ELi tännee voi laittaa omia kokemuksia koirista, rodulla ei ole väliä!
Koirat
mittelii
2137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä olin yhden "Jaana" nimisen koira-kasvattajan luona aina hoidossa naperona arkipäivisin. Hänellä taisi olla yhteensä 3-4 aikuista kai sekarotuista koiraa.. ja välillä eräs niistä sai pentujakin. Oi kun muistan kun ne olivat innokkaita aina nuuhkimaan.
Kaikki Jaanan koirat olivat jokseenkin tosin kuoluttamattomia, eivät totelleet aina omistajaansa ja vetivät hihnaa kun olivat lenkeillä. Nyt kun jälkeen päin ajattelee, niin ei ihme, sillä elivät todella pienessä asunnossa, eikä omistaja leikittänyt niitä kovin paljoa. Silti koskaan mikään niistä ei tehnyt minulle yhtikäs mitään pahaa ja olivat todella mukavaa seuraa! :)
Minulla on maailman ihanin ja herttaisin koira. Se on löytökoira ja siltä löydettiin lyömäjälkiä. Alussa se vähän arasteli muita ihmisiä kun mua ja mun perhettä, mutta se kesti vain noin kuukauden. Että jos haluatte koiran kannatan löytökoiraa, teet hyvän työn, eivät ole kalliita
ja ovat aivan ihania!!♡♡