Tarina on nyt vapaasti käännetty suomeksi, kun tota lontoota harva jaksaa lukea.
Juna koistelee ja heiluu Tokion lähiössä. On keväinen iltapäivä. Istun vaunussa, jossa on vain vähän väkeä. Katseeni kiertää vaunua ja näen kuinka äiti pitelee lastaan ja vanhempi pariskunta kaivelee kauppakassiaan. Juna pysähtyy asemalla ja juuri kun ovet ovat menossa kiinni, sisään horjuu vihaa huokuva mies. Mies on valtavan kokoinen ja juovuksissa, vaatteet ovat sotkuiset ja haisevat. Mies kiroilee kuuluvasti ja tönäisee äitiä ja lasta niin että nämä törmäävät vanhempaan pariskuntaan. Ihmeen kaupalla kukaan ei loukkaantunut, mutta siinä samassa mies koittaa potkaista vanhaa naista tämän kipittäessä miestä karkuun. Naisen onneksi mies on niin tokkurassa, ettei osu. Yhä kovaan ääneen kiroillen mies koittaa vääntää vaunun tankoa irti. Huomaan että miehen toisessa kädessä on suuri vuotava haava. Koko vaunu on jähmettynyt pelosta tuota jättiläistä kohtaan.
Olen harjoitellut aikidoa jo useamman vuoden ajan, mutta en koskaan ole joutun käyttämään lajia itsepuolustukseen. Itse asiassa senseimme on sanonut että " akido on rauhaisa laji, se joka haluaa tapella on rikkonut siteensä universumiin. Jos koitat alistaa muita olet jo hävinnyt. Me harjoittelemme kuinka ratkaista kiistat rauhanomaisesti, emme luodaksemme kiistoja." Olin mieltänyt ajatuksen niin pitkälle että jos näin samalla puolella katua jengiläisiä, niin vaihdoin automaattisesti puolta. Silti olin aina ajatellut että olisin valmis käyttämään taitojani jos viattomat joutuisivat kärsimään.
Mielestäni tilanne junassa oli nyt kärjistynyt liiaksi ja nousin seisomaan. Ajattelin "tuo mies täytyy saada pois pelistä, ennenkuin joku todellakin joutuu pahoinpidellyksi". Samassa mies huomasi minut. "hahahaa!" kovaa naurua, johon sateli pilkkauksi ja uhkaus"ulkomaalainen, nyt saat oppia japanin tavoille". Veri kohisi korvissani, mutta olo oli rauhallinen koska tiesin olevani hyvässä fyysisessä kunnossa, samoin tunsin ylivoiman tunteen siitä että tiesin voittavani tuon itseäni isomman miehen. Olin jopa niin itsevarma että lähetin jätille lentosuukon. Siitä tulistuneena mies ryntäsi kohti minua. Hieman ennen kuin mies oli ehtinyt luokseni kuului ilman halkaiseva huuto "HEI!". Jätti seisahtui kuin seinään ja kääntyi katsomaan huutajaa. Minunkin oli pakko vilkaista jätin taakse kuka oli huutanut. Näin piskuisen vanhan japanilaisen miehen. Mies oli pukeutunut kimonoon eikä huomioinut minua lainkaan, vaan puhutteli jättiä. "Tule tänne". "Tule tänne ja juttele kanssani" Vanha mies toisti mitä rauhallisimmalla äänellä. Jätti kulki kuin narussa miehen luo ja ärjäisi "miksi puhuisin kanssasi?" Jätti seisoi nyt selin minuun, jos se yrittäisi jotain pääsisin häneen kiinni heti.
Vanhus jatkoi keskustelua "mitäs sinä olet juonut". "Sakea" jätti ärähti, jatkaen "ja mitäs se sinua liikuttaa". Vanhus jatkoi silti. "no sepäs mukavaa, minäkin pidän sakesta. Joka ilta minä lämmitän pienen sake pullon ja sitten menemme vaimoni kanssa kuistille. Vaimoni on jo 78, mutta silti istumme kuistin puisella penkillä ja katsellemme kuinka persikkapuumme voi. Isoisäni istutti sen sinne. Ja pelkäämme että viime talven kovat pakkaset ovat vahingoittaneet sitä. Mutta puu tuntuu voivan hyvin, ottaen huomioon että maaperäkään ei ole kovin hyvää. Siinä sitten nautimme sakemme vaimoni kanssa ja ihastelemme iltaa". Jätin ilme pehmeni ja hän oli selvästi rauhallisempi.
Lievästi tärisevällä äänellä jätti vastasi "minäkin pidän persikoista". No sepäs sattui totesi vanhus hymyillen. "Sinulla taitaa olla ihana vaimo" vanhus lisäsi. "Ei" Jätti sopersi "vaimoni kuoli ja minulla ei ole kotia eikä työtä" jätin silmästä valui kyynel. "Rakastin vaimoani kovasti, mutta nyt häpeän itseäni" jätin koko vartalo tärisi ja hytkyi hänen nyyhkiessään. Vanhus silitti jätin takkuista tukkaa ja jatkoi "no voihan nyt, sinullapa on vaikeaa, kerroppa minulle mitä sinulle on tapahtunut".
Siinä seistessäni tunsin sisälläni syyllisyyden ja lievää epätoivoa. Hetki sitten olin valmis heittämään jätin liikuvasta junasta, mutta nyt en edes ymmärtänyt omaa kiukkuani. Seuraava pysäkki oli minun, astuin ulos junasta sekavin mielin. Katselin kuinka juna lähti liikkeelle ja vanhus ja jätti istuivat vierekkäin, jutustellen.
Juna koistelee ja heiluu Tokion lähiössä. On keväinen iltapäivä. Istun vaunussa, jossa on vain vähän väkeä. Katseeni kiertää vaunua ja näen kuinka äiti pitelee lastaan ja vanhempi pariskunta kaivelee kauppakassiaan. Juna pysähtyy asemalla ja juuri kun ovet ovat menossa kiinni, sisään horjuu vihaa huokuva mies. Mies on valtavan kokoinen ja juovuksissa, vaatteet ovat sotkuiset ja haisevat. Mies kiroilee kuuluvasti ja tönäisee äitiä ja lasta niin että nämä törmäävät vanhempaan pariskuntaan. Ihmeen kaupalla kukaan ei loukkaantunut, mutta siinä samassa mies koittaa potkaista vanhaa naista tämän kipittäessä miestä karkuun. Naisen onneksi mies on niin tokkurassa, ettei osu. Yhä kovaan ääneen kiroillen mies koittaa vääntää vaunun tankoa irti. Huomaan että miehen toisessa kädessä on suuri vuotava haava. Koko vaunu on jähmettynyt pelosta tuota jättiläistä kohtaan.
Olen harjoitellut aikidoa jo useamman vuoden ajan, mutta en koskaan ole joutun käyttämään lajia itsepuolustukseen. Itse asiassa senseimme on sanonut että " akido on rauhaisa laji, se joka haluaa tapella on rikkonut siteensä universumiin. Jos koitat alistaa muita olet jo hävinnyt. Me harjoittelemme kuinka ratkaista kiistat rauhanomaisesti, emme luodaksemme kiistoja." Olin mieltänyt ajatuksen niin pitkälle että jos näin samalla puolella katua jengiläisiä, niin vaihdoin automaattisesti puolta. Silti olin aina ajatellut että olisin valmis käyttämään taitojani jos viattomat joutuisivat kärsimään.
Mielestäni tilanne junassa oli nyt kärjistynyt liiaksi ja nousin seisomaan. Ajattelin "tuo mies täytyy saada pois pelistä, ennenkuin joku todellakin joutuu pahoinpidellyksi". Samassa mies huomasi minut. "hahahaa!" kovaa naurua, johon sateli pilkkauksi ja uhkaus"ulkomaalainen, nyt saat oppia japanin tavoille". Veri kohisi korvissani, mutta olo oli rauhallinen koska tiesin olevani hyvässä fyysisessä kunnossa, samoin tunsin ylivoiman tunteen siitä että tiesin voittavani tuon itseäni isomman miehen. Olin jopa niin itsevarma että lähetin jätille lentosuukon. Siitä tulistuneena mies ryntäsi kohti minua. Hieman ennen kuin mies oli ehtinyt luokseni kuului ilman halkaiseva huuto "HEI!". Jätti seisahtui kuin seinään ja kääntyi katsomaan huutajaa. Minunkin oli pakko vilkaista jätin taakse kuka oli huutanut. Näin piskuisen vanhan japanilaisen miehen. Mies oli pukeutunut kimonoon eikä huomioinut minua lainkaan, vaan puhutteli jättiä. "Tule tänne". "Tule tänne ja juttele kanssani" Vanha mies toisti mitä rauhallisimmalla äänellä. Jätti kulki kuin narussa miehen luo ja ärjäisi "miksi puhuisin kanssasi?" Jätti seisoi nyt selin minuun, jos se yrittäisi jotain pääsisin häneen kiinni heti.
Vanhus jatkoi keskustelua "mitäs sinä olet juonut". "Sakea" jätti ärähti, jatkaen "ja mitäs se sinua liikuttaa". Vanhus jatkoi silti. "no sepäs mukavaa, minäkin pidän sakesta. Joka ilta minä lämmitän pienen sake pullon ja sitten menemme vaimoni kanssa kuistille. Vaimoni on jo 78, mutta silti istumme kuistin puisella penkillä ja katsellemme kuinka persikkapuumme voi. Isoisäni istutti sen sinne. Ja pelkäämme että viime talven kovat pakkaset ovat vahingoittaneet sitä. Mutta puu tuntuu voivan hyvin, ottaen huomioon että maaperäkään ei ole kovin hyvää. Siinä sitten nautimme sakemme vaimoni kanssa ja ihastelemme iltaa". Jätin ilme pehmeni ja hän oli selvästi rauhallisempi.
Lievästi tärisevällä äänellä jätti vastasi "minäkin pidän persikoista". No sepäs sattui totesi vanhus hymyillen. "Sinulla taitaa olla ihana vaimo" vanhus lisäsi. "Ei" Jätti sopersi "vaimoni kuoli ja minulla ei ole kotia eikä työtä" jätin silmästä valui kyynel. "Rakastin vaimoani kovasti, mutta nyt häpeän itseäni" jätin koko vartalo tärisi ja hytkyi hänen nyyhkiessään. Vanhus silitti jätin takkuista tukkaa ja jatkoi "no voihan nyt, sinullapa on vaikeaa, kerroppa minulle mitä sinulle on tapahtunut".
Siinä seistessäni tunsin sisälläni syyllisyyden ja lievää epätoivoa. Hetki sitten olin valmis heittämään jätin liikuvasta junasta, mutta nyt en edes ymmärtänyt omaa kiukkuani. Seuraava pysäkki oli minun, astuin ulos junasta sekavin mielin. Katselin kuinka juna lähti liikkeelle ja vanhus ja jätti istuivat vierekkäin, jutustellen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuota noin, mikähän oli tarinan esittämisen tarkoitus?
Tarina pitää sisällään perinteisten budolajien tärkeimmän periaatteen.