Käyn nyt lukion ensimmäistä vuotta, eli tulen kirjoittamaan vuosina 2006-2007.
Onko tietoa, millaiset valintaperusteet silloin on yliopistoihin?
Tuttavat puhuivat jotakin sellaisesta, että silloin vaikuttaisi suuresti ylioppilaskirjoitusten arvosanojen ja laitoksen pääsykokeiden lisäksi myös lukion päättötodistuksen keskiarvo. Pitääkö paikkaansa?
Tämä ei minusta kuulosta kovinkaan järkevältä. Jos aikoo pyrkiä esimerkiksi IT-alalle, siellä tuskin tarvitaan kovinkaan paljoa esimerkiksi historiaa ja biologiaa. Lukiossa voisi myös keskittyä paljon paremmin niihin aineisiin, joita tulee kirjoittamaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minähän en mistään tiedä, mutta en usko että keskiarvolla kovin suurta painoarvoa tulee koskaan olemaan... Sen sijaan opiskelualaa lähellä olevien aineiden arvosanat voivat hyvinkin vaikuttaa niissä aineissa joissa ei ole omaa yo-koetta (reaaliaineet, harrasteaineet, atk jne.)
Ikävää, mutta realistista on tiedostaa se, että valintaperusteista muutaman vuoden päästä ei luultavasti kukaan osaa sanoa mitään varmaa. Todennäköisintä on kuitenkin se, että asiat säilyvät suurin piirtein entisellään, sen verran hitaasti akateeminen maailma muuttuu.