Hetken aikaa..

Hetken aikaa sitten silmäilin sivustoa, itsenäisyyspäivän jälkeen ja ennen sikajuhlaa tällä palstalla edes Kalle ei tarjoile voissa paistettua ryssää.Siis tänään.Se on hyvä.

Aika ajaa meistä vanhoista miehistä yli, Avarakatsanto osti 2008 Keravan marketista jotakin, poikkesi Lahdessa ihan noin käydäkseen ja kirjoitti tälle palstalle, että ainakaan Keravalla tai Lahdessa mitään lamaa ei ole. Suotakoon anteeksi monella nimimerkillä kirjoittavalle miehelle, kyllä se lama tuli ja pitää sinua maksajana kuolemaasi asti ja perintöveron kautta kuolemasi jälkeen.

Kun Obama valittiin mahtavimman sotilasvoiman presidentiksi 2008, niin Nelson Mandela kuului Yhdysvaltojen terrorilistalle. Viisi vuotta myöhemmin Obama pitää Mandelan hautajaisissa puheen, julkisuuden varastaa huitova tulkki.
Kukaan ei muista mitä mitä Obama sanoi Madiban hautajaisissa, kaikki muistavat tulkin. Ihan samalla tavalla muistetaan Che, Comendante, Steven Bico,Mageba. Ja se ,että me ajattelevat veljet - meillä oli tapana juoda Etelä-Afrikkalaista Cap Brandyä kuusta hakiessa - vaihdoimme toiseen 1969. Nixon havitteli silloin sitä, mitä länsi sitten sai.



Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että USA:n presidentti on kanssani samaa mieltä Madibasta, siis samaa mieltä,kuin minä olin 47 vuotta sitten. Pitäähän hänelläkin olla olla oikeus omaan mielipiteeseen. Näet muuten demokratia ei toteudu.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saat anteeksi mutta korjaus; ei monella vaan kahdella eli joko avarakatsanto sinisellä pohjalla tai avarakatsanto evp mustalla pohjalla (kunnes tietysti joku vääräleuka haluaa rekisteröidä sen itselleen mutta sitten kehitetään toinen nimimerkki, joka osoittaa avarakatsannon olevan virantoimituksessa (pääasiassa, joskus vaan laiskuuskin iskee) eikä katso aiheelliseksi kirjautua viihdepalstalle.

Äänestä

Kalle on surullinen tapaus. Hän yrittää muuttaa todellisen tuotannon olemuksen epätodelliseksi ja sekoaa väistämättä. Ihminen, joka näkee "oikean yhteiskunnan" kiväärin piipun takaa ohjattavana ei voi olla sekoamatta.
Niin Kallellekin kävi. Hän kävi punikkikiihkossaan ylikierroksilla ja sairastui psyykkisesti ja joka näyttäytyi mekaanisena ruskean valumisena reisille.
Kallekin on ihminen ja toivoisimme hänen henkisen tilan paranemista. Ihmiselle ei ole hyvä kiihkeä viha. Ymmärrettävää on että hänen toimeksiantajansa ovat tyytymättömiä mutta Kalle voisi parantaa omaa olotilaansa ottamalla pesäeroa takapiruihinsa.
Toivomme Kallelle oman reaalisen ajattelun kehittymistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väinä kirjoitti:

Hetken aikaa sitten silmäilin sivustoa, itsenäisyyspäivän jälkeen ja ennen sikajuhlaa tällä palstalla edes Kalle ei tarjoile voissa paistettua ryssää.Siis tänään.Se on hyvä.

Aika ajaa meistä vanhoista miehistä yli, Avarakatsanto osti 2008 Keravan marketista jotakin, poikkesi Lahdessa ihan noin käydäkseen ja kirjoitti tälle palstalle, että ainakaan Keravalla tai Lahdessa mitään lamaa ei ole. Suotakoon anteeksi monella nimimerkillä kirjoittavalle miehelle, kyllä se lama tuli ja pitää sinua maksajana kuolemaasi asti ja perintöveron kautta kuolemasi jälkeen.

Kun Obama valittiin mahtavimman sotilasvoiman presidentiksi 2008, niin Nelson Mandela kuului Yhdysvaltojen terrorilistalle. Viisi vuotta myöhemmin Obama pitää Mandelan hautajaisissa puheen, julkisuuden varastaa huitova tulkki.
Kukaan ei muista mitä mitä Obama sanoi Madiban hautajaisissa, kaikki muistavat tulkin. Ihan samalla tavalla muistetaan Che, Comendante, Steven Bico,Mageba. Ja se ,että me ajattelevat veljet - meillä oli tapana juoda Etelä-Afrikkalaista Cap Brandyä kuusta hakiessa - vaihdoimme toiseen 1969. Nixon havitteli silloin sitä, mitä länsi sitten sai.



Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että USA:n presidentti on kanssani samaa mieltä Madibasta, siis samaa mieltä,kuin minä olin 47 vuotta sitten. Pitäähän hänelläkin olla olla oikeus omaan mielipiteeseen. Näet muuten demokratia ei toteudu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu