Kyllä on hupaisaa lukea milloin mistäkin "suhmuroinnista" ja väärinkäytöksestä. Ja vielä niin ettei itse asiaa sanota vaan annetaan vaan ymmärtää.
Tällaiseen sitten tarttuu tietämätön, päättäjiä inhoava ihminen mielellään.
Kun vaalit lähestyvät ja näillä tietämättömillä olisi mahdollisuus olla mukana muuttamassa inhoamaansa systeemiä niin eipä vaan näy listoilla. Ja vaikka näkyisikin niin ei heitä juuri kukaan äänestä.
Mistäköhän tämä lie kertoo?
"Päättäminen" edellyttää tietoa, selvän ottamista ja vastuun kantoa. Siinä ei pärjää pelkällä nimettömällä suunsoitolla.
Tällaiseen sitten tarttuu tietämätön, päättäjiä inhoava ihminen mielellään.
Kun vaalit lähestyvät ja näillä tietämättömillä olisi mahdollisuus olla mukana muuttamassa inhoamaansa systeemiä niin eipä vaan näy listoilla. Ja vaikka näkyisikin niin ei heitä juuri kukaan äänestä.
Mistäköhän tämä lie kertoo?
"Päättäminen" edellyttää tietoa, selvän ottamista ja vastuun kantoa. Siinä ei pärjää pelkällä nimettömällä suunsoitolla.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kriitikoita tarvitaan päättäjien tekoja analysoimassa. Löytyyhän niitä sellaisiakin paikkoja tästä maailmasta, missä kaula katkeaa, jos päättäjiä kritisoi. Kyllä Heinolassakin näyttää olevan samanlaista ajatusta ilmassa. Siis, että ei saa huomata ongelmia Heinolan hallinnossa ja luottamusmiesten toiminnassa ja kertoa niistä jossakin, vaikka sitten tällä palstalla.
Kritiikki on aina paikallaan ja erityisesti perusteltu sellainen. Salaliittoteoriat ja vihjailevat väitökset eivät ole kritiikkiä.
Hei ihan oikeesti, toi ei oo kivaa. Nyt katsotaan positiivisesti tulevaisuuteen! Sairasta väittää, että olisi jotain suhmurointia. Kateelliset ja ilkeät ihmiset kiusaavat meitä. Kesätetteri on niin hyvää pisnestä, että se kannattaa pitää kaupungin hallussa. Pennejä sataa taivaasta!
Kukkeheimia kositaan taas kohta Hönölään, autoton keskusta pitää saada (joskin kesäreatterin autolle pitää saada ajolupa!), parkkihalli tottakai ja ameerikan tason teatteria. Hiihtosuunnistushallikin olisi kiva...
Ihan tyhmää, kun saa tehdä mitä haluaa. Aina joku valittaa. Onneks äiskä auttaa.
Milla perusteella sanot kesateatterin olevaqn meidan kaupunkilaisten halllussa - sillako, etta kaupunki maksaa sen kaikki kulut? Enta tulot? Kaupunkilaisten mielipiteiden kuuleminen? Paikallisen voiman kaytto ulkopuolisten sijasta? Onko teatteri yhden perheen bisnes, joka maksatetaan kaupungilla vai onko se kaupunkilaisten kulttuuritaitojen tasoa kohottavaa toimintaa? Farssin tollottaminen ei ole kulttuuria. Teatterin tekeminen voi olla yksi (huom, vain yksi) kulttuurin laji, ja ihan hyva sellaisena. Kultuuritoimen toimenkuvaan tulee kuulua tavattomasti laajempi kentta kuin oman kesateatterifarssin pykaaminen kaupungin varoin.
Ymmarsin kylla ironiasi.
Katettu keskusta vielä pitää saada, ja nettiin mainoksia. Helppoa kuin heinän teko. Katetaan samantien sen verran iso alue, että saadaan yhdistetty hiihtosuunnistus- ja täysmittainen golfhalli. Toiselle puolelle lämmitys, toinen jäähdytetään.
Kas kummaa, kun kiinteistöjen jalostajat, grynderit ja suuret kauppaliikkeet eivät ole hoksanneet Hönölän keskustan valtavaa potentiaalia. Muissa kaupungeissa kiinteistöjen jalostajat aivan kilpailevat hyvistä kohteista ja rasvaavat kaikin keinoin päättäjiä "sopivan" kaavan saamiseksi. Jostain syystä Karisto on Karistossa, eikä Hönölän keskustassa. Lieneekö joku tehnyt kannattavuuslaskelmia? Niin, että rakentakaa parkkihallinne ja kattakaa koko keskusta, mutta rahoitatte sen ilman kaupungin veroeuroja ja lainatakuita.
Vielä kesäteatterista; kaupungin hallussa on eri asia kun kaupunkilaisten hallussa. Kaupunki on MPÄ = mikä, pike ja äiskä. Ilkeät ihmiset eivät ymmärrä, että MPÄ-puolue ajaa pyyteettömästi kaikkien kaupunkilaisten asiaa. Ei nepotismia, ei suhmurointia eikä mitään epäselvyyksiä. MPÄ on avoimen hallinnon suuri puolestapuhuja. Etenkin poliittisien päätösten junttaaminen on vastenmielistä.
Kannattaisiko nyt kuitenkin laittaa ne paukut teollisien työpaikkojen säilyttämiseen ja lisäämiseen. Yksi teollinen työpaikka elättää puolikkaan julkisen sektorin työntekijän ja puolikkaan palvelualan työntekijän.
Lukka kirjoittaa asiaa. Poliittisten päätösten junttaaminen on vastenmielistä
""Päättäminen" edellyttää tietoa, selvän ottamista ja vastuun kantoa. Siinä ei pärjää pelkällä nimettömällä suunsoitolla."
Hyvin sanottu, tosin meidän päättäjät eivät ota mitään vastuuta mistään. Jos hämmentää asioita ja ne menee huonommaksi, eikö silloin pitäisi juuri sitä vastuuta kantaa? Pitäisi kyllä, mutta näin ei tapahdu. Meillä saadaan epäonnistumisesta palkkio, varmaan siksi ettei päättäjä romahda kun on epäonnistunut työssään. Eikö silloin olisi parempi olla rehellinen edes itselleen ja sanoa: Olen epäonnistunut, miten voin kehittyä toimessani? Vai voinko minä enää kehittyä, ehkä on parempi heittää pyyhe kehään ja päästää osaajat asialle. Tämä mielipiteeni on henkilökohtainen, se on anonyymi ja sellaisena pysyy. Mielipiteeni ei koske ketään yksinomaan, eikä mitään tiettyä puoluetta, vaan yleisesti ottaen. Meillä ei ole montaa varaelämää virheiden varalle enää.
"Kyllä on hupaisaa lukea milloin mistäkin "suhmuroinnista" ja väärinkäytöksestä."
- Tita Rinnevaaraan kohdistunut törkeä ajojahti?
- viranhaltijoiden kieltäytyminen yhteistyöstä Rinnevaaran kanssa?
- epäselvyydet teatterin hankinnoissa ja matkakuluissa?
- teatterin todellinen tulos?
- viranhaltijoiden omassa porukassa pidetyt alkoholihuuruiset tyky-päivät?
- edelliset sote-lautakunnan järkyttävät toilailut?
- Hopeasilta- junttaus?
- Rämön eristäminen (yli 500 ääntä antaa vahvan mandaatin)?
- opetus- ja kulttuuriväen yli sadantonnin luottokorttilaskut. Eikö kaupungilla ole hankintasopimuksia?
- kahden (kolmen?) perheen nepotistinen jatkumo? Parhaat henkilöt tehtävissään?
- Siltasaaren omaisuus?
- vanhusten tunkeminen Reuman tiloihin, joissa ei ollut (ole?) asianmukaisia ulkoilumahdollisuuksia ja riittävästi hätäpoistumisovia
- "puretaan se vanha räyskä ja rakennetaan uusi tilalle (Hopeasilta)" Ei voi olla totta, että kukaan johtava poliitikko voi päästää jotain tuollaista suustaan. Tämäkö on sitä vastuunkantoa?
- ....
Jos täällä kirjoitellaan vain sontaa, niin älkää tulko näille sivuille ja vielä vähemmän välttäkää kommentoimasta mitään. Niin yksinkertaista se on. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Ryhdikkäitä päätöksiä on tehty ! Karavaani kulkee koirat räkyttää.
Ne päättää asioista, joilla on äänestäjiltä saatu valtakirja päätöksen tekoon ja yhteistyökykyä.
Edellä kertoo Hemuli, Kukkahattusetä, Heinolantyttö jne. Viel parempii päätöksii on tulos. Sittenkin viel karavaani kulkee ja piskit haukkuu. Heh, heh.
"Ne päättää asioista, joilla on äänestäjiltä saatu valtakirja päätöksen tekoon ja yhteistyökykyä."
Onko kunnallisvaltuutettu mielestäsi:
a) Kuntalaisten tahdon kuuntelija ja toteuttaja?
b) Kuntalaisten hallitsija?
c) Kuntalaisista riippumaton itsenäinen yksikkö, joka ajaa omaa etuaan?
Vai yhteistyökykyä? Tarkoitatko sillä yhteistyökyhyä ja -halua äänestäjien ja kriitikoiden kanssa vai kykyä sulautua valtuutettujen sopulilaumaan yhtä johtajaa seuraamaan, vaikka alas jyrkänteeltä?
Minä annoin äänelläni valtakirjan toimia edustajanani, kuunnella minua, ottaa vastuu siitä, että on kuunnellut ja on toiminut avoimesti ja ammattitaitoisesti. En antanut ääntäni menettääkseni oikeutta sanoa sanottavani ja joutuakseni mielivaltaiseen korruptoituneen lauman valtaan.
Peepuheisia väittämiä voi ilmoilleheitellä vaikka kuinka mutta MITÄÄN totuuspohjaa ei niillä ole! Monikin on täällä kysellyt perusteita väitöksille mutta niitäpä ei vain näy. Ei tietenkään koska niitä ei ole. Kyse on vain muutaman kateellisen ja kaunaisen, mieleltään järkkyneen vouhotuksesta, joka näemmä saa mukaansa ne jotka eivät osaa ja välitä ottaa OIKEASTI selvää asioista.
Alla vastaukset väitösten perässä.
- Tita Rinnevaaraan kohdistunut törkeä ajojahti? EI OLE OLLUT MITÄÄN AJOJAHTIA.
- viranhaltijoiden kieltäytyminen yhteistyöstä Rinnevaaran kanssa? EI OLE KIELTÄYDYTTY.
- epäselvyydet teatterin hankinnoissa ja matkakuluissa? EPÄSELVYYDET OVAT KEKSITTYJÄ VÄITÖKSIÄ.
- teatterin todellinen tulos? KYSY TARKASTUSLAUTAKUNNALTA.
- viranhaltijoiden omassa porukassa pidetyt alkoholihuuruiset tyky-päivät? TÄLLAISTA EI OLE TAPAHTUNUT VAAN ON PELKKÄ VÄITÖS.
- edelliset sote-lautakunnan järkyttävät toilailut? AMTEEKSI MITKÄ?
- Hopeasilta- junttaus? VALTUUSTO PÄÄTTI MITÄ PÄÄTTI.
- Rämön eristäminen (yli 500 ääntä antaa vahvan mandaatin)? ERISTÄMINEN? MISTÄ?
- opetus- ja kulttuuriväen yli sadantonnin luottokorttilaskut. Eikö kaupungilla ole hankintasopimuksia? KORTEILLA ON OSTETTU HANKINTOJA SOPIMUKSEN MUKAAN MIKÄ NÄKYY MYÖS TARK:LTK SELVITYKSESSÄ.
- kahden (kolmen?) perheen nepotistinen jatkumo? Parhaat henkilöt tehtävissään? KUVITELTUA JA KAUNAISTA.
- Siltasaaren omaisuus? MITÄ SIITÄ?
- vanhusten tunkeminen Reuman tiloihin, joissa ei ollut (ole?) asianmukaisia ulkoilumahdollisuuksia ja riittävästi hätäpoistumisovia AVIN HYVÄKSYNTÄ.
- "puretaan se vanha räyskä ja rakennetaan uusi tilalle (Hopeasilta)" Ei voi olla totta, että kukaan johtava poliitikko voi päästää jotain tuollaista suustaan. MONIKIN SANOO MITÄ SANOO, PÄÄTÖKSET TEKEE VALTUUSTO.
Älä ota enää. Ja jos otat, älä enää kirjoittele. Munaat itsesi ja koko kaupunginvaltuuston.
"Monikin on täällä kysellyt perusteita väitöksille mutta niitäpä ei vain näy."
Ja sinä perustelit sitten oikein hyvin? Meinaatko että isoilla kirjaimilla kirjoittaminen on perustelu? :D :D :D Onko tosiaan niin, että jos kaupungin asiat pengotaan läpi, niin mitään vilppiä ei löydy? Ihan varmasti löytyy hyödykkeitä joiden sijainti on eri kuin laskunmaksaja. Totuus tulee julki ennemmin tai myöhemmin, tosin syylliset ehtii varmaan nukkua pois ja perilliset saa leimansa otsaan. Jos nykyiset päättäjät voivat nukkua yönsä hyvin, niin hyvä sitten niin, kadehdin vain kykyänne olla kaksinaamaisia.
Olen samaa mieltä. Tuossa perusteluiksi sanotussa kirjoituksessa ei mielestäni ole perusteluja. Isojen kirjainten käyttö ei tee toteamuksista ja väitteistä perusteluja.
Oletan että nämä huutamiset ovat kotoisin kolmikon keskeisimmän ihmisen näppäimistöstä. Tällaista samanlaista artikulaatiota oli havaittavissa eräissä hänen läheisissään työympäristön puolesta. Virhe on tapahtunut, syyllinen virheeseen etsii sijaissyyllistä ja aloittaa dramaattisen huuroserenadin sijaiskärsijää etsiessään. Ja näistä tunteenpurkauksista sai kymmenet ihmiset kärsiä vuosikaudet. Pitää muistaa ettei tällaiset purkaukset sovi nyky-yhteiskuntaan, eikä varsinkaan päättävään elimeen/esimiesasemassa olevalle henkilölle. Jos itsetunto on matalalla ja tekee virheen, siitä voi nousta vain katsomalla totuutta silmiin, ei syyttelemällä, tai alistamalla muita. Helpoin tapa surkean ihmisen itsenostatukselle on haukkua muita. Herää nyt JUKOLISTE! Vika ei aina ole kaikissa muissa, vaan joskus on aika katsoa peiliin. Ja muista tarkastaa hengityksesi haju kun lähestyt oikein lähelle kollegaa, sillä hän ei pakosti pidä siitä.
Kunnanvalttuutettu on henkilö joka ajaa tiettyä asiaa jonka kuntalaiset näkevät tarpeelliseksi, henkilö on saanut siihen valtakirjan ja siten tulee toimia. Valtuutettu tai vara sellainen joutuu tekemään päätöksiä jotka ei välttämättä ole aina oman mielen mukaisia mutta jo pelkästään uskottavuuden ja luottamuksen takia pitää edustaa sitä linjaa jonka on äänestäjilleen luvannut.
Päätöksissä tulee pyrkiä ajamaan niiden asiaa keitä edustaa, kaikkia ei voi miellyttää ja se on fakta.
sellaiset edustajat jotka on hukanneet aatteensa ja pyrkii vain ajamaan kaikkien etua on ihan perseestä eikä sellaisella politiikalla kauas pötkitä. Kaikkia ei voi miellyttää ja jos näin tekee on minusta ihan täysi luuseri ja pelle.
Pitkän päälle tuo aattettomuus ja omaanpussiin pelaaminen tulee ilmi ja silloin ei kunnian kukko laula omilta eikä vierailta.
Esim Heinolassa ollaan joidenkin päättäjien kohdalla siinä pisteessä jotta rupeaa kerä purkautumaan ja ihmisille tulee tietoa asioista jotka ovat tehneet ja suhmuroineet vain omaa etu ajatellen ,siitähän tässä on kyse.
Muutama vaikuttaja pyrkii määrätietoisesti mustamaalaamaan tiettyjä ihmisiä jotka suunsa avaa jotta saataisiin epäuskottavuuden varjo heille , nyt ollaan vain menty sen rajan yli jotta ei se mustaaminen enään riitä ,on esitetty faktoja joihin on vastattava ja siihen ei turhan huutelut enään auta. Pitää olla jotain jolla mennään takaisin luottamukseen päin ,ja sellaisia on vaikea keksiä ja saada jos sellaisia ei ole ja kaikkia valtuutettuja tai ihmisiä ei voida lahjoa eikä ostaa edes millään hinnalla. Silloin tulee kusiset paikat jos joku rupeaa näitä tunkioita tonkimaan oikein urakalla
Toivottavasti Heinolassakin asiat selviää ja jos joku on tälläiseen omanedun tavoitteluun ja muuhun kusetukseen koskien kaupunkia ja sen asukkaita syyllistynyt niin jää kiinni kuten nyt on käymässä.
Ei Tita Rinnevaaran tai Matti Sepän Jarmo Laitisen ajojahti perustu muhinkään muuhun kuin siihen ,että nämä henkilöt on pyrkineet selvittämään tiettyjä asioita ja tuomaan ne päivänvaloon kaikille julki ,joka oikein olisi.
Siitä tässä on kyse heidät halutaan vaientaa ja teilata jotta itse syylliset ei jäisi kiinni ja hyväveli systeemi saisi jatkumon ja toimia kuten aiemmin.
Julkinen "kivittäminen" on ollut tapana niitä kohtaan jotka uskaltaa jotain sanoa ja olla eri mieltä , mukana on lahjontaa näitä kohtaan luvataan virkoja lautakunnista sekä kaupungin asunnoista teetetään remontteja otetaan mukaan ja maksetaan lahjuksia .
USKOKAA Heinolan ihmiset ja kuunnelkaa näitä muutamia joilla on sanottavaa ,olkaa minuutti hiljaa ja kuunnelkaa onko kaikki heihin suunnattu syyttely sittenkin aiheetonta ja onko se syyttelijä kuitenkaan ihan puhdas itsekkään.
Laitinen on ennakko tapaus siinä mielessä kun tuo asiat julki ja hänet onb suunnilleen teilattu tai yritetty teilata julkisesti joka suunnasta jotta häntä ei kuunneltaisi. laitista on yritetty lahjoa ja ostaa mutta se ei sovi kaverin arvoihin tai siihen mitä edustaa. Kuunnelkaa hetki Heinolan asukkaat mitä on sanottavaa Laitisella ja olkaa aivoimia ottamaan tieto vastaan ,niin totuus tulee teillekkin päin näköä ja se kuka on konna ja kuka ei kuka on luuseri ja valuttaja ja kuka ei . Laitisen maine puhdistuu ja monen muun tulee saamaan likaisen tahran silkkiseen essuunsa.
Mikset kirjottanu: "kuunnelkaa hetki minua?" Mikset kirjota omalla nimelläs, vaikka lupasit? Ei kovin suoraselkäistä eikä lupaamasi mukaista. Kj:n vaalin valitus on ihan turha. Vihjailuissasi ylupäänsä ei ole perää, pelkkää ihmisten mustamaalaamista. Minua kuinnostaa se, miksi haluat mustamaalata?
Laitinen, sun tökerö kirjoitustyylisi tunnistetaan kyllä vaikka yritätkin välillä piilotella.
Laitinen ei tehnyt virhettä kaupunginjohtajan vaalissa. Miksi te pelkäätte häntä?
Mitä järkeä on haukkua ja nimitellä miestä, joka haluaa oikaista mahdollisen muotovirheen. Pitää tehdä sellaisia päätöksiä, ettei kukaan pääse valittamaan.
Mitä enemmän haukutte Laitista, sitä typerimmiksi itsenne teette.
Typeryys on päällimmäisenä nähtävissä jokaisen näiden hönölä-keskustelijoiden kirjoittelussa, myös tässä! On täydellisen typerää ottaa osaa näihin... vaikkakin kohtalaisen hupaisaa...
... ja tämä "laitinen" sitten ei hauku ja nimittele? huh huh...
Perusteluja.
Tuo sinun kirjoituksesi on kuin peilikuva asioille, tuot esiin kaikki joihin olisi puututtava lisättynä muutamilla muillakin asioilla.
Onko sinullakin jotain salattavaa kun et kirjoita nimelläsi?.
Miksi tuot julki juuri näitä, oletko kynänpyörittelijä vai muuten höynäytetty valtuutettu?. Joku syyhän sinulla varmaan on kirjoituksellesi.
Kukahan johti tarkastuslautakuntaa ja onko tilit tarkastettu ja jos niin miten?. Mikä oli Railin rooli tarkastuslautakunnassa, huomauttiko Ihamäki lautakunnan toiminnasta ?.
Kyllä luulisi kiinnostavan jos kaupungin omaisuutta Siltasaari katoaa yhtä-äkkiä reilun 130-150000 euron arvosta. Se on pois kaupukilaisilta eli meiltä kaikilta tajua se tahvo.
Mitä noinkin arvokasta mukaan otettavaa "omaisuutta" siellä saaressa oli? Jonkinlaista tarkennusta asiaan? Aika surkean näköisessä kunnossahan paikka oli muutama vuosi sitten? Nyt rakennukset taitavat vieläkin olla paikoillaan ja siistin näköinen paikka. Kuka lie kunnostanut, kaupunki vai vuokralainen? Kas kun täällä syytellään, nimitellään, kerrotaan muka jostain, kuitenkaan ei mistään mitään kovin uskottavaa. Ja tätähän riittää puolin ja toisin. Joku kirjoittaa muka nimellään, ehkä, sekä monellakin nimimerkillä, ehkä? Sekä jotkut muut tuon yhden "rehdin" nimellä, todennäköisesti...?
Tästähän ei ota selvää entinen hirvikään, tuloksena on ainoastaan kylän vähäisimmänkin arvostuksen mureminen. Saahan sitä tietysti omille kintuilleen kuseskella, vaan kun tästä säätämisestä kärsivät myös ne jotka hönölässä yrittävät elää jonkinlaista "tavankansalaisen" elämää...
Koko sakki vaihtoon vaan, laidasta laitaan, ja jonkinlainen ulkopuolinen siivousryhmä hommiin!
Tulet saamaan listan kunhan sen saan valmiiksi.
Siinä mielessä ollaan samoilla linjoilla ,ei siellä minustakaan mitään 130000arvoista omaisuutta ollut.
Mutta se kummastuttaa, että sinne on ostettu kuitenkin 130000 edestä omaisuutta ja joka on myös maksettu, se on minusta outoa missä rahat missä tavarat ???.
Kovin on outoa sekin, että kyseisestä ostetusta tavarasta ole tehty juurikaan listaa joka sinällään on kovin outoa ja poikkeuksellista koska kaupunki pitää yleensä hyvin tarkkaa kirjaa omistamastaan omaisuudesta, tämä ostos on jostainsyystä jätetty kaiken kirjaamisen ulkopuolelle , merkintä on oikeastaan ostosta maksusta ja siitä jotta se katosi mystisesti.
Tapahtumat ajoittuvat teknisenlautakunnan ajalle jolloin puheenjohtajana oli ,en sanokkaan mutta arvatkaa kuka henkselin napsuttelija. Olen selvittänyt paljon ja jatkan sitä niin kauan kunnes asiat selviää.
Muuten enään ole ainoa jota on asia ruvennut kiinnostamaan.
Et ole ainut, jota asia kiinnostaa, totta. Ota selvää. Kuulostaa siltä, että varojamme on joutunut vääriin taskuihin. Sellaisten ihmisten taskuihin, jotka nyt tekevät kaikkensa, jotta asioiden kaivelija lytättäisiin. Heinolassa on kuitenkin puhaltaneet muutoksen tuulet jo toista vuotta, ainakin, eikä mikään voi enää estää puhdistamista. Kaupunki on herännyt. Sitä ei estä pilkka eikä väkivalta, ei uhkailu eikä lahjonta. Ne, joiden motiivina on: "Miten voin hyödyttää itseäni ja tuttujani taloudellisesti luottamusasemani kautta?", eivät voi ymmärtää, että joidenkin päämääränä on kaikkensa tekeminenb kaupunkilaisten yhteiseksi eduksi ja totuuden puolesta.
Taitaa etna purkautua ihan omiin housuihisi, kun saadaan tutkimukset valmiiksi.
Tässä ketjussa on yksi erityisen mielenkiintoinen kirjoitus: perusteluja????
27.12.2013 17:23
"Kyse on vain muutaman kateellisen ja kaunaisen, mieleltään järkkyneen vouhotuksesta"
Kukahan noin katkerasti kirjoittelee? Toisia ihmisiä ei pidä nimitellä mieleltään järkkyneiksi. Pitää varmaan käydä poliisin juttusilla ja kaivatuttaa IP- osoite.
Olkoonkin että kirjoittaja lienee ollut tuhdissa glögissä, kirjoitus ei osoita hyvää positiivista käytöstä, ja se omalta osaltaan murentaa Heinolan poliitikkojen arvovaltaa.