Tälle ei vieläkää tästä pahan vallassa olevan, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivan, saatanaa tuomiokseen / onnettomuuksikseen palvelevan maaailman / ihmiskunnan Totuuden / Oikeuden mukaisuuden VASTAISESTI elävien, toimivien ja vaikuttavien touhuihin ja politiikaan mukautumisesta, niihin SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi / kärsmyksiksi ja valtaviksi turhiksi mentyksiksi osallisuudessa / puoesta elämisestä, toimimisesta ja vaikuttamisesta, kaikille hyväksi vaihtoehtoon Ei heränneelle puolue väelle nykyään kuuluu?
Mitäs tälle nukkuvien puolueelle kuuluu
mitä kuuluu
766
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kovin on vaikeaselkoista tekstiä, mutta jos tarkoitat ipua, niin kuulumiset löytynevät kotisivulta.
Sinä, tekstin kirjoittaja vuodatat kirjoituksessasi sielusi ja mielesi tuskaa,
Sinä ja me ipuun liittyneet sekä ipusta pois läteneet
olemme tulleet petetyksi!
Itsenäisyyspuolueen "leima" on monille puolueen jäsenille ja syystä tai toisesta puolueen jättäneille ihmisille monella tavalla haitaksi.
Onko Itsenäisyyspuolue edelleen tärkeä vain sen rahoittajalle " A.n- hiekkalaatikko"
Ethän sinä sinivihreä ole IPUn jäsen. Kirjoittelet toistuvasti hullun tekstiä nolataksesi meitä. Valitettavasti nolaat itsesi .Ihmiset kun kokevat tekstin perusteella sinut häiriintyneeksi. Ehkä hyvinkin sekopääksi.
Maailman ihmiskunta / ihmiset vain jatkaa tuhokseen ja tuomiokseen / onnettomuuksikseen ja siksi hirmuiseksi maailmansa lopukseen puolesta elämistä, toimimista ja vaikuttamistaan!!…
Sitä; muista ja muusta niin väliä itsekkäästi, Luojaansa ja toisiaan vastaan Rakkaudettomuus / Laittomasti, ”pirun”, sen pimeyden puolen ruhtinaan ”pirun” hyväksi ja puolesta, luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi ja onnettomuuksiksi, sekä valtaviksi turhiksi menetyksiksi / kärsimyksiksi puolesta, koko Luomakuntamme kaikkineen Luoja ja Omistaja, kaiken elämän Antaja ja Ylläpitäjä Jumalan Sanan ja Tahdon, = Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten, kaikkia kohtaan Laillisen, = kaikille Luvallisen Oikeuden VASTAISTA, vääryyden mukaista ja pahuuden puolesta elämistä…
Sitä kaikille tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin, niitä SYYSTÄ (kaikki vääryys) onnettomuudeksi, pahaksi / kärsimyksiksi seuraamuksia tuottavaa touhua, ja sitä muista ja muusta niin väliä itsekkyyden mukaista, oma puolueellista politiikkaansa! Kun Oikeuden mukaista, sitä turvallista ja turvattua, kaikin puolista hyvinvointi elämää ja tulevaisuutta toisi vain se kaikille hyväksi, kaikkiin nähden puolueettomasti, Laillisesti / kaikille Luvallisesti, Jumalan Sanan mukaisesti eläminen, vaikuttamien ja toimiminen.
Joista SYYSTÄ kiroukseksi / tuomioksi seuraamus asioista ja tapahtumista tiedotus välineet herätykseksi / pysäytykseksi, ja sillä oikealla, kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi olevalla, Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, Oikeuden mukaisella tavalla elämiseen ja toimimiseen / vaikuttamiseen kääntymiseksi. Se kun on niin, että kaikesta pahasta ja vääryyden mukaisesta tulee aina ne SYYSTÄ raskaat seuraamuksensa. Kun taas kaikille hyväksi, kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisella / Laillisella, sillä kaikille Luvallisella, = Raamatun UT, jota Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman UUDEN liiton / testamentin, Jumalan ARMON aikakauden aikaa nyt elämme jo vuotta 2014 alkua. Ilmenee vuosiluvustammekin. Mutta; jo sen Jumalan ARMON aikakauden viimeisen sukupolven LOPUN aikaa!!.
Ennen sitä tälle pahan vallassa olevalle vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivalle, saatanaa tuomiokseen palvelevalle maailmalle / ihmiskunnalle hirmuiseksi Lopuksi, lopullisen hirvittävän tuomion alkamista!! Jonka, UUDEN liiton / testamentin mukaisella, = vasta Oikeasti Laillisella tavalla elämisestä ja toimimisesta / vaikuttamisesta, tulisi vain niitä, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi seuraamuksia, ”hyvää hedelmää”. Mikään vääryyden mukainen ja pahuuden puolesta, Jumalan Sanan vastaisesti eläminenhän ei voi olla sitä kaikille hyväksi Lakia, eikä Laillisuuden mukaista. sitä kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaista.
Että mikä se ketäkin estää lähtemästä, / alkamasta elämään Oikein, Tämän Luojan ihmiskunnalle oikein elämän opiksi ja ohjeiksi antaman Ilmoitus kirjan, Raamatun UT opetusten ja ohjeiden perustalta ja mukaisesti. Johon, kullekin, tälle Oikealle tielle lähtevälle ja niillä kaikille hyväksi, ehdoilla yhtyvälle turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavaan ja takaavaan, Raamatun UT mukaiseen / Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi mukaiselle vaihtoehtotielle lähtemiseen on kaikki mahdollisuudet…
Jota mikään muu ja muulla tavalla, niillä erilaisilla vääryyden mukaisilla / laittomilla, niillä kaikille hyväksi Jumalan Sanan, Raamatun UT opetusten ja ohjeiden VASTAISILLA tavoilla, eläminen ja toimiminen ei mahdollista!
Kristuksen Jeesuksen nimessä valkeudeksi / herätykseksi muistuttaen ja valistaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden Henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi sanoman tuojaksi, ja tämän Krist. vaihtoehdon puolesta kaikellaan toimivaksi kutsutun / armoitetun palvelijansa. Hänen, Kristuksen Jeesuksen kanssa, hänessä uskoviaan ja siksi haluavia YHDEKSI, YHTÄ oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, tätä kaikille hyväksi Krist. vaihtoehtoa, Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan, Jumalan valtakunta yhteyden Kristuksessa Jeesuksessa mahdollistavaa, rakentaviksi kokoamassa olevan.
Tämän em. vaihtoehdon rakentamiseen tähtäävää ja johtavaa asiallista / rakentavaa keskustelua toivova.
Eiköö kenelläkään mitään sanottavaa tai kysyttävää tästä VALTAVASTA, kaikille hyväksi vaihtoehto mahdollisuudesta??
Menis nyt tuonne uskonlahkojen sivuille,
tämä on politiikkaa,
uskonto ja politiikka ei sovi yhteen.
Ja kuitenkin ne on kaikkialla maailmassa yhdessä. Kaikki politkka perustuu johonkin uskontoon tai uskomukseen. Kosa ne ei ole kaikille hyväksi Totuuteen perustuva ja mukaisia. Niin kuin kaikille hyväksi Lain, sen kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan Oikeuden mukaisuuden mukaisesti kuuluisi. Jolloin vasta olisi mahdollisuus turvalliseen ja turvattuun, kaikinpuoliseen hyvinvointi elämään ja tulevaisuuteen.
Turhaa vaivaa näkee jotka näin, kuin täällä nyt uskotaan, yrittää elää, toimia ja vaikuttaa. Ns, HUKKa vie. Eli "piru" vie ja paha perii alun ja viimeisetkin.