den Reihen der Band. Fallen Leaves &
Dead Sparrows ist als CD, Digipak und als LP erhältlich.
Unser Fazit: "Mit Fallen Leaves & Dead Sparrows stellen Amoral einen weiteren Beweis ihres Könnens und nicht nur Progressive Metal Fans kommen hier schon ab den ersten Sekunden voll auf ihre Kosten."
Gesamtwertung 88/100 - missä coveri
Mites se coveri mikä piti tulla jossain vaiheessa?
- Sue 4/2014
Sue 4/2014 sivu 31 9/10
http://www.lehtiluukku.fi/pub?id=47368 - bleeding4metal.de
http://www.bleeding4metal.de/index.php?show=review_de&id=6017
Gesamtwertung: 8.0 Punkte/10 - sound-infection.de
http://sound-infection.de/interview-mit-amoral-ertrunken-im-jungbrunnen-mit-michael-jackson/
haastattelussa Ben - 2015 uusi albumi??
Huh. Seitsemännen albumin hahmottelut on jo näköjään aloteltu. Ei tarvitse ehkä seuraavaa albumia odottaa edes 2 vuotta!
- max carbonara
uutta tyyliä on nyt harjoiteltu yhden, tai oikeastaan puolentoista, levyn verran. ehkä seuraavalla palaset on jo kohdallaan. vaan eipä tuota nyt odotella tarvitse kun hyvää musaa jukaistaan koko ajan. ja vaikka ei julkaistaisikaan niin ainahan voi kuunnella klassikolevyjä kuten vaikkapa sepulturan rootsia.
- makuasioista
max carbonara kirjoitti:
uutta tyyliä on nyt harjoiteltu yhden, tai oikeastaan puolentoista, levyn verran. ehkä seuraavalla palaset on jo kohdallaan. vaan eipä tuota nyt odotella tarvitse kun hyvää musaa jukaistaan koko ajan. ja vaikka ei julkaistaisikaan niin ainahan voi kuunnella klassikolevyjä kuten vaikkapa sepulturan rootsia.
ei voi kiistellä. Roots on hyvä, mutta esim. roots bloody roots vaan happy song. Se on nyt Amoral jolla mennään XD ja tarvittaessa voi hemmotella itseään parilla tartu mikkiin klipillä ni jaksaa taas odotella.
- hard-times.eu
http://www.hard-times.eu/index.php/kritiken/item/5945-amoral-fallen-leaves-dead-sparrows
"Die Progmetaller von Amoral, sind mit ihrem sechsten Langeisen zurück und präsentieren sich zum 10-Jährigen in absoluter Frische und Höchstform. Zwischen Prog Metal und feinstem Hardrock zuckeln die Finnen durch ein absolut gelungenes Album. Vom anfangs gezocktem Melodic Death ist heute 2014 kaum noch etwas übriggeblieben, statt dessen glänzen die Herrschaften mit sauber ausgefeilten Riffs, eingängigen Melodiesträngen und perfekter Abmischung. Auf „Fallen Leaves & Dead Sparrows" sprengen AMORAL so ziemlich alle gängigen Schubladen. Grundsätzlich sind die acht Songs im progressiven Metal verankert, haben allerdings immer wieder melodische Widerhaken an Bord, bieten exzellente Gitarrenarbeit, scheuen auch nicht vor gelegentlichen Death-Metal-Growls zurück. Und insofern schlägt die Band dann doch den Bogen zum Klassik Rock. Diese Vielfalt wurde dadurch erreicht, dass beim Songwriting jeder mal ran durfte - "Fallen Leaves & Dead Sparrows" ist eine echte Gemeinschaftsarbeit. Trotzdem, oder vielleicht gerade deshalb, klingen die vielen verschiedenen Sounds wie eine runde Sache. Das hängt sicher damit zusammen, dass sich letzten Endes jeder einzelne der Musiker mit dem Ergebnis identifizieren kann. Abwechslung und Überraschungsmomente werden dem Metal-Fan genug geboten. Für mich hat die Scheibe bei jedem neuen Durchlauf erneut Überraschungen parat. Beide Däumchen hoch für diese mehr als gelungene Platte! 7,75 von 10 Punkten" Swen - "loistava laulaja"
http://www.obliveon.de/
"AMORAL haben sich musikalisch entwickelt, und zwar deutlich. Gestartet irgendwo in der Schnittmenge zwischen Death und Thrash Metal sind die Finnen seit dem Einstieg von Ari Koivunen, seines Zeichens auch Sieger der finnischen Idol-Variante, mehr oder weniger zum Prog mutiert. Gesanglich werden Growls nur recht selten eingestreut, stattdessen ist jetzt Cleangesang Trumpf, wobei Ari wirklich ein glänzender Sänger ist. Melodische Gitarren, ausschweifende Instrumentalpassagen, Wohlfühl-Melodien, progressiver Touch und eben die tolle Stimme von Ari machen aus "Fallen Leaves & Dead Sparrows" ein tolles Hörerlebnis. Nicht-Proggies sollten sich hier jedoch nicht gleich abschrecken lassen, denn in Sachen Melodic Metal wird auch einiges geboten, so dass ich "Fallen Leaves & Dead Sparrows" sowohl als auch empfehlen kann. Nur für die Fans der ersten Stunde tut es mir leid (immerhin habe ich die Anfänge der Band damals auch noch mitbekommen), denn sie müssen sich mit der neuen musikalischen Ausrichtung arrangieren, sofern sie diese musikalische Aufgeschlossenheit aufbringen. Wer es tut, wird mit einem guten Album belohnt, dem ich zu Recht acht Punkte verleihe!"
8/10 - RB.- google kääntäjä XD
" AMORAL ovat musiikillisesti kehittynyt , eli merkittävästi . Aloitti jossainleikkauspisteessä kuoleman ja thrash metal ovatsuomalaiset tultua Ari Koivunen , hänen luonteensa , enemmän tai vähemmän mutatoitunut myös voittanutSuomen Idol muunnos Prog . Tule Äänellä murisee vain harvoin välissä , vaan melodista kitaroita , tuhlaavainen instrumentaali kohtia , hyvän olon melodioita , progressiivinen kosketus ja vainsuuri ääni Ari on nyt puhdasta laulua valtti , jossa Ari on todellaloistava laulaja . huomioon "Fallen Leaves & Dead varpuset "great kuuntelukokemuksen . proggies jättäminen ei pitäisi olla täällä lannistaasama, koska ehdoin melodista metallia on myös jotain saatavilla, joten voin suositella molempia "Fallen Leaves & Dead varpuset . " Vain faneilleensimmäisen tunnin olen anteeksi (onhan minullaalkuabändi tuolloin myös huomannut vielä ) , koska heidän on tultava toimeenuusia musiikillisia suuntaan, jos ne soveltavat tätä musiikillinen ennakkoluulottomuus . Kuka sen tekee, palkitaanhyvä levy että annan oikein kahdeksan pistettä ! "
8/10 - RB .
- danyuschick.com
http://danyuschick.com/article.php?title=Amoral-Fallen-Leaves-and-Dead-Sparrows&id=68
"I'd be foolish to not specifically call attention to the work done vocally by Ari. Always a captivating vocalist, Ari really expanded his range for songs like "Blueprints" and "See This Through". The vocals carry the album in many spots as the melodies project, with great conviction, lyrics primarily based around self reflection. Even in songs more guitar driven, such as "No Familiar Faces", the vocals find a way to stand out above everything else for remarkably catchy bridges and choruses. It's expected that the singer of a band leaves a lasting imprint on the music but as a whole, the work Ari has put into this record just feels a bit above what he has done previously and is worth it's own section in this review. My hat is off to you, Ari. Well done."
Daniel Yuschick - rocktimes.de
http://www.rocktimes.de/gesamt/a/amoral/fallen_leaves.html
Boris Theobald - lauluosuudet
http://www.youtube.com/watch?v=qT6wXb6-fCk
Viimeisessä jaksossa keskustellaan Arin laulun nauhoituksesta Marco Hietalan kotistudiossa. Lisäksi selviää Aria ja Marcoa yhdistävä tekijä.- Nintendo ystävyys?
Niinkö? Mulle ei kyllä selvinnyt.
- medazzarock.ch
http://medazzarock.ch/music/cdreviews/2014/april/amoral.php
""Classic Rock Of The 21st Century" definieren die Finnen umständlich ihren Stil. Der Einfachheit halber nenne ich ihn in diesem Review schlicht Progressive Metal. Denn Dream Theater oder Konsorten verarbeiten schliesslich in ihren Songs auch klassischen Rock der Siebziger- und Achtziger Jahre. Und das schon seit fast dreissig Jahren. Und die ersten drei Songs der Platte hauten mich jetzt nicht wahnsinnig vom Hocker. Auf sehr hohem Niveau gespielt zwar, aber eine Neuerfindung ist das bei Weitem nicht, als dass man ihnen einen neuen Stilbeschrieb andichten könnte. Trotzdem darf man den Finnen eine bestimmte Eigenständigkeit attestieren. Denn bleibt man dabei, macht sich das bezahlt. Dass es ausgerechnet ein akustischer Track ist, der mich am Ball hält, ist etwas verwunderlich. Aber bei diesem recht einfach gestrickten Song kommt Sänger Ari Koivunen (endlich) aus sich raus und macht auf dem ohnehin schon an Led Zeppelin erinnernden Song den Robert Plant. Interessant wird es auf dem nachfolgenden Track „If Not Here, Where“, wenn sie Black metallische Einflüsse einbinden, Ari aus voller Inbrunst keift wie ein vom Teufel Besessener und die Instrumentalisten um die Wette sägen- und blasten. Kein Einzelfall: Auf dem abschliessenden Track „On The Other Side Pt. II“ betätigen sie sich als Wiederholungstäter. Zweistimmige Gitarren gedenken auf dem instrumentalen Nachfolger „The Storm Arrives“ entfernt an die Kult- Progger von Psychotic Waltz, wo die Musiker ihr komplettes Potenzial offenbaren. Grossartig! Das alles hätte ich ihnen nach dem etwas kritischen Start, der mittlerweile völlig vergessen ist, wirklich nicht zugetraut, und fordere hiermit jeden progressive Metal- Fan zum Pflichtkauf auf." 9.5 Punkte (Pink) - echoesanddust.com
http://echoesanddust.com/2014/05/amoral-fallen-leaves-dead-sparrows/
By Rob Thompson - rocktopia.co.uk
http://www.rocktopia.co.uk/index.php?option=com_content&view=article&id=5328:amoral-fallen-leaves-and-dead-sparrows&catid=910:cd-reviews&Itemid=485
"Dreamier and far more melodic than 2011's stunning 'Beneath', 'Fallen Leaves And Dead Sparrows' should get the attention it so richly deserves.
Finland's Amoral have been on a winding road. 'Fallen Leaves And Dead Sparrows' is their sixth album in ten years, but more remarkable than that is the vast changes that have occurred in this time. Beautiful in its light production and sensitivity, 'Fallen Leaves...' is a far cry from the technical Death Metal which announced their arrival on debut album 'Wound Creations' only a decade ago. But since Ari Koivunen joined in 2008 their sound has changed beyond recognition.
The change in front-man and sound are indeed brave moves and ones which have ultimately proved to be a masterstroke. The first three heavier albums were solid Metal releases taking in Thrash, Death and Progressive genres. Solid as they are, they were never going to set the Metal world alight. While only the Prog element has survived musically from that time, the Amoral which produced 'Fallen Leaves...' is a technically more adventurous outfit.
'If Not Here, Where?' and 'On The Other Side Pt II' balance hard 'n' heavy guitar riffs with beautifully nuanced vocals. 'The Storm Arrives' comes in on the heavier end of the scale with some terrifically affecting staccato rhythms.
With all the Progressive bluster replete with jolting rhythms, it is the track 'Blueprints' which leaps out from the album. Like Led Zeppelin's 'That's The Way' it's a stunning acoustic ballad which shows Koivunen's voice in a way that had until now been untapped."
Dan Bond - dprpradio
http://dprpradio.podbean.com/
Fallen Leaves & Dead Sparrows is one of the Top 12 Albums of 2014 (so far) highlighted on this week's DPRP Prog Rock Radio Show. it's also the Album of the week featuring two tracks.
Show 108: Top 12 Prog Albums of the year so far
June 11, 2014
Andy Read selects his favourite progressive albums of the year so far, with some great music from Vanden Plas, Kaukasus, Astral DNA, Anubis Gate, Amoral, Teramaze, Need, Paving the Labyrinth, Panic Room, iamthemorning, Being & Axial Lead.
Show #108. First broadcast on 11th June 2014. Running Time: 95mins - progmetalzone
http://www.progmetalzone.com/2014/prog-metal-new-releases-061714/
"Progressive Metal (amazing new album from this fantastic Finnish band that switched from tech/thrash death metal to prog a few years ago and now features lead singer Ari Koivunen (who famously won the Finnish Idol singing contest in 2007). This is top notch melodic prog with great compositions, stellar playing and melodies that will stay with you for days. One of the best melodic metal albums we've heard all year!" - kempblogi
http://kempblogi.wordpress.com/2014/11/05/amoral-fallen-leaves-dead-sparrows-vuoden-kotimainen-levy/
"Fallen Leaves & Dead Sparrows on haastava ja hieno levy. Se tarvitsee paljon vaivaa auetakseen kunnolla, mutta kun levylle antaa aikaa, niin se palkitsee. Levy todella kestää kuuntelua, mutta sitä pitää ihan aikuisten oikeasti kuunnella. Toisaalta melodiaa on mukana niinpaljon että bändi on helpommin lähestyttävä kuin moni muu progemetallibändi."- ajatontonton
levyn kansi taide ihan mauton , olispa se ollut jonkun toisen lätty niin kyllä olis haukuttu lyttyyn .mutta onhan siinä asiaakin , ari 60v. tukka pois ja hampaat myös hoitamattomana .
- FLDS kansi
ajatontonton kirjoitti:
levyn kansi taide ihan mauton , olispa se ollut jonkun toisen lätty niin kyllä olis haukuttu lyttyyn .mutta onhan siinä asiaakin , ari 60v. tukka pois ja hampaat myös hoitamattomana .
Eiköhän se Ben siinä kannessa 90 , sillähän se ikäkriisi oli ;)
- hunajainen
täytyy kyllä todella yhtyä edelliseen mielipiteeseen.pidän aina taukoa levyn kuuntelussa ja sitten taas soimaan ja todella tähän ei kyllästy,aina tulee jotain uutta joka biisissä.nuo örinät voi olla mausteena,mutta ei kokonaista örinäbiisiä enää.tuo Arin ääni on niin makeeta kuunneltavaa sellaisenaan,että muuta ei kaipaa.
- issue 2014 - 68
http://www.dprp.net/reviews/201468.php
"Fallen Leaves and Dead Sparrows is an energetic manifesto of guitars and great vocal melodies. The album is full of guitar hooks, solos and often counterpointed guitar duets. The vocalist has quite a repertoire of great melodies to choose from, as if it were the easiest thing in the world to create them. The rhythm section is great at creating a solid underground and enjoys its rhythmic outbursts whenever the song allows it."
"Fallen Leaves and Dead Sparrows is a great effort at blending various metal styles under some wonderful melodies, and spanned over an entertaining arc of moods. It will have many enjoyable spins on my stereo, and I will play it to as many metal fans as I can reach. Although it's greatly enjoyable, anything we get to hear on the album has been done in the world already. The band hasn't found its own stylistical uniqueness." Raimond Fichbach - kaaoszine 2014
http://kaaoszine.fi/kotimaisen-metallin-10-helmea-vuodelta-2014/
Kotimaisen metallin 10 helmeä vuodelta 2014
"Progressiivista metallia soittava Amoral lukeutuu kotimaan metallikentällä yhtyeisiin, joka jakaa mielipiteet varsin jyrkästi kahtia. Yhtyeen järjestyksessään kuudes albumi “Fallen Leaves & Dead Sparrows” on kuitenkin oiva osoitus yhtyeen huikeasta kehityksestä vuosien saatossa ja ehdottomasti kotimaisen progressivisen metallin parhaimmistoa vuonna 2014. Suosittelemisen arvoinen tuotos kaikille progressiivisemman metallin ystäville."
Arto Mäenpää - Gloom Top15 2014
Lisää ansaittua huomiota albumille http://gloom.fi/artikkelit/muut/vuoden-2014-top-15-levyt
- andrewneumann.com
http://www.andrewneumann.com/2015/01/2014s-top-12-albums.html
3. Amoral - Fallen Leaves and Dead Sparrows
This album was quite a discovery for me – and is unlike anything I’ve heard before. Imagine a mix between (good) 80’s hard rock and modern melodic death metal. Yep. That’s it. Equal parts Soilwork to Skid Row, this is a standout album. I couldn’t find many tracks available on YouTube (the album is on Spotify though), and I couldn’t post the song I wanted to (“The Other Side Part 1”), but here is a good example of the diversity of this band. Starts off hard rock, goes into an Opeth-like groove, then a killer riff with growls, to come out the other side with some really sweet vocals, then a totally black metal part towards the end. Amazing. - musipediaofmetal
http://musipediaofmetal.blogspot.fi/2014/12/matts-best-of-2014.html
Matt's Best Of 2014
So here we go folks Mr Hutchings has set the bar here is my (your fearless leader) Top 20 albums for 2014:
1. Grand Magus: Triumph And Power
2. Amoral: Fallen Leaves And Dead Sparrows
3. Anathema: Distant Satellites
4. Rival Sons: Great Western Valkyrie
5. Dragonforce: Maximum Overload
6. Unisonic: Light Of Dawn
7. Opeth: Pale Communion
8. Evergrey: Hymns For The Broken
9. The Trews: The Trews
10. Aeon Zen: Ephemera
11. The Tea Party: The Ocean At The End
12. Goat: Commune
13. Robert Plant: Lullaby And…The Ceaseless Roar
14. The Blues Pills: The Blues Pills
15. Tom Petty & The Heartbreakers: Hypnotic Eye
16. Fury: The Lightning Dream
17. Dave Kilminster: ...And The Truth Will Set You Free...
18. Vandenberg’s Moonkings: Vandenberg’s Moonkings
19. Crobot: Something Supernatural
20. Edguy: Space Police
Posted by MBlade - Imperiumin Top 5
Fallen Leaves & Dead Sparrows on sijoittunut myös Imperiumi.netin vuoden 2014 listauksissa hyvin olleen 8 parhaan metallilevyn joukossa. Levy on kolmen toimittajan Top5:n joukossa http://www.imperiumi.net/index.php?act=interviews&id=1842
- jep jep
"Albumin ainoa heikko kohta on Ari Koivusen lauluääni, joka on paikoitellen liian hento sävellyksiin nähden."
Tämäpä se juurikin harmittaa. Musa ei pääse oikeuksiinsa eikä toisaalta Arin hieno äänikään. Voisivat säilyttää progahtavuuden, vähentää mahtipontisuutta ja pehmentää saundia, vaikkapa von Herzen Brothersin suuntaan. - more relaxed
jep jep kirjoitti:
"Albumin ainoa heikko kohta on Ari Koivusen lauluääni, joka on paikoitellen liian hento sävellyksiin nähden."
Tämäpä se juurikin harmittaa. Musa ei pääse oikeuksiinsa eikä toisaalta Arin hieno äänikään. Voisivat säilyttää progahtavuuden, vähentää mahtipontisuutta ja pehmentää saundia, vaikkapa von Herzen Brothersin suuntaan.Tuo on vain yksi mielipide, kymmenet muut arvosteljat ovat olleet päinvastaista mieltä. Tosin olen sitä mieltä että voisivat vähentää jonkin verran konemaista soundia, tehdä siitä vähän elävämpää.
- Ari on parhain
minusta taas juuri Arin lauluääni tuo sitä erilaisuutta tähänkin albumiin.jos joku laulais tavanomaisella tyylillä,vois olla vaarana ,että levy hukkuis massaan.kriitikotkin(varsinkin suomalaiset) ovat heti ymmällään,kun joutuvat arvioimaan jotain vähän erilaista,massasta poikkeavaa.Arin laulu on yksi instrumenteista.voishan sitä koettaa tehdä tuo levy uusiks ja laittaa entinen Amoralin laulaja laulamaan,oisko sitten huippu levy ja loppuisko tuo ikuinen kitinä tuosta aiheesta.
- jep jep
Arila on hieno ja erikoinen äänni, mutta se jää paikoin liian hennoksi, kitaravallien jalkoihin. Amoralin pitäis saada toinenkin laulaja, joka vetäis vomaosuudet, kuten Amaranthessa. Tai sitten pehmentää saundia isolla kädellä, enemmän progea, vähemmän metallia.
- miksaus ...
jep jep kirjoitti:
Arila on hieno ja erikoinen äänni, mutta se jää paikoin liian hennoksi, kitaravallien jalkoihin. Amoralin pitäis saada toinenkin laulaja, joka vetäis vomaosuudet, kuten Amaranthessa. Tai sitten pehmentää saundia isolla kädellä, enemmän progea, vähemmän metallia.
Mun mielestä Arilla on todella voimakas ääni, ei tarvis välttämättä aina edes mikkiä keikoilla. Se miten se kuuluu albumilla (ja myös livenä) riippuu miksauksesta, kuinka äänekkäänä tai intensiivisenä tai voimallisena se on sinne ympätty.
- voimallinen ääni
jep jep kirjoitti:
Arila on hieno ja erikoinen äänni, mutta se jää paikoin liian hennoksi, kitaravallien jalkoihin. Amoralin pitäis saada toinenkin laulaja, joka vetäis vomaosuudet, kuten Amaranthessa. Tai sitten pehmentää saundia isolla kädellä, enemmän progea, vähemmän metallia.
proge ei ole vastakohta metallille, etenkin kun kyseessä on progemetalli :) Se miten Arin ääni kuuluu tai ylipäänsä miten mikään kuuluu, riippuu kokonaan miksauksesta..sinne vois miksata vaikka hyttysen ininän, ja se vois ylittää jokaisen instrumentin tarvittaessa.
Tässä yhden alan suurimman brittilehden arvostelussa sanotaan että " ..asia mikä todella nousee albumilta on Ari Koivunen ja hänen kontrolloitu ja voimallinen äänensä.."
http://www.soundscapemagazine.com/amoralfallenleavesanddeadsparrows/ - Progressive metal
jep jep kirjoitti:
Arila on hieno ja erikoinen äänni, mutta se jää paikoin liian hennoksi, kitaravallien jalkoihin. Amoralin pitäis saada toinenkin laulaja, joka vetäis vomaosuudet, kuten Amaranthessa. Tai sitten pehmentää saundia isolla kädellä, enemmän progea, vähemmän metallia.
Proge tarkoittaa kokeellista, ei vähemmän metallia. Progressiivisessa metallissa yleensä käytetään todella voimallisesti tehosteita, kuuntelepa vaikka Mastodonia, Opethia tai Dream Theateria.
- ei ymmärrä
voimallinen ääni kirjoitti:
proge ei ole vastakohta metallille, etenkin kun kyseessä on progemetalli :) Se miten Arin ääni kuuluu tai ylipäänsä miten mikään kuuluu, riippuu kokonaan miksauksesta..sinne vois miksata vaikka hyttysen ininän, ja se vois ylittää jokaisen instrumentin tarvittaessa.
Tässä yhden alan suurimman brittilehden arvostelussa sanotaan että " ..asia mikä todella nousee albumilta on Ari Koivunen ja hänen kontrolloitu ja voimallinen äänensä.."
http://www.soundscapemagazine.com/amoralfallenleavesanddeadsparrows/Arin laulu on yhtä suuri osa albumin menestystä,kuin muutkin instrumentit ja tietenkin sävellykset yms.mutta kuka sen kertois näille junteille,jotka arvostelevat musiikkia ja kutsuvat itseään kriitikoiksi.ja minkähänlainen koulutus ja musiikin opiskelu ja tietämys tulee olla,että on pätevä kriitikoksi,vai voiko kuka vaan kylänpoika ruveta arvioimaan toisten teoksia.
- proge vokaaleja
ei ymmärrä kirjoitti:
Arin laulu on yhtä suuri osa albumin menestystä,kuin muutkin instrumentit ja tietenkin sävellykset yms.mutta kuka sen kertois näille junteille,jotka arvostelevat musiikkia ja kutsuvat itseään kriitikoiksi.ja minkähänlainen koulutus ja musiikin opiskelu ja tietämys tulee olla,että on pätevä kriitikoksi,vai voiko kuka vaan kylänpoika ruveta arvioimaan toisten teoksia.
Suuirn osa metallisivujen toimittajista on musiikin harrastajia..siellä riittää heitä moneen lähtöön. Osa on saavuttanut aikojen kuluessa arvostusta kuten Suomessa Mape Ollila.
Mutta mitä mitä progressiiviseen metallin tulee, niin mä kaipaisin enemmän kokeellisuutta myös vokaaleihin, siten ne olis paremmin balanssissa muun kanssa. Ei vain jotain örinöitä vaan esim kirkumista tai trash vokaaleja tai mitä tahansa mitä ihmisäänellä voi saada aikaan :) Arilta hoituis kyllä.
- en ole kuuro
ei se huuto ja karjuntakaan ole kovin hääppöistä kuultavaa,ei voi edes lauluksi sanoa.jos aatellaan,että neljän instrumentin yli täytyy vielä laulajan ääni kin kuulua,niin en kyllä huomannu missä kohtaa albumia Arin ääni ei ois kuulunu!
- jep jep
Ohut ja poikamainen, silloin kun pitäisi olla syvä ja voimakas. Tämä syö kuuntelunautintoa. Amoral voisi lainata Amaranthesta mieslaulajaa seuraavan levyn voimaa vativiin osiin. Tai sitten säveltää Arin äänen ehdoilla.
- heippa vaan
jep jep kirjoitti:
Ohut ja poikamainen, silloin kun pitäisi olla syvä ja voimakas. Tämä syö kuuntelunautintoa. Amoral voisi lainata Amaranthesta mieslaulajaa seuraavan levyn voimaa vativiin osiin. Tai sitten säveltää Arin äänen ehdoilla.
tai sinä voisit kaivella vaikut korvistas tai siirtyä kuuntelemaan Amaranthee.
- tenori+
heippa vaan kirjoitti:
tai sinä voisit kaivella vaikut korvistas tai siirtyä kuuntelemaan Amaranthee.
Nimenomaan, Arin ääni on todella monipuolinen ja taipuu lähes mihin vaan kuten muun muassa Crew:lla voi kuulla. Tenori on usein hieman poikamainen, mutta Ari pystyy myös laulamaan muilla äänialueilla https://www.youtube.com/watch?v=hqrmJamNyWY
- Burn+
tenori+ kirjoitti:
Nimenomaan, Arin ääni on todella monipuolinen ja taipuu lähes mihin vaan kuten muun muassa Crew:lla voi kuulla. Tenori on usein hieman poikamainen, mutta Ari pystyy myös laulamaan muilla äänialueilla https://www.youtube.com/watch?v=hqrmJamNyWY
Sorry, kuten Burn:llä voi kuulla :)
- Amoral
jep jep kirjoitti:
Ohut ja poikamainen, silloin kun pitäisi olla syvä ja voimakas. Tämä syö kuuntelunautintoa. Amoral voisi lainata Amaranthesta mieslaulajaa seuraavan levyn voimaa vativiin osiin. Tai sitten säveltää Arin äänen ehdoilla.
Amoral ei ole Amaranth, eikä niillä ole mitään yhteistä, ei musiikin, soittajien eikä laulajien suhteen, joten täysin keinotekoista vertailua.
- jep jep
Amoral kirjoitti:
Amoral ei ole Amaranth, eikä niillä ole mitään yhteistä, ei musiikin, soittajien eikä laulajien suhteen, joten täysin keinotekoista vertailua.
Amaranthessa mies hoitaa miehekästä ääntä vaativat osuudet. Miksei Amoralissakin voisi olla näin?
- blaa blaa
jep jep kirjoitti:
Amaranthessa mies hoitaa miehekästä ääntä vaativat osuudet. Miksei Amoralissakin voisi olla näin?
Kuuntele sitten sitä Amaranthea, kerta kuulostaa paremmalta.
- janoan tarkkuutta !!
jep jep kirjoitti:
Amaranthessa mies hoitaa miehekästä ääntä vaativat osuudet. Miksei Amoralissakin voisi olla näin?
Mitkä Amoralin biisit tai biisin kohdat vaatis sun mielestä Amaranthen mieslaulajan ollakseen parempia kuin Arin laulamana?
- näin :)
jep jep kirjoitti:
Amaranthessa mies hoitaa miehekästä ääntä vaativat osuudet. Miksei Amoralissakin voisi olla näin?
jep jep, Amaranthessahan on MIES laulaja joka on käynyt armeijan tai on menossa sinne, ja on varmasti myös arvokkaassa tehtävässä siellä. Myös media rakastaa häntä, koska hän on MIES. Hän on myöskin nauttinut tarpeellisen määrän testosteronia varmistaakseen miehisyytensä :) Bändi on siis täydellinen. Siksi minua kovasti ihmetyttää miten Amaranthen Massive Addictive (2014) ei saanut yhtään mainintaa Imperiumin TOP10 albumit vuonna 2014 listoilla ja Amoral 3 ? Onko maailma sittenkin epäoikeudenmukainen?
- pyssykö laulamaan
näin :) kirjoitti:
jep jep, Amaranthessahan on MIES laulaja joka on käynyt armeijan tai on menossa sinne, ja on varmasti myös arvokkaassa tehtävässä siellä. Myös media rakastaa häntä, koska hän on MIES. Hän on myöskin nauttinut tarpeellisen määrän testosteronia varmistaakseen miehisyytensä :) Bändi on siis täydellinen. Siksi minua kovasti ihmetyttää miten Amaranthen Massive Addictive (2014) ei saanut yhtään mainintaa Imperiumin TOP10 albumit vuonna 2014 listoilla ja Amoral 3 ? Onko maailma sittenkin epäoikeudenmukainen?
ai tämä sairashan se täällä huuteleekin,tuon armeijamaniansa kanssa,no se selittääkin kaiken.tuntuu tyypillä olevan aika pahoja pakkomielteitä.millähän tavalla armeijä ylipäätään liittyy laulutaitoon!
- jogh
jep jep kirjoitti:
Amaranthessa mies hoitaa miehekästä ääntä vaativat osuudet. Miksei Amoralissakin voisi olla näin?
Amaranthe tarttee 3 laulajaa siihen hommaan minkä Ari hoitaa yksin.
- Amoral one
siis miks Amoralin pitäis muuttua Amaranthe kakkoseksi....mitä järkee?Amoral on täydellinen just tuommoisena ja tuolla kokoonpanolla!
- Amoral toimii oikein
Amoral ei hae melodioillaan mitään super maskuliinista tyyliä ja hyvä niin. Amoralissa on aina ollut nuorekkuutta niin riffeissä kuin vokaaleissa, jo nikon aikoina niko toi vokaaleillaan nuorekasta uhoa ja nyt ari tuo mystisyyttä ja uhoa. Amaranthea en lähtisi vertaamaan Amoraliin, on niin täysin erilaiset bändit. Lyhyesti sanottuna Amoral toimii oikein juuri sellaisena kuin se nyt on, onnistunut progressio.
- jep jep
Amoral toimii oikein kirjoitti:
Amoral ei hae melodioillaan mitään super maskuliinista tyyliä ja hyvä niin. Amoralissa on aina ollut nuorekkuutta niin riffeissä kuin vokaaleissa, jo nikon aikoina niko toi vokaaleillaan nuorekasta uhoa ja nyt ari tuo mystisyyttä ja uhoa. Amaranthea en lähtisi vertaamaan Amoraliin, on niin täysin erilaiset bändit. Lyhyesti sanottuna Amoral toimii oikein juuri sellaisena kuin se nyt on, onnistunut progressio.
Musta Amoralissa on potentiaalia, mutta vielä Arin hieno ja erikoinen ääni ja bändin sävellykset ja saundi eivät kohtaa, Ari jää jalkoihin. Jos kerran toinen laulaja on nounou eikä mitään (super) maskuliinista tyyliä edes haeta, niin sitten vaan rohkeesti kohti pehmeempää progeilmaisua. Esim. von Hertzen Brothersilla on upeita progebiisejä, joissa laulaja(t) ja sävellykset ovat kuin yhdestä puusta, ja jotka toimivat loistavasti vaikka niitä ei metallikaapuun ole puettukaan.
- metallia
jep jep kirjoitti:
Musta Amoralissa on potentiaalia, mutta vielä Arin hieno ja erikoinen ääni ja bändin sävellykset ja saundi eivät kohtaa, Ari jää jalkoihin. Jos kerran toinen laulaja on nounou eikä mitään (super) maskuliinista tyyliä edes haeta, niin sitten vaan rohkeesti kohti pehmeempää progeilmaisua. Esim. von Hertzen Brothersilla on upeita progebiisejä, joissa laulaja(t) ja sävellykset ovat kuin yhdestä puusta, ja jotka toimivat loistavasti vaikka niitä ei metallikaapuun ole puettukaan.
Amoral on metallibändi ja Ari numero 1 hevilaulaja, joten kyllä ne kohtaa, minulla ei siinä ole epäilyksen häivää. Amoralin musiikki on riffilähtöistä luonnollisista syitä, kun Ben musan tekee ja silloin se on metallia. Jos ei kaikki ole aina balanssissa niin se on lähinnä tuotannollinen kysymys eli sen joka päättää korvien välissä. Makuasioita siis kuten monenlaisista arviostakin voi huomta.
- erikprog
Tässä taas yksi hollantilainen albumin listaus, jossa perusteluna on:
"The Finnish band used to be death metal now Classic Rock influenced melodic progressive metal. To me the biggest discovery of the year. Vocalist once won Idols and has a great voice indeed, Time to look into their back-catalogue."
eli
"Suomalainen, aiemmin death metal, nykyään klassiseen rockiin kallellaan oleva progressiivisen metallin bändi. Minulle tämä on vuoden suurin löytö. Laulaja on voittanut joskus Idolsin ja hänellä on todella mahtava ääni. Korkea aika tutustua heihin (tai heidän tuotantoonsa).
http://erikprogtricolor.blogspot.fi/2014/12/the-top-14-of-2014-albums.html - the metalsyndicate
http://themetalsyndicate.wix.com/themetalsyndicate
Best albums 2014
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882