Haluaisin hieman jakaa ajatuksiani täällä ja kuulla olenko ihan hirveä ihminen (varmaan olen) olotilani kanssa. Tai sattuisiko jollain olemaan vaikkapa samanlaisia tunteita.
Elikkäs muutamia vuosia sitten tulin raskaaksi, se oli maailman ihanin asia ja vauvaa odotettiin kuin kuuta nousevaa. Kaikki kuitenkaan ei mennyt niinkuin piti ja jouduimme mieheni kanssa laskemaan esikoisemme haudan lepoon. Se oli suuri kolaus nuorelle pariskunnalle. Selviytyminen siitä kesti.
Päätimme kuitenkin, että haluamme yrittää kaikesta huolimatta (vauvan kuolema ei siis johtunut perinnöllisistä syistä) toista vauvaa.
Tämä ei ollutkaan ihan niin helppoa, vuodet vieri ja kuukaudesta toiseen vuodatin kyyneleet kun en vain tullut raskaaksi.Menimme naimisiin ja halusin jo lopettaa lapsen yrittämisen, mutta mieheni uskoi että on vielä toivoa.
Sitten se koitti, monen vuoden odottamisen jälkeen tulin raskaaksi. Olin onneni kukkuloilla, samoin tietenkin mieheni. Tietysti pelko myös tämän vauvan menetyksestä on kova, mutta olemme silti selvinneet mielestäni hyvin. Kunnes nyt muutaman viikon olen "inhonnut" tätä raskautta. En tiedä miksi. Onkohan se vain se stressi mikä takaraivossa kolkuttelee vai mitä tämä on. En tietenkään inhoa tätä vauvaa. Ja toivon, että kaikki menisi tässä raskaudessa ja erityisesti synnytyksessä hyvin. Yritän vain koko ajan olla mahdollisimman varovainen, ettei vauvaa satu. Emme ole harrastaneet seksiä, vaikka olemme toki yrittäneet, mutta kummatkin stressaa sitäkin. Minulla on hirveä olo, että olenko oikeasti huono äiti kun en hehku ja toitota onnea. Sitä ei ole! Pelkään vain enemmän ja enemmän, että joudun kokemaan uudestaan sen surun.
Olenkohan vain väsynyt vai olenko oikeasti tunteeton? Töistä olen jo jäänyt pois ja nyt kun kotona yksin olen niin on aikaa vielä enemmän miettiä kaikkia kamalia asioita. Vielä olisi 10 viikkoa laskettuun aikaan.
Olen jopa sanonut miehelleni, että olisi ollut parempi etten olisikaan enään tullut raskaaksi. Miten te muut, jotka olette menettäneet vauvan, olette jaksaneet uusissa raskauksissa?
Tunnen itseni vain niin pahaksi ja tunteettomaksi ihmiseksi. HUOH!
Elikkäs muutamia vuosia sitten tulin raskaaksi, se oli maailman ihanin asia ja vauvaa odotettiin kuin kuuta nousevaa. Kaikki kuitenkaan ei mennyt niinkuin piti ja jouduimme mieheni kanssa laskemaan esikoisemme haudan lepoon. Se oli suuri kolaus nuorelle pariskunnalle. Selviytyminen siitä kesti.
Päätimme kuitenkin, että haluamme yrittää kaikesta huolimatta (vauvan kuolema ei siis johtunut perinnöllisistä syistä) toista vauvaa.
Tämä ei ollutkaan ihan niin helppoa, vuodet vieri ja kuukaudesta toiseen vuodatin kyyneleet kun en vain tullut raskaaksi.Menimme naimisiin ja halusin jo lopettaa lapsen yrittämisen, mutta mieheni uskoi että on vielä toivoa.
Sitten se koitti, monen vuoden odottamisen jälkeen tulin raskaaksi. Olin onneni kukkuloilla, samoin tietenkin mieheni. Tietysti pelko myös tämän vauvan menetyksestä on kova, mutta olemme silti selvinneet mielestäni hyvin. Kunnes nyt muutaman viikon olen "inhonnut" tätä raskautta. En tiedä miksi. Onkohan se vain se stressi mikä takaraivossa kolkuttelee vai mitä tämä on. En tietenkään inhoa tätä vauvaa. Ja toivon, että kaikki menisi tässä raskaudessa ja erityisesti synnytyksessä hyvin. Yritän vain koko ajan olla mahdollisimman varovainen, ettei vauvaa satu. Emme ole harrastaneet seksiä, vaikka olemme toki yrittäneet, mutta kummatkin stressaa sitäkin. Minulla on hirveä olo, että olenko oikeasti huono äiti kun en hehku ja toitota onnea. Sitä ei ole! Pelkään vain enemmän ja enemmän, että joudun kokemaan uudestaan sen surun.
Olenkohan vain väsynyt vai olenko oikeasti tunteeton? Töistä olen jo jäänyt pois ja nyt kun kotona yksin olen niin on aikaa vielä enemmän miettiä kaikkia kamalia asioita. Vielä olisi 10 viikkoa laskettuun aikaan.
Olen jopa sanonut miehelleni, että olisi ollut parempi etten olisikaan enään tullut raskaaksi. Miten te muut, jotka olette menettäneet vauvan, olette jaksaneet uusissa raskauksissa?
Tunnen itseni vain niin pahaksi ja tunteettomaksi ihmiseksi. HUOH!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla ei ole kokemusta tuollaisesta, mutta ehkä tuo fiilis on jonkinnäköinen puoustusmekanismi jonka avulla suojelet itseäsi menetykseltä. Pelkäät siis saman toistuvan ja torjut raskautta. Älä turhaan stressaa omista tuntemuksistasi! Eiköhän kaikki mahdolliset tunteet laidasta laitaan tossa tilanteessa ole ihan normaaleja. Eiköhän nuo tunteet häviä kun saat nyyttisi syliin.
Koita jaksella ja paljon onnea kuitenkin!!