Ja kuinka niitä yritetään tehdä. Siitä Aleksi Salmenperän ensimmäinen kokopitkä elokuva kertoo. Ja hyvin kertookin. Sellaistahan se on se lasten tekeminen, vaikeaa, ihanaa ja kamalan vaikeaa.
Elokuvan pääparilla on perinteinen ongelma: nainen haluaa lapsen, mies ei. Tietäähän sen, että ongelma saa valtavat mittapuitteet. Mutta sitä ei, miten parin ja heidän läheistensä elämät alkavat kietoutua yllättäviinkin ja ennalta arvaamattomiin sotkuisiin suuntiin.
Minna Haapkylä hoitaa rasittavan kiltin naisensa roolituksen erinomaisesti, vaikken pahemmin näyttelijättären hienoisista lammassilmien tuijotusmaneereista pidäkään. Kari-Pekka Toivonen miehenä tuo hyvin esille isäksi tulemisen pelon ja vastuun äärimmäisen pakoilun. Molempiin päähenkilöihin voi turhankin moni teatterista poistuva huomata samaistuvansa. Shown varastaa kuitenkin aiemmin loistavana komediennena vakuuttanut Minttu Mustakallio Haapkylän työkaverina. Hänen roolihahmossaan on perinjuurin kipeää outoutta ja samalla suurta ihmiselon sekavuuden aitoutta. Pikkurooleista mainittakoon Pekka Strang erinomaisena Mustakallion hämäränä muusikkoveljenä.
Suurimpia elokuvan ansioita on käsitellä mediaseksikkäitä ja trendikkäitä (aargh) asioita perinjuurin tavanomaisina ja suurta numeroa tekemättä. Ymmärrätte mistä puhun, kun katsotte elokuvan ja näette juonen muutaman hyvän koukun ja käänteen. Olisi ollut piristävää nähdä kuitenkin pääparin roolit päinvastaisina: mies haluaa lapsen, nainen ei. Tämäkin olisi ollut tavallista suomalaista arkipäivää ja tuonut elokuvaan ehkä sitä hieman kaivattua omintakeisuutta. Mahdollisesti.
Elokuva ei kestä pinnalla aivan koko kestoaan, ja unettavan musiikin myötä leffan keskivaiheilla huomasin odottavani juonen jo nytkähtävän taas liikkeelle. Tärkeästä ja maailman luonnollisimmasta aiheesta on kuitenkin tehty toimiva elokuva, jota voin suositella vähintäänkin ensimmäistä lastaan harkitseville pariskunnille. On hyvä huomata, ettei mikään ole mustavalkoista elämässä. ***½ / *****
Elokuvan pääparilla on perinteinen ongelma: nainen haluaa lapsen, mies ei. Tietäähän sen, että ongelma saa valtavat mittapuitteet. Mutta sitä ei, miten parin ja heidän läheistensä elämät alkavat kietoutua yllättäviinkin ja ennalta arvaamattomiin sotkuisiin suuntiin.
Minna Haapkylä hoitaa rasittavan kiltin naisensa roolituksen erinomaisesti, vaikken pahemmin näyttelijättären hienoisista lammassilmien tuijotusmaneereista pidäkään. Kari-Pekka Toivonen miehenä tuo hyvin esille isäksi tulemisen pelon ja vastuun äärimmäisen pakoilun. Molempiin päähenkilöihin voi turhankin moni teatterista poistuva huomata samaistuvansa. Shown varastaa kuitenkin aiemmin loistavana komediennena vakuuttanut Minttu Mustakallio Haapkylän työkaverina. Hänen roolihahmossaan on perinjuurin kipeää outoutta ja samalla suurta ihmiselon sekavuuden aitoutta. Pikkurooleista mainittakoon Pekka Strang erinomaisena Mustakallion hämäränä muusikkoveljenä.
Suurimpia elokuvan ansioita on käsitellä mediaseksikkäitä ja trendikkäitä (aargh) asioita perinjuurin tavanomaisina ja suurta numeroa tekemättä. Ymmärrätte mistä puhun, kun katsotte elokuvan ja näette juonen muutaman hyvän koukun ja käänteen. Olisi ollut piristävää nähdä kuitenkin pääparin roolit päinvastaisina: mies haluaa lapsen, nainen ei. Tämäkin olisi ollut tavallista suomalaista arkipäivää ja tuonut elokuvaan ehkä sitä hieman kaivattua omintakeisuutta. Mahdollisesti.
Elokuva ei kestä pinnalla aivan koko kestoaan, ja unettavan musiikin myötä leffan keskivaiheilla huomasin odottavani juonen jo nytkähtävän taas liikkeelle. Tärkeästä ja maailman luonnollisimmasta aiheesta on kuitenkin tehty toimiva elokuva, jota voin suositella vähintäänkin ensimmäistä lastaan harkitseville pariskunnille. On hyvä huomata, ettei mikään ole mustavalkoista elämässä. ***½ / *****
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pääparina naiset oli hieno keksintö... Ihana seksikohtaus... huh... =)