Kääpiöpinserin haukkuminen, APUA!!

Mulla on 11-vuotias kääpiöpinseri. Tarttisin nyt apua, kun itsellä on keinot loppuneet. Koirani haukkuu "olemattomia ääniä" kotona koko ajan. Se tietää tehneensä väärin haukuttuaan (laittaa korvat luimuun ja hännän jalkojen väliin sitä päin katsottaessa), mutta silti se tekee sitä. Lisäksi jos meillä on kylässä vieraita tai takapihalle tulee naapuri juttelemaan, niin koira haukkuu ja oikein ulvoo!!

Ollaan kokeiltu sitruunapantaa, ei toiminut kun koira on niin pieni. Sitruunaa tuli kun laite osui johonkin tai jos koira aivasti. Välillä sitä ei tullut vaikka koira haukkui. Koira parka meni ihan sekaisin. Lisäksi on kokeiltu palkitsemista kun on jossain tilanteissa ollut hiljaa, mutta ei auta. Hiljaa -käsky huutaen tai kauniisti sanoen ei toiminut. Kurittaminen (eläinlääkäri sanoi, että käpiöpinserit tarvitsevat kuristusta, jotta ymmärätävät) ei ole toiminut. Hyssyttely tai puhelu ei auta.

Koira on kuulemma täysin hiljaa kun se on yksin äitini kanssa eli toivoa on. Heti kun minä tulen kotiin tai muita ihmisiä tulee taloon niin haukkuminen alkaa. Onko kenelläkään apukeinoja!? Jatkuva pieni räksytys ja murina ja haukkuminen käy hermoille, eikä naapuritkaan tykkää. Tiedän että koira on jo vanha, mutta antakaa silti neuvoja!!
1289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

meillä myös haukkuminen ongelmana... Meillä tosin haukutaan rappukäytävän ääniä ja vain minun poissaollessani. Äitiä ei tottele yhtään!

Sitruunapantaan meidän phalenellamme liian hiljainen ääni... ei siis auttanut.

Öisin ei hauku, mutta päivisin kylläkin. Koiran yksinollessa haukkumisesta en tiedä. Naapurit eivät ainakaan ole valittaneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yonna kirjoitti:

Mulla on 11-vuotias kääpiöpinseri. Tarttisin nyt apua, kun itsellä on keinot loppuneet. Koirani haukkuu "olemattomia ääniä" kotona koko ajan. Se tietää tehneensä väärin haukuttuaan (laittaa korvat luimuun ja hännän jalkojen väliin sitä päin katsottaessa), mutta silti se tekee sitä. Lisäksi jos meillä on kylässä vieraita tai takapihalle tulee naapuri juttelemaan, niin koira haukkuu ja oikein ulvoo!!

Ollaan kokeiltu sitruunapantaa, ei toiminut kun koira on niin pieni. Sitruunaa tuli kun laite osui johonkin tai jos koira aivasti. Välillä sitä ei tullut vaikka koira haukkui. Koira parka meni ihan sekaisin. Lisäksi on kokeiltu palkitsemista kun on jossain tilanteissa ollut hiljaa, mutta ei auta. Hiljaa -käsky huutaen tai kauniisti sanoen ei toiminut. Kurittaminen (eläinlääkäri sanoi, että käpiöpinserit tarvitsevat kuristusta, jotta ymmärätävät) ei ole toiminut. Hyssyttely tai puhelu ei auta.

Koira on kuulemma täysin hiljaa kun se on yksin äitini kanssa eli toivoa on. Heti kun minä tulen kotiin tai muita ihmisiä tulee taloon niin haukkuminen alkaa. Onko kenelläkään apukeinoja!? Jatkuva pieni räksytys ja murina ja haukkuminen käy hermoille, eikä naapuritkaan tykkää. Tiedän että koira on jo vanha, mutta antakaa silti neuvoja!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu