PANKKIPALVELUT

Meilläkinpäin ensin lähti nurkalta Nordean pankkikonttori, ei edes nosto- tai maksuautomaatteja jäänyt rakennukseen!. Sitten lähimarketin tiloissa oleva OP sulki konttorinsa, heidän nettipankkinsa koneet siellä vielä on. Samoin siellä on Nordean maksuautomaatti nettipalvelukone, sekä OTTO-automaatti sisällä ja ulkona. Nyt lähimpänä meitä oleva SP ilmoitti, että kassapalvelut loppuvat heiltä, sekä seuraavastakin SP:stä parin kilometrin päästä, vain keskustaan n. 3 kilometrin päähän jää kassapalvelut. Mistä nyt nostan rahaa/käteistä, jos olen esim. sairaana, tai ilma on kamala, tai tiet liukkaat, enkä pääse pyörälläkään aina pankkiin? Välillä SP:n pankkikortti ei toimi lähimarketin sisällä olevalla OTTO-automaatilla, onneksi ulkopuolen automaatilla toimi. Keskustan liikekeskuksen OTTO-automaatilla kortti ei toiminut, Anttilan ulkopuolella toimi onneksi.
Lähi-SP:ssä (kilometrin päässä) ei ole kuin netti-pankki, ei ole maksuatomaattia laskuja varten, ja tililtä ei voi siis enää maksaa. Parin kilometrin päässä olevalla SP:n koneella on maksuatomaatti, mutta laite ei lue kunnolla kaikkia viivakoodeja, en jaksa/voi välttämättä niitä "vanhana ihmisenä" naputella numeroina (kaikenlaisia EU-IBANeita!), eli osa laskuista jää maksamatta sieltä. Keskustan SP:n ovi taasen ei aukea pankin kortilla (ovilaite piippaa vain punaista!), en saa laskujani maksettua pankkiajan jälkeen siellä, vaikka viivakoodilaite maksuautomaatilla siellä toimisi, ainakin toisessa masksuautomaattikoneessa siellä.

Keski-ikäisiä ja vanhuksia on enemmistö kai kansalaisista. Kaikilla ei ole varaa hankkia tietokoneita, liittymiä, maksullisia pankkitunnuksia, korjata tietokoneita, hankkia Virustorjuntaohjelmia, Palomuureja, Vakoiluohjelmien estäjiä jne. TV:n toimeentulo-ohjelmissakin käsketään leikata pankkiluottokortit kahtia ja käyttää KÄTEISTÄ, niin talous pysyy kunnossa!
Pitääkö nyt nostaa puolet rahoista heti "palkka/pv-rahapäivänä", ja vanhusten pelätä, että ryöstetään? En pääse edes keskustaan linja-autolla, jos pankkiautomaattikorttini ei toimikaan lähiautomaatissa, tai tililläni on alle 20e rahaa, ei voi nostaa siitäkään. OLEN SIIS MOTISSA kotonani (ei ole varaa bussikorttiin), esim ollessani sairaana ilman ruokaa. Kun asun yksin, eivätkä omaiseni asu lähellä.

Pitäisi perustaa puolue ajamaan keski-ikäisten ja vanhojen ihmisten asiaa. Miehet äänestävät Persuja, mutta ketä naiset. Vasemmisto on jo hylännyt köyhät ja ympäristöasiatkin siinä sivussa. Ihmiset tarvitsevat lähipalveluita, lähiliikuntaa ja ihmiskontakteja jne.! Hei, haloooooooooooooo-oo-ooo!
4140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lähin pankkiautomaatti on meiltä kymmenen kilometrin päässä, mutta sinne kylälle ei ole muuta asiaa, joten harvoin siellä käyn. Sen sijaan olen tehnyt ostokset, pankki- ja postiasiat 30 km päässä olevassa kylässä. Nyt sieltäkin ollaan postamassa sitä viimeistä ottomaattia, ja S-Marketin kassa uhkaili, että heillä voi kohta maksaa vain S-kortilla. Kuvitelkaa!

Millaista olisi elämä setelittömässä maailmassa? Miten helppoa olisi jäädyttää tili sellaisilta, joiden mielipiteitä vallanpitäjän karsastavat. Miten helppoa viedä tililtä verot ja muut mielivaltaiset maksut ilman, että sinulla olisi siihen mitään sanottavaa. Et voisi siirtää omia rahojasi turvaan sukanvarteen. Olisit aivan pankkien ja kansan "edustajien" armoilla. Uljas Uusi Maailma?

Sitten seuraava vaihe olisi se pakollinen siru ihon alla, jolle talletettaisiin pankkitiedot, sairaudet, avustukset, kaikki. Jäisit täysin yhteiskunnan ulkopuolelle, koska et ottaisi sellaista sirua, "paholaisenmerkkiä".

Äänestä
  • Itse olen S-Pankin asiakas. Rahaa voin nostaa lähikaupasta, matkaa on n. 400 metriä, tai automaatista, matkaa n. kilometri. Yleensä maksan kuitenkin kortilla. Laskunmaksun hoidan kännykällä tai tietokoneella.

    Äänestä

  • 13+4 kirjoitti:

    Itse olen S-Pankin asiakas. Rahaa voin nostaa lähikaupasta, matkaa on n. 400 metriä, tai automaatista, matkaa n. kilometri. Yleensä maksan kuitenkin kortilla. Laskunmaksun hoidan kännykällä tai tietokoneella.

    K-kaupan kassalta voi nostaa käteistä?

    Äänestä

  • MAP kirjoitti:

    K-kaupan kassalta voi nostaa käteistä?

    Nordean ja OP:n asiakkaat voivat tehdä sen, googlaa lisätietoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


KANSALAISÄÄNESTÄJÄ kirjoitti:

Meilläkinpäin ensin lähti nurkalta Nordean pankkikonttori, ei edes nosto- tai maksuautomaatteja jäänyt rakennukseen!. Sitten lähimarketin tiloissa oleva OP sulki konttorinsa, heidän nettipankkinsa koneet siellä vielä on. Samoin siellä on Nordean maksuautomaatti nettipalvelukone, sekä OTTO-automaatti sisällä ja ulkona. Nyt lähimpänä meitä oleva SP ilmoitti, että kassapalvelut loppuvat heiltä, sekä seuraavastakin SP:stä parin kilometrin päästä, vain keskustaan n. 3 kilometrin päähän jää kassapalvelut. Mistä nyt nostan rahaa/käteistä, jos olen esim. sairaana, tai ilma on kamala, tai tiet liukkaat, enkä pääse pyörälläkään aina pankkiin? Välillä SP:n pankkikortti ei toimi lähimarketin sisällä olevalla OTTO-automaatilla, onneksi ulkopuolen automaatilla toimi. Keskustan liikekeskuksen OTTO-automaatilla kortti ei toiminut, Anttilan ulkopuolella toimi onneksi.
Lähi-SP:ssä (kilometrin päässä) ei ole kuin netti-pankki, ei ole maksuatomaattia laskuja varten, ja tililtä ei voi siis enää maksaa. Parin kilometrin päässä olevalla SP:n koneella on maksuatomaatti, mutta laite ei lue kunnolla kaikkia viivakoodeja, en jaksa/voi välttämättä niitä "vanhana ihmisenä" naputella numeroina (kaikenlaisia EU-IBANeita!), eli osa laskuista jää maksamatta sieltä. Keskustan SP:n ovi taasen ei aukea pankin kortilla (ovilaite piippaa vain punaista!), en saa laskujani maksettua pankkiajan jälkeen siellä, vaikka viivakoodilaite maksuautomaatilla siellä toimisi, ainakin toisessa masksuautomaattikoneessa siellä.

Keski-ikäisiä ja vanhuksia on enemmistö kai kansalaisista. Kaikilla ei ole varaa hankkia tietokoneita, liittymiä, maksullisia pankkitunnuksia, korjata tietokoneita, hankkia Virustorjuntaohjelmia, Palomuureja, Vakoiluohjelmien estäjiä jne. TV:n toimeentulo-ohjelmissakin käsketään leikata pankkiluottokortit kahtia ja käyttää KÄTEISTÄ, niin talous pysyy kunnossa!
Pitääkö nyt nostaa puolet rahoista heti "palkka/pv-rahapäivänä", ja vanhusten pelätä, että ryöstetään? En pääse edes keskustaan linja-autolla, jos pankkiautomaattikorttini ei toimikaan lähiautomaatissa, tai tililläni on alle 20e rahaa, ei voi nostaa siitäkään. OLEN SIIS MOTISSA kotonani (ei ole varaa bussikorttiin), esim ollessani sairaana ilman ruokaa. Kun asun yksin, eivätkä omaiseni asu lähellä.

Pitäisi perustaa puolue ajamaan keski-ikäisten ja vanhojen ihmisten asiaa. Miehet äänestävät Persuja, mutta ketä naiset. Vasemmisto on jo hylännyt köyhät ja ympäristöasiatkin siinä sivussa. Ihmiset tarvitsevat lähipalveluita, lähiliikuntaa ja ihmiskontakteja jne.! Hei, haloooooooooooooo-oo-ooo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu