Kyllä uskovaiset tämän elämän täällä Suomessa tekee hankalaksi ja ahdasmieliseksi, mikäli hakevat jatkuvasti hyväksyntää ja kunnioitusta ja sen lisäksi olettavat löytävän sitä niin että joku usko olisi kaiken yläpuolella, että se on ainut tapa ihmisen elää eikä muita tapoja elää voi missään nimessä olla. Näennäisesti koittavat saada ihmisiä uskoon ja hakevat sillä kunnioitusta ja olettavat että saisivat vastakaikua älyttömiin mielipiteihinsä vastakaikua. Suuri älähdys nousee siitä, mikäli joku uskonnoton sattuu pilkkaamaan jotakin Jumalaa, puolustelee homoseksuaaleja tai eutanasiaa, elää avoliitossa onnellisesti, kannattaa sekulaarista valtiota (Norjassa konservatisti on kannattanut valtion erottamista kirkosta).
Uskovalle on täysin turha keskustella oikeudenmukaisuudesta, tasavertaisuudesta, tasa-arvosta tai puhumattakaan ihmisoikeuksista, kun kuvittelevat että "Jumala on kaikki" tmv. höpötystä olen kuullut. Sellainen ei ole "kaikki" ihan jokaiselle ihmiselle. Jos se "Jumala on uskovalle kaikki" niin miksi uskova ei sitten luovu niistä maallisista oikeuksistaan, kuten esimerkiksi äänestysoikeudesta?
En hyväksy henkilöä, joka kieltää evoluutioteorian koska kysymyksessä on kreationisti joka ei hyväksy sitäkään että on ollut olemassa dinosauruksien aika.
Toivotaan parasta että Suomessa oltaisi sivistysvaltio (kuten väittävät Suomen olevan), että hyväksyisivät tasa-arvoisen avioliiton. Rekisteröity parisuhde tulisi muutoin mahdollistaa heteropariskunnille. Ihmiset ruksaavat esim. työtä hakiessa, elääkö naimattomana, avioliitossa, avoliitossa vai rekisteröidyssä parisuhteessa ja siinä on muodostunut suuri epäkohta, jolla on sitten ihmisten arkielämässä joitakin muita vaikutuksia jotka saattavat vaikuttaa työnsaantiin vaikka on olemassa yhdenvertaisuuslaki suojaamaan sitä ettei henkilöä tule syrjiä esim. sukupuolisen suuntautumisen vuoksi niin sellainen ei toimi käytännössä, kuten varmaan monet muistavat Johanna Korhosen tapauksen.
Pyydän, että te uskovat menisitte joskus hieman itseennekin, koska se suurin vika on teissä!? Ei se Raamattu nyt niin todellinen voi olla että pitäisi ummistaa silmät kaikelta muulta ja toimia itse jonakin Jumalana niin kuin esimerkiksi nimimerkit pertsa, jaakob ja tt11 jne.
Pidin todellakin Jari Tervon Raamatun heitosta Uutisvuodossa. Tietenkin siellä piti olla joku liikenneopettaja joka teki Tervosta rikosilmoituksen. Uskokaa tai älkää kyllä minulla nauru maittoi.
Kirkko kuulolla -keskustelu siirtyy vuoden vaihteessa unholaan ja se on toisaalta hyväkin. En ole tätä koskaan hyväksynyt. Ateisteille toivotan hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014...ja hyvää jatkoa muutenkin!! Kristityille en toivota mitään!!
Onneksi tämä keskustelupalsta vihdoinkin loppuu!!
0
80
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2714687Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442857Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292841Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761801Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180