Elikkä haluaisin rehellisiä vastauksia, mitä mieltä olette voiko tilanteeni mennä enään huonommaksi, haluaisitteko itse elää jos olisitte samanlaisessa tilanteessa? Olen 20 - 20 vuotias en sano tarkkaa
Olin koulukiusattu puolet ala asteesta ja koko yläasteen ajan, en vieläkään tajua miksi? kukaan ei koskaan sanonut suoraa syytä siihen, en tiedä johtuiko asia siitä että olen homo ja muut jotenkin aavisti sen vaikka en tuonut sitä mitenkään esille koskaan? kaverit hävisivät kokonaan yläasteen aikana, lopulta lopetin puhumisen muille täysin, menetin täysin elämäni hallinnan ja olin todella vaikeasti masentunut ilman hoitoa, masennus oli niin paha että jopa hampaiden harjaus oli mahdotonta, jäin kotiin jumiin vuosiksi, kavereita ei ollut yhtään, hampaat meni ihan täysin pilalle, sosiaalista elämää ei ollut ollenkaan edes netissä, yhdessä tilanteessa olin jo niin sekaisin että näin näkyjä mutta sitä ei onneksi kestänyt kauaa mutta ei sitäkään huomannut kukaan sillä en poistunut kotoa minnekkään koskaan useaan vuoteen
Sitten lopulta uskaltauduin ulko ovesta ulos ja sain hommattua psykiatrin ajat itselleni. Hampaitani on korjattu jonkun verran mutta ne ovat edelleen mielestäni helvetin rumat, en halua hymyillä koskaan.
Elämässäni ei ole muuta sisältöä kuin psykologilla käynnit, aikojen välillä en poistu kotoani mihinkään, puhelimessani ei ole kenenkään numeroa. päiväni kuluvat suurinpiirtein seinien tuijottamiseen, en osaa olla ihmisten seurassa, tuntuu että olen niin huono ja arvoton ihminen että minulle tulee oikeasti huono olo siitä että olen muiden ihmisten ympärillä sillä tuntuu että pilaan kaiken jo pelkällä läsnäolollani. Tuntuu että olen jo niin syvällä kuopassa että edes ihme ei riitä nostamaan sieltä.
Minulla on vaika käsittää miksi tälläisiä ihmisiä kuin minua edes pitäisi auttaa? On varmasti ihmisiä joilla on jopa mahdollisuus tuntuu aivan kamalalta ottaa apua vastaan kun tiedän että minulla ei ole mitään tulevaisuutta eikä mahdollisuutta elämässä sillä pilasin elämäni täysin, kuitenkin itsemurha on mielestäni väärin, mutta silti joka päivä rukoilen että kuolisin pois, haluaisin vain kuolla. Kukaan ei ymmärrä minua vaan luulevat että olen vain laiska, olen henkisesti niin kuollut että en osaa edes itkeä
Sanokaa mitä järkeä tälläisessä elämässä on?
Oli pakko kirjoittaa pyydän anteeksi valitusta, sanokaa rehellisesti jaksaisitteko tämmöistä?
Olin koulukiusattu puolet ala asteesta ja koko yläasteen ajan, en vieläkään tajua miksi? kukaan ei koskaan sanonut suoraa syytä siihen, en tiedä johtuiko asia siitä että olen homo ja muut jotenkin aavisti sen vaikka en tuonut sitä mitenkään esille koskaan? kaverit hävisivät kokonaan yläasteen aikana, lopulta lopetin puhumisen muille täysin, menetin täysin elämäni hallinnan ja olin todella vaikeasti masentunut ilman hoitoa, masennus oli niin paha että jopa hampaiden harjaus oli mahdotonta, jäin kotiin jumiin vuosiksi, kavereita ei ollut yhtään, hampaat meni ihan täysin pilalle, sosiaalista elämää ei ollut ollenkaan edes netissä, yhdessä tilanteessa olin jo niin sekaisin että näin näkyjä mutta sitä ei onneksi kestänyt kauaa mutta ei sitäkään huomannut kukaan sillä en poistunut kotoa minnekkään koskaan useaan vuoteen
Sitten lopulta uskaltauduin ulko ovesta ulos ja sain hommattua psykiatrin ajat itselleni. Hampaitani on korjattu jonkun verran mutta ne ovat edelleen mielestäni helvetin rumat, en halua hymyillä koskaan.
Elämässäni ei ole muuta sisältöä kuin psykologilla käynnit, aikojen välillä en poistu kotoani mihinkään, puhelimessani ei ole kenenkään numeroa. päiväni kuluvat suurinpiirtein seinien tuijottamiseen, en osaa olla ihmisten seurassa, tuntuu että olen niin huono ja arvoton ihminen että minulle tulee oikeasti huono olo siitä että olen muiden ihmisten ympärillä sillä tuntuu että pilaan kaiken jo pelkällä läsnäolollani. Tuntuu että olen jo niin syvällä kuopassa että edes ihme ei riitä nostamaan sieltä.
Minulla on vaika käsittää miksi tälläisiä ihmisiä kuin minua edes pitäisi auttaa? On varmasti ihmisiä joilla on jopa mahdollisuus tuntuu aivan kamalalta ottaa apua vastaan kun tiedän että minulla ei ole mitään tulevaisuutta eikä mahdollisuutta elämässä sillä pilasin elämäni täysin, kuitenkin itsemurha on mielestäni väärin, mutta silti joka päivä rukoilen että kuolisin pois, haluaisin vain kuolla. Kukaan ei ymmärrä minua vaan luulevat että olen vain laiska, olen henkisesti niin kuollut että en osaa edes itkeä
Sanokaa mitä järkeä tälläisessä elämässä on?
Oli pakko kirjoittaa pyydän anteeksi valitusta, sanokaa rehellisesti jaksaisitteko tämmöistä?
Vastaukset 56
Vanhimmat
Hei ei kannata luovuttaa, älä luovuta... en voi sanoa että ymmärrän missä tilanteessa olet tai tietäväni miltä sinusta tuntuu, mutta yritä jaksaa uskoa siihen että asiat muuttuvat paremmaksi. Sun elämäsi on yhtä arvokas kuin kenen tahansa muunkin. Kuulostaa siltä, että sulla on elämä pääsemässä taas alkuun, hienoa että olet saanut hommattua psykiatrin ajat. Sinullakin on mahdollisuus tulevaisuuteen, jos miettisit mikä olisi seuraava pieni askel elämässäsi minkä haluaisit toteuttaa ja menisit vähitellen eteen päin? En osaa sanoa muuta, mutta aina kun olen tosissani miettinyt itsemurhaa vakavammin viikkojen ajan, niin aina olen ollut viimeistään puolen vuoden sisään suunnattoman iloinen siitä, etten tappanut itseäni... Sinä et ajattele itsemurhaa mutta tämä liittyi siihen, että elämä on mennyt vaikeidenkin jaksojen jälkeen jollain lailla eteenpäin. Kunpa voisin auttaa sinua jotenkin...
Höpöt! Ajatelkaas miten parempi meno on jos..Kerää mpikku massi, lähe kiertämään mualimaa, mitä on tarjolla SULLE
Olen Pohjimmiltani samaa tyyppiä. Minulla on tyttöystävä, alani pakottamana olen joutunut tavallaan "näyttelemään sosiaalisuuden", mikä kyllä on ulospäin hienoa, mutta aina kun joku kasoo minua silmiin, mietin, miltä näytän, mitä ajattelen, mitä hän ajatteleen minusta jne. Jopa tyttöystäväni edessä sama tunne tulee silloin tällöin.
Olin tavallaan myös koulukiusattu, minulla oli hyvä kaveripiiri, mutta yläasteen häirikkö kun otti meikäläisen silmätikukseen niin johan karisi kaikki uskottavuus. Kun en ollut perus mopopoika, vaan taiteellisempi tyyppi, sain odottaa sitä, että nainen ei halua sitä pahaa poikaa, vaan jotain siltä väliltä.
Jos jotain haluan sanoa on se, että elämässäni oli samantyyppinen käsittämätön epäoikeudenmukaisuuden jakso, ja piru vie edelleen on, mutta opettele olemaan rohkeampi ihmisten edessä. Aloita siitä, että yrität heittää "small talkia". Vaikeaa, jep, mutta jo pienen itsestäänselvyyden heitto harjoittaa sitä :)
Jos seurustelet, et voi olla yksinäinen. Painu vittuun tältä palstalta, pliis.
Pahoittelen jos sinulla oikeasti on paha olla ja puhun tämmöisiä, mutta vaikuttaa aika pahasti narsismilta..
haista sinä paska.
Haista sinä kiusaaja-apina vittu, kun itselläsi on vielä pykälää pahempi päävika.
Täällä ainakin yksi ihminen joka ei pidä sinua laiskana. Sulla on ollut todella rankka elämä. Aivan kuten tuossa joku kirjoittikin niin olet yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa!!!! Ihan oikeasti. Aina on toivoa. Homoutesi ei fiksuille ihmisille ole ongelma.
Etkä mitään pilaa pelkällä läsnäolollasi. Tuo kertoo siitä, että koulukiusaaminen on lytännyt täysin itsetuntosi ja vuodet, jotka olet ollut yksin. En voi sanoa, että tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu, kukaan ei voi sanoa niin, mutta usko pois, on muitakin joilla rankka menneisyys. Sä voi selvitä, usko mua. Minäkin selvisin. Mikset sinäkin!!!
Käyt jo psykologilla, mikä on hienoa, mutta olisiko paikkakunnallasi mahdollisuutta johonkin ryhmäterapiaan? Ehdotan tätä siksi, koska se olisi tavallaan helpompi ympäristö harjoitella vuorovaikutustaitoja ja ne ihmiset ymmärtäisivät sua paremmin. Olen joskus itse käynyt masennuksesta ja paniikkihäiriöstä kärsiville tarkoitetussa vertaistukiryhmäs ja siellä oli mukavia ihmisiä. Ei kukaan katsoisi sua kieroon. Myös netin kautta voi yrittää löytää kavereita, mut se ei aina ole ihan helppoa.
Sinäkään et varmasti pahemmin nauti joulusta, näin veikkaisin, mutta toivotan hyvää joulua sinulle silti. Toivottavasti heräät pikkuhiljaa taas henkiin........
"Minäkin selvisin. Mikset sinäkin!!!"
Siksi, koska et saanut kyllin pahasti päin näköäsi. Jos kasvava nuori kulkee useamman vuoden täysin sumeana, niin tilanne on aika vaikea.
Homojen kiusaajat ovat epäsivistyneemmissä paikoissa monesti sellaisia, että he eivät osaa lopettaa, vaan ajavat toisen itsemurhan partaalle.
Ehkä niin, mutta tarkoittaako se sitä, että pitäisi vaan lopettaa yrittämästä?
Jos joku lyö maahan, niin eikö edes kannata yrittää nousta ylös? Kun on kerran mahdollista että on liian rikki, sekö on viestisi?
Niin, en ymmärrä miksi kiusaaminen ei ole rikos sillä se voi tuhota elämän yhtä pahasti kuin vaikka joku raiskaus.
Ihan sairasta touhua.
Viestini oli tuollainen, koska olen itsekin pohjalla, ja pohjalla ollessani olen tankannut tästä maailmasta kaiken irti lähtevän keskeisen tiedon, jotta ei tarvitsisi arvailla. Olen nykyään nuori seinää tuijottava erakko minäkin, vaikka kirjoituksissa menikin hyvin - niin hyvin, etteivät peruskouluaikaiset vainoajani olisi ikinä pystyneet sellaiseen. En vieläkään osaa sanoa, että yrittivätkö he hakata minusta alisuoriutumisen pois, vai pitivätkö he vain hauskaa. Ainakin he olivat sitä mieltä, että "luulin olevani jotain", vaikka käytöksenikin oli paljon parempaa kuin heidän.
Kenties romanttinen suhde auttaisi?
Elämässä voi mennä huonomminkin, mutta itse ajattelen aikaa jolloin olin pohjalla. Sieltä ei voi nousta kuin ylöspäin, pikkuhiljaa. Kun on ollut asiat huonosti, mietin vain että olenhan aiemminkin noussut jaloilleni, miksen siis nytkin?? Itselle muut ihmiset ei ole niinkään tärkeitä, ainoastaan perheenjäsenet. Viihdyn parhaiten yksin, ehkä siksi en kärsi vaikkei ympärilläni ole ihmislaumaa. Kehitän itselleni aina jonkun "projektin" jonka parissa puuhailen, se voi olla uusi harrastus, hyväntekeväisyys eri muodoissa tai ihan vain uuden opiskelu. Koita etsiä itsellesi se oma juttu joka saamielenkiintosi heräämään ja keskittymään!! Se että hampaat on mennyt huonoon kuntoon ei saa estää hymyilemästä!! Hymyilevä ihmis on kaunis oli hampaat millaiset tahansa, kurjempaa katsoa murjottajaa.. Nykymaailmassa homous on niin yleistä/avointa että löytää varmasti ihmisiä ympärille joiden mielestä asia on hyväksyttävä. Masentuneen ja huonon itsetunnon omaavan ihmisen kannattaa vältellä lukemasta kaikenmaailman lööppilehtiä jotka pursuaa typeristä jutuista ja pinnallisista asioista. Tosielämässä ihmiset kaipaavat yksinkertaisia asioita jotka tekevät onnelliseksi; toinen ihminen joka kuuntelee, toisen kosketus ja rakkaus sekä tieto että kelpaa juuri sellaisena kuin on (ja jokainen kelpaa!!!) myös lemmikkieläin auttaa masentunutta ja yksinäistä. Se on syy nousta joka päivä; hoitaminen, silittely ja juttelu auttavat ja eläin ei koskaan sano sinulle pahasti!! Päiviin tulee rutiini koska eläimestä täytyy pitää huolta. Se voi olla koira tai hamsteri, vaikka lisko!! Kun antaa rakkautta- saa rakkautta.
Hei Täydellinenepäonnistuja!
Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa sinulle sen tosiasian, että kirjoitat todella hyvin. Ja se on lahjakkuus, joka sinulla on.
Kerrot elämästäsi analyyttisesti ja se vaatii aivoja, eli olet myös fiksu. Olet ollut myös rohkea ja vastuuntuntoinen kun olet mennyt psykiatrille ja hylännyt itsemurha-ajatukset. Uskon, että saat apua sieltä nyt kun olet alkanut vyyhtiä purkamaan.
Tilanteesi ei ole helppo, mutta ei myöskään mahdoton. Elämä voi mennä huonommaksi, mutta se voi myös muuttua paljon paremmaksi ja joku päivä vielä olet onnellinen ja hymyilet. Toivon, että jaksaisit yrittää ja olla pitkäjänteinen parantumisen polullasi, sillä sillä tavoin elämäsi aivan varmasti muuttuu paremmaksi. Jos jaksat, niin mieti mistä tykkäät ja mikä tuottaa sinulle hyvää mieltä ja pyri pikkuhiljaa toteuttamaan niitä asioita, pienin askelin, baby steps.
En usko, että sinua on kiusattu homoutesi vuoksi, jos siitä ei tiedetty. Nuoret osaavat olla julmia ja kiusaajilla on usein itsellä ongelmia.
En myöskään usko, että olet pilannut elämääsi. Ikäsi puolesta sinulla on mahdollisuudet toteuttaa vaikka mitä elämässäsi. Kun itse olin todella masentunut ja roskapussinkin vieminen ulos oli suuri ponnistus niin muistan että luonto oli se merkittävä asia, joka auttoi minut pois kuopasta, mene metsään, kasvata siemenestä kasvi tai jos voit niin ota seuraksesi eläin. Nämä kaikki parantavat oloasi ainakin vähän.
Kirjoittele tänne välillä kuulumisiasi ja pura tunteitasi, sillä meitä on täällä monta, jotka toivovat sinulle paljon hyvää ja että joku päivä nimimerkistäsi poistuu tuo "epä" -sana:)
Halauksia ja
Näin viestisi tuossa otsikoissa ja oli pakko tulla lukemaan mistä on kysymys.
Puhut kiusatuksi tulemisesta ja pohdit sitä kuin olisit se syyllinen ja minä kun olen aina ollut siinä uskossa että se kiusaaja on se ongelmallinen ja kiusattu on uhri, kiusaamisen taas aina käsitän niin että se ei perustu siihen että kiusattu olisi tehnyt jotain rangaistavaa sillä siihenhän on omat tiensä lain kautta.
Kysynkin sinulta että mihin olet syyllistynyt? Ja kun et löydä syytä, olet vapautettu myös tuomiosta!
Elämä on vaikeata kun uskallus puuttuu itseensä ja hyväksyminen siihen mitä on.
Kirjoita paperille vaikkapa minkälainen olet ja sitten seuraavana päivänä lue se ja arvostele hyväksyisitkö jos kyseessä olisikin joku toinen ihminen, miten suhtautuisit ja mitä neuvoja antaisit?
Psykologit on hieno apu, toivottavasti siinä suhteessa alkaa tapahtua kehitystä sinussa.
Harrastatko meditaatiota?
Ei sinua voi auttaa senkummemmin kuin sanomalla että auta itseäsi ja opettele hyväksymään itsesi ja kuuntele sisimpääsi mitä se sinulle tahtoo neuvoja antaa.
Avasit jo oveasi meille joten samantien voisit astahdella edes siinä pihalla ja katsoa ympärillesi ja katsoa sitä ovea ja taloa jossa asut että kaipaako se remonttiasi, onnea :)
Aloittaja, olet arvokas ihminen ja sen vuoksi sinua kuuluu auttaa ja sinun on otettava apu vastaan. Arvosi ei perustu siihen, että olisit kansantaloudellisesti hyödyllinen, iloksi läheisillesi tai olisit saavuttanut tai tulisit saavuttamaan jotain tms., vaan arvosi perustuu yksinomaan siihen, että Jumala on luonut sinut. Kaikkivaltias, täydellisen hyvä Jumala on tehnyt suvereenin valinnan luoda juuri sinut, "täydellinen epäonnistuja".
Epäonnistu kaikessa rauhassa, niin minä ja kaikki muutkin teemme jatkuvasti.
Olet varmaan ihan hyväntahtoinen ihminen pääsääntöisesti, luulisin niin. Rakenna sen varaan. Se on hienoa.
Lisäksi, jos Jeesus ei vielä ole sydämessäsi, rukoile Häntä tulemaan elämääsi. Rukoilen puolestasi!
Samaa mieltä! Itse olen myös uskova, nuori nainen. Minua vaivaa myös jonkin sortin yksinäisyys. Minulla on kyllä kavereita tai lähinnä tuttuja, mutta ystäviä ei juurikaan. Tästä johtuu se, että tunnen usein porukassa yksinäisyyttä ja vietän usein lomat yksin. Jumala on auttanut minua yksinäisyydessäni ja raamatusta olen saanut lukea, että en kuitenkaan koskaan ole yksin, vaikka kuinka tuntuisi siltä. Jumala on aina kanssani ja kanssasi, ja varjelee meitä.
Hihhulit hevonhelvettiin ->
Painu ite kommentoimasta jotain paskaa tajuaksä et ukso voi oikeesti auttaa ei se oo mtn puppua
Itsetuntoni on niin olematon että on erittäin vaikeaa olla muiden ihmisten seurassa. Haluaisin kovasti olla edes jotenkin hyödyksi mutta tuntuu että minusta ei ole yhtään mihinkään. Huomaan että kaikki ovat seurassani aina jotenkin vaivautuineta mikä saa minutkin voimaan pahoin sillä se on kamalaa että aiheutan sen muille.
Mikään ei ole niin kamalaa kuin tietää olevansa " loinen " joka on vain haitaksi.
Tiedän että olen jo niin sekaisin päästäni että en tule koskaan saamaan kavereita, mutta olisi kiva jos olisi edes joku työ niin voisi olla edes jotenkin hyödyksi, mutta olemattoman itsetuntoni takia en uskaltaisi edes kysyä mistään
Yksi asia joka auttoi minua eteenpäin vaikeassa vaiheessa oli suurinpiirtein sellainen, että otin paperia ja aloin kirjoittaa. Kerran näytin kirjoituksiani psykologille, ja tämä kutsui niitä "päiväkirjaksi".. En minä itse sitä niin ajattele. Laitoin toki kirjoituksiini päivämäärämerkintöjä. Mutta kirjoitin vain mitä ikinä mieleen tuli.
Ja silloin tuli kirjoitettua lähinnä ikäviä ajatuksia. Kun aloitin kirjoittaa, luulin että minulta olisi loppunut kaikki aiheet muutaman rivin jälkeen, mutta lopulta kirjoitin muutaman vuoden, eikä aiheista tullut loppua. Toki tietyt asiat toistuivat moneen kertaan, mutta aina tuli mukaan myös jotain uuttakin.
Välillä sitten lueskelin hieman mitä kaikkea on tullut kirjoitettua. Ja aina välillä huomasin että olin välillä tullut ajatelleeksi jotain mitä en ollut vielä kokeillut. Kun huomasin että olin ajatellut jotain asiaa, ehkä jopa useampaankin kertaan, aloin miettiä uudelleen. Yleensä olin sivuuttanut sellaiset asiat lähinnä älyttömyyksinä tai mahdottomina. Mutta sitten vaihdoin näkökulmaa ja kysyin itseltäni, että mitä voin hävitä? Ja kokeilin älyttömiäkin juttuja.
Sillä tavalla minä psykologin juttusillekin päädyin.. No, se ei oikeastaan mennyt ihan hyvin.. Itseasiassa rehellisesti sanottuna, viimeiset pari vuotta olen odotellut mitä aluehallintovirasto tapauksesta sanoo.. Mutta, vaikka tässä matkan varrella on sattunut ikäviäkin juttuja, niin toisaalta onhan se niinkin, että viimeisimmässä saamassani tekstiviestissä naisystäväni (tämä on näitä "it's complicated" juttuja) kiitti joululahjasta, ja olipa siinä sydänsymbolikin.. Eli muutos on mahdollista, vaikka se tuntuisikin mahdottomalta.
"olisi kiva jos olisi edes joku työ niin voisi olla edes jotenkin hyödyksi, mutta olemattoman itsetuntoni takia en uskaltaisi edes kysyä mistään "
Tiedän ettei se tunnu mitenkään itsestään selvältä, eikä se ole missään nimessä helppoa, mutta hieman vastaavissa tilanteissa olen itse päässyt eteenpäin kysymällä itseltäni mitä oikeastaan haluan. Näen, että viestistäsi paistaa läpi se että tiedät jo vastauksen siihen mitä haluat, sinusta vain tuntuu että se ei onnistu. Haluan rohkaista sinua yrittämään kuitenkin. On hyvinkin todennäköistä, että tulet epäonnistumaan, varmaan montakin kertaa. Mutta jos et edes yritä, ei sinulla ole minkäänlaista mahdollisuutta saavuttaa yhtään mitään.
Toisaalta, ehkä ei ole pakko hankkia heti palkkatyötä vain että tuntisit itsesi hyödylliseksi. Voithan yrittää tehdä vaikka jotain muuta. Ihan mitä tahansa, käy vaikka kävelyllä ja poimi joku roska kadulta ja laita roskikseen. Tai mitä tahansa josta voisi olla edes vähäistäkin hyötyä jollekin. Keksi pieniä hyviä tekoja.. Jos et halua lähteä ulos, niin netissäkin voi auttaa.. Kerrankin taisin ihan sattumalta, omalta pieneltä osaltani, auttaa yhtä naista pelastamaan parisuhteensa. Enkä minä tehnyt oikeastaan mitään, yritin parhaani mukaan kuunnella ja mahdollisimman puolueettomasti keskustella hänen kanssaan asiasta. Netissä roikkuu paljon yksinäisiä, jotka kaipaavat keskustelukumppania.. Tiedän sen ihan jo omasta kokemuksestakin, olin yksi heistä. Silloin tosin usein tuntui siltä kuin olisin ainoa yksinäinen, tai jos yksinäisiä olisikin, niin ei ainakaan yhtään minulle sopivaa kuitenkaan.
Jos näet hyvän ihmisen, nauti sen ihmisen hyvyydestä kärsimisen sijaan.
Kun näet toisen heikon itsetunnon omaavan joka koettaa nousta ylemmäs kauttasi
yrittämällä saada sinut alemmas kuin itse, näet vain olevasi tasavertainen silmissään ja siksi pelottava kenties, en kyllä ymmärrä miksi.
Sinä olet hyödyksi väärille asioille kuten väärän itsetunnon kohottajana muille.
Sinusta täytyy paistaa ulospäin tuskasi joka saa muut vaivautuneiksi, näin oletan.
Sanot pahasti itsestäsi ja kaltaisistasi nimittelemällä loisiksi, en pidä ollenkaan nimityksestäsi. Näen punaista kun moista luen, yök!
Kun nyt olet ruvennut purkamaan mieltäsi, soisin sinun jaksavan vastata kannanottoihin ja tukemisiin, edes kiittävän kun näet että ymmärtäjiäkin löytyy.
Sekin olisi askel eteenpäin.
"Sanot pahasti itsestäsi ja kaltaisistasi nimittelemällä loisiksi, en pidä ollenkaan nimityksestäsi. Näen punaista kun moista luen, yök!"
Minä ainakin luulen tietäväni mitä sillä tarkoitetaan.. Kun olen itseni "loiseksi" tuntenut.. Tämä on toki vain minun omakohtainen mielipiteeni, mutta minusta tuntuu että itsensä ajatteleminen loiseksi on omalla kierolla tavallaan merkki vastuuntuntoisuudesta. Toki, se on huono ja epäterve ilmentymä sille, mutta jotain mikä on silti ymmärrettävää.
Tarkoitan, että jos vastuuntunoisella ihmisellä ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta olla hyödyllinen, niin se tilanne saa tuntemaan syyllisyyttä. Tästäkin voi yrittää löytää sen positiivisen puolen.. Vastuuntuntoisuus kun ei ole missään nimessä huono luonteenpiirre ja jos sen saa käännettyä itselleen syyksi ja motivaatioksi yrittää eteenpäin, se voi olla myös ajava voima.
Kyllä sullakin on mahdollisuus ihan mihin vain. Se on vain susta itsestäsi kiinne haluatko käyttää sen vai et.
Elämä on ainakin siitä reilua ja tasapuolista, ettei koskaan mene niin huonosti, etteikö voisi mennä VIELÄ huonommin. Järkeäkään elämästä - kenen tai minkätahansa - on turha hakea, sillä se edellyttäisi sitä, että elämällä nyt ylipäätään olisi jokin tarkoitus. Koska elämä syntyi alkumeressä, täysin satunnaisen (ja siten toistettavan) tapahtuman myötä, se kehittyi miljardien vuosien kuluessa hitaasti erääseen karvattomaan simpanssilajiin, jonka vihdoin esitti kysymyksen "miksi?"
Mutta maailmankaikkeus ei (tietenkään) vastaa, eikä mikään muu (elossa oleva) laji meidän lisäksemme edes mieti koko asiaa. Maailmankaikkeus ei kertakaikkiaan edes välitä ***** vertaa. Ja kuten me yksinäiset tiedämme, eivät välitä toisetkaan ihmiset, ellet ole syntynyt tietynlaiseksi. Tästäkään on toki turha jeesustella, sillä emme itsekään välitä itsestämme.
On turha pohtia sitä, kestäisinkö esimerkiksi minä samanlaista elämää, sillä kurjaan(kin) elämään tottuu. Mitään merkitystä silläkään ei ole, ainoan merkityksen löytää, jos pystyy huijaamaan itsensä uskovaiseksi, ja se taas on todella vaikeaa, jos omaa edes yhtään kriittisen mielipiteen. Kuten sanotaan, autuaita ovat puupäät. Epäilen itse asiassa sitä, uskooko kovin moni uskovainenkaan "aidosti", vai ovatko he vain vakuuttaneet itsensä, että on PAKKO olla jokin Suurempi Voima, sillä muuten elämää ei voi ymmärtää.
Voit toki sanoa, että haluaisit kuolla, mutta niin, et sinä halua. Jokainen, kuinka surkea rääpäle tahansa, pitää kiinni elämästä viimeiseen hengenvetoon asti. Itsemurha onkin mielestäni äärimmäinen itsekkyyden, suorastaan narsismin, muoto, joka tehdään siksi, että toiset saisivat miettiä, mitä tekivät väärin.
Joten, hankit sitten apua tai et, ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä muille kuin sinulle itsellesi. Kaikkein surkeimmassakin elämässä voi löytää jotain hyvää, ja joskus sen hyvän löytämiseen tarvitaan apua.
"Itsemurha onkin mielestäni äärimmäinen itsekkyyden, suorastaan narsismin, muoto, joka tehdään siksi, että toiset saisivat miettiä, mitä tekivät väärin."
Mitä suurempi narsistinen patologia, sitä vaikeampaa ihmisen on päättää päivänsä. Vainoharhaistyyppinen psykopaatti, eli narsismin ääri-ilmentymä kokee elämänsä muutenkin niin kauheaksi, että hänen henkensä totisestikin istuu tiukassa. Tästä syystä menneinä ruumiillisen työn aikoina herraskaisempi kansa hieman tarkoituksellisestikin jätti vähäväkisemmät niukemmalle toimeentulolle - kyllä ne hengissä puksuttivat ja monistuivat kuitenkin, kunhan ruokaa ja seksiä riitti.
Menettely onnistui ilman kummempia omantunnontuskia, koska käytännössä huippuälykkäät (nykyisillä Mensan mittareilla 130 ) kasvavat usein lapsuuden ja nuoruuden henkisessä yksinäisyydessään kieroon. He vain ovat niin älykkäitä, että eivät taannu öykkäreiksi, vaan osaavat toimia rationaalisesti ja sivistyneesti. Jokainen itseään väärinymmärrettynä nerona pitävä (ex-)raggari verratkoon itseään vaikkapa professoreihin, joiden henkilökohtainen käytöshistoria on yleensä moitteeton.
"Vanhemmiten rauhoittuneet" muita kiusanneet ovat siis lyhyesti sanottuja pahimman luokan idiootteja, varsinaisia vitsauksia.
Kumma juttu että olet homo, vaikka olet yksin neljän seinän sisällä ollut vuosia, et missään kontaktissa muihin ihmisiin.
Oletko trolli, vai kuvitteletko jotakin homo juttuja vain mielessäsi, oletko sittenkään todellisuudessa homo, vai vain ihmiset haukkuneet ilkeyttään homoksi, sitten olet alkanut mieltää itsesi homoksi vaikka ei sinulla olisi edes kokemuksia koko asiasta, omituista juttua.
Masentunut varmaankin olet, koska masennus vie ihmisen kyllä melko epätoivoiseen tilaan, ulkopuolisista asia vaikuttaakin yleensä että on laiska, vaikka todellisuudessa se masennus kuluttaa, vie voimia paljon ehkä jopa kokonaan, elämisen hallinnan, kiinnostuksen ihmisten väliseen kanssa käymiseen, sekä vie myös sen elämän halun, vanhentaa nopeammin ennen aikojaan, tuo mukanaan muita sairauksia kroppa vain kuin hajota on melkeinpä kuin elävältä haudattu, tähän päälle kuuntelet vielä ihmisten pistopuheet ja suoranaiset vittuilut, on siinä kestämistä.
Ne jotka pistelee ja vittuilee ovat tietävinään mikä vaivaa ja mitä pitäisi tehdä, puolestani voivat vetää anuksensa päänsä ympärille ja haistella sen hajuja, sitten kehitellä uusia teorioita koska asia ei kuitenkaan useinkaan mene heidän jakeluunsa, mutta viisaita ovat aina yleensä, sanot mitä sanot kai jokin luontainen taipumus ihmisellä joka ei ole kokenut samaa.
Olet nuori vielä jos olet vaikka 25 vuotias, vielä on elämää edessä kun pääset tuosta, vanhempana voikin sitten jo olla asiat toisin kun lähes kaikki on mennyt enää 20 työ vuotta jäljellä, sitten voi alkaa ottaa palloon jo rajusti, pyri nyt saamaan apua ja itsesi kuntoon, ennen kun se on niin että, elämä on kulkenut ohitse jäljellä vain yksinäinen katkera pimeä tyhjyys.
No eiköhän nyt kuitenkin jokainen tiedä että tykkääkö miehistä vai naisista vaikka olisi elämäntilanne mikä tahansa
En nyt tiedä miten tulkita tuo vastauksesi, mutta kuitenkin sanoin tuon vain sen takia että epäilen että se olisi ollut syy siihen miksi minua kiusattiin.
Sinänsä ei ole väliä olenko homo vai hetero, vaikka homo olenkin, sillä seurustelu ei minulta tule koskaan onnistumaan, joten mitä väliä sillä on? En edelleenkään tuo asiaa esille sillä miksi kenelläkään pitäisi tietää asiasta jolla ei ole mitään merkitystä.
Älä jää kotiin masentumaan. Tiesitkö että maailma on pullollaan homoja, vaikkakin vähemmistönä. Siis tuumasta toimeen. Voit etsiä poikaystävää esim treffipalstoilta ja voit käydä setan bileissä, tapahtumissa. Lue elämänkertoja homoista ja siitä miten he tulivat kaapista ulos. Esimerkkejä piisaa: Jani Toivola, Pekka Haavisto, Elton John, Marco Bjurström, Jari Sillanpää, Ricky Martin jne.
Maailmassa tulee AINA olemaan ihmisiä jotka tuomitsee homot, haukkuu perverssiksi ja ovat valmiita tappamaan homoja, siis valikoi ihmiset joille puhut. Perverssejä löytyy heteroista, erityisesti vinksahtaneista miehistä.
Psykiatria ei oikeestaan auta ketään ihmistä. Ne tuputtaa pillereitä jotka tekee tokkuraiseksi. Ei millään pahalla, jotkut tietty yrittää auttaa.
Kyllä psykiatri auttaa! Lääkkeet tekee alkuvaiheessa puhumisen vaikeaksi ja olon ehkä tokkuraiseksi, mutta se ei ole pysyvä vaikutus. Vähitellen tuollaiset vaikutukset jäävät pois, ja mieliala alkaa kohota. Sehän on tarkoitus. Psykiatrihan on lääkäri ja lääkärit määräävät lääkettä, eivät tuputa. Psykologi keskustelee. He ovat tottuneet auttamaan myös itsensä surkeaakin surkeammaksi tuntevia ihmisiä. Ryhmäterapia sopii vasta, kun ihminen on saanut purettua itsestään kaikkein suurimman tuskan ja panikoinnin. Olen myös aikanani ollut vuosia koulukiusattu. Mietiein, mikä minussa on vikana. Rumuus, tyhmyys? Terapiassa ymmärsin, ettei mikään! Olenkin sievä ja mukava. Mikä vapauttava tunne. En vaan osannut aikanaan sanoa rumasti kiusaajille takaisin, olisi pitänyt haistattaa p.t. Olet ap ihan kelpo tyyppi!
olet peruskelpo lokerointi yhteiskunnan edustaja. viimeisimmän 20 kymmenen vuoden aikana olen nähnyt monta kaltaistasi myös itse aikanani samanlainen :). nykyyhteiskunnan tehtävä on näet lokeroida meidät yksilöt johonkin ihme muottiin josta saadaan nöyriä, laumasieluisia, autoriteettiin mukautuvia lampaita. mikälli et joko sovi tai mukaudu sinä joudut kontrolloitujen lampaiden hampaisiin tai tallomaksi. tällä siis tarkoitan opiskeluaikaa, työelämäää!, sosiaalista elämää!, kaikkea kivaa jossa pitäisi hyväksyä valmiiksipureksittua, britney spears purkitettua paskaa kunnon kuluttajana. itse tullut siihen tulokseen että jos en kelpaa tällaisena niin v.....n k....sä koko yhteiskunta ja siinä hilluvat mukayksilölliset r......it. :D Ja tiedätkö mitä tapahtui kun tämän tajusin ja rupesin toteuttamaan. no valtavasti vaikeuksia ja konflikteja määräysvallan kanssa:D mutta se on elämää. nykyisin en anna yhdenkään hippiäisen pomppia silmilleni ja sen myös näkee yhteiskunnan lampaiden silmistä minut nähdessään. joten ylös, ulos, tutustumaan ulkomaailmaan. se on sinun maailmasi. muut vain asuvat siellä. :D
Ihmiset ovat kautta historian luokitelleet niin itseään kuin muitakin, joko kuulut luokkaan A tai luokkaan B. Kieli paljastaa, miten syvälle luokittelu ajattelussamme ulottuu, nimittäin ihan pohjaan asti.
Ja tämä on siitä hassua, että suuri osa ihmisistä tosiaan opiskelee "perinteisen" kaavan mukaan, tai ovat työelämässä, perustavat perheen, jotkut jopa kuuntelevat Britneyta. Voiko tämän perusteella ihmisiä luokitella "lampaiksi" tai laumasieluiksi? Ihminen on sosiaalinen eläin, joten "laumasieluja" olemme me kaikki (jopa me yksinäiset, sillä "yksinäisyys" on juuri lauman puutetta!). Sanalla sanoen, viestissäsi osoittama elitismi on mielestäni vain yksi diktatuurin muoto: et hyväksy muita sellaisena kuin he ovat. En toki ota kantaa siihen, onko se hyvä vaiko huono asia, olenhan ajattelussani kallistumassa siihen, ettei ole "hyviä" eikä "huonoja" asioita, on vain näkökantoja.
Sorry, että aloituksesi on mennyt pitkään ohi ja nyt vasta luen sen. Vaikutat erittäin mukavalta ja sympaattiselta ihmiseltä. Et ole mikän tyhjänpäiväinen. Kun simpukankuoresi aukeavat sinulla on voimavaroja vaikka mihin. Et ole ihan niin epätoivoisessa montussa kuin luulet. Sinulla on halu ja kipinä elää.
Toivottavasti olet saanut hyvän terapeutin. Usein juuri lahjakkaat henkilöt joutuvat kiusatuiksi ja jos ovat herkkiä niin vetäytyvät kuoreensa. Sinun kannattaisi alkaa pikkuhiljaa tekemään jotain "sinulle" sopivaa hyödyllistä. Kyllä keksit jonkun keinon. Voit vaikka alkaa näillä palstoila rohkaisemaan toisia ja antamaan vertaistukea. Se on jo tärkeä tehtävä ja olet todella monelle tarpeellinen.
Tuskin tuo että koet olevasi homo, on syynä että sinua on kiusattu: uskon että meillä jokaseilla on ajoittain omia teorioita itsellemme, miksi toimin näin, miksi minua ei hyväksytty, ollen liian lihava taikka laiha ja siinä on syy epäonneen.
m
kyllä on hyvin asiat mitäs jos menet jonnekin punttisalille ja rempaset maasta nin iso painon jotta välilevy muljahtaa paikaltaan ja saat selän niin kipeeksi että et tosiaan pääse 4 seinän sisältä ja syöt lääkkeitä kun karkkia
eipä tule mieleen mitään sekopäisiä turhia asioita
kele kun joku viittii marmattaa asioista jotka voi itse hoitaa kuntoon
Otan osaa.
huvittavinta nykypäivänä niin kuin ennen pitää olla vähintään 50" tv 20 neliön yksikössä jossa puudutat yksinäisyyttäsi päivät pitkät joko pelaten tai tapittaen vuosia sitten tulleita tv/elokuvia. sitten menet nukkumaan halaten tyynyäs ja funtsit miks olen niin surkea et en kellekkään kelpaa. sitten menet työpaikkaan jossa et edes halua olla ja joudut väkinäisesti seurustelemaan kannssatyökavereiden kanssa. JA NYT TULEE JUTUN JUJU. kuka käskee palloilla siinä kopissa jota yhteiskunta kutsuu kodikses. kuka käski raahustaa joka päivä järjenvastaisia puuhia tekemään jonnekkin betonikuutioon jotta voit ostaa 50"tv, xbox, niiitendo, sodastream, i pad bullshitin ja voida huonosti!. f..k jo sillä turhalla romulla jonka ostat vain saadaksesi hetkellistä mielihyvää tämänhetkiseen surkeutees niin olisit kustantanut itselles 1/2 vuoden paratiisiloman jossain kaukoidässä tai tyynellämerellä. huominen ei tule meille koskaan. KOSKAAN. OTA IRTI SIITÄ MITÄ TÄNÄÄN SAAT. :D
Itse otan sata kertaa mieluummin TV:n kuin loman jossain likaisessa, kuumassa, malarahyttysten kansoittamassa maassa. En ole ikinä tajunnut trooppista matkailua. Jopa Suomen kesä on liian kuuma. Myös hinta/laatu on surkea kun viikon matka maksaa tonnin. Nämä ovat makuasioita.
Minä sitten taas olen maailman kaunein nainen ja zumban keksijä ja sitten samaan aikaan amerikkalaiset päättivät koko maansa ykköstavoitteeksi minun vielä syntymättömien lasten huostaanottamisen mahdollisimman sujuvasti. Sitten, kun ilmoitin, että ne nyt jäävät sitten tekemättä ns. poliittisista syistä niin sitten he tappouhkauksilla saivat jopa tuhottua avioliittoni, sillä he halusivat kokeilla, jos minä kenties alkaisinkin lisääntymään paremmin avioeron jälkeen ja siten, että minun alapäätä käydään aktivoimassa raiskaamalla säännöllisesti ja sitä varten sitten piti aloittaa globalisaatio-niminen sotakin.
Sillä entinen aviomieheni johtaa EU:ta ja Al Qaidaa ja siitä syystä sitten ne tiedot olivat liian pelottavia amerikkalaisille, joten he päättivät politiikassaan vaan keskittyä siihen minun vauvojeni odottamiseen, sillä se toi amerikkalaisille niin kivaa suurvaltatunnetta, kun sitten voi nauraa sitä kaikessa rauhassa, että mitä noi eurooppalaiset taas niin luulee itsestään liikoja, eikä kunnioita amerikkalaisia riittävästi.
Että minun jopa syntymättä jääneiden lasten Amerikan häkkiin saamisen takia tuli maailmanloppu, kun entinen aviomieheni sitten joutui EU:n sääntöjen mukaan räjäyttämään kaikki maailman ydinvoimalat meidän perheen häiriköinnin takia. Ja samaan aikaan amerikkalaiset ei näe, ei kuule yhtään mitään, kun he vain haluavat minulta rakkautta. Monilla siis menee sinua huonommin, kun alkoi se minun lasten odotteluun kohdistuva joukkohysteria ja monet jopa kuolevat siihen tunteeseen.
Amerikkalaisillehan tehtiin joukkohysterektomiat, lobotomiat ja käsien halvaannutukset joukkohysterian lievittämiseksi, mutta sitten se olikin jo heidän amerikkalaisuuteensa määritelty tavoitteeksi, ettei kukaan saa edes haaveilla tai kuvitella edes yrittävänsä mitään muuta kuin minun lapsia. Tai siis amerikkalaiset määrittelivät sen omaan psyykkiseen terveyteensä jopa, että tottakai minua haluttaa halailla ja niitä minun lapsia kuuluu odotella kuola valuen. Amerikka siis sortui yhden naisen fanittamiseen tai amerikkalaisittain sanoen niin niitä lapsia vaan, oikeastaan...
1990-luvulla tätä asiaa EU:ssa tutkittiin, kun Amerikalta on jopa sotahyökkäykset kokonaan kiellettyjä EU:n kaltaiseen maahan, mutta sittenhän he siirtyivätkin avoimeen psykoosiin Suomessa asuvista hyvistä eläimistä. Ja luonnolliset intohimot kävivät niin suuriksi, että sodan nimeksikin annettiin globalisaatio, että eihän mitään ulkomaita enää ole olemassakaan, kun vain tavoitteita amerikkalaisilla.
Amerikkalaisuus sai 1990-luvulla Parkinsonin taudin kaltaisen diagnoosin EU:sta ja siihen kuului juuri se pakkohalaaminen, eivätkä he pystyneet edes irroittamaan käsiään, vaan halaukset pitkittyivät ja sotakin piti aloittaa siitä syystä, että amerikkalaisilta ja englantilaisilta saatiin sotaluvat kuntoon niin, että pääsee sitten yölläkin hyppimään sänkyyn raiskaamaan ja halailemaan. Sitten he pyysivät apua siihen omaan halaamisen tarpeeseensa ja se hoidettiin niin, että amerikkalaiset saivat zumbakädet itselleen. Mutta heille jäi epäselväksi se siitä huolimatta, ettei se amerikkalaisten halailu ole mikään normaali tapa ulkomailla ja se oire rauhoittui vasta niillä zumbakäsillä, sillä amerikkalaisuudessa halailu on merkki normaaliudesta ja siitä, että tuntee läheisyyden kaipuuta ulkomaalaisia kohtaan on heille luonnollinen tunnereaktio. Eikä he edes ymmärrä sen olevan sellaista tunkeilevaa fanitustyyppistä psykoosia edes, ettei saisi alkaa halaamaan itselleen vain jostain ulkopoliittisista papereista tuttuja ja muuten tuntemattomia.
Amerikkalaisuus on siis sellainen we want more-tyyppinen Parkinsonin tauti. Sitten, kun amerikkalaisille alkoi virtsainkontinenssi 1990-luvun lopulla, kun heidän taudinkuvansa eteni niin sittenhän he saivatkin diagnoosikseen ms-taudit kaikille, että siinä kohtaa meni EU:n diagnoosit sekaisin, sillä eihän Parkinsonin taudin kuuluisi muuttua ms-taudiksi.
Voi olla, että amerikkalaisuus onkin sitten lähinnä talouspolitiikkaan kohdistuva skitsofrenia, joka perustuu siihen harhaluuloon, että amerikkalaiset rikastuivat 1970-luvulla Suomen sodassa spermaa imemällä ja sitten he kuvittelivat muuttuneensa rikkaiksi ja samaan aikaan köyhtyivät pankkilainoja ottamalla. Ja sitten he unohtivat sen oikeasti rikkaan yläluokan olemassaolon ja sen vetovoimaisuuden ja alkoivat tuntemaan sääliä ja intohimoa ulkomaisia johtajia kohtaan. Ja siinä kohtaa myös rikkailta ryöstäminen muuttui köyhien auttamiseksi ja he vain alkoivat keräilemään omaisuuksia, tavaroita ja lapsia erilaisilta ulkomaan köyhiltä, koska olivat itse omasta mielestään rikastuneet 1970-luvulla Suomen sodan yhteydessä. Mekin luultiin, että tämä on vain Amerikan ulkopolitiikkaa ja sodankäyntiä, mutta sitten paljastui, että he ovatkin oikeasti mielisairastuneita ja uskovat pankkien olevan hyviä rahanjakolaitoksia. Ja rikkauden merkki olikin heille ne Suomesta ryöstetyt purjeveneet Marina del Reyn satamassa, jonka nimikin kertoo, että amerikkalaisilla on kokoelma kuninkaallisten purjeveneitä Los Angelesissa. Mutta sekin oli amerikkalaisille vain merkki osaamisesta rikastua ja keino sekin on, että saa omaisuudet toiselta pois. Tämä Amerikan talouspolitiikka ei Suomessa koskaan muuta ollutkaan kuin varastelemista ja se heidän kapitalismi vain näyttää muille erilaisilta, sillä ei he myönnä, että siihen Amerikan kapitalismiin kuuluu se, että kaikki kuuluu ryöstää Suomesta.
Tästäkin kysyttiin amerikkalaisilta, että minkä takia he niin muistuttavat suomalaisia ja sitten, kun sitä oli kyselty ennen maailmanloppua ja ympäri maailmaa jopa niin sittenhän me saimme ne svenska Hollywood fruarit telkkariin, että se siis johtuu siitä, että on ruottalaisvaimoja jenkkilässä. Se on siis amerikkalaisten virallinen selitys Suomen kopioimiselle.
Amerikkalaisilla on sellainen tapa, että he aina välillä puhuvat ihan järkeviäkin juttuja omista rosvoreissuistaan ja sodistaan, mutta sitten he ilmoittivat, että se on vain osa heidän työhönsä kuuluvaa testausta ja he vain tekevät sen perusteella diagnoosia. Mutta eihän sitä voi ulkomaalaiset tietää, että kumpi on totta amerikkalaiselle. Se, että he auttaa vaan vähän köyhiä vai se, että he ovat sotaa käyvä maa. Ja kaiken lisäksi, kun sekin on yleisessä tiedossa, että Amerikka on sotaa käyvä maa, mutta he siitä huolimatta myöntävät olevansa sodassa, mutta sitten sodissa he vain ryöstävät näkemäänsä köyhyyttä. Ja sitten taas he etsivät niitä pankkitilejä ja niiden omaisuuksia ja sitten taas ollaankin kohta jo köyhiä hoivaamassa. Amerikkalaisuus sairautena on siis täyssekava psykoosi, joka vaihtelee, eikä sillä ole mitään tekemistä realiteettien kanssa.
"Voiko tästä huonommaksi enää mennä?"
Optimistina voin sanoa, että kyllä voi!
Eikös toi oo "West wingistä"?
eikös työkkäri/Kela vaadi että noinkin nuori opiskelee/hakeutuu töihin??
Puhelimessa ei ole kenenkään numeroa? Eikös sun vanhemmat pidä yhteyttä?
No sairasloma on olemassa
Niin, elämä on opettanu minukki vihhaamhaan ihmisiä. Varsinki Yläaste7-9 luokka ja siittä etiäppäin ammattikoulu 3 vuotta... Lähes joka päivä nahkhan fyysisesti, juu... ei het naamhaan lyönheet, pelkäsivät kait seuraamuksia... koko oma luokka.. enkä ollu mikhään poikkeus, niinkö sie. Sääli en yhthään kethään, eläkä siekhään sääli... nykyhään tekkee mieli tappaa ittensä.... Tai sitte joku muu, mitä vihhaa paljon. Ittelä 2 kouluaikasta ihmistä saanu minulta tappotuomion, jutut leviää, joten minun ei ole tarvinu..... vielä...... ees kohata heitä, koska het pelkuruuthaan väistää meikää... Niin... hyvä kait niin.... Mutta, itekkö otat viinaa, niin tullee kaikki paska mielheen ja halvat kostaa kaikile muile, joten jouvut väistämättä tappeluihin.... näin minula.
Tähän perhään vielä.... Sinusta tullee tappelija... ellei ruumista. Elämä antaa tai ottaa.
Hei sinulle nuori. Olet käynyt läpi helvetin ja selviät. Nuoruus on ihmisen vaikeinta aikaa, tiedän sen. Sanon vaan että iän kanssa tuo helpottaa, ja pikkuhiljaa tulet huomaamaan, että sen minkä luulit jatkuvan ikuisesti päättyy. Ole avoimin mielen, älä katkeroidu menneistä, kiitä niistä hetkistä kun jotakin hyvää tapahtuu, ajattelen sinulle hieman onnea elämään! Sulla on paljon aikaa ja jos et katkeroidu, tulee kokemuksesi vahvistamaan sinut, saat nähdä miten se elämä kantaa, uskalla nähdä avaamattomat ovet ja käy kurkistamassa mitä sieltä löytyy.
Niin. On vaan niin vaikea edes yrittää mitään kun romahdan täysin aina jos jotain negatiivista tapahtuu, en vain osaa käsitellä vastoinkäymisiä.
Jo se että joku sanoo minulle edes hieman negatiivisesti aiheuttaa viikkojen kestävän romahduksen ja en meinaa päästä edes sängystä ylös.
En tiedä miten edes yrittää tutustua ihmisiin kun en uskalla ottaa riskejä juuri tuon asian takia.
Taidat itsekin tietää vastauksen.. En sano että se olisi helppoa. Mutta vaihtoehtoja ei ole..
Tai toki, vaihtoehtoja on varmaan lukemattomia.. Mutta ne kaikki vaativat jonkinasteista "riskinottoa".
Mutta hei, ajattelepa asiaa näinpäin.. Täälläkin juttelet ihmisille, tuskin tunnet ketään meistä, ja netissä voi hyvinkin saada ison kuorman sontaa niskaansa. Ja silti otit riskin, ja aloit kertoa itsestäsi.
Eikä sinun välttämättä tarvitse lähteäkään nettiä edemmäksi kalaan, niin sanoakseni.. Täältäkin voi löytää ihmisiä.
Ajatusharjoitukset ovat auttaneet minua paljon.. Sen kun mietit sitä mikä se todellisuus oikeasti on.. Siis jos vaikka joku sanoo pahasti, älä jumita siihen. Vaan mieti mitä se oikeastaan tarkoittaa? Ja mitä se edes tarkoittaa? Ei yhtään mitään. Aina joku voi sanoa jotain, eikä sanomiseen tarvita edes aihetta.
Entä jos sanomiseen sitten on (tai tuntuu olevan) aihetta.. No, silloin se kieltämättä "osuu arkaan paikkaan".. Mutta muuttaako se sanominen sitä yhtään miksikään? Tai korjaantuuko asia sillä että murehdit sitä?
Eihän tämä tietenkään elämästä helppoa tee.. Eivätkä negatiiviset asiat tee kellekään hyvää mieltä. Mutta niiden edessä ei ole aivan pakko antautua. Toisaalta, varmaan jokaiselle tulee aina välillä sellaisia hetkiä kun mitta täyttyy. Anna itsellesi lupa epäonnistua välillä, mutta älä anna sen passivoida itseäsi lopullisesti.
Olen varma, että sinulla(kin) on myös vahvuuksia, jos et vielä tiedä niitä, niin ota selvää. Ja ennenkaikkea, etsi positiivisia asioita ja kokemuksia. Välttyykö sillä tavalla negatiivisilta asioilta? Ei tietenkään, mutta minkäs teet? Täytyy vaan yrittää nauttia elämästä sen verran, etteivät parit vastoinkäymiset muuta tilannetta miksikään.
Jos tänään oli huono päivä, niin seuraava voi silti olla parempi oli edellinen miten huono hyvänsä. Niin kauan kuin ylipäätään on huominen, on aina mahdollisuus johonkin parempaan.
Sanaisessa arkussani on sinulle muutama sana.
Älä luovuta. Älä luovuta siitä, että sinua ei rakastettaisi. Katsos, on olemassa ihmisiä jotka voivat sinuun kiintyä niin, että he myöhemmin huomaavat rakastuneensa sinuun. En kehoita sinua myöskään missään nimessä ajattelemaan niin, että et itse voisi antaa omaa rakkauttasi jollekin tulevalle mielitietyllesi, ajatellen niin ettei rakkautesi kohteesi kuitenkaan olisi sinusta rakkaudella täytetty.
Elämässä on kysymys alun alkaen ja loppujen lopuksi rakkaudesta! Ihmisellä on suuria tahtoja, kuten lapset ja vanhemmuus, menestyminen taloudellisesti, ystävyssuhteet, vastaukset kukin itseään askarruttaviin kysymyksiin...
Mutta niiden kaikkien tahtojen takana on rakkaus. Tahto elää ja kokea elämä, koska rakastaa elämää. Psykopaateista sanotaan, että he eivät tunne juurikaan mitään tunteita, mutta minä uskon, että he eivät voi elää rakastamatta jotakin. Koska järki ja tunteet ovat vahvasti kietoutuneet toisiinsa, aivan niin kuin maa ja vesi on, kaikessa tekemässämme on aina kysymys tunteista. Jos sanomme tekevämme jonkin asian järkiperustein, on itseasiassa hyvä muistaa, että rakastamme järkeämme. Sillä useammin kuin kerran meitä on miellyttänyt järkeen perustuvat päätöksemme, koska oikeastaan järkeen perustuvat päätökset tuottavat meille tunteisiin vetoavia tapahtumia. Järkeensä luottava ihminen ( ja järkevä sellainen ) on usemmiten onnellisempi kuin tunneperustein päätöksiä tekevä ihminen, koska tunteet ovat yksin. Järkeen perustuvat päätökset myös johtaa monessa asiassa hyviin tuloksiin. Ei kuitenkaan pidä väheksyä pelkästään tunneperustein tehtyjä päätöksiä. Koska ehkä tietämättämme, ainakin uskon niin, se on järkevää monessa asiassa, jotta voimme tuntea omat tunteemme ja tuoda niitä esille jotta muut tuntisivat meidät.
Sinun elämässäsi on juuri se järki, että tunteet eivät hallitse elämääsi täysin.
Huomaan kuitenkin, että tunteet hallitsevat elämääsi aikalailla. Negatiiviset tunteet. Sinua on kohdeltu kaltoin, jätetty useaan kertaan yksin, monella eri tavalla? Itsetuntosi, elämännälkäsi on kulunut samaan aikaan kuin hampaasikin. On raskasta hyväksyä oman elämän vaikeusastetta, kun huomaa monella muulla se näkyy olevan helpompi.
Olen pahoillani puolestasi siitä, että moni ihminen on nykyäänkin hyvin homofoobinen ja ei tahdo ymmärtää, että maailmaan mahtuu kaikki ihmiset, jotka siellä nytkin ovat.
Et ole pilannut elämääsi täysin. Olen hyvin tietoinen siitä, mitä maailman asiat maksaa, ja mitä pitää tehdä, että voittaa itselleen onnea... Sinä vielä voitat. Jos olet hyvä itsellesi ja hyvä muille. Tiedätkö mille halaus tuntuu? Sellainen halaus, että tunnet konkreettisesti jonkun välittävän sinusta. Minä välitän ainakin.
Ja minun tahtoni on, että sinä elät kauan ja tunnet vielä onnesi koittaneen jonain aamuna. Sen jälkeen vielä tuhansina aamuina.
Hei sinä! Nyt kuulostaa siltä, että tarvitset todella jotain Suurempaa elämääsi. Pois tuska, ahdistus ja merkityksettömyys! http://www.siion.net/
Rupea käymään helluntaiseurakunnassa, esim. tuossa linkissä mainitussa. TUlet saamaan uusia ystäviä, lujempaa itsetuntoa, voit eheytyä, tulla uskossa vahvaksi ja varsinkin tutustua elävään uskoon = rukoilua, yhteys yläkertaan.
Seurakunnista ovat monet löytäneet uusia, elinikäisiä ystäviä! Kokeile edes, käy tutustumassa, et varmasi menetä mitään! Kaikkea hyvää ja siunausta Sinulle, nuorukainen.
Tai sitten olen vain jo niin syvällä kuopassa että en enään vain pysty saamaan sosiaalista elämää, en tiedä miten puhua ikäisteni kanssa sosiaalisesti sillä ei ole mitään mistä puhua sillä elämässäni ei tapahdu mitään, en juo alkoholia ollenkaan niin baari jutut ja muut ei kiinnosta sillä se olisi vain kiusallista sillä olen sosiaalisesti niin nolo, kärsin myös sulkeutuneesta persoonallisuushäiriöstä.
Yritän jatkuvasti mielessäni hyväksyä sen että olen tuomittu olemaan yksin mutta ainakun menen ihmisten ilmoille näen kuinka hyvin muilla menee ja se muistuttaa aina siitä kuinka epäonnistunut olen.
Seurustelun olen onnistunut onneksi sulkemaan kononaan pois mielestäni, eli sitä asiaa en edes mieti enään.
On todella väsyttävää yrittää olla ihmisten ilmoilla kun saa siinä yrittää esittää " normaalia " vaikka on sisältä täysin kuollut, tuntuu että on jotenkin pakko yrittää olla niin sanotusti pirteä, yleensä kun käyn jossain niin menen heti sen jälkeen nukkumaan sillä se vie voimat täysin.
Unohdin laittaa tuohon nimimerkin, ketjun aloittaja eli minä kirjoitin tuon
Ei sun pidäkään hyväksyä sitä, että olet tuomittu olemaan yksin. Jos ihan oikeasti ajattelisit niin, olisin aika surullinen puolestasi, vaikka en tunne sinua sen paremmin.
Uskotko, että on muitakin samankaltaisessa tilanteessa eläviä ihmisiä?
Tännehän sinä olet tullut, koska et sinä yksin halua olla. Haaveilet tai toivot ihan varmasti muiden ihmisten läsnäolosta, elämisestä heidän kanssaan. Olet ihan varmasti fiksu ihminen. En tiedä sinun lähtökohtiasi ja taustojasi, mistä olet kotoisin, mutta sanon vain että minulla on ainakin ymmärrystä sinua kohtaan, olitpa mitä tahansa, mistä tahansa.
Sen takia minä ymmärrän, koska olemme jokseenkin samanlaisia. Ja koska olen kokenut samoja asioita kuin sinäkin, toivon että sinulle käy vielä hyvin. Tarkoitan, että elät ja voit paremmin. Olisin iloinen puolestasi, jos niin kävisi.
Olen varmaankin sinua nuorempi, mutta ymmärrän kyllä tuskaasi.
Älä vaan syytä itseäsi. =) please. Hyvää yötä.
niin kirjotin tuon vähän viisastelevan viestin rek. tunnuksella